Hyppää pääsisältöön

Historia: Kosmonautit

Neuvostoliitto oli 1900-luvun todellinen avaruuspioneeri, vaikka populaarihistoria katsookin Yhdysvaltojen voittaneen avaruuskilpailun.
Venäläinen kosmonautti Aleksei Leonov käveli ensimmäisenä ihmisenä avaruudessa. Neuvostoliitto oli 1900-luvun todellinen avaruuspioneeri, vaikka populaarihistoria katsookin Yhdysvaltojen voittaneen avaruuskilpailun. Kuva: BBC 2014 yle tv1

TV1 maanantaisin 25.4. - 2.5.2016 klo 19.00 - 19.50, toinen lähetys sunnuntaisin klo 14.10
Yle Areenassa 7 päivää

Kun Neil Armstrong käveli kuun pinnalla vuonna 1969, Yhdysvallat pääsi historiankirjoihin avaruudenvalloittajana. Neuvostoliitto oli kuitenkin 1900-luvulla todellinen avaruuspioneeri.

BBC:n kaksiosainen dokumenttisarja kertoo, kuinka venäläiset hallitsivat modernia avaruustutkimusta. Sarjassa nähdään harvinaista ja aikaisemmin esittämätöntä kuvamateriaalia.

Haastateltavina on elossa olevia kosmonautteja, jotka kertovat venäläisten avaruuden valloituksesta, sen voitokkaista ja vaarallisista hetkistä.

Yksi vanhimmista kosmonauteista, Aleksei Leonov, on ensimmäinen avaruuskävelyn tehnyt ihminen. Vuonna 1965 Voshod 2 -lennolla tapahtunut avaruuskävely oli päättyä katastrofiin.

Cosmonauts. Tuotanto: BBC, Britannia, 2014.

Lisää aiheesta:
Elävä arkisto: Kosmonautit

Neuvostoliitto oli 1900-luvun todellinen avaruuspioneeri, vaikka populaarihistoria katsookin Yhdysvaltojen voittaneen avaruuskilpailun.
Ensimmäisessä avaruuskävelyssä käytetty puku on esillä venäläisen avaruuspukuvalmistajan museossa. Neuvostoliitto oli 1900-luvun todellinen avaruuspioneeri, vaikka populaarihistoria katsookin Yhdysvaltojen voittaneen avaruuskilpailun. Kuva: BBC 2014 yle tv1

Lisää ohjelmasta

Kommentit
  • Hartausohjelmissa kysellään toivoa ja lohdutusta Ukrainan tilanteeseen

    Television ja radion hartausohjelmissa rukoillaan rauhaa.

    Hartausohjelmissa rukoillaan rauhan puolesta ja etsitään rohkaisua levottomuuden keskelle. Ukrainan tilanne näkyy ja kuuluu lähipäivinä sekä televisio- ja radiojumalanpalveluksissa, aamu- ja iltahartauksissa että Pisara-ohjelmassa. Sunnuntaina 13.3. klo 10 lähetetään myös suorana Yle TV1:llä ekumeeninen ja uskontojen välinen Rauhanrukous Ukrainan puolesta.

  • Alkuvuoden hartausohjelmissa uskon pohdintaa ja postikortteja maailmalta

    Radion ja tv:n hartausohjelmissa toivoa sävelin ja sanoin.

    Vuoden 2022 alkupäivinä on tarjolla runsas kattaus hartausohjelmia. Televisiossa nähdään arkistojen kätköistä nostalginen jumalanpalveluslähetys Lakeuden Rististä. Loppiaisena pohditaan lähetystyötä Nojatuolikirkossa. Radiossa kuullaan mm. moderni Verkoston jumalanpalvelus Munkkiniemestä sekä eri-ikäisten yhteisöllinen radiomessu suorana Haapajärven kirkosta. Radiohartauksissa saadaan postikortteja maailmalta. Musiikkina jumalanpalveluslähetyksissä kuullaan niin kanteleen helkyntää kuin urkuja ja bändimusiikkia.