Hyppää pääsisältöön

Omimisen oikeus ja taiteen vapaus

Otso Kantokorpi
Otso Kantokorpi Otso Kantokorpi Kuva: Yle/Jyrki Valkama kultakuume,kolumnistit,kriitikot

Kuulun niihin ihmisiin, joille mielipiteen muodostaminen on yleensä helppoa. Toisinaan se on vaikeampaa, jos ei tiedä asiasta tarpeeksi. Tietoa voi kuitenkin hankkia.

Mielipide on subjektiivinen käsitys jostain asiasta, mutta se ei yleensä synny ilman kytkeytymistä mielipiteisiin toisista asioista. Mielipiteet muodostavat tietynlaisen rakenteen, joka yleensä käy yksiin vakaumusten kanssa. Kun havaitsee omassa rakenteessaan ristiriidan, ei pelkkä tiedonhankinta aina tunnu auttavan. Hämillään olemisen tunne on hyödyllinen ollessaan jollain tavalla kasvattava, mutta kun ratkaisua ei tunnu syntyvän, saattaa epätietoisuus olla piinaavaa. Näin on varsinkin
silloin, jos epätietoisuutta tuottava asia liittyy omaan elämään perustavalla tavalla – esimerkiksi sekä moraaliin että ammatilliseen identiteettiin.

Uskoni taiteen vapauteen on vakaa

Olen painiskellut vaikeaksi kokemani ongelman kanssa nyt kolme päivää. Mielessäni on asettunut vastakkain kaksi minulle tärkeää vakaumuksellista asiaa. Uskoni taiteen vapauteen on vakaa. Enkä ole uskossani yksin: todetaanhan perustuslaissakin (16 §), että ”taiteen vapaus on turvattu”.

Vapautta on kahdenlaista: negatiivista ja positiivista, vapautta jostakin tai vapautta johonkin, mikä tekee perustuslain tulkitsemisen ongelmalliseksi. Demokraattisessa yhteiskunnassa olisi mielestäni syytä panostaa positiiviseen vapauteen. Olen kirjoittanut Antti Majavan kanssa: ”Markkinaistuvassa yhteiskunnassa ilmaisunvapaus toteutuu vain, jos sille annetaan edellytykset. On syytä kysyä: Kuka saa puhua, kuka saa esiintyä, ketkä pääsevät kerrotuksi? Kulttuurimme on täynnä erilaisia ryhmiä, vähemmistöjä, myös alistetussa asemassa olevia ryhmiä, joita opimme ymmärtämään vasta kuultuamme heidän tarinansa. Ilmaisunvapaus tarvitsee julkista tukea, koska kaikilla tarinoilla ei ole eikä voi olla markkinointikanavia.”

Yksi Suomessa yhdenvertaisuustaistelua käyvä ihmisryhmä on saamelaiset

Uskoni alistetussa asemassa olevien ihmisryhmien yhdenvertaisuustaistelun oikeutukseen on yhtälailla vakaa. En ole tässäkään yksin: perustuslaissa (6 §) todetaan, että ”ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella”. Yksi Suomessa yhdenvertaisuustaistelua käyvä ihmisryhmä on saamelaiset. Olen kirjoittanut pariinkin otteeseen paheksuvasti siitä, että Suomi ei vieläkään ole ratifioinut ILO 169 -sopimusta jonka tavoitteena on turvata alkuperäiskansojen yhdenvertainen kohtelu muuhun väestöön nähden.

Nyt nämä kaksi asiaa ovat mielessäni törmänneet yhteen. Kuvataiteilijat Marja Helander ja Outi Pieski kirjoittivat Helsingin Sanomiin (9.5.) mielipidekirjoituksen, jossa he tuomitsivat kollegansa Jenni Hiltusen videoteoksen The Grind (2012) hankinnan Kiasman kokoelmiin. Videossa twerkataan – eli heilutellaan provokatiivisesti pyllyä – feikkisaamenpuvussa.

Taiteessa appropriaatiota eli omimista on pitkään pidetty yhtenä peruskeinona. Taiteilijat ovat tottuneet ottamaan haltuunsa ja varioimaan edeltäjiensä käyttämiä kuvia. Yhteiskunnallisessa taiteessa appropriaatio on ollut yksi keskeinen taistelun väline: esimerkiksi Jani Leinonen on ominut taiteeseensa globaaleja brändejä ja pilkannut niitä.

