Jenni Stammeier
Yle
Porosaamelaiset olivat 1800-luvun lopulla amerikansiirtolaisten eliittiä. Saamelaiset muuttivat Amerikkaan kahdessa aallossa jonkinlaisina kehitysyhteistyön tekijöinä ja veivät mukanaan yli kuusisataa poroa, porokoiria ja pulkkia. Toinen matka oli vaikeuksia täynnä ja kesti yli vuoden.
Amerikannorjalainen William Kjellmann vaelsi Kautokeinon alueella helmikuun pakkasissa 1894. Hänellä oli tärkeä tehtävä. Paluulaivalle Amerikkaan oli tarkoitus saada mukaan mahdollisimman monta porosaamelaista poroineen.
Alaskan inuitit näkivät nälkää, sillä valaanpyyntialukset ja troolarit olivat kalastaneet rannikkomeret tyhjiksi. Alaskan opetusministeri Sheldon Jackson oli päättänyt, että inuitit voisivat selviytyä oppimalla toisen arktisen kansan elinkeinoa - poronhoitoa.
Jackson oli saanut kehitysyhteistyöhankkeelleen Yhdysvaltojen hallituksen rahoituksen ja löytänyt alunperin Finnmarkin alueelta kotoisin olevan Kjellmannin, joka puhui saamea.
Nyt Kjellmannin tehtävänä oli taivutella pohjoisen nomadit amerikansiirtolaisiksi. Lähtijöitä oli vaikea löytää, sillä porosaamelaisilla meni hyvin kotituntureillaan. Toisin kuin muut Suomesta Amerikkaan lähteneet siirtolaiset, he eivät kärsineet nälästä tai työttömyydestä.
Lähtijät eivät muutenkaan olisi mitään tavallisia siirtolaisia. Auttajat muodostaisivat The Kjellmann Expedition -nimisen retkikunnan, ja he olisivat Yhdysvaltain palkkalistoilla. Palkkio oli ilmeisen hyvä: hallitus maksaisi jokaiselle 27,50 dollarin kuukausipalkkaa sekä täyden ylläpidon. Lopulta kolmen vuoden työsopimuksen solmi viisi perhettä ja kaksi naimatonta miestä.
Huhtikuun 10. päivänä vuonna 1894 lastattiin Pohjois-Norjassa New Yorkin laivaan 118 poroa, 8 porokoiraa, pulkkia ja runsaasti jäkälää matkaevääksi. New Yorkiin saavuttiin toukokuun 12. päivä, jossa innokas lehdistö otti vastaan eksoottiset Alaskan pelastajat.
Haastattelujen jälkeen kunniavieraat, porot ja porokoirat, joista yksi oli kuollut laivalla, pakkautuivat junaan. Alkoi parin viikon matka halki Amerikanmantereen Seattleen. Siellä vaihdettiin junaa kohti San Franciscoa, jonka kesäisessä lämmössä viivyttiin parisen viikkoa.
Kesäkuun puolivälissä matka jatkui valaanpyyntialuksella kohti pohjoista Alaskaa. Tellerin kaupunkiin saavuttiin heinäkuun lopussa, yli kolme kuukautta lähdön jälkeen.
On uskomatonta ajatella saamelaisia käyskentelemässä kesäkuisen Kalifornian rannoilla tai New Yorkin katuvilinässä. Mitä tunturisaamelaiset ovat ajatelleet nähdessään raitiovaunut, korkeat kerrostalot tai Tyynen meren aallot?
The New York Times uutisoi eksoottisista kehitysyhteistyön tekijöistä 13.5.1894
Joku oli heittänyt jäkälät pois pakkausmateriaalina.
Toinen, huomattavasti suurempi ryhmä lähti matkaan vuonna 1898. Yli sadan hengen joukko lastasi laivaan 539 poroa, jotka pääsivät Seattleen saakka ehjin nahoin. Sitten alkoivat vaikeudet.
Yhdysvaltojen hallitus oli päättänyt vetää rahoituksen pois, sillä poroja ei enää varsinaisesti tarvittu kullalla rikastuneita alaskalaisia varten. Iso laiva oli peruttu ja sata saamelaista 500 poronsa kanssa jäi Seattleen jumiin kahdeksi viikoksi. Jäkälää oli jälleen pakattu evääksi runsain mitoin, mutta joku oli heittänyt ne pois pakkausmateriaalina.
Ryhmä leiriytyi nälkiintyneine tokkineen Seattlen eläintarhaan, jossa retkikunta keräsi hämmästystä. 12 poroa kuoli nälkään. Vielä traagisempaa oli, että viisivuotias poika menehtyi Seattlessa.
Alaskan opetusministeri Jackson Sheldon sai kerjättyä hallitukselta hieman rahaa, joka riitti hädin tuskin pienempiin laivoihin.
