Kodeistaan revityt lapset: käsikirjoitus

”Se oli huimaa, kun niitä lastensuojeluilmotuksia tuli ja niitä tutkittiin ihan miten sattuu. Että on ihan soitettu vaan isälle ja kysytty, että onko näin tapahtunut. No ei ollu tapahtunut.”

MOT: KODEISTAAN REVITYT LAPSET

Suomessa on viime vuosina paljastunut vakavia lapsiin kohdistuneita rikoksia, joita yhteiskunnan turvaverkot eivät ole kyenneet estämään. Järkyttävin niistä on 8-vuotiaan helsinkiläistytön kohtalo. Lapsen surmasivat oma isä ja äitipuoli äitienpäivänä 2012.

Tytön murhan myötä työryhmä jos toinenkin asetettiin pohtimaan lastensuojelun uudistamista. Perinpohjaisia muutoksia lupailtiin - jatkossa kaiken piti olla toisin.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: ”Aina se toimenpide, jonka meillä valtiovalta käynnistää tämmösen tragedian jälkeen on, et kootaan asiantuntijoita ja sitten on joku hanke tai jokin työryhmä - ja se lopputulos on se mietintö, se paperinippu.”

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila: ”Kyllä meillä on aina se riski, että lastensuojelu epäonnistuu - ja joka myös tarkoittaa sitä, että lapsen henkikin voi olla uhattuna.”

Mikä siis lopultakin on muuttunut? Mikä takaa, etteivät 4 vuoden takaiset traagiset tapahtumat toistu?

Suomessa tehdään vuosittain lastensuojeluilmoitus noin 60 000 lapsesta. Kaikkiaan lastensuojeluilmoituksia tehdään meillä 100 000 joka vuosi.

Vuonna 2014 kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna noin 18 000 lasta ja nuorta. Huostaanotettujen tai kiireellisesti sijoitettujen lukumäärä oli runsaat 10 500. Sijaisperheissä asui likemmäs 7 000 lasta ja nuorta.

MOT selvitteli kolmea lastensuojelutapausta eri puolilla Suomea. Niissä kaikissa on piirteitä, jotka pakottavat kysymään, opittiinko Eerikan tapauksesta sittenkään mitään. Ainakin lastensuojeluviranomaisten luulisi olevan tuntosarvet herkkinä tapahtuneen jäljiltä.

Kaikki esimerkkitapaukset esitetään ohjelmassa anonyymisti – eli ei-tunnistettavasti. Paikkakuntia ei kerrota ja nimet sekä äänet on muutettu. Mukaan ohjelmaan valikoituivat ne tapaukset, joissa joku osallisista oli valmis kameran edessä puhumaan asiasta.

Lastensuojelun sijoitukset näytetään yllättävänkin usein tehtävän biologisen vanhemman sanelemana ja hänen ehdoillaan – jopa sen paljon mainostetun lapsen edun kustannuksella. Tämä on erikoista maassa, jossa 18 000 lasta otetaan vuosittain turvaan omilta vanhemmiltaan.

”ELLA” 4,5 v.

”Ellan” mummo: ”Se on niinkö meiän oma pikkutyttö. Että se on… Ja ei kai sen tuota rakkaampaa tyttöä olekaan.”

”Ellan” mummo: ”Suurimman osan elämästään ollu täällä meillä. Tuota kohta 5-vuotias tyttö.”

”Ellan” mummo”: ”Tytön isällä ja äitillä oli… riitasta ja väkivaltasta.”

”Ellan” pappapuoli: ”Siellä sit aina oli semmosta, että sieltä sitten soitettiin. Nuori pari soitti, tai tytön äiti soitti, että täällä on taas vähän myrskyä. Ja me käytiin hakemassa pikkutyttö ja äiti tänne Ouluun.”

”Ellan” pappapuoli: ”Sit se alkokin, kun vanhemmilla tuli ero, niin sit se alkokin tuleen enempi tänne meille. Että me ajettiin sitä ihan viikottain melkeen tänne.”

”Ellan” vanhemmat erosivat pian lapsen syntymän jälkeen. Lapsen biologisella äidillä on ollut pahoja päihdeongelmia. Isä taas on kärsinyt jo pitkään mielenterveysongelmista – kuten masennuksesta ja ahdistuneisuudesta. Lisäksi hän on ajoittain käyttäytynyt väkivaltaisesti. Isä on työkyvyttömyyseläkkeellä.

