Hyppää pääsisältöön

Timo Huovinen: Lähdesuoja koskee myös lähteen antamaa aineistoa

Vuoden 2015 syyskuussa kansainvälisten tutkivien toimittajien järjestöön kuuluvilla toimittajilla oli käsissään journalismin ja sananvapauden kannalta merkittävä aineisto. Saksalaisen Süddeutsche Zeitungin haltuunsa saama valtava tietovuoto oli peräisin panamalaisesta asianajotoimistosta.

Aineisto nimettiin Panama-papereiksi vaikkakin se oli sähköisessä muodossa. Sen avulla päästiin tutkimaan kansainvälisen verotuksen koukeroita ja myös mahdollista veronkiertoa. Aineistoon pääsivät käsiksi myös Ylen MOT- ja Spotlight-ohjelmat.

Huhtikuun alussa Suomessakin alkaneet paljastukset herättivät laajan kohun ja keskustelun verotuskäytännöistä. Aihepiiri loi kovan poliittisen paineen myös Suomen veroviranomaisille tehostaa työtään verovilpin ehkäisemiseksi. Osana tätä painetta verokarhu on käynyt nyt myös Ylen kimppuun vaatien ns. Panama-papereita käyttöönsä. Yle on perustellusti kieltäytynyt luovuttamasta aineistoa. Olemme länsimaisen demokratian yhden perusperiaatteen – sananvapauden – ytimessä.

Osa tätä ydintä on tiedotusvälineen lähdesuoja. Sen mukaan tiedotusvälineellä on oikeus olla paljastamatta juttujensa lähteitä. Periaatteella halutaan mm. varmistaa se, että tiedotusvälineelle uskalletaan luovuttaa salaisesti tietoja, jolla se pääsee kiinni asioihin, joita halutaan suojella. Näin mahdollistetaan mm. merkittävien poliittisten ja taloudellisten päättäjien tai viranomaisten toimien seuranta ja niistä raportoiminen. Toki tiedotusvälineiden on tehtävä tätä työtään omia eettisiä periaatteitaan noudattaen.

Lähdesuojaa ja Ylen velvollisuutta luovuttaa aineistoa on väännelty julkisuudessakin moneen suuntaan. Lähdesuojan tulkintaan löysemmin suhtautuvien mielestä Ylen tulisi luovuttaa aineisto verottajan käyttöön siksi, että lähdesuoja ei koskisi aineistoa vaan itse lähdettä. Tämän perustelun mukaan aineiston vuotaja ei ole tiedossa ja näin Ylelläkään ei ole aihetta aineiston salailuun. Tähän näkökulmaan on haettu perusteita muun muassa oikeudenkäymiskaaresta, joka kotimaisena lakina säätelee myös tiedotusvälineiden lähdesuojaa. Lain mukaan tietojen antajan voi suojata mutta laissa ei puhuta mitään aineistosta. Tämän vuoksi itse aineisto ei olisi suojassa.

Tämän ahtaan – sananmukaisen – laintulkinnan kannattajat eivät muista sitä, että säännösten tulkintaan vaikuttavat monet muutkin asiat kuin lakien ”sananmukaisuus”. Lakien tulkinta on muutakin kuin niiden "lukemista kuin piru raamattua”.

Suomi on 1980-luvulta halunnut lähentyä kohti eurooppalaista demokraattista ajattelua. Yhtenä osana tätä maamme liittyi Euroopan neuvostoon vuonna 1989 sekä Euroopan unioniin vuonna 1995. Samalla sitouduttiin noudattamaan näiden yhteisöjen toimintaperiaatteita. Osana tätä annoimme osan lainsäädäntöämme ja sen tulkintavaltaa eurooppalaisten arvojen vietäväksi.

Euroopan neuvosto ottikin kantaa vuonna 2000 mm. toimittajien lähdesuojaan. Tuon tulkinnan mukaan lähdesuojan piiriin kuuluu – yksiselitteisesti – myös toimittajan lähteeltään saama aineisto. Tämä tulkinta vie pohjan oikeudenkäymiskaaremme sananmukaiselta tulkinnalta.

Mikäs logiikka tässä sitten on? Mikäli lähdesuoja ei koske myös lähteen antamaan aineistoa, voidaan tämän aineiston perusteella saattaa päätellä se, kuka aineiston on luovuttanut. Eli lähdesuoja alkaa vuotaa. Uutista tehdessäänhän vastuullinen tiedotusväline miettii, mitä tietoja se uutisessaan julkaisee. Tähän prosessiin kuuluu sen miettiminen, ettei lähdesuojan takana tietoja antanut lähde paljastu tietojen perusteella. Eli vastuullisesti toimiva toimittaja on aina miettinyt juttunsa tiedot myös tältä kannalta.

Yle–verottaja-keskustelussa on esitetty myös kysymys siitä, miksi Yle ei anna aineistoja, kun sen alkuperäinen saajakaan ei tiedä niiden lähdettä? Eli tällä päättelyllä aineiston salaamiselle ei olisi perusteluja.

Siihen voi esittää seuraavat vastakysymykset. Mistä tiedämme varmasti, että alkuperäinen aineiston saaja ei tiedä alkuperäistä lähdettä? Entäpä jos hän kertoo näin suojellakseen lähdettä? Totuuden tästä tietää vain aineiston alkuperäinen saaja ja pienintäkään riskiä lähdesuojan vuotamiseksi ei voi ottaa. Vertaukseni on kulunut mutta en parempaakaan keksi: tässä joko ollaan raskaana tai sitten ei olla.

Osana länsimaista demokratiaa on ollut se, että yhteiskunnan eri toimijoilla on eri tehtävänsä. Medialla on omansa ja verottajalla omansa.

Tiedotusvälineen tehtävä ei ole auttaa viranomaisia omissa toimissaan vaan hoitaa omaa tehtäväänsä vallan vahtikoirana. Mitäpä jos verottaja keskittyisi omaan tehtäväänsä niin, että se hankkisi verotukseen perustuvan aineistonsa laillisin keinoin?

Timo Huovinen, sisältöpäällikkö, Yle Uutis- ja ajankohtaistoiminta

Lue myös - yle.fi:stä poimittua