Porukka päätettiin jakaa kahtia, ja naiset ja osa miehistä matkasivat Pohjois-Alaskaan yhdellä laivalla. Porot ja pieni joukko miehiä joutui matkaamaan toisella laivalla, joka jäi eteläisempään Hainesin kaupunkiin. Sieltä he lähtivät vaeltamaan jalan noin 1300 kilometrin matkan kohti Yukon-laaksoa.
Nälkiintyneet porot olivat helppoa saalista susille ja yli viidestäsadasta porosta selvisi hengissä vain sata. Kun vaeltajat lopulta pääsivät perille, oli kulunut yli vuosi Norjasta lähdöstä.
Alaskansaamelaisten joukossa oli mukana Yle Saamen päällikkö Pirita Näkkäläjärven esivanhempia: Ensimmäisten joukossa hänen áhkkunsa eli isoäitinsä täti Marit Grete Näkkäläjärvi, joka muutti miehensä Johan Tornensisin, ja tyttärensä Beritin kanssa. Marit Greten serkku Mikkel Näkkälä(järvi) muutti puolestaan vaimonsa Berit Anne Hættan kanssa. Saman suvun Isak Näkkäläjärvi matkusti toisessa ryhmässä.
- Sitä ajattelee, että itse on kosmopoliitti, ja kaukokaipuinen, mutta ei tule ollenkaan ajatelleeksi, että satakaksikymmentä vuotta sitten ihmiset ovat olleet yhtä kosmopoliitteja ja kaukokaipuisia. On huikeaa ajatella, että minun sukulaiseni ovat ajatelleet ja tunteneet samalla tavalla kuin minä.
Näkkäläjärvi ei ihmettele yhtään, että nimenomaan saamelaiset kutsuttiin pelastamaan nälkiintyneet alaskalaiset.
- Saamelaiset pärjäävät vaikka mikä katastrofi iskisi. Heillä on kesät talvet selviytymistaitoja, ja härät ja laavut heti valmiina lähtöön.
Saamelaiset opettivat alaskalaisia tekemään poron taljasta vaatteita ja luista käyttöesineitä. Ennenkaikkea porosta sai maitoa ja lihaa - proteiinipitoista ruokaa, josta oli itse asiassa pulaa myös nälkävuosien Suomessa.
- Saamelaiskulttuuri on rikas myös siinä mielessä, että he auttoivat niitä, joilla ei ollut poroja. He toimittivat ennen vanhaan sosiaalitoimiston virkaa, Näkkäläjärvi muistuttaa.
Porot voivat Alaskassa hyvin ja vuonna 1910 poroja oli jo yli 20000. Opetusministeri Sheldon kirjoittaa raporteissaan ihailevasti ja kunnioittavasti saamelaisten neuvokkuudesta, oma-aloitteellisuudesta ja kekseliäisyydestä.
- Luin kyynel silmässä alkuperäisiä raportteja, niin kunnioittavasti Sheldon kirjoittaa saamelaisten taidoista. Myös naiset saavat tunnustusta. Tunnen valtavaa ylpeyttä rohkeista ja taitavista sukulaisistani, Näkkäläjärvi sanoo.
Saamelaiset mullistivat myös Alaskan tiedonvälityksen
Tornensis ja Näkkälä halusivat osoittaa opetusministerille, että porojen kanssa on mahdollista taittaa talvisin pitkiäkin matkoja raskaan kuorman kanssa. Tornensis ja Näkkälä lähtivät kiertämään poroineen Alaskaa ja tekivät 1500 kilometrin mittaisen lenkin osoittaakseen mihin porot kykenevät.
Alaskan postinkuljetus hoitui aikaisemmin koiravaljakoilla. Porot pystyivät vetämään painavampia kuormia ja söivät kevyempää jäkälää. Kun matka Circle Citystä Juneaun satamaan kesti aikaisemmin kuusikymmentä päivää, vetivät saamelaisten porot postikuorman kevyesti kuudessa päivässä.
Alaskaan matkanneiden saamelaisten lähettämissä kirjeissä kuuluu sama kehuskelu ja koti-ikävä kuin kaikissa muissakin siirtolaisten kirjeissä. Kirjeissä sekoittuu englanti ja saame saamelskaksi.
- Paljon kuvaillaan, että poroilla on tosi hyvä olla, kalaa on paljon, ja kultaakin löytyy, Näkkäläjärvi kertoo.
Ja samalla tavalla kuin muutkin tuon ajan amerikansiirtolaiset, kirjeissä houkuteltiin muita tulemaan myös onneaan kokeilemaan.