”Ellan” pappapuoli: ”Ja me katottiin sitten parhaaksi, että se on meiän pakko tehä lastensuojeluilmotus siitä. Ja siinä sitten muutama palaveri piettiin, niin sitten tyttö huostattiin meille. Tai sijotettiin.”

”Ellan” mummo: ”Että tuota… se on niinku asunu tässä. Täällä on tytön kaikki, omat huoneet ja tavarat.”

”Ellan” biologisilla vanhemmilla on yhteishuoltajuus. Eron jälkeen Ellan isä hävisi tyystin lapsensa elämästä 3,5 vuodeksi.

”Ellan” pappapuoli: Se ei oo ottanu mittään yhteyttä. Eikä oo tuota ollu missään tekemisissä. Ei, vaikka me joskus ollaan pyyettykin, että voisko se niin kun käyä tyttöä kattomassa.”

Vuosien hiljaiselon jälkeen isä yllättäen ilmaantui ja kertoi haluavansa tavata tytärtään.

”Ellan” mummo: ”Kuukauen se tuli joka päivä kattomaan. Mää sit, että saat tulla kattoon. Niinkö että tuota tuli aamulla kymmenen maissa ja lähti illalla myöhään.”

”Ellan” pappapuoli: ”Tytön isäkin oli sanonu, että tämä on paras paikka niin kun tytölle. Että hän haluaa tutustua pikku hiljaa. Mut se jossain vaiheessa sitten käänty niin, että se olikin halunnu sen heti. Että hän haluaa heti lapsen itelleen.”

Sijoitussopimuksen mukaan ”Ellan” oli määrä asua isovanhempiensa luona ainakin kuluvan vuoden toukokuun loppuun. Yllättäen lastensuojeluviranomaiset ilmoittivat helmikuun puolivälissä, että lapsi muuttaa isänsä kanssa ensi- ja turvakotiin harjoittelemaan yhteiseloa.

”Ellan” mummo: ”Sitä sopimusta ei niinkö irtisanottu. Ei meille oo kerrottu tämmöstä, että tämmönen tullee.”

”Ellan” mummo: ”Se tuli niinkö puskasta meille. Että viikko oli aikaa.”

”Ellan” pappapuoli: ”Mitä mä oon saanu vastausta on se, että isällä on oikeus, koska on yhteishuoltajuus.”

Yritin päästä juttusille ”Ellan” biologisen isän kanssa. Isä ilmoitti, ettei ole kiinnostunut tapaamisesta. ”Ellan” biologisen äidin sen sijaan tapasin.

”Ellan” äiti: ”Ei mittään ilmotettu. Niinku ei sillon alun perin, kun se sijotettiin, niin siitäkään mä en saanu tietoa. Tuli vaan sitten jotain lappuja postissa.”

Vähän yli kaksikymppistä äitiä ei tällä hetkellä päästetä tapaamaan tytärtään. Pääsy tyttären luo edellyttäisi käyntiä huumetesteissä, joihin äiti ei toistaiseksi ole halunnut mennä.

”Ellan” äiti: ”Kyllä kait se pyörii koko ajan mielessä. Joka aamu, kun heräät, niin aattelet, että jaa, mitenhän on menny siellä ja mitähän on sattunu.”

Isovanhemmat saavat tavata ”Ellaa” ainoastaan ensi- ja turvakodin sisätiloissa.

”Ellan” mummo: ”Niin eipä sitä öisin nukuta eikä… että tosi ressaavaa aikaa.”

”Ellan” pappapuoli: ”Kyllä se huoli on kova. Minkä takia me halutaan, niin meillä on niin armottoman kova huoli tytön niin kun tulevaisuudesta.”

”Ellan” asioita hoitaa Oulun sosiaalitoimi.

Lastensuojelun palvelupäällikkö Teija Sulisalo: ”En kommentoi yksittäisiä asioita. Että jo pelkkä sosiaalihuollon asiakkuus on salassa pidettävä asia. Ja siellä on ihmisten yksittäisiä asioita, jotka on salassa pidettäviä ja, ja sosiaalihuollon ammattilaisia sitoo erittäin tiukka vaitiolovelvollisuus.”

