"Että pahat paraneisi" – loitsujen jäljillä

Vielä vuosisata sitten uskottiin, että loitsujen sanoilla on voima parantaa ja tuhota, nostattaa henkiä ja karkottaa paholaisia. Jokaisessa suomalaisessa pitäjässä oli parantaja, joka taisi muun muassa ”verensulkusanat” verenvuodon pysäyttämiseksi. Osa loitsuista oli arkisempia ja käytössä jokapäiväisessä elämässä karjanhoidosta kipujen lievitykseen.

Kun ihminen on halunnut hallita yliluonnollisia voimia ja vaikuttaa tapahtumien kulkuun, on avuksi otettu sanan voima. Loitsuja tutkinut professori Anna-Leena Siikala kirjoittaa kirjassaan ”Suomalainen šamanismi”, kuinka loitsuissa käytettyjen sanojen uskottiin olevan todellisessa yhteydessä kohteeseensa. Yliluonnollisia ilmiöitä tai olentoja koskevissa sanoissa oli kohteensa voimaa eli väkeä. Myös väkevistä teoista ja tapahtumista kertominen ajankohtaisti nuo tapahtumat uudelleen.

Yksi vanhimpia äänitettyjä suomalaisia loitsuja on karjalaisen runonlaulajan Petri Shemeikan (1821/1825–1915) lausuma tulen loitsu. Suomalainen kansanmusiikintutkija, säveltäjä ja toimittaja Armas Launis taltioi sen fonografilla vuonna 1905.

Synty, rukous, manaus ja kertomus

Loitsuja käytettiin moniin tarkoituksiin, kuten parantamiseen karjanhoitoon, ja metsästykseen. Osa loitsuista kuten kotitalouteen liittyvät loitsut ovat olleet laajemmalti käytössä ja perinne kulkenut kansan keskuudessa suusta suuhun. Osa on ollut salaisempia ja vain tiettyjen parantajien ja tietäjien hallussa.

Loitsu voitiin lausua, kuiskata, ajatella tai laulaa. Esitystapa valittiin tilanteen mukaan, joskus yhdistellen kaikkia tyylejä hiljaisesta mutinasta laulamiseen. Oikea esitystapa ja sanamuoto olivat tärkeitä, mutta loitsut myös muokkaantuivat paikkakunnan oman murteen ja sanontojen mukaan.

Karjalaisia tapoja käsittelevässä ohjelmassa vuodelta 1965 nähtiin harvinainen demonstraatio, kun Suojärveltä kotoisin oleva Elmi Tsokkinen esitti loitsuja. Studioon lavastetussa saunassa Tsokkinen kylvettää nukkevauvaa ja loitsii.

Aluksi Tsokkinen suorittaa ns. mittuuta, eli tutkii jäsenten välisiä etäisyyksiä ja kehon eri puoliskoja, sillä aikoinaan uskottiin monien vaivojen johtuvan kehon epäsymmetrisyydestä. Sitten hän pirskottaa vastalla vettä kiukaalle ja lausuu muun muassa sanat "Puun löyly, kiven lämmin, hiki vanhan Väinämöisen". Lauteilla istuessaan hän loitsii ja sivelee nukkevauvan selkää vastalla.

Loitsut jaetaan usein neljään ryhmään: synty-, rukous-, manaus-, ja kertomus- eli vertausloitsuihin. Syntyloitsut perustuvat loihdittavan kohteen alkuperän eli synnyn tuntemiseen ja sen julkilausumiseen. Rukousloitsut muistuttavat rukousta, mutta niiden ajatellaan tehoavan suoraan ja sanojen toistaminen synnyttävän halutun ihmeen. Manausloitsut ovat muodoltaan käskyjä tai kieltoja. Kertomus- eli vertausloitsussa kuvataan tapahtumaa, joka halutaan saada aikaan parantamistilanteessa. Monet kertomusloitsut ovat peräisin kristilliseltä ajalta ja niissä kerrotaan yleensä Jeesuksen tai jonkin pyhimyksen elämästä tilanteeseen sopiva tapaus.

