Hyppää pääsisältöön

Lied- ja kamarimusiikkikoulutuksessa opiskeleva pianisti Sonja Hendunen: "Innostus alkoi soittotuntien myötä."

Pianisti Sonja Hendunen.
Pianisti Sonja Hendunen. Kuva: Yle/Sandra Saulo sonja hendunen

"Tulevaisuudessa toivon olevani töissä jossakin musiikkioppilaitoksessa joko soitonopettajana tai kamaripianistina, tai näiden yhdistelmänä", kertoo Sonja Hendunen. Sonja piipahti Kantapöydän suorassa lähetyksessä Musiikkitalon kahvilassa 4.5.2016.

Kuka?

Olen Sonja Hendunen, syntynyt Heinolassa 16.8.1990. Tällä hetkellä asun Helsingin Jätkäsaaressa. En ole taustaltani varsinaisesti musiikkiperheestä, sillä kumpikaan vanhemmistani ei ole koskaan harrastanut musiikkia itse soittaen. Kotona kuitenkin kuunneltiin aina paljon erilaista musiikkia, mistä on jäänyt mieleen paljon hyviä muistoja. Klassiseen musiikkiin tutustuin kunnolla vasta soittotuntien kautta. Veljeni soitti nuorempana rumpuja, mutta on sittemmin opiskellut itsenäisesti elektronisen musiikin säveltämistä ja opiskelee tällä hetkellä kyseistä alaa Berliinissä.

Mistä?

Asuin elämäni ensimmäiset 19 vuotta Heinolassa, jossa suoritin Heinolan lukion sekä Heinolan musiikkiopiston päättötutkinnon. Vuonna 2010 pääsin Jyväskylän ammattikorkeakouluun musiikin koulutusohjelmaan, josta valmistuin instrumenttipedagogiksi keväällä 2014. Sibelius-Akatemiassa aloitin syksyllä 2014 maisterivaiheen opinnot pääaineenani pianokamarimusiikki ja lied.

Tärkeä paikka minulle on kotikaupunkini Heinola, jonne palaan lähes joka viikonloppu irrottautumaan hetkeksi Helsingin työ- ja koulukiireistä. Heinolassa on kaunista luontoa, vesistöjä ja itselleni tärkeitä ihmisiä. Etenkin kesät haluan viettää kotikaupungissani, joka herää aina kesäisin ihanasti uuteen eloon.

Musiikkiopinnot

Aloitin pianonsoiton kahdeksanvuotiaana Heinolan musiikkiopistossa, koska paras kaverinikin soitti pianoa. Mitään sen erikoisempaa kutsumusta pianonsoittoa kohtaan minulla ei vielä tuolloin ollut, mutta innostus lähti kehittymään soittotuntien myötä. Loistavat opettajani Pekka Pesonen ja Annamari Parikka ansaitsevat tästä varmasti kiitoksen. Kiinnostus ammattiopintoja kohtaan sai alkunsa D-kurssitutkinnon jälkeen, kun siirryin seuraavalle opettajalleni, Tarmo Järvilehdolle. Hän rohkaisi minua harjoittelemaan isoja ja vaikeita teoksia, joista opin muutaman vuoden aikana valtavasti.

Ammattiopintojeni aikana olen saanut opiskella todella monen vaikuttavan opettajan ohjauksessa. Jyväskylän ammattikorkeakoulusta mainittakoon Katariina Liimatainen, Oleg Mantur sekä Merja Soisaari-Turriago, jonka opetuksessa sain kipinän suuntautua kamarimusiikkiin. Sibelius-Akatemiassa olen toistaiseksi opiskellut eniten Jussi Siiralan, Gustav Djupsöbackan, Ilmo Rannan sekä Martti Raution ohjauksessa.

Toisena soittimena hallitsen kohtalaisesti cembalon, jota olen opiskellut Jyväskylässä C-kurssitutkintoon asti. Valmistuminen Sibelius-Akatemiasta häämöttää vuoden kuluttua keväällä 2017.

Pianisti Sonja Hendunen ja sopraano Annika Leino.
Sonja Hendunen ja Annika Leino. Pianisti Sonja Hendunen ja sopraano Annika Leino. Kuva: Yle/Tiina-Maija Lehtonen annika leino

Lempisäveltäjä?

Minulle on aina ollut todella vaikeaa nimetä omaa lempisäveltäjääni tai lempiteostani, sillä kuuntelen musiikkia niin vahvasti tunnepohjalta, laidasta laitaan. Pyrin aina kuuntelemallani musiikilla tarpeen mukaan joko vahvistamaan tai muuttamaan senhetkistä mielialaani. Esimerkiksi Prokofjevista saan energiaa, kun taas Fauré rauhoittaa. Kuuntelen myös paljon kevyttä musiikkia laidasta laitaan. Genrerajoista riippumatta kaikenlainen vahvoja mielikuvia tai mielentiloja herättävä musiikki vetoaa minuun. Reagoin musiikkiin vahvasti myös kehon liikkeillä, ja jos huomaan jalkani lähtevän niin sanotusti vipattamaan, tiedän pitäväni teoksesta. Jos joku lempisäveltäjä olisi pakko nimetä, niin Mozart toimii aina.

