Hyppää pääsisältöön

Mari Mörö on Kukkasuutari - Pikkujuttuja puutarhasta

Kirjailija Mari Mörö keskittyy puutarhanhoitoon intohimolla.
Kirjailija Mari Mörö keskittyy puutarhanhoitoon intohimolla. Kirjailija Mari Mörö keskittyy puutarhanhoitoon intohimolla. Kuva: © Juha Blomberg radioteatteri

Kukkasuutari on kirjoittajansa alter ego.

Kevätpäivänseisauksen aikoihin kukkasuutari kömpii uunipankolta pihamaalle ja kokeilee, josko routa olisi hellittänyt ja maassa vetoa.
Että onkin vetoa. Ja vedon lisäksi höyryä, eteenpäin rientämisen huisketta, kurkottumisia – ja suunnattomat määrätä alkuja. Ilman alkuja ei lopuistakaan tule mitään, ja tarvitsemme myös keskikohdat!
Kukkasuutari hyppää työhaalareihinsa ja poimii työkalut: luomistyö alkaa siitä, mihin se edellisenä vuonna jäi. Maa pöllyää, kivet liikkuvat – asukkaat ja puutarha eloistuvat. On tuhatmäärin siemeniä, ja melkein kaikki itää.

Juuri tänä vuonna kukkasuutari haluaa olla alakulon ammattihäätäjä.

Ja hän toivoo kenties enemmän kuin mitä ruukkuihin mahtuu. Kukkasuutari on sen vuoksi kurainen ja tohkeissaan. Hän on myös hilpeä ja hääriväinen, sillä hän tietää että onni on järjestelykysymys. Ja että työkalut on pidettävä kunnossa. Jokaisen työperäisen kolhun, rakkulan tai nirhaman hän ottaa vastaan kuin mitalin: hän on ansainnut ne. Ei kauneudelle voisi muuten altistuakaan, ei edes pienelle onnistumiselle.
Täyttymystä jos haluaa, on nähtävä pikkuisen vaivaa – ja odotettava. Valmiissa maailmassa ihminen pitkästyisi. Siksi riehutaan multakasassa, kylvetään, kastellaan, myllätään, kitketään, vähän ehkä hermostutaankin lehtokotiloiden tai porkkanakemppien seurassa. Mutta vieno kiukunpuuska menee ohi. Sen jälkeen tulee sattuma avuksi kuin tähti koivunlatvaan. Paratiisin harmit ovat kompostoitavissa.
Joskus kukkasuutari makaa perennapenkissä vain katsoakseen, miten nelivyöjäärä kapuaa pitkin pionikasvustoa. Laskeutuminen on helppoa, sillä kukkasuutarin selkä alkaa oikeastaan jo nilkoista. Kukkasuutari on rakastunut multaan jo eläessään. Hänen suonissaan virtaa lehtivihreää.
Antakaa siis kukkasuutarin melskata yhtä lailla puutarhassa kuin paperilla. Siellä hän kättelee sirkkalehtiä ja nyökkäilee versojen suuntaan, sillä muitakaan todisteita ei luomisen aamuista ole hänen tietoonsa tullut.

Kirjailija Mari Mörö puutarhassaan.
Kirjailija Mari Mörö puutarhassaan. Kuva: © Juha Blomberg puutarhanhoito,puutarha

Mari Mörö
Kirjailija
Pikkujuttukirjoittaja "Kukka-Suutarin" luoja
Yle Radio Suomi, Areena

Radioteatterin Pikkujutut on aina uniikkeja, alkuperäistekstejä, joita kirjoittavat Suomen eturivin kirjailijat.
Pikkujuttujen kuuluisin on Mielensäpahoittaja. Niitä kuulet: Yle Radio Suomi, sekä Areena.

Kommentit