Jokaisen potilaan hoitoon liittyy jonkinlaisten uutisten kertominen. Uutiset voivat olla iloisia tai helpottavia: jalassa ei ole veritulppaa, otsan iso luomi on hyvänlaatuinen, LDL-kolesteroli on tullut merkittävästi alaspäin.
Kun kyseessä on oma tai omaisen terveys uutisia odotetaan kiihkeästi. Sairaalassa on kuitenkin vakiintunut käytäntö siitä, kuka uutiset kertoo. Ne kertoo hoitava lääkäri. Mitä kiinteämmin uutinen liittyy lääkärin työhön – esimerkiksi diagnostiikkaan tai toimenpiteisiin – sitä tärkeämpää on, että lääkäri valaisee tutkimusten tulokset tai muut johtopäätökset. Logiikka on se, että hoitava lääkäri on tehnyt potilaan hoitoa koskevan päätöksen (miellytti se potilasta tai sitten ei), joten sama henkilö saa päätöksensä myös perustella.
Mutta selitäpä tämä ilta- tai yövuorossa potilaalle tai potilaan omaiselle, joka haluaa tietää aivan kaiken, mieluiten heti. Edessäsi on arviolta Kiinan kokoinen riski päästä olemaan paska ihminen ja empatiaan kyvytön barbaari, joka on väärällä alalla. Mutta missään tilanteessa ei värvätä surevaa omaista kertomaan kuolinuutista potilaalle, kuten Sykkeen Marleena yrittää tilanteen ratkaista.
Tiedonhalusta ei voi ketään moittia. Harva asia aiheuttaa yhtä suuren hädän kuin terveyden reistaaminen. Jos oireilu on jatkunut kuukausia tai vuosia, huoli ja epätietoisuus ovat yleensä piinanneet yhtä pitkään.
Mutta vaikka siltä näyttäisi, hoitajat eivät tahallaan panttaa tietoa. Jos asia voi odottaa hoitavan lääkärin työvuoroa, se saa odottaa. Emme pyydä päivystävää lääkäriä avaamaan pitkäaikaissairauden kiireetöntä diagnoosia, johon hoitoryhmä on päätynyt, muttei vielä kertonut potilaalle. Kaikki hoitajat eivät välttämättä suostu kertomaan edes laboratoriotuloksia: joidenkin mielestä ei pidä mennä tulkitsemaan sellaista, mitä ei itse ole potilaalle määrännyt.
Kun hoitaja lykkää tiedon välittämistä, hän osoittaa kunnioittavansa potilaan ja häntä hoitavan lääkärin suhdetta.
Kun hoitaja lykkää tiedon välittämistä, hän osoittaa kunnioittavansa potilaan ja häntä hoitavan lääkärin suhdetta. Eikä hoitajan edes kannata mennä muiden tontille: sen verran paremmin lääkäriä työstään palkitaan. Hoitaja on ihminen paikallaan sitten, kun potilas työstää saamaansa uutta tietoa. Silloin pitää olla läsnä, tukea tunteella ja asiallisella tiedolla.
Tosielämän holopaisten takia ei hoitajan tarvitse ryhtyä viestinviejäksi: heitä toki vaeltaa keskuudessamme, mutta vähemmän kuin uskotaan. Aika usein lääkärit osaavat hyödyntää empatiaa ammattimaisesti, tai ainakin he osaavat näytellä myötätuntoa kohtuullisesti. Tämä voi johtua siitä, että lääkäreiden koulutukseen sisältyy nykyään enemmän vuorovaikutustaitojen oppimista kuin ennen - lääkiksissä tunnistetaan siis holopaisvaara. Hoitajien empatiataitojen taas oletetaan olevan sisäsyntyisiä ja luonteenomaisia. Ehkä erilliset vuorovaikutusopinnot eivät meitäkään pilaisi.
Mikseipä joskus voisi paljastaa lääkärin ohi, että potilaalla ei ole pelättyä tartuntaa tai vahinkoraskautta. Kärsimyksen on turha antaa jatkua. Mutta jos ollaan rehellisiä, useimmiten on myös henkisesti mukavaa, että huonot uutiset kertoo joku muu. Joskus viestintuojaa ammutaan muuallakin kuin sotatarinoissa.
