Hyppää pääsisältöön

Lapset uhreina kotien kiistoissa

Suomessa on viime vuosina paljastunut vakavia lapsiin kohdistuneita rikoksia, joita yhteiskunnan turvaverkot eivät ole kyenneet estämään. Vuosia kestäneet tapaukset ovat karuimmillaan johtaneet lasten surmiin.

Suomessa tehdään vuosittain noin 100 000 lastensuojeluilmoitusta, jotka koskevat kaikkiaan 60 000 lasta. Nyt lähes 20 000 lasta on sijoitettuna oman syntymäkotinsa ulkopuolelle joko vanhempien pyynnöstä tai lastensuojeluviranomaisten aloitteesta.

Joka vuosi suuri määrä lapsia joutuu vaihtamaan kotia: joko palaamaan sijoituskodistaan biologisten vanhempiensa luo – tai sukkuloimaan eronneiden vanhempiensa riitojen vuoksi toisen luota toisen luo. Joskus lasta siirretään vain muutaman viikon välein paikasta toiseen.

Sijoitukset tehdään lastensuojelun viranomaisten toimesta, joskus toki käräjienkin kautta.
Useimmiten sijoituksissa painaa biologisten vanhempien vaatimukset ja erotapauksissa suurin osa lapsista päätyy äitiensä koteihin. Siirrot saatetaan tehdä jopa lapsen edun kustannuksella.

”Sitä tapahtuu koko ajan. Saan viestejä hätääntyneiltä ihmisiltä, jotka kuvaavat äkillisiä siirtoja ja lapsen irrottamista kaikesta aikaisemmasta, vaikka siihen ei ole lapsen kannalta mitään perusteita. Lapsi repäistään vaan saman tien irti”, lastenpsykiatrian dosentti, tietokirjailija Jari Sinkkonen sanoo MOT:lle.

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila sanoo, että ”pysyvän sijoituksen mahdollisuutta ei tällä hetkellä tunnisteta riittävässä määrin”.

Sosiaalityöntekijöiden ammattijärjestö Talentia on suosittanut, että lasten asioista vastaavilla työntekijöillä olisi enintään kolmekymmentä lasta työntekijää kohden. Pahimmissa kunnissa asiakasperheitä voi kuitenkin olla yli sata yhtä sosiaalityöntekijää kohden.

Huonosti palkatussa ja paineisessa sosiaalityössä tekijöiden vaihtuvuus on suurta. Lisäksi epäpäteviä työntekijöitä on erityisen paljon juuri lastensuojelussa. Kaikki tämä vaikeuttaa entisestään pitkäjänteistä toimintaa perheiden ja lasten hyväksi.

MOT käy anonyymisti läpi kolme kipeää lastensuojelutapausta eri puolilta maata.

MOT: Kodeistaan revityt lapset
TV1 maanantaina 25.4. klo 20

Kommentit