Jari Sinkkonen on yksi näkyvimpiä suomalaisia lastenpsykiatreja. Hän työskenteli 18 vuotta Pelastakaa Lapset – järjestön ylilääkärinä, kunnes jäi eläkkeelle vajaa vuosi sitten.

Lastenpsykiatrian dosentti Jari Sinkkonen: ”Jos lapsi on jossain sijoituspaikassa ollut useita vuosia eikä oo todettu siinä mitään ongelmallista, tai lapsi on voinut siellä hyvin ja kehittynyt ja kasvanut, niin häntä ei tulisi nopealla aikataululla sieltä siirtää mihinkään, vaikka oma biologinen vanhempi olisi kuntoutunut päihdeongelmista tai mielenterveysongelmista - tai muuten vaan ilmestynyt kuvioihin. Se täytyisi tehdä erittäin hallitusti ja tota lastensuojelun ja muitten tulis todeta esim. sille biologiselle vanhemmalle tai vanhemmille, jotka sitä lasta haluaa takasin ja huostaanoton purkua, että tämän lapsen edun mukaista on ylläpitää kontaktia niihin ihmisiin, jotka on olleet vuosikausia hänen tärkeimmät läheiset ihmisensä. Että sitä ei katkaista näin, jolla aiheutetaan lapselle traumaattinen menetys.”

Sinkkonen: ”Sitä tapahtuu koko ajan. Ja mä myös saan ihan henkilökohtasesti viestejä hätääntyneiltä ihmisiltä, jotka kuvaavat tämmösiä äkillisiä siirtoja ja lapsen irrottamista kaikesta aikaisemmasta, vaikka siihen ei ole lapsen psyykkisen voinnin tai muun, häntä ei ole pahoinpidelty tai muuta, ei ole mitään perusteita tai muuta, mutta lapsi repäistään vaan saman tien irti.”

Sinkkonen: ”Niin ei pitäisi tehdä… niin ei pitäisi tehdä.”

Tuomas Kurttila on Suomen järjestyksessään toinen lapsiasiavaltuutettu. Hänen tehtävänsä on seurata lasten ja nuorten elinoloja sekä arvioida näiden oikeuksien ja hyvinvoinnin toteutumista.

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila: ”Sijaishuolto on aina meillä toissijainen toimi suhteessa siihen, että mitenkä biologisten vanhempien mahdollisuus kasvatustyöhön turvataan ja sitä tuetaan.”

Kurttila: ”Siinä tilanteessa, joka on toki yhteiskunnan tavoitteena – eli että biologisten vanhempien kasvatusvastuu saadaan palautumaan, eli että lapsella olisi turvallista palata vanhempien luo ja omaan biologiseen kotiin, niin tähän tilanteeseen sisältyy nimenomaan riskejä. Riski on siinä, että meillä ei tällä hetkellä tunnisteta riittävässä määrin pysyvän sijoituksen mahdollisuutta. Eli sitä, että lapsi ei koskaan enää palaudu biologisten vanhempiensa luo.”

Kurttila: ”Mikä tulisi aina meidän muistaa on se, että lapsella on oikeus vanhempiinsa, mutta vanhemmilla sellaisenaan ei ole oikeutta lapseen.”

”ALEKSI” 11v.

”Leena”: ”Mä oon sairaanhoitaja ja kahen pojan äiti.”

”Leenan” lapsilla on eri isä. ”Aleksin” isän kanssa yhteiselo sujui hyvin, kunnes…..

”Leena” (”Aleksin” biologinen äiti): ”Hän ei sitten, tään nuoremman pojan syntymän jälkeen, kohellut tätä mun vanhempaa poikaa tasavertasesti. Mä näin, että se vanhempi laps kärsii. Ja tää vanhempi poika rupes psyykkisesti oireileen.”

”Leena”: ”Ja sitten tuota… se eroajatus mun mielessä kypsy.”

Eron yhteydessä sovittiin nuoremman pojan yhteishuoltajuudesta.

