Hyvää kevyen musiikin lauantai-iltaa kaikille! Tähän vuodenaikaan ei tarvita kirkasvalolamppuja muttei sen koommin kevätaurinkoakaan, sillä nyt loistavat kirkkaat iskelmätähdet Mediapoliksen studiossa!
Annika Eklund ja Juha Metsäperä ovat suomalaiselle iskelmäkansalle tutut äänet ja kestosuosikit. Eklund on keikkaillut nuoresta asti, mutta vuoden 2006 euroviisukarsintojen kolmonen Shanghain valot -jättihitti nosti hänet supersuosioon. Samana vuonna julkaistiin Juha Metsäperän Pienen hetken -albumi, joka löysi heti tiensä iskelmäkansan sydämiin. Eklund ja Metsäperä ovat myös vierailleet Tartu Mikkiin -kisassa aiemminkin.
Suvi Karjula on laulu-uransa aikana ehtinyt sijoittua Seinäjoen Tangomarkkinoilla toiselle ja kolmannelle sijalle. Lisäksi hänet on nähty Idols-kisassa. Olli Helenius on todellinen musiikin moniottelija. Hän on muun muassa soittanut Juha Tapion bändissä rumpalina ja tehnyt gospelia. Viime aikoina Olli on kuitenkin keskittynyt soolouran luomiseen ja ensimmäinen poppia, iskelmää ja kansanmusiikkia yhdistelevä Nyt ja aina -sooloalbumi julkaistiin alkuvuonna.
Vippaa mulle viitonen! Toisella joukkueella alkaa pisteiden metsästys vähän jähmeällä otteella, mutta kyllä tästä vielä kisa saadaan kasattua. Lala-lallati-lallati-laa, Samilta löytyy myös ymmärrystä taiteellisiin vapauksiin, vaikka sääntökirjaankin hän ehtii tänään vedota. Illan aikana kilpailijat ja katsojat saavat Samilta myös pienen pikakurssin kilpatiskin napin käyttöön. Kuka voisi kellot seisauttaa, jotta tämä hauska ilta ei loppuisi lainkaan?