Hyppää pääsisältöön

Yle kulmilla Lappeenrannassa: Avoimet ovet, linnunpönttö-tapahtuma ja tapaamisia Radiotalolla 27.4.

Kaksi miestä ja nainen puolikuvassa
Yle Lappeenrannan aamutiimi eli Petri Kivimäki, Sirkka Haverinen ja Anssi Ketonen toivottavat vieraat tervetulleiksi toimitukseen. Kaksi miestä ja nainen puolikuvassa Kuva: Anssi Ketonen, Yle Lappeenranta radio suomi,Radio Suomi

Kiinnostavia tapaamisia, linnunpönttöjen nikkarointia ja kuulumisia kuunnelman teosta! Eteläkarjalaisia kutsutaan mukaan Yle kulmilla -päivän tapahtumiin keskiviikkona 27.4. Yle Lappeenrannan Radiotalolle.

Keskiviikkona klo 9–13 asti Yle Lappeenrannassa ovet ovat avoinna ja pannu kuumana: tarjolla on kierroksia toimituksessa ja keskusteluja Yle Lappeenrannan tuttujen toimittajien kanssa. Myös Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen ja Yle Draaman päällikkö Jarmo Lampela osallistuvat tapahtumiin. Pihalla jokainen voi tutustua huiman suosion saaneeseen Miljoona linnunpönttöä -hankkeeseen. Mukana on myös paikallisia lintuasiantuntijoita ja kuuluisa pönttösorvi, joka tekee näytösluontoisesti pönttöjä.

“Yle Lappeenranta on vahvasti mukana arjessa ja elämässä täällä Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa. Siksi kaikki tapaamiset kuuntelijoiden ja uutistemme katsojien kanssa ovat meille tärkeitä. Myös juttuvinkit ja palaute ovat aina tervetulleita. Avointen ovien aikana voi tutustua myös suoran radiolähetyksen tekoon ja vierailla studiossa. Yleisön vierailut toimituksessa ovat myös tekijöille aina hieno kokemus!“, sanoo Yle Lappeenrannan päällikkö Sari Lehtinen.

Myös Ylen Radioteatteri on keikalla Lappeenrannassa ja tekee kaupunginteatterin kanssa kuunnelmaa kirjailija Petter Sairasen tekstistä Maisema tänä iltana. Kuunnelmaa tehdään huhtikuun lopulla teatterin tiloissa ja sen ohjaa Jarno Kuosa. Kaikki Radioteatteri liikkeellä -hankkeen Suomen eri kaupungissa tehtyä 10 uutta kuunnelmaa esitetään Ylen ja radiodraaman 90-juhlasarjana syksyllä 2016.

Radiotalon Yle kulmilla -visiitillä voi kertoa myös henkilökohtaisia Yle-muistoja. Yle täyttää 90 vuotta ensi syksynä ja juhlavuoden kunniaksi suomalaisilta kereätään muistoja ja tarinoita Ylen kanssa koetuista tärkeistä hetkistä. Osa muistoista tulee osaksi syyskuun juhlalähetystä Musiikkitalolta. Yle-muistoja voi kertoa myös Yle 90 vuotta“Sinun tarinasi” -sivustolla.

Yle kulmilla -­tapahtumia on järjestetty 2000-­luvun alusta alkaen eri paikkakunnilla. Päivien aikana tavataan paikallisia vaikuttajia, järjestöjen edustajia, kansalaisia sekä mediaa.

Avoimet ovet Yle Lappeenrannan tiloissa ke 27.4. klo 9–13, osoitteessa Kristiinankatu 11.
Linnunpönttö-tapahtuma Radiotalon pihalla klo 9–12.

Lisätiedot:
Sari Lehtinen, päällikkö, Yle Lappeenranta, p. 040 556 0979, sari.lehtinen@yle.fi
Matti Kajander, tuottaja, Radioteatteri, Yle, p. 040 196 5951, matti.kajander@yle.fi