”Leena”: ”Sillon, kun erottiin, niin oltiin sovussa ja ajateltiin, et molempien luona voiaan käyä sitten. Et mä voin käyä isän luona ja isä voi käyä meillä. Ja isä koki sitten aluks, et hän on hirveen yksinäinen. Ja mä koin sit syyllisyyttä siitä, kun mä halusin sen eron: että ilman muuta poika voi aluksi olla siellä isän tykönä sit enempi.”

”Leena” kertoo, että seuraavaksi isä halusi ”Aleksin” osoitteen kotiinsa. Äiti suostui. Vähitellen tilanne ajautui siihen, että isä ei halunnut poikansa olevan enää missään tekemisissä äitinsä kanssa.

”Leena”: ”Aluksi se oli hyvin lievää. Sitä, ettei isä antanu jäähä yöksi. Tai että isä päätti kaikesta. mut sitten pikku hiljaa se meni siihen, et mä en saanu ostaa lapselle vaatteita. Mä en saanu pestä lapseni vaatteita. Lapsi ei saanu käyttää mun kotiavainta, vaan se pantiin suljettuun kirjekuoreen.”

Työpaikalla sattunut dramaattinen tapahtuma masensi ”Leenaa”. Hän sai mielialalääkityksen. ”Leena” etsi apua perheneuvolasta, kouluterveydenhoitajalta, koulukuraattorilta ja lastenvalvojalta. Lopuksi hän palkkasi itselleen asianajajan.

Pariskunta kävi kolmasti myös niin sanotussa follo-sovittelussa, joka istuttaa riitelevät vanhemmat samaan pöytään.

”Leena”: ”Kolme folloa on käyty – ja se on aika monta sovitteluyritystä. Ja ykskään niistä ei oo tuota toteutunu.”

Follo-sovittelussa ”Leenaa” oli kehotettu tekemään yhteinen syyslomareissu poikiensa kanssa. Matkanteko ei ehtinyt kovinkaan pitkälle, sillä ”Aleksin” isä soitti poliisipartion matkustavaisten perään. Mies oli selittänyt, että mielenterveysongelmista kärsivä äiti oli kidnapannut pariskunnan pojan mukaansa.

”Leena”: ”Ja tään syyslomareissun jälkeen, niin en oo nähnyt lasta puoleentoista vuoteen kun ihan muutaman, satunnaisen kerran.”

”Leenalla” on käräjäoikeuden antama päätös tapaamisoikeudesta. Isä on toistuvasti vedonnut siihen, ettei ”Aleksi” halua tavata äitiään.

Noin vuosi sitten ”Leena” onnistui saamaan nuoremman poikansa lastenpsykiatrian poliklinikalle hoitoon. Hoitotiimiin kuului lastenpsykiatri, psykologi, psykiatrinen sairaanhoitaja sekä sosiaalityöntekijä.

Vuoden hoitorupeaman jälkeen poliklinikalta ilmoitettiin, että pojan hoidot lopetetaan.

”Leena” (”Aleksin” biologinen äiti): ”Et he ei pysty tässä tilanteessa jatkamaan sitä hoitoa. Et tää on liian ristiriitanen tilanne lapselle. Että he on päätyny tekemään lastensuojeluilmoituksen. Et heille on vahvistunu käsitys siitä, että isä vieraannuttaa lasta äidistään. Ja heillä on vakava huoli lapsen terveydestä, kasvusta ja kehityksestä.”

”Leena” otti yhteyttä lastensuojeluun.

”Leena”: ”Ja he sanoo, et he ei tiedä, mitä tämä vieraannuttaminen on. Et heillä ei oo työkaluja siihen. Et heillä ei ole käytössä edes psykiatrista sairaanhoitajaa. Et he ei tiedä, mitä he tekee.”

”Leenan” ja hänen entisen miehensä huoltajuuskiista on paraikaa käräjäoikeuden käsiteltävänä.

”Leena”: ”Oon tosi huolissani, koska ammattilaiset on huolissaan. Ja kukaan ei tee mitään.”

Haastattelun tekemisen jälkeen käräjäoikeus päätti, että ”Aleksi” siirtyy asumaan äitinsä luokse. Vanhempien yhteishuoltajuuden tuomioistuin piti voimassa.

