Vuodenkierron aikana käydään Pohjanmaalla ankara taisto, jossa armoa ei tunneta.
65-vuotias Erkki ja hänen poikansa Reima tunnustavat toisensa vasta kun kuolemaa on uhattu niin monta kertaa, että siitä on tullut yksi perheenjäsen.
Reima on kyntänyt peltoa syyskuntoon. Maailmojen alusta asti pellolla maannut kivi saa isän ja pojan välit kiristymään äärimmilleen: kumpi on oikeassa - isäkö vaiko poika? Tässä suhteessa ei valiteta, ei anneta periksi eikä ainakaan myönnetä. Pienen tarinan verran suomalaista uhmaa ja jääräpäisyyttä absurdismiin saakka suhteesta, joka on kuin kivi sydämellä.
Käsikirjoitus Leo Viirret
Ohjaus Maarit Lalli
Pääosissa Sulevi Peltola ja ja Jyrki Mänttäri
Kuvaus Rauno Ronkainen
Leikkaus Riitta Poikselkä
Tuottaja Aki Kaurismäki, Sputnik Oy, 1999
kesto 19 min
Yle Teema 23.5.2016