Synty eli jonkin asian myyttinen alkuperä on ollut oleellinen osa muinaista maailmankuvaa. Uskottiin, että asioita voitiin hallita tuntemalla niiden synty ja loitsimalla vaikkapa sairauden, vihollisen, raudan, veren tai pedon alkuperästä ja kehityksestä saatiin siihen vaikutettua. Esimerkiksi käärmeiden syntysanoja käytettiin niiden karkottamiseen ja puremiin. Alla olevassa näytteessä kuullaan käärmeen loitsu Pekka Tuovisen (1892-1961) lausumana. Tuovinen oli Pohjois-Karjalassa Valtimossa asunut pelätty noita ja tietäjä, joka oli oppinut taitonsa isältään. Toisessa näytteessä Vienan Uhtualla vuonna 1888 syntynyt Jenni Lampinen esittää tulen loitsun.

Parantava loitsu

Yksi loitsujen merkittävimmistä käyttötarkoituksista oli parantaminen. Lähes jokaiselle taudille ja vaivalle oli omat loitsunsa.

Loitsujen vaikutuksia on tutkittu melko vähän. Lääketieteellisesti niitä on selitetty suggestiolla. Usko loitsun tehoon voi aiheuttaa paranemisen placebo-vaikutuksen tapaan.

Verenpysäyttäminen tai seisauttaminen sanan ja tahdon voimalla on tunnettu tapa monilla kansoilla. 1900-luvulle tultaessa Suomessa oli verenpysäyttäjiä vielä lähes joka pitäjässä, joissain useampikin. Alunperin vuonna 1973 taltioidussa otteessa kuullaan Suojärven kylässä Karjalassa asuneen Jaakko Köpösen lausuvan verenseisautusloitsun. Jos haavan oli aiheuttanut veitsi, purtiin veistä ja hoettiin loitsu, sitten puhallettiin ja sylkäistiin. Sylkeminen oli yleinen loitsujen yhteydessä käytetty tehokeino.

Suomenkielisiä loitsuja on taltioitu myös Venäjän puolelta. Taltiossa vuodelta 1937 Inkerissä Väikylän kylässä syntynyt Paro Mägi lausuu verenseisautusloitsun. Toisessa otteessa kuullaan verenseisautusloitsu ja loitsu tulehtumista vastaan karjalaissyntyiseltä Olga Hepoaholta.

Vedä vihas, paranna sijas, pidä itte kipus

Kirveen taikka veitsen aiheuttama haava oli aikoinaan yleinen vaiva. Verensulkuloitsujen lisäksi niitä hoidettiin raudan sanoilla, joilla pyrittiin vaikuttamaan tilanteeseen puhuttelemalla vaivan aiheuttajaa eli rautaista kirvestä aina raudan olemukseen saakka. Alla olevassa näytteessä parantaja Aatu Kela lausuu "raudanvihan" parantamisloitsun.

Rautaan liittyvän loitsun muistaa myös Sodankylän Moskuvaarassa asunut Miina Moskuvaara eli Mosku-Miina. Jos haavan oli aiheuttanut veitsi tai kirves, niin sitä purtiin, syljettiin kolme kertaa ja lausuttiin: "Rauta raiska saatana, vedä vihas, paranna sijas, pidä itte kipus". Mosku-Miina paransi ihmisiä sekä eläimiä loitsuilla, joita hän oli oppinut äidiltään. Lappilainen kirjailija Annikki Kariniemi haastatteli 75-vuotiasta Mosku-Miinaa vuonna 1953. Rautaloitsun lisäksi Miina lausuu muun muassa loitsun, jota käytettiin, jos lehmä oli vahingossa niellyt naulan.

