Paita kattoon -kappale on uudistuneen Tuomas Kauhasen ensimmäinen single uuden levy-yhtiön kanssa.
Tuomas Kauhanen julkaisi ensimmäisen soololevynsä kesäkuussa 2013 Warner Musicin kautta. Sano vaan Tuomas -albumilla vierailivat muun muassa Elastinen, Cheek ja Mariska. Tunnetuimmaksi kappaleeksi nousi Kuningasidean Väinöväinön kanssa tehty Enkeli. Biisi voitti Suomen Virallisen Kesähitin tittelin ja sen Espanjassa kuvattu musavideo sai Emma-ehdokkuuden. Sen jälkeen Kauhanen tiputteli bileräppiä sinkku kerrallaan, mutta fanit saivat odottaa seuraavaa isompaa julkaisua viime vuoteen asti.
Syksyllä 2015 Kauhanen julkaisi aiempaa synkempiä kappaleita sisältävän Hulluja päiviä ja rakkauslauluja -nimisen EP:n, joka sisältää kahdeksan kappaletta. Levyllä vierailevat muun muassa Setä Tamu ja Puppa J. EP:n kappale Tahtoisin uskoa taivaaseen on kirjoitettu räppärin rakkaalle nuoruuden ystävälle, joka menehtyi muutama vuosi sitten. Rakkauslaulu puolestaan kommentoi tätä aikaa ja kehottaa hyväksymään kaikki erilaisesta taustasta huolimatta.
”Onko musta tähän?”
Viime syksynä räppäri voi huonosti. EP:n julkaisun jälkeen Kauhanen jätti levy-yhtiönsä Warner Musicin ja etsi uralleen uutta suuntaa. Hän aloitti opinnot avoimessa yliopistossa ja mietti, mitä haluaa elämältään.
- Kirjoitin synkkiä biisejä. Ne kuvastivat sitä mielentilaa, missä olin. Viime vuosi oli mulle henkisesti raskas. Tuli jossain vaiheessa jopa se ajatus, että onko musta tähän, Kauhanen kommentoi YleX:lle.
Warner Music vaihtui pienempään ja tutumpaan porukkaan. Kauhanen allekirjoitti sopimuksen pitkäaikaisen tuottajansa MGI:n levymerkin M-Eazy Musicin kanssa. Räppärin promootiosta ja jakelusta vastaa kuitenkin nykyisin monikansallinen Universal Music.
- Mulle tuli sellainen olo, että tarvitsen uuden alun. Olen kuitenkin tehnyt aina MGI:n kanssa musaa. Oli luonnollinen vaihtoehto mennä hänen talliin. Se helpotti kauheasti asioita ja sain vapaammat kädet kaikkeen tekemiseen.
Kauhanen muutti levymerkin lisäksi tyylinsä ja logonsa. Uusi Paita kattoon -single on virallinen jääkiekon MM-kisojen kappale ja räppärillä on taas monta syytä hymyillä.
- Nyt meillä on uudet ideat ja tuoreet näkökulmat. Painettiin resettiä homman kanssa ja jätettiin kaikki vanha. Nyt haluan mennä niin ylös kuin mahdollista.
Räppäri on kiitollinen siitä, miten luonnollisesti asiat lopulta sujuivat.
- Uusi alku teki hyvää. Rupesin olemaan viime syksynä hyvin turhautunut. Tuntui siltä, etteivät hommat etene. Oli tosi vaikeaa luoda. Olin umpikujassa, eikä mikään lähtenyt. Nyt olen saanut ilon takaisin ja teen oikeita asioita oikeista syistä.
Tuomas Kauhanen julkaisee vielä toisenkin singlen ennen kesää.
Lue myös:
Näin muusikot osallistuvat pakolaiskeskusteluun somessa
Rallatteleva räppäri Tuomas Kauhanen tekee tiedostavaa musiikkia pöytälaatikkoon
Tuomas Kauhanen: Blockfestin bäkkärillä tehdään fiittidiilejä