Hyppää pääsisältöön

Simpsoneiden Prince-jakso ei koskaan päässyt televisioon – nyt sarjan tuottaja paljastaa pätkiä käsikirjoituksesta

Edesmennyt Prince on vilahtanut Simpsoneissa pariin otteeseen, mutta tähti ei koskaan vieraillut sarjassa omalla äänellään.

Simpsonit // Kuva: FOX

Moni musiikkialan tähti on vieraillut animaatiosarja Simpsoneissa. Aiemmin tällä viikolla äkillisesti menehtynyt pop-ikoni Prince ei koskaan kuitenkaan tehnyt ääniroolia sarjassa, vaikka suunnitelmia vierailuun olikin.

Jakso jäi tekemättä, sillä Prince ei lämmennyt käsikirjoitukselle. Vaikka käsikirjoittaja Conan O'Brien käsikirjoitti jakson uudelleen, se ei koskaan päätynyt tuotantoon. Alkuperäisen jakson ideassa mielenterveyspotilas Leon Kompowsky olisi tehnyt paluun ja kuvitellut olevansa Prince. Aiemmin hahmon äänenä oli toiminut toinen poplegenda Michael Jackson.

Nyt Simpsoneiden vastaava tuottaja Al Jean on antanut pienen maistiasen siitä, millainen Prince-jakso olisi voinut olla. Jean jakoi Twitter-tilillään kuvia jakson käsikirjoituksesta.

Skip Twitter post

Ensimmäisellä Jeanin jakamalla sivulla Lisa yrittää saada tuloksetta lippuja Princen keikalle. Toisessa katkelmassa Margen sisko Selma kehuu Princen elokuvia, myös niitä vähemmän tunnettuja. Jean vitsailee, että elokuvien mainitseminen voisi olla yksi syy siihen, miksi Prince ei innostunut jaksosta.

Skip Twitter post

Vaikka Prince ei koskaan tehnyt ääniroolia Simpsoneissa, laulaja vilahti sarjassa kuitenkin muutaman kerran. Princen on saattanut bongata kausilla 7 ja 20.

Laulaja Prince menehtyi aiemmin tällä viikolla tilallaan Minnesotassa. Muusikko oli kuollessaan 57-vuotias.

Lue myös:

TMZ: Musiikkilegenda Prince on kuollut

Hauskaa vai ei? Mike Tysonin tribuutti Princelle herättää tunteita

Haluatko lähettää kysymyksen Homer Simpsonille? Hahmo vastaa niihin Simpsonit-jakson live-osuudessa 

Lähteet: mashable.com