Hyppää pääsisältöön

Kuun pimeä puoli

Pavel Derevjanko on Mihail Solovjov sarjassa Kuun pimeä puoli
Pavel Derevjanko on Mihail Solovjov Pavel Derevjanko on Mihail Solovjov sarjassa Kuun pimeä puoli teeman sarjat

Venäläissarjassa 2000-luvun poliisi joutuu oudon onnettomuuden seurauksena ajassa taaksepäin miliisiksi 70-luvun Moskovaan.

Toisinaan hyvin tehty versiointi toimii vielä paremmin kuin alkuperäinen teos. Venäjällä tehtiin oma versio Suomessakin nähdystä brittiläisestä Life on Mars -sarjasta, jossa nykypäivän poliisimies joutuu onnettomuuteen ja herätessään sairaalassa huomaa siirtyneensä ajassa taaksepäin 1970-luvulle, aikaan jolloin elämä oli kovin erilaista ja poliisityö karskia, suurpiirteistä ja suoraviivaista. Venäläissarjassa, joka on saanut nimekseen Pink Floydin levyn mukaan Kuun pimeä puoli, on lisäkierteenä se, että myös maa on menneisyydessä toinen: Brežnevin ajan Neuvostoliitto.

Eletään 2000-lukua Moskovassa. Yliluutnantti Mihail Solovjov on yksi poliiseista, jotka etsivät mielipuolista sarjamurhaajaa. Jahti äityy vaaralliseksi ja miehen pidätysyritys menee pahasti mönkään. Tappaja pääsee niskan päälle ja ajaa häikäilemättömästi Mihail yli. Kuoleeko Mihail? Siirtyykö hän kuolemanjälkeiseen välitilaan? Vai onko hän elossa ja tullut yksinkertaisesti hulluksi?

Mihail herää sairaalassa vahingoittumattomana mutta nyt eletään vuotta 1979, kun kaikki on vielä toisin. Tuolloin valtakunnassa kumarrettiin kuvia, ei ollut kännyköitä, ei paljon puhelimiakaan. Mutta rikollisuus nosti päätään jo silloin. Se ilmeni vain eri tavalla kuin Mihail omana aikana, ja idän ja lännen keskinäinen epäluulo ja vakoilu olivat arkipäivää. Mihailin isä oli aikanaan myös miliisi ja nyt poika on todella astunut isänsä saappaisiin. Se ei voi tietää pelkkää hyvää. Toisaalta, tietäen sen mitä hän tietää omasta ajastaan, Mihail voi vaikuttaa tapahtumien kulkuun ja selvittää rikossarjan jo ennen kuin se räjähtää käsiin.

Pavel Derevjanko on Mihail Solovjov sarjassa Kuun pimeä puoli
Kopeekoilla toimiva lankapuhelin välittää viestejä tulevaisuudesta Pavel Derevjanko on Mihail Solovjov sarjassa Kuun pimeä puoli teeman sarjat

Moskovan miliisin arkeen totuttautuminen on vain pieni osa aikamatkaaja Mihailin kulttuurisokkia. Katsoja saa lisäksi arvailla, mikä mahtaa olla totta ja mikä harhaa, kun Mihail saa yliluonnollisia viestejä tulevaisuudesta – siis nykyajasta – television ja puhelimen välityksellä.

Entä kuinka Mihail pääsisi takaisin omaan aikaansa? Onko se ylipäätään mahdollista?

  • Kuun pimeä puoli (Обратная сторона Луны/Obratnaja storona Luny), S1–S2. Venäjä 2012–2016. Tuotanto Sreda Production Company. Ohjaus Aleksandr Kott. Pääosissa: Pavel Derevjanko, Svetlana Smirnova-Martsinkevitš, Ivan Šibanov, Karina Razumovskaja, Oleg Almazov.

Lue lisää:

Neuvostoliitto-viikko Teemalla

Suuri ja mahdoton Neuvostoliitto. Mahdoton hallita, mahdoton käsittää. Mahdoton kuitata yhdellä totuudella. Teeman kesäkuun alun Neuvostoliitto-viikko oli hulvatonta aikamatkailua 70-luvulle ja taistelua shakin kuninkuudesta, rajat ylittävää melankolista iskelmää ja huivipäisiä mummoja ydintuhon jälkeisessä maisemassa. Kuun pimeä puoli -sarja jatkuu elokuun alkuun ja muuten viikon ohjelmia voi yhä katsoa Yle Areenassa. Neuvostoliiton hajoamisesta tulee kuluneeksi 25 vuotta.
Neuvostoliitto Yle Areenassa

Lue lisää:

Elävä arkisto: Poliisin kyydissä 1970-luvulla

"Mä vähän sitä kopautin, kun oli aihettakin." Dokumentti seuraa Helsingin radiopoliisin partiota keskellä nuhjuista 70-lukua. Olosuhteet ovat välillä karut – kuten otteetkin.

Lisää ohjelmasta

Kommentit

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa