Hyppää pääsisältöön

Tunnettu sotilas

kirjailija Marjo Niemi
Marjo Niemi kirjailija Marjo Niemi Kuva: Teos / Heini Lehväslaiho Marjo Niemi (kirjailija),marjo niemi

Tuntematon sotilas tulkitaan elokuvaksi, nyt kolmannen kerran. Väinö Linnan romaanille kävi vuonna 1954 kuin suomalaiselle sotilaalle. Aluksi kirjasta otettiin vain pieni painos, kun sen avuihin ei uskottu. Nyt romaani on maamme kulttuurikaanonin yksi kivijaloista ja ehkä tunnetuin suomalainen kirja.

Romaanin kaari on myös siinä mielessä mielenkiintoisessa suhteessa suomalaiseen sotilaaseen, että ensin se piti julkaista siistittynä versiona ja vasta pitkän ajan päästä vuonna 2000 voitiin julkaista Sotaromaani, joka on Väinö Linnan alkuperäinen, leikkaamaton versio.

Sota on aina monen sukupolven trauma ja uhraus

Yle Teema on tehnyt valtavan kulttuuriteon kevään aikana. Edelleen jatkuva Edgar Reitzin käsikirjoittama ja ohjaama Kotiseutu-trilogia kuvaa yhden pienen saksalaisen kylän kautta maan sadan vuoden historian. Sarjan kerronnan ja aiheen käsittelyn tavat ovat nerokkaat. Kylä ei sijaitse sotarintamilla, mutta se kuvaa sen, miten sodat tapahtuvat kaikkialla, ei vain rintamilla. Sota on aina monen sukupolven trauma ja uhraus, jota harvemmin valitaan.

Julkisuudessa Tuntemattoman sotilaan ohjaaja Aku Louhimies on kertonut motiivikseen estää tätä merkittävää kansallisen identiteettimme osaa unohtumasta. Hän haluaa yhdistää sukupolvia ja kertoa nuorille sukupolville sen, mistä me suomalaiset olemme tulleet. Siitä oliko jatkosota meidät kaikki synnyttänyt alkuräjähdys, voi olla muitakin tulkintoja. Yksi tulkinta voisi alkaa siitä, kun apina nousi kahdelle jalalle Afrikassa ja mitä siitä seurasi. Tämä esimerkki kuvaa näkökulman ja mittakaavan vaihtoehtoja äärimmäisen kautta. Rajaus on yksi taiteen maailman- ja ihmiskuvan ilmaisukeino.

Elokuvan tiedottamisessa on hehkutettu nykytekniikan mahdollisuuksia elokuvakerronnassa, että ne osaltaan perustelevat sen miksi tämä taas tehdään. Elokuvan nettisivujen visuaalinen ilme on esteettinen ja tyylikäs, vaikka sodassa ei ole mitään tyylikästä. Kotiseutu-sarja käyttää ajan kuvaamisen keinona kullekin ajalle ominaista tekniikkaa, se alkaa mustavalkoisena, rakeisena, värit tulevat mukaan vasta kun ne oikeasti olivat mahdollisia. Se on taiteelliselle työryhmälle asetettu samanhenkinen rajoite, kuin Louhimieheltä laittaa näyttelijät telttamajoitukseen ja soppatykille kuvauksien ajaksi.

Ihminen luonnonvoimaisella tavalla toistaa traumaa, hakee ratkaisua siihen psyykkiseen tilaan, joka tuottaa hänelle kärsimystä. En voi olla ajattelematta sitä miettiessäni syitä idealle ja innostukselle tehdä tämä kolmannen kerran. Mitä olisi tarkoittanut satavuotiaan Suomen tulevaisuudelle, jos olisikin kuvattu taisteluiden ulkopuolta, tai aloitettu siitä, kun sota on ohi? Keiden historia Suomen historia on? Miten saamme nuoret tuntemaan itsensä osallisiksi siitä?

Suomessa on edelleen mahdoton tehdä elokuva sodasta romantisoimatta sotaa

Pahoin pelkään, että Suomessa on edelleen mahdoton tehdä elokuva sodasta romantisoimatta sotaa. Toivottavasti olen väärässä.

Puolustusvoimat on yksi elokuvan rahoittajista. Mitä reunaehtoja se asettaa? Onko taiteellinen vapaus kuvata sotaa niin vastenmielisenä, kuin Linna tarkoitti? Täynnä ihmisen hätää, epätoivoa, epäinhimillisiä tilanteita, lain rikkomista, pelkoa, kauhua? Miten suomalainen sotilas sodassa on mahdollista kuvata, jos rahoittajana on Suomen puolustusvoimat?

Ja voisiko sosiaali- ja terveysministeriön alainen voima rahoittaa vaikkapa elokuvaa alkoholistin perheen kohtalosta tai äidin ja lapsen suhteesta? Valtiovarainministeriön alainen voima rahoittaa elokuvaa köyhän kokemuksesta? Aivan keskeisiä suomalaisia teemoja nekin ja suorassa suhteessa myös Suomen sotiin, jos sotakorttia on aivan pakko juhlavuoden aattona vilauttaa.

Maailmankaikkeus laajenee, mutta ihmisen kulttuuriin, kuten luontoonkin, mahtuu vain tietty määrä asioita.

Kun huomioidaan toistuvasti jotain, alkaa muu muuttua toisarvoiseksi. Me itse olemme kulttuurin ja historian luonnonvalinta, me teemme sen valinnan ihan itse.

Tulevan juhlavuoden kunniaksi on hyvä miettiä, minkä asioiden, tunteiden, kokemusten tai tapahtumien sukupuuttoa tai marginalisoitumista me taiteessa, mediassa, politiikassa ja historian tulkinnassa edistämme.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri