Oletko koskaan tullut ajatelleeksi sitä, miksi lähes aina on niin, että poikia valmentaa mies ja tyttöjä nainen tai mies? Entä oletko junioritapahtumissa nähnyt pelkästään isien pyörittämää buffettia, ellei ole kysymys makkarakojusta?
Urheilun harrastamista on pidetty miesten ja poikien kenttänä, ja sitä se historiassa onkin ollut. Joidenkin tutkimusten mukaan nykyään urheiluseuroissa harrastaa lähes yhtä paljon tyttöjä ja naisia kuin poikia ja miehiä.
Urheiluseuraharrastaminen on suosittua etenkin 10–14-vuotiailla pojilla ja tytöillä. Nuorten vapaa-aikatutkimuksessa 2013 erityisesti poikien ja nuorten miesten suosimia lajeja olivat jalkapallo, salibandy ja jääkiekko. Tytöt ja nuoret naiset suosivat lenkkeilyä, kävelyä, ratsastusta ja tanssia. Yleisimmät joukkuelajit ovat siis edelleen sukupuolittuneita, vaikka tytöt ja naiset niitä nykyisin enemmän harrastavatkin.
Vanhemmuus velvoittaa eri tavoin äitejä ja isiä: isän merkitystä korostetaan ja jaettu vanhemmuus näyttäytyy ideaalina. Pääasiallinen vastuunkantaja on kuitenkin yleensä äiti.
Vanhemmuus puolestaan velvoittaa edelleen tutkimuksen mukaan eri tavoin äitejä ja isiä: isän merkitystä lapsen hyvinvoinnin kannalta korostetaan ja jaettu vanhemmuus näyttäytyy ideaalina. Pääasiallinen vastuunkantaja ja odotusten täyttäjä on kuitenkin yleensä äiti. Lasten urheiluharrastuksiin liittyvää vanhempien sukupuoleen liittyvää työnjakoa ei tietääkseni ole Suomessa tutkittu, olipa kyse hetero- tai sateenkaariperheistä.
Perinteisimmin sukupuolittuneessa työnjaossa, ”Urheilu miesten kenttänä” -mallissa, vain isä osallistuu pojan tai tytön urheiluharrastukseen äidin vastatessa ruokahuollosta ja pyykinpesusta – leipoen sivussa myös ne mokkapalat. ”Kentän reunalla” -mallissa äiti vastaa pääosin ruokahuollosta ja pyykinpesusta, molemmat vanhemmat harrastuskyydeistä sekä harrastuksessa kannustamisesta, isät taas valmentamisesta, huoltajana toimimisesta tai harrastuksen ”teknisestä” puolesta, palkattujen miesvalmentajien ohella. ”Molemmat” -mallissa äiti voi toimia valmentajana siinä missä isäkin. Tässä oleellista on se, onko äiti itse harrastanut nuorena urheilua.
Lapsena seuroissa urheilleiden vanhempien vaikutti olevan helppo solahtaa takaisin seuratoimintaan.
Omassa tutkimuksessani lasten ja nuorten liikuntaharrastuksista useille tytöille jalkapallo ja yleisurheilu vaikuttivat olevan etenkin tyttöjen ja isien yhteistä aikaa. Haastattelemistani jalkapalloilijoiden ja yleisurheilijoiden äideistä harvoilla oli kokemusta urheiluseuraharrastuksista, useilla isillä sen sijaan oli. Lapsena seuroissa urheilleiden vanhempien vaikutti olevan helppo solahtaa takaisin seuratoimintaan. Eräs itse yleisurheilua nuorena harrastanut äiti kertoi, että “tyttären kisatapahtumassa tuntui kuin olisi kotiinsa mennyt”. Tämä kuvaa hyvin ruumiissa koettua urheilun sosiaalisen ja fyysisen kentän tuttuutta.
Liikunta ja tasa-arvo 2011 -raportin mukaan miehet ovat enemmistönä liikunnan päätöksenteossa ja johtotehtävissä. Jaettaessa kuntien liikuntavuoroja, olisi olennaista jakaa liikuntavuorot tasaisesti eri lajeille ja eri-ikäisille harrastajille. Urheilussa myös valmennus, tutkimus, tiedotus ja johtaminen ovat raportin mukaan miesten hallitsemia osa-alueita, vaikka naiset näyttävät nykyisin liikkuvan jopa miehiä enemmän. En ole kovin vakuuttunut, että tämän voi ohittaa olankohautuksella ja toteamuksella, että kukin tekee sitä, missä on hyvä.
Kuinka avointa perinteiset sukupuolirajat ylittävän harrastuksen aloittaminen ja tukeminen on?
Olemme kollegani Sanna Pasasen kanssa kysyneet Kasvatus -lehdessä (5/2015), kuinka avointa perinteiset sukupuolirajat ylittävän harrastuksen aloittaminen ja tukeminen on? Tässä suurta roolia näyttelevät, eivät vain vanhemmat, vaan myös ohjaajat ja valmentajat, media ja liikuntapolitiikka. Jos sinun harrastuksessasi tai edustamassasi seurassa toimitaan toisin, kerro se muillekin. Jos ei toimita, mutta sinulla on ideoita siitä, kuinka tulisi toimia, kerro tämäkin ihmeessä muille!
Päivi Berg
Berg on sosiaalipsykologian dosentti ja erikoistutkija Nuorisotutkimusverkostosta. Hän on tutkinut lasten ja nuorten liikuntaa useita vuosia.
LUE aiemmat Bergin kirjoitukset:
- Ennemmin tai myöhemmin nuorten on opittava pärjäämään ilman vanhempiaan
- Urheiluseurojen ulkopuolelle jäävät lapset 2010-luvun syrjäytyjiä?
- Tiikerivanhempi on valmis uhraamaan jopa urheilevan lapsensa terveyden