Sinkkonen: ”Mulla on muistissa muutamia kymmeniä keissejä, joissa selvästikin jokin asianosaisista aikuisista on onnistunut kieputtamaan tän työntekijän niin, että tää työntekijä on menny kaikessa mukaan eikä oo asettanut mitään toisen puheista kyseenalaiseksi – ja se on johtanut sitten erittäin huonoon lopputulokseen.”

Kurttila: ”Lastensuojelutyöntekijät tekevät omaa työtään eikä työ linkity siihen, mitä kunta tekee kokonaisuudessaan. Nyt nää hallinnon väliset kuilut ja railot ovat niitä, joihin myös ihmisiä tippuu ja lasten arki piiloutuu ja kätkeytyy. Oleellista on siis nähdä, kuinka perhettä tuetaan koko kunnan toiminnassa – kaikessa työssä.”

Sinkkonen: ”Lastensuojelun ja sosiaalitoimen kielenkäyttö ja lasten ja nuorten psykiatrian ikään kun semanttinen, kielellinen tapa suhtautua asioihin ja tutkia ilmiöitä poikkeaa joskus hämmästyttävällä tavalla toisistaan. Ja mä oon vähän veistelly siitä, et kun mä itse siirryin sairaalamaailmasta apulaisylilääkärin hommista yliopistosairaalasta lastensuojelujärjestöön, ni tuntui, että mun ammattitaito putos puolella siinä.”

Kurttila: ”Tietynlainen anteeksipyytämisen kulttuuri voisi olla tämän päivän aikuisuutta myös viranomaisten suunnalta.”

Huostaanottojen raju kasvu taittui viime vuonna. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten määrä väheni prosentin - ja kiireellisesti sijoitettujen peräti 10%, kertovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tilastot. Niiden mukaan sijoitettujen lasten ja nuorten määrä on moninkertaistunut 1990-luvun alun jälkeen.

Myös lastensuojelumenot ovat kasvaneet kovaa kyytiä – vajaassa vuosikymmenessä ne ovat miltei tuplaantuneet. Vuonna 2006 menot olivat vielä runsaan 400 miljoonan euron tasolla, kun vuonna 2014 lasten laitos- ja perhehoidosta koitui Suomen kunnille jo yli 700 miljoonan euron kustannukset.

Sosiaalineuvos Marjo Lavikainen, Sosiaali- ja terveysministeriö: ”Että keskimääräinen lapsen sijoitus laitoshoitoon maksaa yhteiskunnalle noin 90 000 euroa vuodessa. Meidän Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on sanonut, että tällä summalla saisi mm. 550 tapaamista lastenneuvolan terveydenhoitajan kanssa - tai 400 käyntiä nuorisopsykiatrian poliklinikalle olisi mahdollista tehdä yhden lapsen sijoituksen summalla.”

Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa lastensuojelun yleisestä ohjauksesta. Ministeriössä lastensuojeluasiat ovat Marjo Lavikaisen kontolla.

Lavikainen: ”Suomessa kunnat ovat vastuussa siitä lastensuojelupalvelujen järjestämisestä. Eli siellä kunnassa se kunnanjohto on se, jolla on tässä se vastuu.”

Vaikka epäkohtiin on ministeriön mukaan tartuttu, niin iso muutos antaa vielä odottaa itseään. Lavikainen myöntää, että osassa kuntia lastensuojelun työntekijät ovat edelleen ylikuormitettuja. Myös työntekijöiden vaihtuvuus on yhä tavattoman suurta. Lisäksi epäpätevistä sosiaalityöntekijöistä on tullut eräänlainen ikuisuusongelma.

Lavikainen: ”Ne on kyllä tunnistettu nuo pulmat – ja siihen on sitten puututtu.”

Ainakin lainsäädännön uudistamiseen helsinkiläistytön traaginen surma on pistänyt vauhtia.

Lavikainen: ”Tämän myötä sitten mm. sosiaalihuoltolakia ja lastensuojelulakia uudistettiin niin, että sitä varhaisempaa tukea lisättiin, kotiin annettavia palveluja lisättiin – ja tämä näkyy jo jonkin verran tuolla kentällä.”

Kurttila: ”Edelleenkin meillä on viitteitä kuitenkin siitä, että asiakasmäärät per työntekijä ovat erittäin korkeita. Ja se, kuinka lapsi tulee kuulluksi, uskallan sanoa, on edelleen aivan erityinen ongelma lastensuojelussa.”

Sosiaalityöntekijöiden ammattijärjestön Talentian mukaan yhdellä sosiaalityöntekijällä voi olla jopa yli 100 asiakasperhettä.

Sinkkonen: ”Se on ihan mahdoton luku. Se on aivan selvää.”

Lapsen oikeuksista on säädetty Suomen perustuslaissa. Suomea sitovat niin Euroopan ihmisoikeussopimus kuin YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuskin. Niissä lapsen etu velvoitetaan asettamaan etusijalle kaikessa viranomaistoiminnassa. Säädöksistä ei löydy kohtaa, joka tukisi biologisten vanhempien etuoikeutta saada lapsi luokseen.

”SOFIA” 7v.

Niin lapsen biologinen äiti kuin sijaisäitikin ovat yksissä tuumin huolestuneita, miten 7-vuotiaalle ”Sofialle” lopulta käy. Lapsi asuu monien vaiheiden jälkeen biologisella isällään, joka ei aluksi edes tiennyt olevansa isä.

Sijaisäiti: ”Meille sijotettiin 7 kk ikäinen tyttövauva hänen oltuaan ensin puolen vuoden ajan tämmösessä avohuollon sijoituksessa. Ja meille sijoitettiin lapsi, jonka äiti halusi antaa huostaan, koska ei itse kyennyt sitä tilannetta silloin hallitsemaan. Halusi kuitenkin olla mukana lapsen elämässä.”

Sijaisäiti: ”Sitten samaan aikaan meille sosiaalitoimen puolelta puhuttiin, et isästä ei oo tietoa.”

Sijaisäiti: ”Totuus oli, että isyys oli vahvistunut kuitenkin jo aiemmin kuin sijoitus meille tehtiin.”

Sijaisäiti: ”Sitä ei meille kerrottu, mut sitä ei kerrottu myöskään isälle. Tai isä jätettiin siinä sijoituspäätöstä tehtäessä kuulematta.”

Aluksi isä ei ollut kiinnostunut lapsestaan. Hän pelkäsi tyttärensä olevan ns. FAS-lapsi.

( FAS-oireyhtymä= raskauden aikana alkoholille altistunut sikiö)

Äiti: ”Hänen mielensä muutti se, että hän huomasi, että lapsi ei olekaan FAS-lapsi. Käytin runsaasti alkoholia raskauden aikana, ja… tietenkin oli edellytykset sille, tai mahdollisuus siihen, että lapsesta tulee FAS-lapsi, mut näin ei kuitenkaan ollut sitten.”

”Sofian” biologinen äiti raitistui vuosia sitten.

Isä alkoi tavata tytärtään. Aluksi valvotusti, myöhemmin myös kahden kesken. Sitten isä haki käräjäoikeudelta yhteishuoltajuutta - ja sai sen.

Lastensuojelun lausunnot puolsivat yhteishuoltajuuden myöntämistä. Sosiaaliviranomaisten selvityksissä todettiin mm. että isän ja ”Sofian” vuorovaikutus oli havaittu luontevaksi ja toimivaksi. Lapsi suhtautui selvitysten mukaan luottavaisesti isäänsä, jonka biologinen vanhemmuus oli vahvistunut.

”Sofia” oli äitinsä mukaan pari kertaa yöpynyt isänsä luona, kun lastensuojelusta tuli ilmoitus: tyttö muuttaisi muutaman kuukauden kuluttua isänsä ja tämän avopuolison luo.

Sijaisäiti: ”Just oltiin hovioikeudesta saatu, tai äiti ja isä olivat saaneet hovioikeudesta ihan viikkoa aikaisemmin ratkaisun, että on täysin ennenaikaista edes ajatella kotiuttamista. Ja siellä oli vastaava sosiaalityöntekijä kertonut juuri, että tässä työssä edetään hitaasti ja että ei oo lapsen edun mukaista vielä ja että selvitystyötä tehdään – ja se kestää pitkään.”

Tässä tapauksessa siirtymävaihe kesti 10 viikkoa. Ennen muuttoa lapsi oli asunut sijaisperheessä miltei koko elämänsä.