Mene tuonne kiven alle, kidu siellä kinnahainen, paru siellä pannahainen

Monien sairauksien kuten syövän ajateltiin olevan pahojen henkien aiheuttamia. Ohjelmaotteessa vuodelta 1965 toimittaja Tapio Kautovaara kertoo syöpään liittyvistä uskomuksista ja esittää koin loitsun. Perinnetiedon mukaan ilkeällä henkiolennolla Loviattarella on yhdeksän pienen pientä lasta. Jokainen niistä aiheuttaa ihmiselle erilaisia sairauksia. Yksi sairauksista on syöpä eli koi. Koin ja Jeesuksen kohtaamisesta kertova loitsu tunnettiin latinalaissaksalaisena versiona jo 1200-luvulla. Suomeen se tuli Norjasta ja Ruotsista. Henrik Gabriel Porthan talletti sen jo 1700-luvulla ja itään levinneen version Elias Lönnrot 1800-luvulla.

Nosta niin et nori notkahtais, aitan palkki paukahtais

Inkeriläinen Valpuri Vohta muistaa liian loitsun, jota käytettiin muun muassa haavan parantamiseksi, jottei siihen kasvaisi liikalihaa, sekä norin nosto -loitsun, jolla parannettiin nyrjähtänyttä niveltä.

Lasken lehmäni lehoilla, haatasarvet huovikolla

Arkiset ja myyttiset loitsut

Loitsuja käytettiin myös metsästysonnea ja karjaonnea turvaamaan. Näytteessä vuodelta 1963 kuullaan loitsu, jota rantasalmelainen metsästäjä kertoi käyttäneensä asetettuaan ansalangan paikoilleen. Loitsua lausuessa hän heitti oikealla lapasellaan lunta vasemman olkapään yli. Toisessa näytteessä kuullaan, kun Anni Tenisova esittää laululoitsun, jota käytettiin lehmiä laitumelle laskettaessa.

Kielletyt, vainotut ja varjellut loitsut

Varhaisimmat loitsut ovat peräisin muinaisista korkeakulttuureista ja loitsujen käytön historiaa voidaan jäljittää kirjoitustaidon syntyvaiheisiin saakka. Vanhin itämerensuomalainen kirjoitettu loitsu löytyi vuonna 1957 Novgorodin alueelta. Tuohenpalalle kirjoitetun salaman loitsun on arvioitu olevan peräisin 1200-luvulta.

Suomalaisia ja karjalaisia loitsuja tunnetaan muistiinmerkittyinä paljon, useimmat niistä kalevalamittaisia. Tarkkaa tietoa loitsujen alkuperästä ja iästä ei ole. Osa loitsuista on peräisin jo pakanuuden ajoilta. Kristinuskon myötä pakanallinen ja kristillinen perinne osittain sekoittuivat toisiinsa. Varhaisin suomenkielinen loitsu on löytynyt Korsholman kuninkaankartanon tilikirjasta, johon vouti Hannes Ingenpoika kirjoitti vuonna 1564 ruton sanat.

Verenvuodon pysäytykseen tarkoitetut verensulkusanat, kuten monet muutkin loitsut ovat olleet salaisia, eikä niitä yleensä esitetty julkisesti. Vanhoja loitsuja on tallessa 1600-luvulta muun muassa noitaoikeudenkäyntien pöytäkirjoissa.Tutkijat ovat myös onnistuneet keräämään lukuisia näytteitä ihmisiltä, jotka eivät ole enää tiukasti perinteitä noudattaneet. Asenteet loitsuja kohtaan ovat vaihdelleet noituussyytöksistä aina arvokkaan kansanperinteen vaalimiseen. Elias Lönnrotin lisäksi suomalaisia loitsuja ovat keränneet, tutkineet ja niistä inspiraatiota ammentaneet lukuisat tieteen ja taiteen tekijät.

Loitsijoita, noitujia ja runonlaulajia

Artikkelin lähteinä on käytetty seuraavia kirjoja: Suomalainen šamanismi, Anna-Leena Siikala, Suomalaisen kirjallisuuden seura 1992, Tietäjistä kuppareihin, kansanparannuksesta ja parantajista Suomessa, Jane Tuovinen, WSOY 1984.
Verkosta löytyy laaja kokoelma loitsuja Suomen kirjallisuuden seuran laatimasta tietokannasta osoitteesta http://skvr.fi/