Hyppää pääsisältöön

Lehtipuiden nimet ovat vanhaa perua

Kukkiva tuomenoksa
Tuomi kukkii kohta Kukkiva tuomenoksa Kuva: Yle/ Seppo Sarkkinen tuomi,oksat,kukat (koristekasvit)

Mikä suomalainen lehtipuu on sukua luumulle ja kirsikalle? Mitä puuta on arvostettu ja mitä jopa vähän pelätty? Mistä tulee rauduskoivun nimitys? Sanaston asiantuntija Kirsti Aapala Kotuksesta kertoi Aristoteleen kantapäälle lehtipuiden nimistä, ominaisuuksista ja niihin liittyvistä vanhoista uskomuksista.

Koivu

Monien Suomessa luonnonvaraisina kasvavien puiden nimet ovat hyvin vanhoja eikä niitä yleensä ole lainattu muista kielistä. Koivunkin nimellä on ikää useita tuhansia vuosia ja se kuuluu vanhimpaan uralilaiseen kielikerrostumaan. Läheisessä sukukielessä Virossa koivun nimi on kask ja Lounais-Suomessa ja Länsipohjan murteissa nuorta koivua on myös kutsuttu kaskeksi. Tavallisemminhan kaskella on Suomessa tarkoitettu erityisesti lehtimetsään tehtyä polttoviljelystä.

Koivu kuuluu Suomen arvostetuimpiin puulajeihin. Arvostuksen huomaa jo vanhoista Suomessa tallennetuista puun syntyloitsuista. Niissä jaetaan usein puut kahteen lajiin; puhtaisiin, eli jumalan luomiin hyötypuihin ja lemmon, pirun tai hiiden aikaansaamiin hyödyttömiin puihin. Hyötypuita ovat tavallisemmin koivu, mänty ja kuusi, kun taas pohjasakkaa ovat usein leppä, haapa, kataja tai pihlaja.

Koivikko kesällä
Koivikko Koivikko kesällä Kuva: Yle/ Pentti Kallinen koivu,metsät

Hieskoivu

Hieskoivun nimi liittyy hikeen. Nimen alku hies kuuluu samaan sanueeseen kuin hiki ja erityisesti itämurteissa on hieskoivusta käytetty myös pelkkää nimitystä hies. Hieskoivun nimi liittynee siihen, että se kasvaa kosteammalla eli hikevämmällä maalla kuin rauduskoivu. Hieskoivulla on murteissa useampiakin nimityksiä. Pohjois-Suomessa sitä on sanottu hikikoivuksi ja kaakkoismurteiden alueella hikiäiseksi tai hikiäiskoivuksi. On oltu sitä mieltä, että hikikoivun oksista ei saa kunnon saunavastaa, sillä lehdet liimautuvat kiinni märkään ihoon ja tuntuvat vähän limaisilta. Vasta piti tehdä rauduskoivusta, jonka lehdet olivat karkeammat.

Rauduskoivu

Rauduskoivun puuaines on kovempaa kuin hieskoivun ja rauduskoivua on muutenkin arvostettu enemmän. Sehän on myös valittu Suomen kansallispuuksi. Rauduskoivusta on tehty monia tarve-esineitä, joiden pitää kestää kovaa kulutusta, kuten kelkkojen ja rekien jalaksia, puukonpäitä, kirveen ja viikatteen varsia sekä huonekaluja. Koivupuusta ei tartu makua, joten siitä on tehty myös ruokailussa ja ruoanlaitoissa tarvittavia esineitä ja astioita; kuppeja lusikoita ja leivinlautoja. Rauduskoivun nimen alkuosa on siis sukua sanalle rauta. Murteissa rauduskoivua on myös sanottu raudaskoivuksi, raudakseksi, rautakoivuksi, rautiaiseksi tai rautiaiskoivuksi.

Toisen tyyppinen nimitys rauduskoivulle on mäkikoivu, jota on käytetty muun muassa hämäläismurteissa ja niiden ympäristössä. Nimitys viittaa puun kasvupaikkaan; rauduskoivu kasvaa kuivemmilla ja ylävämmillä mailla kuin hieskoivu. Rauduskoivun oksat alkavat vanhemmiten riippua ja siksi sitä sanotaankin monesti riippakoivuksi. Myös rauduskoivun tieteellinen lajinimi pendula tarkoittaa riippuvaa.