Sijaisäiti: ”Tyttö roikkui kuin pieni apina mun kaulassani. Hän oli 3,5 vuotias ja asunut meillä vauvasta asti. Koki meidät vanhemmikseen, eikä voinut ymmärtää, minkä takia hänen pitää muuttaa isän luokse, jonka kanssa oli kesän aikana yöpynyt pari kertaa. Jouduttiin väkisin, sitten siinä kohdin tilannetta tulleen sosiaalipäivystäjän kanssa, niin irrottamaan tytön kädet minusta irti. Ja tyttö itkien revittiin autoon.”

Sijaisvanhemmat ja lapsen biologinen äiti valittivat hallinto-oikeuteen sijaishuoltopaikan muutoksesta. Hallinto-oikeus palauttikin tytön takaisin sijaisperheeseen.

”Sofia” ehti asua vain viikon verran sijaisvanhempiensa luona, kun taas piti muuttaa. Tytön isä ja viranomaiset olivat anoneet korkeimmalta hallinto-oikeudelta hallinto-oikeuden päätöksen täytäntöönpanon keskeytystä - ja saivatkin tahtonsa läpi. Eli KHO:n myötävaikutuksella lapsi jäikin isälleen, vaikka hallinto-oikeus oli hieman aiemmin todennut, ettei se ollut toivottavaa.

”Sofian” sijaisäiti ja biologinen äiti kertovat, että tytöstä tehtiin toistakymmentä lastensuojeluilmoitusta sen jälkeen, kun tämä oli muuttanut isänsä luo. Tämä käy ilmi myös sosiaalihuollon muistioista.

Kun tyttö oli asunut puoli vuotta isänsä luona, aikoinaan tehty huostaanottopäätös purettiin.

Vuosia kestänyt, raskas oikeudenkäyntien vyyhti on nyt takana.

Sijaisäiti: ”Lopputulos oli se, että lastensuojelu on toiminut ihan täysin oikein.”

Pitkän kiistelyn jälkeen osapuolten kompromissialttius lisääntyi.

Sijaisäiti: ”Isä myöntyi laajempiin, reilusti laajempiin tapaamisiin, jotka me voidaan - tai äiti voi sitten jakaa meidän kanssa omalla haluamallaan tavalla.”

Sijaisäiti: ”Mun mielestä tyttö voi olosuhteisiin nähden hyvin - ja on oppinut elämään nykyisessä kodissaan niin kuin siellä eletään. Me ollaan kaikki jaloillamme ja… luotto viranomaisiin on mennyt, mutta toivotaan, että niitä ei kauheasti tarvita.”

Kurttila: ”Lastensuojelulapset viestivät allekirjoittaneelle aivan systemaattisesti ja aivan koko ajan, että heidän ympärillään pyörii valtava armeija viranomaisia ja toimijoita, mutta apua ei saa mistään.”

Sinkkonen: ”Tässä on semmonen tietyllä tavalla romanttinen näkemys siitä, että biologinen äiti tai isä ei voisi… hän aina jollakin tavalla rakastaa sitä lastaan. Ja tämä ei – niin kipeää kuin se tekeekin – se ei pidä paikkaansa. Biologinen äiti tai isä voi tappaa lapsen, voi käyttää seksuaalisesti hyväksi, voi pahoinpidellä. On aika karmaisevaa, kun vauvan pepussa on pyöreitä palovamma-arpia, jotka ovat tulleet siitä, että sinne on tumpattu savuke. Ja ajatus siitä, että oma äiti tai isä voisi näin toimia, on syvästi vastenmielinen.”

MOT: ”Onko meillä Suomessa potentiaalisia, uusia Vilja Eerikoita?”

Sinkkonen: ”Ihan varmasti on… Aivan varmasti on.”

Kurttila: ”Historia toistaa itseään, mikäli emme historiasta opi. Tämä oppi on oltava nyt meillä ymmärryksessä, jotta historia ei toistuisi.”

MOT tarjosi kaikkien kolmen lapsen isille mahdollisuutta tulla kuulluiksi ohjelmassa. ”Aleksin” isä ei vastannut yhteydenottoomme. ”Ellan” ja ”Sofian” isät kieltäytyivät.