Helander ja Pieski kokevat appropriaation Hiltusen tapauksessa kulttuuriseksi varkaudeksi, jolla loukataan saamelaisia. Kyse ei siis ole siitä, että teos käsittelisi saamelaisia väärin, vaan siitä, että teos ei käsittele lainkaan saamelaisia mutta käyttää motivoimattomasti hyväkseen heille symbolisesti tärkeitä asioita.

Mielipidekirjoitus on herättänyt somemyrskyn, jossa pääsääntöisesti on asetuttu Helanderin ja Pieskin kannalle. Taidehistorioitsija ja sukupuolentutkija Leena-Maija Rossi kirjoitti: ”Kiasman taholta osoitetaan nyt käsittämättömän huonoa visuaalista lukutaitoa ja erittäin horjuvaa kulttuurista sensitiivisyyttä.” Harvoja riitasointuja tarjoili kuvataiteilija Riiko Sakkinen, joka hihkui: ”Taiteen vapauden puolesta! Poliittista korrektiutta vastaan! Viva Jenni Hiltunen!”

Kenen omaisuutta on hyväksyttävää omia

Kiistämätön fakta kuitenkin on, että Hiltusen vapautta ei ole kukaan rajoittanut tai yrittänyt rajoittaa. Ongelma tuntuu asettuvan siihen, kenen omaisuutta on moraalisesti hyväksyttävää omia ja ennen kaikkea siihen, tuleeko tuolle omimiselle lisähyväksyntää vallankäyttäjien taholta.

Kyse ei ole poliittisesta korrektiudesta. Kyse on vallasta ja siten väistämättä alistussuhteista. Kiasman jokainen ostopäätös on poliittinen teko, jolla on seuraamuksensa. Mainittakoon vielä, että Kiasman kokoelmissa ei ole Helanderin tai Pieskin teoksia – eikä myöskään appropriaatioistaan tunnetun saamelaisaktivismiryhmä Suohpanterrorin teoksia, vaikka niitä on sen seinillä nähtykin.

Kansallisen instituution suorittama taiteen ostaminen voidaan tulkita myös positiivisen vapauden mahdollistamiseksi. Tätä Kiasmakin voisi miettiä.

Kommentit
  • Sormitietokone eli tabletti eli pädi eli tabu vaiko ehkä sittenkin lääpytin?

    Tabletista lätyskään

    Käsissäsi on pieni, kevyt tietokone ilman näppäimistöä. Millä tavalla sinä sitä kutsut? Et selvästi ainakaan sormitietokoneeksi, vaikka se nimi sille annettiin aikoinaan muun muassa Helsingin Sanomien nimikilpailussa. Etkä luultavasti myöskään surffilaudaksi kuten ruotsalaiset tekevät.

  • Avaruusromua: Puoli vuosisataa elektronista meditaatiota

    Mitä Salvador Dali kertoi Edgar Froeselle taiteesta?

    Berliini vuonna 1967. 23-vuotias Edgar Froese etsii sielun veljiään: kokeiluista ja musiikillisesta vapaudesta innostuneita muusikoita. Syntyy yhtye nimeltä Tangerine Dream. Edgar Froesen johtotähtenä on se, mitä Salvador Dali sanoi hänelle taiteesta: lähes kaikki on mahdollista niin kauan kuin itse uskot järkähtämättä siihen, mitä teet. Avaruusromussa selaillaan Edgar Froesen postuumisti julkaistua omaelämäkertaa Tangerine Dream: Force Majeure. Toimittajana Jukka Mikkola

  • Kaikki maailman robotit - liittykää yhteen! R.U.R. -näytelmä kertoi robottien vallankumouksesta jo sata vuotta sitten!

    Mikä tekee orjasta orjan ja isännästä isännän?

    Karel Čapekin näytelmässä R.U.R. - Rossum's Universal Robots (1920) robotteja tuotetaan tehtaassa. Ne ovat kauppatavaraa. Ne ovat halpaa työvoimaa. Ne muistuttavat ihmistä, mutta ne eivät tunne kipua eikä niillä ei ole tunteita. Niillä ei myöskään ole omaa tahtoa. Niillä ei ole sielua, sanovat niiden rakentajat. Monista Blade Runnerin ja Westworldin katsojista tämä saattaa kuulostaa hyvin tutulta...

  • Kirjat ovat auttaneet minua löytämään itsestäni herkkyyttä valita oikein ja vahvistaneet kykyäni muodostaa omia mielipiteitä.

