Hyppää pääsisältöön

Sami Hintsanen - Hafanana

Loppubiisinä Tartu Mikkiin -toiveuusinnassa kuultava Hafanana on alun perin laulaja-muusikko Afric Simonen levyttämä kappale. Teksti on Simonen, sävellys taas Simonen ja Stanislav Regalin yhteistyötä.

Hafanana oli suuri hitti vuonna 1975, ja Suomessa kappaleen levytti heti seuraavana vuonna useampi artisti. Heistä nimekkäimmät ovat juhlajaksossa artistivieraina kisaavat Frederik ja Tapani Kansa. Brasiliassa syntyneen ja Mosambikissa kasvaneen Afric Simonen uniikki discosoundi tuli suosituksi Euroopassa 1970-luvulla, johon hänen suurin suosionsa ajoittuikin. Simonen Hafananaa edeltävä suuri hitti oli samalta vuodelta Ramaya. Vuonna 1956 syntynyt Afric Simone puhuu lukuisia eri kieliä, mutta hänen laulunsanoituksensa ovat sekoitus swahilia ja satunnaisia sanoja toisista kielistä. Afric Simonen ajatellaan myös olevan edeltäjä tai uranuurtaja breakdancessa ja beatboxingissa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Tartu mikkiin

  • Hyvää joulua!

    Tartu Mikkiin toivottaa sinulle ikimuistoista joulua!

    Tartu Mikkiin toivottaa sinulle ikimuistoista joulua! Oi jouluyö -klassikossa tunnelmoivat Diandra, Saara Aalto, Mikko Leppilampi, Lauri Mikkola ja Sami Hintsanen sekä Eeva Konnun johtama Tartu Mikkiin -bändi.

  • Sami Hintsanen - All You Need Is Love

    Rakkautta, sitä me kaikki tarvitsemme.

    All You Need Is Love on legendaarisen The Beatles -yhtyeen kappale ja John Lennonin sävelkynästä syntyisin; kappale on merkattu myös McCartneyn nimiin.

  • 27.8. Toiveuusinta: Kuunkuiskaajat vs. Finlanders

    Kuunkuiskaajat ja Finlanders tarttuvat mikkiin!

    Lauantaina kansanmusiikki ja kansan musiikki kohtaavat, kun erityyppisen musiikin edustajat laittavat laulaen Tartu Mikkiin -sammon uumenissa! Tanssimusiikin kilometrimittari nakuttaa kompaten ja Mediapoliksen kanteleessa soi ainakin sata kuulasta kieltä.