Rauduskoivun lehtiä
Rauduskoivun lehtiä Rauduskoivun lehtiä Kuva: Yle/ Arja Lento rauduskoivu

Leppä

Kansanperinteessä leppään on suhtauduttu kahtalaisesti. Toisaalta sitä on arvostettu ja sillä on uskottu olevan yliluonnollisia voimia. Moni kansa on pitänyt leppää verta vuotavana puuna. Kun sitä lyö kirveellä kylkeen, niin haavaan tulee punaruskeaa, verta muistuttavaa väriä. Lepän vaalea puuaines näet punertuu nopeasti ilman vaikutuksesta ja leppää on vähän pelättykin tuon erityslaatuisuutensa ansiosta. Toisaalta leppää on pidetty hyödyttömänä roskapuuna, koska sen puuaines on pehmeää ja huonosti kestävää. Tämä vähättelevä suhtautuminen näkyy vielä joissakin murteisiin kiteytyneissä sanonnoissa. Turhaan yrittävän tai osattomaksi jäävän sanotaan pyyhkivän tai lyövän kätensä leppään. Sen pehmeää puuta on helppo veistää ja työstää. Lepästä onkin tehty muun muassa erilaisia astioita.

Leppä-nimitys on aika vanha. Se tunnetaan myös muissa itämerensuomalaisissa sekä mordvan kielissä. Lepän punertuva puuaines on syynä siihen, että savolaismurteissa ja joissakin itämerensuomalaisissa kielissä leppä tarkoittaa myös verta tai sitä on käytetty veren kiertoilmauksena. Sanaa veri on nimittäin aiemmin kartettu, varsinkin silloin kun on ollut puhe eläinten teurastamisesta. On uskottu, että verenlasku voisi epäonnistua ja koko työ mennä hukkaan. Teuraaksi aiottu eläin olisi saattanut jopa aavistaa mitä on tekeillä ja heittäytyä hankalaksi.

Harmaaleppä

Harmaalepän nimitys tulee sen rungon harmaasta väristä. Harmaata tarkoittaa myös sen tieteellinen lajinimi incana. Suomen kieleen nimitys lienee yleistynyt kasvioiden myötä 1800-luvun kuluessa. Kansankielessä harmaaleppää on tavallisesti kutsuttu vain lepäksi ja tervaleppää pidetty sinä tärkeämpänä puuna.

Tervaleppä

Tervalepän nimi viittaa puun nuorien lehtien tahmeaan pintaan. Myös tieteellinen lajinimi glutinosa liittyy tähän ominaisuuteen. Tervaleppää on kutsuttu murteissa myös rautalepäksi, rautiaislepäksi tai rauduslepäksi. Rautaleppää on pidetty parempana ja hyödyllisempänä puuna kuin lajitoveriaan harmaaleppää.

Tervaleppää kasvava, rauhoitettu Hagalundin jalopuulehto Loviisassa.
Tervaleppälehto Loviisassa Tervaleppää kasvava, rauhoitettu Hagalundin jalopuulehto Loviisassa. Kuva: Yle/ Jari Flinck jalopuut,tervaleppä,metsät

Haapa

Haapa on melko vanha omapohjainen sana, jonka samanmerkityksinen vastine on myös saamelaiskielissä ja marissa. Haapa on siitä harvinainen lehtipuu, että se kelottuu kuollessaan pystyyn, niin kuin havupuut. Kun se kuivuu, kovettuu ja sitkistyy, tulee siitä hyvin lahonkestävä. Silloin siitä on tehty esimerkiksi kestäviä aidaksia. Haapahirsistä on myös rakennettu latoja ja muita ulkorakennuksia. Haapaa on käytetty myös kattopaanujen ja päreiden tekoon ja siitä saa myös kevyen haravanvarren. Yksi hyvin vanha käyttötapa on ollut tietynlaisen ruuhen, haapion, kovettaminen haapatukista. Elävään haapaan iskee helposti lahottajasieni haavankääpä, joka lahottaa puuta sisältä päin. Tällaisia sisältä lahoja haapojakin on vanhastaan käytetty hyväksi. Niistä on koverrettu erilaisia astioita, tehty vakanlaitoja, siltarumpuja ja linnunpönttöjä.

Haapakaan ei kuulu kovin arvostettuihin puihin. Haapaan liittyy erilaisia uskomuksia, varsinkin sen lehtien takia, jotka näyttävät aina värisevän. Jatkuva liike johtuu siitä, että haavan lehdillä on poikkeuksellisen pitkä ja sivuilta litistynyt lehtiruoti. Pienikin tuulenvire saa lehdet heräämään. Monien yleiseurooppalaisten kansantarinoiden mukaan haapaa vaivaa jokin synti tai syyllisyys ja se on kirottu, eivätkä sen lehdet voi siksi lakata tärisemästä. Esimerkiksi Jeesuksen ristin on sanottu olevan haapapuusta tai haapa oli se puu, johon Juudas hirttäytyi. Myös haavan tieteellinen lajinimi tremula viittaa lehtien värisemiseen.

Haapatukkeja pinossa
Haapatukkeja Haapatukkeja pinossa Kuva: Yle/ Pekka Sipilä lehtipuut,haapa,tukkipuut

Pihlaja

Nimitys Pihlaja kuuluu myös vanhoihin omaperäisiin suomalais-ugrilaisiin puiden nimiin. Suomen murteissa pihlaja tunnetaan myös muodoissa pihlava, pihjala, pihlaa tai pihlas. Pihlajaan on suhtauduttu vähän kahtalaisesti, niin kuin leppään ja haapaankin. Toisaalta sitä on arvostettu ja Kalevalan säettä ”pyhät on pihlajat pihalla” on moneen kertaan lainattu ja tulkittu eri tavoin. Pihlajaa on pidetty parantavana ja suojelevana puuna, jolla uskottiin olevan voimaa. Sitä on käytetty monissa parannustaioissa, jolloin parantuakseen oli esimerkiksi kuljettava pihlajasta tehdyn renkaan läpi. Lehmiä voitiin suojella ajamalle ne laitumelle veräjään laitetun pihlajaisen vanteen läpi. Pihlajaisia keppejä ja tappeja on käytetty erilaisina taikavälineinä. Toisaalta kansanperinteessä ja myös muissa maissa on tietoja siitä, että pihlajaa on pidetty pahana puuna, paholaisen luomana.

Pihlaja on myös hyötypuu. Sen puuaines on kovaa ja liukasta ja siitä on vanhastaan tehty etenkin haravan piit. Se on myös suosittua huonekalupuuta. Pihlajanmarjoissa on c-vitamiinia ja marjoja on käytetty myös rohtoina. Pihlajan tieteellinen lajinimi aucuparia pohjautuu latinan linnunpyytäjää tarkoittavaan sanaan. Puu marjoineen toimii ikään kuin linnustajana, kun se kokoaa marjoja syövät linnut oksilleen.

Pihlajanmarjoja
"Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista". Pihlajanmarjoja Kuva: Yle/ Seppo Sarkkinen pihlaja,pihlajanmarja

Tuomi

Tuomi on myös näitä vanhoja omaperäisiä puiden nimityksiä ja silläkin on vastineita aina samojedikielissä asti. Tuomen marjoja ei meillä nykyisin enää paljon käytetä. Niissäkin on c-vitamiinia, eivätkä ne ole myrkyllisiä, niin kuin joskus on luultu, mutta marjan sisällä olevassa kivessä on haitallisia aineita. Tuomen puuaines on sitkeää ja taipuvaa. Sopivan kokoisista tuomista onkin vanhastaan taivutettu muun muassa hevosten valjaisiin luokkia. Keski-Euroopassa tuomea on pidetty onnea tuovana puuna ja siellä on tehty tuomesta esimerkiksi oven kahvoja.

Tuomella ja sen puuaineksella on oma ominaishajunsa, joka pitää monet tuholaiset loitolla. Sen lehtien ja oksien avulla on karkoitettu muun muassa hiiriä ja myyriä. Tuomenkehrääjäkoin toukat taitavat olla niitä harvoja tuomeen pystyviä tuholaisia, mutta niidenkin kaluamiin oksiin sitkeä puu kasvattaa saman kesän aikana jo uudet lehdet. Tuomen kukinta on ollut ennen merkkinä siitä, että on sopiva aika kylvää pellava. Tuomi kuuluu samaan kasvisukuun kuin esimerkiksi luumut, kirsikat ja mantelit. Sen tieteellinen sukunimi Prunus tarkoittaakin luumua ja lajinimi padus tuomea tai tuomenmarjaa.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Maalle mars! Suomalaisen maaseudun epäromanttinen historia

