Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-toimituksen sivuilta.

OP-ryhmä pompottelee kipupotilasta

OP:n mainos bussipysäkillä Pasilassa.
OP:n mainos bussipysäkillä Pasilassa. Kuva: YLE/Katja Solla Kuningaskuluttaja,op

Kipupotilas Sanna joutui katkaisemaan tutun hoitosuhteen, sillä OP-vakuutus siirsi lääkärikäynnit kumppanilleen Terveystalolle. Terveystalo ei pysty tarjoamaan kipuhoitoa, joka on tuonut Sannalle apua.

Oululainen Sanna oli pyöräilemässä töistä kotiin talvella 2013, kun pyörä lipesi ja hän syöksyi maahan olka edellä.

– Itse kaatumista draamaattisempia olivat sen seuraukset, Sanna kertoo.

Sannan työterveys oli Terveystalossa ja lakisääteinen tapaturmavakuutus OP-ryhmässä (aiemmin Pohjola).

Kuntoutuksesta huolimatta kivut pitkittyivät. Terveystalon ortopedi esitti vuonna 2014 Sannalle kipuspesialistin hoitoa ja pyysi tähän vakuutusyhtiön maksusitoumusta.

Terveystalon ortopedi suositti nimeltä kipuihin erikoistunutta lääkäriä. Kyseinen lääkäri, Voitto Järvimäki, työskenteli tuolloin Terveystalon omistamassa yksikössä, Sairaala Botniassa.

Tämän vastaanotoilla Sannan kipuihin toi apua etenkin tietty puudutushoito.

Sannan pitää palata Terveystaloon.

Viime kesänä lääkäri Järvimäki siirtyi toisen lääkäriaseman, Caritaksen, palvelukseen.

Huhtikuussa 2016 Sannalle tuli OP:sta kirje, jossa kerrottiin, että Sannan sairaanhoidon kuluja ei enää korvattaisi muualla kuin Terveystalossa tehdystä hoidosta. Sannan piti siis käydä jatkossa Terveystalon erikoislääkärillä.

Sanna soitti Terveystaloon, ja sieltä kerrottiin, että vastavaa puudutushoitoa ei ole tarjolla. Sanna ei siis saisi samaa hoitoa kuin Järvimäen vastaanotolla. Terveystalon ortopedi oli puolitoista vuotta aiemmin nimenomaisesti suositellut kyseistä lääkäriä ja "tarvittaessa kivun spesifejä hoitoja"; tämä ilmenee maksusitoumuspyynnöstä.

OP:n korvauskäsittelijä oli Sannan kertoman mukaan sanonut, että yhtiön linjaa on kiristetty niin, että OP vaatii nyt kautta linjan asiakkaitaan siirtymään yhteistyökumppaneille.

OP:lla ja Terveystalolla on yhteistyösopimus. Työtapaturmavakuutuslain mukaan vakuutusyhtiöllä onkin oikeus valita asiakkaan hoitolaitos.

Ohjaaminen on yleistymässä myös vapaaehtoisissa sairausvakuutuksissa.

Tuo on asiakkaan kyykyttämistä.

Lääkäri Järvimäki itse kertoo odottaneensa, että vastaanoton siirtäminen Lääkäritalo Caritakseen toisi ongelmia.

Kun epäilen, että Järvimäen hinnat ovat nousseet uudessa yhtiössä, hän kertoo olevansa Caritaksen kautta mahdollisesti jopa edullisempi kuin Terveystalon leivissä.

– Sopimuskumppanuus kuitenkin velvoittaa OP:ta, Järvimäki sanoo.

– Minusta tuo on asiakkaan kyykyttämistä, hän lisää.

Hoito ohjataan yhteistyökumppanille liiketaloudellisista syistä?

Sanna on kuitenkin pitänyt puolensa ja valittanut asiasta ammattiliittonsa avustuksella tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakuntaan.

Valituksen jälkeen vakuutusvirkailija lupasi Sannalle suullisesti, että pelkät puudutukset voitaisiin sittenkin korvata. Niitä tekee vain vanha lääkäri. Toimiva hoitosuhde häneen kuitenkin muuten katkaistaan. Sanna kokee tämän suurena menetyksenä.

Asia on siis mahdollisesti järjestymässä, mutta siinä piilee kuitenkin hänen mielestään yleisempi merkitys:

– Jos linja on muuttunut niin, että hoitoa ohjataan yhteistyökumppaneille liiketaloudellisista syistä, ja hoito tai sen laatu siksi vaaraantuu, sillä on isompaakin merkitystä, Sanna sanoo.

Näin OP vastaa

OP ei kommentoi yksittäisten asiakkaiden tapauksia, mutta seuraavat vastaukset saimme sähköpostilla OP-vakuutuksen johtajalta Minna Vilkiltä.

Onko OP-vakuutettujen erikoislääkärivastaanottokäyntejä ohjattu laajemminkin sopimuskumppaneille?

– Tarjoamme asiakkaillemme aina mahdollisuutta siirtyä lääkärikumppaneillemme sekä lakisääteisissä että vapaaehtoisissa vakuutustuotteissa, myös erikoislääkärikäyntien osalta. Tällöin takaamme asiakkaalle laadukkaan ja nopean hoitoon pääsyn. Lakisääteisissä lajeissa ohjaamme asiakkaita sellaisissa tutkimuksissa, jotka vaativat hoitolaitokselta maksusitoumuksen, Vilkki kirjoittaa.

Voiko käydä niin, että hoitosuhteita katkeaa tällaisissa tapauksissa?

– Jos asiakas valitsee erikoislääkärikäynnilleen lääkärikumppanimme nykyisen palveluntarjoajan sijaan, hoitosuhde nykyiseen palveluntarjoajaan katkeaa, ja uusi hoitosuhde muodostuu kumppanilääkärillemme, Vilkki toteaa.

– Kiireellistä sairaanhoitoa annetaan aina hoidon tarpeen arvioinnin perusteella jokaisessa hoitolaitoksessa, hän lisää.

OP:n viestintä väittää lisäksi, että "hoitopaikkaa valittaessa varmistamme, että hoitopaikassa on tarjolla riittävä osaaminen asiakkaan hoitoon – oli kyseessä sitten hoidossa tarvittava laitteisto, diagnostiikka tai itse saatavilla oleva hoito".

Julkaisemme jutun poikkeuksellisesti ilman Sannan koko nimeä.

Onko sinulla tietoa vakuutus- ja terveyspalveluista? Ole yhteydessä toimittajaan luottamuksellisesti: tukholma@gmail.com

Lue lisää:

Vakuutusyhtiöt haluavat nyt päättää missä asiakas hoidetaan: vakuutukset ovat portti terveysbisnekseen

Lähi-Tapiola sai näpeilleen, kun se yritti poistaa sairausvakuutuksistaan lääkäriaseman valinnanvapauden. OP-ryhmä rakentaa maanlaajuista sairaalaverkostoa.

Muokattu 19.5.2016: Ulkoasukorjauksia.

Kommentit
  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Yksityiselläkin myyjällä on iso vastuu käytetyn auton vioista

    Apua korjauskuluihin saada auton myyjältä.

    Jos auto hajoaa ennen aikojaan, voi apua korjauskuluihin saada auton myyjältä. Kuluttajansuojalaki määrittelee autoliikkeen virhevastuun, mutta myös yksityiselle myyjälle voi syntyä vastuu korjauskuluista. Lähtökohta on, että auton moottorin pitää kestää auton elinkaaren ajan.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.