Tutkija Mikko Salasuo pitää uuden Litmasen löytymistä ihmeenä: "Viime vuosikymmeninä on laskeskeltu todennäköisyyksiä sille, että yksittäisestä urheilijasta tulee huippu eli nousee omassa lajissaan kovimman kansainvälisen eliitin joukkoon. Nämä todennäköisyydet ovat luonnollisesti pelkistyksiä ja kovasti lajikohtaisia. Isoissa palloilulajeissa kansainväliset arviot kertovat, että yksi lapsi 100 000 - 600 000 harrastajaa kohti syttyy isoksi tähdeksi."
Luvut on saatu muun muassa suhteuttamalla kansalliset harrastajamäärät maailman kovimmissa sarjoissa pelaaviin urheilijoihin. Jos futiksessa valintakriteereiksi asettaa Messin, Ronaldon tai Thomas Müllerin tason, supistuu todennäköisyys olemattomaksi.
Suomalaisista pelureista Jari Litmasen ja Sami Hyypiän voi katsoa edustaneen oman lajinsa ehdotonta kansainvälistä huippua. Näillä kahdella huippu-pelurilla päästään kaikkien Suomessa futista viimeisen 30 vuoden aikana harrastaneiden määrillä suurin piirtein samoihin lukuihin kuin edellä esitetyt karkeat todennäköisyysarviot.
Kriteerejä löysäten nimilista olisi pitempi. Nykypelaajista hieman löyhemmin kriteerein laskettuna ”maailman huipulla” pelaavat ainakin Eremenko ja Hradecký sekä heti huipun kyljessä Moisander ja Hetemaj.
Tätä mittasuhdetta ei ole tarkoitettu tappamaan lasten ja nuorten unelmia ja haaveita.
Todennäköisyydet ovat tämän kirjoituksen osalta triviaaleja ja vieläpä karkeita sellaisia. Ne kuitenkin asettavat jonkinlaiset mittasuhteet sille, kuinka todennäköisesti futista harrastavasta junnusta tulee huippupelaaja tai maailmanluokan supertähti. Tätä mittasuhdetta ei ole tarkoitettu tappamaan lasten ja nuorten unelmia ja haaveita, vaan pitämään vanhempien jalat tukevasti maassa: lapsestasi ei tule uutta Litmasta!
En usko kovinkaan monen vanhemman maalailevan mielessään lapsestaan Neymaria tai Euroopan pääsarjoissa maaleja mättävää suomalaista Ronaldoa. Heitäkin saattaa olla jokunen, mikäli kenttien laidoilla näkyvästä käytöksestä, huutelusta ja erotuomarin sättimisestä voi vetää johtopäätöksiä.
Useimpien vanhempien harrastukseen liittyvinä kasvatuksellisina tavoitteina ovat terveelliset elämäntavat, mielekäs tekeminen ja elinikäinen liikuntasuhde. Valistuneen futisvanhemman mielessä siintääkin pidempi aikajänne, sellainen jossa harrastus jatkuu vuosikymmeniä ja parhaimmillaan läpi koko elämän.
Vaikka lapsi voi kokea alempaan tasoryhmään putoamisen maailmanloppuna, täytyy vanhemman kyetä katsomaan pidemmälle.
Isossa kuvassa erilaiset lasten ja nuorten ”try-outit” tai siirtyminen junnuna tasoryhmien välillä ovat siis mitättömän pieniä onnistumisia tai epäonnistumisia. Ne kuuluvat elämään ja urheiluun. Vaikka lapsi tai nuori voi kokea alempaan tasoryhmään putoamisen maailmanloppuna, täytyy vanhemman kyetä katsomaan pidemmälle.
Nuoruus on täynnä erilaisia saranavaiheita ja muutokset harrastamisessa ovat vain yksi siirtymä muiden joukossa. Peruskoulun päättyessä on edessä tulevaisuuden kannalta suuria päätöksiä – paljon isompia ja tärkeämpiä kuin futisjengin hajoaminen tai karsiutuminen edustusjoukkueesta.
Kirjoitin aiemmin junnujen pudotuspelistä pyramidin kokoisena hutipotkuna. Näiltä osin pallon voi potkaista Palloliitolle ja seuroille kysyen, onko nuorille aidosti tarjolla kevyemmän sitoutumisen joukkueita siinä vaiheessa, kun lahjakkaimmat poimitaan kilpailullisiin joukkueisiin ja erilaisiin akatemioihin? Mikäli ei ole, niin käsitteen ”drop out” voisi hyvin korvata ”throw outilla” – poisheittämisellä.
Suomi-futiksessa onkin paljon petrattavaa siinä, kuinka tarjota nuorille harrastejoukkueita ja saada seurat panostamaan myös tähän puoleen. Ei ole järin ylevää, jos suurelle osalle innokkaista pelureista ei 15 ikävuoden jälkeen ole tarjolla kuin katsomopaikkoja.
Kunnollisen harrastefutistoiminnan rakentaminen olisi koko jalkapalloyhteisön tapa osoittaa, ettei lapsia ja nuoria koulita vain huippua silmällä pitäen, vaan lajissa on kyse syvemmästä kasvatusvastuusta ja eettisesti kestävistä arvoista.
Mikko Salasuo
Talous- ja sosiaalihistorian dosentti Mikko Salasuo toimii vastaavana tutkijana Nuorisotutkimusverkostossa. Yksi hänen tutkimusaiheistaan on lasten ja nuorten liikunta yhteiskunnallisena ilmiönä.