Esimerkiksi Johan Tornensis kirjoitti näin: "Täällä olisi saamelaistytöillä hyvä olla. Kunhan vain tulette, minä lähetän rahaa."
- Ehkä hän houkutteli saamelaisvaimoja Alaskaan lähteneille saamelaismiehille, Näkkäläjärvi pohtii.
Kaikki kirjoittajat ovat miehiä, joten naisten ajatuksista ei juuri tiedetä. Näkkäläjärvi pohtii, mitä satakaksikymmentä vuotta sitten elänyt saamelaisnainen olisi voinut ajatella.
- Mitä esimerkiksi 28-vuotias yksin matkustanut Kirsten Bals mahtoi matkaltaan odottaa? Tiedetään vain, että Alaskaan saavuttuaan hän avioitui pian paikallisen kultakerran kanssa.
Lähdön motiiveista eivät tosin miehetkään kirjoita.
- Johan Tornensisin isä oli kuollut nuorena, ja mieleen tulee, että hänen on ehkä ollut helpompi lähteä, kun hän olisi joka tapauksessa joutunut itsenäisesti pärjäämään, Näkkäläjärvi kertoo.
- Hänen ei tarvinnut välittää isän mielipiteestä vaan hän saattoi lähteä kokeilemaan onneaan.
Yksittäisiä saamelaisia oli mennyt Alaskaan jo aikaisemmin, kuten Johan Tornensisin sukulainen pappi Nils Tornensis. Tämäkin todennäköisesti oli helpottanut lähtöpäätöstä.
Porot vaihtuivat automobiiliin ja nomadielämästäkin luovuttiin.
Alaskansiirtolaisista vain noin kolmannes palasi takaisin pohjoiseen Eurooppaan kolmen vuoden pestin loputtua. Mikkel Näkkälä ja Johan Tornensis eivät palanneet, vaan perustivat valtion palveluksen jälkeen ensin omat porotokat, ja rikastuivat myöhemmin kullankaivajina.
Porot vaihtuivat automobiiliin ja nomadielämästäkin luovuttiin, heidän hankittua viljelysmaata elantonsa turvaamiseksi. Johan Tornensis ja Marit Grete Näkkäläjärvi muuttivat Alaskasta Yhdysvaltoihin, Seattlen lähelle Poulsbohon farmareiksi. Sinne heidät myös haudattiin.
Ja kun Pirita Näkkäläjärven isoäidin täti vuonna 1922 matkusti autolla ja viljeli maata, asui hänen isoäitinsä Suomen Lapin puolella laavussa vielä 15 vuotta tämän jälkeenkin.
- On uskomatonta ajatella sitä huikaisevan nopeaa elämäntavan muutosta. On kiehtovaa alkaa tutkia, missä vaiheessa siirtolaiset luopuivat omasta kulttuuristaan ja miksi? Me Suomeen jääneethän emme ole tähän päiväänkään mennessä luopuneet kulttuuristamme tai salailleet saamelaisuuttamme missään vaiheessa, Näkkäläjärvi sanoo.
Amerikansaamelaisia tutkinut professori Pekka Sammallahti kertoi Yle Sámi Radiolle 1980-luvun puolessa välissä, miten joiun loppuminen johtui siitä, että se liittyi sosiaalisiin tilanteisiin. Muutenkin saamelaisten nopeasta sulautumisesta valtaväestöön huomaa hyvin, miten kulttuuri on sosiaalisesti koettua. Eri puolille Alaskaa ja Yhdysvaltoja asettuneet yksittäiset perheet luopuivat melko nopeasti perinteistään ja vaatteistaan. Eikä kielikään säilynyt, sillä sekin on sosiaalisesti koettua. Oli helpompi sulautua valtaväestöön.
Näkkäläjärvi innostui tutkimaan amerikkalaisia sukujuuriaan Ylen #titanicilla -siirtolaishistoriaa valottavan hankkeen myötä. Yhteydet sukulaisiin löytyivät facebookin kautta ja selvisi, että osa suvusta asuu edelleen Isak Näkkälän 1900-luvulla ostamalla farmilla Oregonissa. Sukunimi vain on muuttunut Nakkelaksi.
Alaskassa ja Yhdysvalloissa on tälläkin hetkellä saamelaisten yhdistyksiä ja jälkeläisiä, jotka ovat tietoisia juuristaan. Yhteyttä pidetään Ruotsiin, Norjaan ja Suomeen, ja Näkkäläjärvenkin sukulaisia on käynyt Saamenmaassa.
Seikkailunhaluinen kosmopoliitti Pirita Näkkäläjärvi aikoo tietenkin seuraavaksi matkata saamelaissiirtolaisten jalanjäljissä Alaskaan ja Yhdysvaltoihin.
Korjattu kirjoitusvirheitä 30.5. klo 11.32
