Hyppää pääsisältöön

Anonyymi hyväntekijä Brother Christmas järjesti asunnottomille juhlat, koska auttaminen on niin helppoa

YleX:n toimittaja Ida Roivainen vieraili asunnottomien juhlissa, jossa auttaminen ei ole tähtitiedettä. Joskus riittää jo se, että katsoo toista silmiin ja juttelee.

Brother Christmas sanoo tekevänsä joulun ympärivuotisesti niillekin, joille se ei muuten ole mahdollista. // Kuva: Ida Roivainen

Perjantai-iltana Helsingin Kallio heräilee viikonloppuun. Vaasankadun kantapaikkojen edessä seisoskelee hilpeitä porukoita, eikä sisään tarvitse juuri jonottaa. Paitsi yhteen paikkaan, Kalkkersin yökahvilaan. 

Joka päivä iltakymmenestä aamukuuteen sisälle mahtuu viisitoista ihmistä, joilla ei ole muuta paikkaa minne mennä. Vaikka kyseessä on kahvila, tänne tullaan nukkumaan. Tai no pikemminkin torkkumaan, sillä tuolilla tai pöydän ääressä ei juuri rem-unia nähdä.

Viime viikkoina Kalkkers on pyörinyt monien mielessä – kiitos Arman Alizadin dokumentin, joka kertoo kodittomista Suomessa.

- Puhelimet ovat pirisseet taukoamatta, koska kaikki haluavat auttaa. Olemme saaneet niin paljon lahjoituksia, ettei sitä oikein usko todeksi, kertoo Vailla vakinaista asuntoa ry:n järjestösihteeri Vlada Petrovskaja.

Petrovskaja käy Kalkkersissa auttamassa silloin, kun tarvitaan slaavilaisten kielten osaajaa. Yömajassa on lisäksi neljä vakituista vuorotyöntekijää, jotka pitävät huolen siitä, että jokainen tulija saa tarvittaessa kriisiapua ja neuvontaa. Kävijöille on yleensä tarjolla myös kahvia, leipää ja jotakin lämmintä syötävää, jos sellaista on saatu lahjoituksina.

- Yleensä täällä käyvä porukka ei juuri tapaa niin sanotusti tavallisia ihmisiä. Se että joku tulee tänne kylään ja juttelee heille, on niin tärkeää, Petrovskaja sanoo.

Parrakas hyväntekijä

Normaaleina iltoina yökahvilassa toistuu tuttu kaava jonotuksesta vaatteiden vaihtoon, kahveihin ja ruokailuun. Sitten porukan silmät alkavat pilkkiä.

Mutta tänään on erityinen päivä. Kalkkersissa on juhlat.

- Salaattia, perunoita ja lohta, jonka olen juuri savustanut. Niin ja kakku ja lakuja, luettelee juhlien järjestäjä, Brother Christmas, eli suomalaisittain Jouluveli.

Nimettömänä pysyttelevä parrakas hyväntekijä on ollut mediassa ja somessa maaliskuusta lähtien, kun hän jakoi ilmaista grillimakkaraa Myllypuron leipäjonossa odottaville. Sittemmin hän on auttanut kymmeniä tavallisia ihmisiä.

Hän on muun muassa lahjoittanut vähävaraisille perheille ruokaa, puhelimia ja pääsiäismunia. Vienyt päihteistä kuiville päässeitä futismatsiin ja hankkinut syöpäsairaille lapsille lippuja heidän lempibändiensä keikoille. Yksi sotaveteraanipariskunta sai toteuttaa elinikäisen haaveensa, kun Jouluveli järjesti heidät tennisturnauksen katsomoon Wimbledoniin.

- Olen sellainen tyyppi, joka auttaa, jos siihen on mahdollisuus. En ole koskaan osannut lahjoittaa rahaa, tämä on minun tapani.

Viime joulukuussa Jouluveli päätti alkaa toimia muiden hyväksi ympärivuotisesti. Hän toivoo, että jatkossa yhä useampi yritys lähtisi mukaan auttamaan.

- Kun minä hoidan homman, firmojen ei tarvitse itse toteuttaa hyväntekeväisyyskampanjoita. Riittää, että ne lähtevät mukaan toimintaani parhaimmaksi katsomallaan tavalla. Apua tarvitsevat ihmiset ottavat yhteyttä minuun, ja minä välitän heidän toiveensa eteenpäin.

Huonoina taloudellisina aikoina lähimmäisistä huolehtiminen yleensä lisääntyy. Netti ja sosiaalinen media ovat tehneet tästä vielä helpompaa – tosin siellä on aina myös niitä, joiden mielestä autetaan väärin.

Jouluveljen mukaan sen sijaan, että istuu paikallaan ja miettii auttamista tai marmattaa niille, jotka jo toimivat muiden hyväksi, voi itse tehdä jotain.

- Sohvannurkasta on helppo puhua. Teot ovat kuitenkin ne, jotka ratkaisevat.

Brother Christmasin tavoittaa somesta, jos tahtoo itse osallistua auttamiseen.Katso kuva asunnottomien juhlista tästä