    Elämää voi käydä läpi myös lukemiensa kirjojen kautta.

    Koitin aikanaan etsiä yhtymäkohtia edesmenneeseen äitiini myös hänen kirjahyllynsä kautta, mutta tulos jäi laihaksi. Mitenköhän oma tyttäreni tulee joskus tulevaisuudessa äitinsä kirjahyllyä tarkastelemaan? Tunnistaako hän siinä jotain samaa kaarta kuin mitä minä itse olen näkevinäni omassa elämässäni nyt viidenkympin kynnyksellä? Luultavasti kaikki alkoi Hanhiemon satuaarteesta.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Sormitietokone eli tabletti eli pädi eli tabu vaiko ehkä sittenkin lääpytin?

    Tabletista lätyskään

    Käsissäsi on pieni, kevyt tietokone ilman näppäimistöä. Millä tavalla sinä sitä kutsut? Et selvästi ainakaan sormitietokoneeksi, vaikka se nimi sille annettiin aikoinaan muun muassa Helsingin Sanomien nimikilpailussa. Etkä luultavasti myöskään surffilaudaksi kuten ruotsalaiset tekevät.

  • Professori emerita Kaisa Häkkinen toivoo, että tutkimustietoa arvostettaisiin ja hyödynnettäisiin nykyistä enemmän

    Professori Kaisa Häkkinen on nähnyt tutkijan työn muutoksen.

    Kaisa Häkkinen tunnetaan etenkin suomen ja sen sukukielten tutkijana. Kympin tytöstä kasvoi määrätietoinen tutkija, joka uransa varrella on saanut monia palkintoja ja tunnustuksia. Häkkinen on uransa aikana nähnyt tutkijan työn muutoksen, jota nykyisin leimaa kiire ja jatkuva arviointi. Eläkkeellä saa onneksi tehdä mitä huvittaa.

  • Avaruusromua: Puoli vuosisataa elektronista meditaatiota

    Mitä Salvador Dali kertoi Edgar Froeselle taiteesta?

    Berliini vuonna 1967. 23-vuotias Edgar Froese etsii sielun veljiään: kokeiluista ja musiikillisesta vapaudesta innostuneita muusikoita. Syntyy yhtye nimeltä Tangerine Dream. Edgar Froesen johtotähtenä on se, mitä Salvador Dali sanoi hänelle taiteesta: lähes kaikki on mahdollista niin kauan kuin itse uskot järkähtämättä siihen, mitä teet. Avaruusromussa selaillaan Edgar Froesen postuumisti julkaistua omaelämäkertaa Tangerine Dream: Force Majeure. Toimittajana Jukka Mikkola

  • Kohta robotit eivät kaipaa ihmistä – 10 tarinaa robottien elämästä

    Robotti on enemmän kuin kone, se on kohta perheenjäsen.

    1950-luvulla haaveiltiin ajasta, jolloin robotit astuisivat ihmiskunnan palvelukseen. Robotit ovat olleet liukuhihnahommissa jo vuosikymmeniä, ja nyt ne haluavat olla perheenjäseniämme. Robotit ovat osa elämäämme - halusimme tai emme.

  • Esa-Pekka Salonen 60 vuotta Teemalla

    Juhlakonsertti suorana, arkisto-ohjelmia nuoresta maestrosta

    Kesällä 60 vuotta täyttänyttä maestro Esa-Pekka Salosta juhlitaan suorassa konserttilähetyksessä perjantaina 17.8. Lisäksi Teemalla nähdään arkisto-ohjelmia nuoremmasta Salosesta.

  • Kaikki maailman robotit - liittykää yhteen! R.U.R. -näytelmä kertoi robottien vallankumouksesta jo sata vuotta sitten!

    Mikä tekee orjasta orjan ja isännästä isännän?

    Karel Čapekin näytelmässä R.U.R. - Rossum's Universal Robots (1920) robotteja tuotetaan tehtaassa. Ne ovat kauppatavaraa. Ne ovat halpaa työvoimaa. Ne muistuttavat ihmistä, mutta ne eivät tunne kipua eikä niillä ei ole tunteita. Niillä ei myöskään ole omaa tahtoa. Niillä ei ole sielua, sanovat niiden rakentajat. Monista Blade Runnerin ja Westworldin katsojista tämä saattaa kuulostaa hyvin tutulta...