Idolit?

Nuorempana muistan ihailleeni venäläistä pianistia Nikolai Luganskia, jonka tunteikkaisiin Rahmaninov-tulkintoihin reagoin hyvin voimakkaasti. Viime vuosina ainoa pidempään ja säännöllisemmin seuraamani taiteilija on ranskalainen kontratenori Philippe Jaroussky, jonka melodian käsittely ja kokonaisvaltainen ilmaisu kuulostavat omaan makuuni suorastaan täydellisiltä.

Vapaa-aika?

Arkipäiväni täyttyvät hyvin pitkälti koulusta, soittamisesta ja omien piano-oppilaiden opettamisesta. Teen koulun ohella kolmena päivänä viikossa opetustöitä omalla toiminimellä. Koen kuitenkin myös vapaa-ajan erittäin tärkeäksi, ja pidänkin tavoitteenani pyhittää päivän loppupäästä vähintään kolme tuntia johonkin aivan muuhun kuin soittamiseen tai kouluasioihin. Varsinaisia säännöllisiä harrastuksia minulla ei tällä hetkellä ole, mutta vapaa-ajallani katson mielelläni historiallisia tv-sarjoja sekä elokuvia. Olen myös kiinnostunut kielistä, joten luen vieraskielisiä kirjoja silloin tällöin pitääkseni sanavarastoa yllä.

Tulevaisuus?

Tulevaisuudessa toivon olevani töissä jossakin musiikkioppilaitoksessa joko soitonopettajana tai kamaripianistina, tai näiden yhdistelmänä. Toivon ennen kaikkea tekeväni aktiivisesti töitä monenlaisten laulajien kanssa lied-ohjelmiston parissa. Parhaassa tapauksessa olisin myös osana jotakin vakituista kamarikokoonpanoa/lied-duoa.

Jos et olisi musiikkialalla niin...

Jos en olisi musiikkialalla, opiskelisin varmasti kielten opettajaksi tai tutkijaksi.

Videolla Sonja Hendunen ja sopraano Annika Leino esittävät Aaron Coplandin laulut Why do they shut me out of heaven ja I felt a funeral in my brain. Toimittajina Riikka Holopainen ja Vesa Kytöoja. Ohjaus Harri Anttila.

  • Martín ja gävleläiset tekevät sen jälleen

    Levyarvio

    Suuri yleisö tuntee Johannes Brahmsin parhaiten tämän sinfonioista ja konsertoista, mutta Brahms oli huomattavassa määrin enemmän kamarimusiikki- ja laulusäveltäjä kuin orkesterisäveltäjä. Nämä kaksi elementtiä – laulu ja orkesteri – myös yhdistyvät hänen tuotannossaan siellä täällä. Suurimittaisen Ein deutsches Requiemin lisäksi Brahms sävelsi myös muun muassa kantaatteja sekakuorolle ja orkesterille. Gävlen sinfoniaorkesteri ja Eric Ericson -kamarikuoro tekevät niille kunniaa Ondinen uudella levyllä.

  • Syvällä elämän sietämättömässä keveydessä

    Levyarvio

    Felix Mendelssohnin kamarimusiikki on suotta jäänyt romantiikan raskassarjalaisten, Schumannin ja Brahmsin varjoon. Soinnillisesti kevyempi ja luonteeltaan näin vähemmän painavaksi koettu Mendelssohn oli todellisuudessa monella tavoin kypsän romanttisen ilmaisun tienraivaaja siinä missä Schumannkin – ja usein ennen häntä. Mendelssohn oli ajan hermolla jo parikymppisenä, useita vuosia ennen tulevaa hyvää ystäväänsä.

  • Lempeän karhumaista kuiskintaa

    Levyarvio

    Matthias Goerne levytti Bachin isot ja suurenmoiset bassokantaatit Ich will den Kreuzstab gerne tragen ja Ich habe genug jo kaksikymmentä vuotta sitten Camerata Academica Salzburgin ja Roger Norringtonin kanssa. Uusi levytys harmonia mundille on syvempi ja värikkäämpi: sekä Goernen oma ääni että Freiburgin barokkiorkesterin soitto ovat vivahteikkaampia – syvyyttä ja tulkintaa on tullut sekä nykyiseen barokkisoittoon että Goernen itsensä laulutaiteeseen.

  • Orfeuksen onnellisempi laskeutuminen manalaan

    Levyarvio

    Orfeuksen retki manalaan hakemaan rakasta Eurydikeään on yksi niistä tutuista, toistuvista antiikin aiheista, joiden pohjalta syntyi suuri määrä kantaatteja, teatterimusiikkia ja oopperoitakin jo 1600-luvulla. Oopperavillityksen imeydyttyä Italiasta Ranskaan vuosisadan jälkipuolella myös Orfeuksen – tuon suloisesti laulavan pastoraalisen sankarin – seikkailut taipuivat oopperoiksi. Marc-Antoine Charpentier ei juuri päässyt loistamaan suuren oopperan, tragedie lyriquen säveltäjänä, mutta sai kirjoittaa pienempiä kamariteoksia Marie de Lorrainen, Guisen herttuattaren kulttuurikodin muusikkona.