Futismutsi Espanjassa pohtii paikallisen jalkapallon draamaa ja dramatiikkaa: "Espanjalainen jalkapallo on suurien tunteiden näyttämö. Uskallan väittää espanjalaisen futiksen olevan taidetta, ja siellä menestyäkseen täytyy uskaltaa heittäytyä näytelmään täysillä mukaan, tai olet ulkona. Jos hoidat roolisi omana itsenäsi espanjalaista kulttuuria arvostaen, saatat päästä kokemaan jotain ainutlaatuista."
Olemme opetelleet viisi vuotta tuntemaan espanjalaista jalkapallokulttuuria ja vasta nyt alamme hahmottamaan mistä on kyse. Täällä taidon ja lahjakkuuden lisäksi kyse on ihmisistä ja inhimillisyydestä. Eetun seuran pidetyn ja arvostetun valmentajan kuollessa äkillisesti tällä kaudella, koko seura meni kirjaimellisesti kiinni.
Stadion oli pimeänä ja tyhjänä viikon ajan. Kaikkien joukkueiden harjoitukset sekä kaikki pelit kotona ja vieraissa peruttiin. Seuran suuri jalkapallokoulukin oli kiinni tuon viikon ajan. Oli suruaika, jota kunnioitettiin ja joka sai myös 28 000 ihmistä oli täysin hiljaiseksi Málaga C.F:n pelissä, kun La Liga -seurakin muisti kyseistä valmentajaa minuutin hiljaisuudella ennen peliään.

Mitä alemmas sarjaportaita kuljetaan, sen dramaattisempaa tuntuu meno olevan peleissä ja niiden ulkopuolella. Jo neljänneksi korkein sarjataso on jaettu alueisiin, ja siellä on mukana joukkueita pienemmistäkin kaupungeista sekä suurempien kaupunkien kaupunginosista.
Juuri tällainen kaupunginosaseura on myös El Palo C.D, jonka kentällä tapahtui tuo edellisessä kirjoituksessani kerrottu surullinen tapahtuma, jossa Eetun seuran miesten kakkosjoukkueen pelaajaa puukotettiin hengenvaarallisesti.
Joukkueen vanhemmat huutelivat äänekkäästi heti pelin alusta lähtien ja tunnelma kentällä oli räjähdysaltis.
Alhaurín de la Torre C.F on saanut tukea muilta seuroilta ja väkivaltaa vastustetaan monin tavoin. Eetun Tercera Divisiónin joukkueen peliinkin vastustaja tuli aloitukseen paidoissa, joissa luki ”Violence NO” – ei väkivallalle.
Toisenlaistakin käyttäytymistä on puukotuksen jälkeen valitettavasti nähty. El Palo C.D tuli hyökkäävällä asenteella Eetun omanikäisten eli juvenilien peliin Alhaurín de la Torren kotikentälle. Joukkueen vanhemmat huutelivat äänekkäästi heti pelin alusta lähtien ja tunnelma kentällä oli räjähdysaltis.
Poliiseja tarvittiin kahteen eri otteeseen turvaamaan rauhaa pelin aikana. Huutelut ja tappelut loppuvat aina välittömästi poliisien tuloon.

Espanjalainen jalkapallo herättää suuria tunteita, jotka voivat vaihdella päivittäin, viikottain tai vaikkapa vain hetki kerrallaan. Yksi hienoimmista tunteista, joita olemme perheenä saaneet kokea Espanjassa on Eetun tämän hetkisessä seurassa vallitseva yhteenkuuluvuuden tunne.
Ja mikä hienointa, se uskalletaan sanoa täällä myös ääneen; tämä on sinun perheesi johon olet aina tervetullut. Voiko lämpimämpää vastaanottoa toivoa. Venga vamos Alhaurín!
Susan Wicklund
LUE myös muut Futismutsi Espanjassa -tekstit:
- "Espanjassa olen futismutsina pulassa - jatkuvaa prässiä ja puolustusta!"
- "Toteutin unelmani - asun Espanjassa futismutsina"
- "Potkut tuli joukkueesta – kun ei puhu tarpeeksi espanjaa"
- "Rasismia Espanjan kentillä - poikani henkeä uhattiin!"