  • Kirjailija ja filosofi Torsti Lehtinen on oppinut kiitollisuuden taidon

    Kirjailija Torsti Lehtisellä on ollut värikäs elämä.

    Kirjailija Torsti Lehtisellä on ollut värikäs elämä. Hän on tehnyt kymmenien eri ammattien töitä aina merimiehestä ohjelmistosuunnittelijaksi ja päätoimittajaksi asti. Viimeiset 40 vuotta hän on elättänyt itsensä vapaana kirjailijana. Torsti Lehtisen elämä on myös vaikuttava muutostarina, jonka päähenkilö ponnistaa Kallion slummeista ja päihteiden ja rötösten maailmasta yliopistoon filosofian laitoksen opiskelijaksi ja vapaaksi tutkijaksi. Lehtisen mittavan tuotannon keskiössä ovat eksistenssin kysymykset, joita myös Lehtisen tutkima tanskalainen filosofi Søren Kierkegaard pohti.

  • Kirjat ovat auttaneet minua löytämään itsestäni herkkyyttä valita oikein ja vahvistaneet kykyäni muodostaa omia mielipiteitä.

    Elämää voi käydä läpi myös lukemiensa kirjojen kautta.

    Koitin aikanaan etsiä yhtymäkohtia edesmenneeseen äitiini myös hänen kirjahyllynsä kautta, mutta tulos jäi laihaksi. Mitenköhän oma tyttäreni tulee joskus tulevaisuudessa äitinsä kirjahyllyä tarkastelemaan? Tunnistaako hän siinä jotain samaa kaarta kuin mitä minä itse olen näkevinäni omassa elämässäni nyt viidenkympin kynnyksellä? Luultavasti kaikki alkoi Hanhiemon satuaarteesta.

  • Ingmar Bergmanin taiteen ja tuotteliaisuuden salaisuudet: jatkuva ripuli, elatusvelvollisuudet ja seksi

    Harva olisi selvinnyt Bergmanin vauhdissa

    Taiteilijadokumentit keskittyvät yleensä ylläpitämään romanttista neromyyttiä ja herkuttelemaan tragedioilla. Niitä tehdään ikään kuin kukaan ei jaksaisi kuulla neron teoksista mitään. Uusi Bergman-dokumentti Yksi vuosi, yksi elämä ei tee tästä poikkeusta. Saamme tietää että useamman naisen kanssa yhtä aikaa touhuavalla elokuvaohjaajalla oli ärtynyt suoli ja paha temperamentti. Mutta resepti toimii, sillä minäkin palasin kiinnostuneena hyllyssä pölyttyneen dvd-kokoelmani kimppuun ja innostuin lukemaan kolme ja puoli kirjaa Bergmanista.

  • Avaruusromua: Musiikillista Pääomaa!

    Karl Marxin syntymästä 200 vuotta!

    Karl Marx eli ja esitti ajatuksiaan 1800-luvulla. Miksi hänestä puhutaan vielä 200 vuotta hänen syntymänsä jälkeen? Miksi nyt, kun ajat ovat muuttuneet ja maailma on toisenlainen? Eihän kaikki mennyt niin kuin Marx ajatteli. Miksi hän on yhä tieteellisen keskustelun ja kirjoitusten kohteena? Eikä Marx innosta nykyään ainoastaan tieteilijöitä, vaan myös taiteilijoita. Marxin 200-vuotisjuhlan kunniaksi on koottu tupla-albumi, jolla 28 äänitaiteilijaa ja musiikintekijää esittää musiikillisen visionsa päivänsankarista. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Sähköisiä kuvia kokeilustudiolta

    Luvassa kokeellista ja elektronista musiikkia!

    Kun 1970-luvulla kuuli radiosta sanan "kokeilustudio", oli syytä vääntää volyyminappulaa kovemmalle. Luvassa nimittäin oli jotakin, jota ei muualta juuri kuullut: kokeellista ja elektronista musiikkia. Maaperä oli otollinen. Progressiivisen rockin tekijät olivat jo ehtineet tutustuttaa yleisön uusiin musiikillisiin maisemiin. 1970-luvulla Yleisradion kokeilustudiossa syntyneet albumit Ode to Marilyn ja Reidarin sähköiset kuvat toteuttivat näitä päämääriä. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Space Junk 28 years: Monuments of the Concrete Era

    Features new Finnish electronic music.

    In this version, which includes images, the monuments of the age of concrete, abandoned places and objects engage in dialogue with previously unheard Finnish electronic music.