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Kaupunkilaisille on luonteenomaista, että he haluaisivat olla maalaisia - ainakin silloin tällöin. Yleensä tämä halu tulee silloin kun ahdistaa, on kiire tai sää on huono. Näinä hetkinä kaupunkilaiset ajattelevat lapsuuden pitkiä kesiä mummolassa ja miettivät, että olisiko meistäkin maalaisiksi. Ajatus kuitenkin haihtuu nopeasti, kun kaupunkilaiset tajuavat, että sama ahdistus, kiire ja huono sää jatkuvat myös maalla. Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

  • Onnea Riikka, Saara ja kaikki muut! Valitsimme viisi e-kirjaa naistenviikolle

    Kirjojen Suomen lukuvinkit naistenviikkoon

    Onnea Riikka, Saara, Marketta, Johanna, Leena, Oili, Kristiina, Tiina ja kaikki yli kuusisataatuhatta naista, jotka vietätte nimipäiviänne naistenviikolla. Kirjojen Suomi antaa teille nimipäivälahjaksi viisi naisten kirjoittamaa e-kirjaa. Nautinnollisia lukuhetkiä! Klikkaamalla lue kirja -linkkejä siirryt Kansalliskirjaston verkkokirjastoon.

  • Ikkunat auki pohjoiseen! Saamelainen kirjallisuus on modernimpaa kuin suomalainen

    Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast

    Suomessa on vieläkin vallalla sellainen ennakkoluulo, että saamelaisuus on jotenkin perinteistä ja alkuperäistä. Tosiasiassa koko saamelainen kulttuurielämä ja taide on modernia, sanoi kirjailija, muusikko ja kuvataiteilija Nils-Aslak Valkeapää haastattelussa jo vuonna 1999. Onko se mahdollista – ja miten? Kuuntele podcast tai lue essee täältä!

  • Kirsi Kunnaksen Tiitiäinen on hullunkurinen ja rakastettu kuusikymppinen

    Kirsi Kunnas Ylen Kirjojen Suomen haastattelussa

    Vaikea kuvitella, että Kirsi Kunnaksen Tiitiäis-kirjat ovat jo kuusikymppisiä. Vaikka kirjat ovat eläneet vuosikymmenestä toiseen, ei kirjailija itse vieläkään ymmärrä kaikkia runojensa ja satujensa salaisuuksia. Kirjoittaessa kantava ajatus olikin, että lukija saisi itse löytää ja oivaltaa asioita.

  • Viekää vaikka munat, mutta kulutusta en lopeta! Kolmen dystopian totuus kapitalismista

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Margaret Atwoodin romaaniin perustuva hittisarja The Handmaid’s Tale -sarja on dystopia naisten orjuuttamisesta, mutta se kertoo ennen kaikkea ilmastonmuutoksesta. Ehkä dystopiakirjallisuuden suosio johtuu siitä, että muutokset tuntuvat mahdottomilta toteuttaa demokraattisesti. Selviämmekö planetaarisista haasteista ilman toisten orjuuttamista ja väkivaltaa? Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

  • Rakkaus ja kyynisyys – miksi Martti Kirsitien kirje kuolleelle rakastetulleen teki niin suuren vaikutuksen

    Martti Kirsitien kirjeen herättämiä ajatuksia rakkaudesta

    KulttuuriCocktail julkaisi taannoin poikkeuksellisen artikkelin. Siinä kerrottiin Marita Lindahlin, Suomen ainoan Miss Maailman, kuolemasta. Kuolinuutinen ei tehnyt siitä poikkeuksellista, vaan mukana ollut Lindahlin puolison kirje kuolleelle rakastetulleen. Martti Kirsitien sanat ovat vaikuttaneet moneen lukijaan – artikkelia on tätä kirjoittaessani luettu yli 50000 kertaa ja Kirsitien lauseita on siteerattu taajaan. Miksi kirje on vaikuttanut lukijoihin niin paljon?

  • Puoli vuosisataa Kaustisen kansanmusiikkijuhlia

    Mestaripelimanneja sekä festivaalitunnelmaa vuodelta 1972

    Kaustisen kansanmusiikkijuhlat on tarjonnut unohtumattomia elämyksiä jo viidenkymmenen vuoden ajan. Yle Teema onnittelee puolen vuosisadan ikäistä festivaalia ja esittää synttäreiden kunniaksi kahden mestaripelimannin henkilökuvat sekä ohjelman festivaalista vuodelta 1972.