Hyppää pääsisältöön

Atik: "Jalkapallo on opettanut ymmärtämään erilaisuutta"

Atik ja poikansa Can Heikkonen
Atik ja hänen esikoispoikansa Can. Atik ja poikansa Can Heikkonen Kuva: Yle ismail,Atik Ismail
Isälläni oli muuta tekemistä kuin palloilla meidän kaksoispoikien kanssa

Tapasin Kalevi Lehtovirran turkulaisessa palvelutalossa toissa vuonna. Kuka ihmeen Lehtovirta ihmettelee varmaan joku? ”Kale” pelasi jalkapalloa sekä jääkiekkoa maan ylimmällä sarjatasolla sotien jälkeen. Ja samassa joukkueessa kuin isäni Talat. Turun Weikoissa. Lisäksi hän oli ensimmäisten suomalaisten joukossa ulkomaisilla ammattilaiskentillä.

Lehtovirran pesti Paris Red Starissa kesti neljä vuotta. Viime tammikuussa Kalevi Lehtovirta poistui joukostamme. Isäni huomattavasti aikaisemmin.

Synnyin Helsingissä 1950­-luvun loppupuolella. Haagassa pyöreä pallo sai kyytiä pihoilla, puistossa, hiekkakentällä ja hyvin harvoin nurmikentillä. Isälläni oli muuta tekemistä kuin palloilla meidän kaksoispoikien kanssa urheilukentillä. Sota oli tehnyt tehtävänsä ja työtä riitti kuudesti viikossa.

ATIK (kesk), veli ADIL (oik) ja serkku VAROL ABDRAHIM, isä TALAT näkyy Adilin takana
Atik (keskellä), veli Adil (oikealla) ja serkku Varol Abdrahim, isä-Talat näkyy Adilin takana. ATIK (kesk), veli ADIL (oik) ja serkku VAROL ABDRAHIM, isä TALAT näkyy Adilin takana Kuva: Yle ismail,Atik Ismail

Hän oli paljon poissa. Hänen vanhemmuus oli paljolti taloudellisen turvan kotiin tuomista. Isäni ei juurikaan puhunut meille. Olimme aika lailla äidin hoivattavana. Isäni peliurasta sain tarkemmin kuulla vasta vuonna 2009, yli kaksikymmentävuotta hänen kuolemansa jälkeen.

Muistan yhden kerran, kun menin salaa vakoilemaan hänen ”puulaakiotteluansa”. Olin saanut sen jostakin tietää. Nähtyään minut siellä, ei isäni ollut suinkaan onnellinen. Syytä siihen en vieläkään tiedä.

Kaksoiveljeni Adilin kanssa liityimme 1968 HJK:n kaupunginosajoukkueeseen ja sen kautta pääsimme nappuloiden edariin. Isä vei meidät Olympiastadionille seuraamaan pelejä. Kai Pahlmanin kikoista jäin koukkuun. Banaanipotkun kierteestä sain kiksejä.

Atik muistelee lapsuuttaan ja isäänsä joka seurasi pelejä puun takaa:

Nuoruuden innolla harrastimme myös muita lajeja. Käsipalloa, jääkiekkoa, ja Pirkkolan urheilupuistossa yleisurheilimme HKV:n väreissä. Saimme nauttia valmennuksesta, jossa kannustettiin ja rohkaistiin. Pelejä sekä tapahtumia oli harvakseltaan. Kahden juniorivuoden aikana kävimme HJK:n kanssa yhteensä kolmessa turnauksessa.

Tosin ensimmäinen päättyi yhteen peliin, sillä hävisimme nappuloiden SM­-kisoissa ensimmäisen ottelun KuPSia vastaan.

Atik maalaa - HJK-POHU 1968
Atik maalaa ottelussa HJK-POHU vuonna1968. Atik maalaa - HJK-POHU 1968 Kuva: Yle ismail,Atik Ismail

Pelasimme molemmat HJK:n miesten edustusjoukkueessa ja menestyimme kohtalaisen hyvin. Muutama mestaruus ja mitaleita. Minulla myös maalikuninkuuksia.

Urani loppuvaiheessa suomalainen futismaailma muuttui ammattimaisempaan suuntaan. Tuli Rautiainen, Rantanen, Hyypiä, Tainio ja tietysti Litti. Pelimiehiä kaikki tyynni.

ottelumainos Atik Ismail
Atik oli kentällä huomion keskipisteenä. ottelumainos Atik Ismail Kuva: Yle ismail

Omat kaksoispoikani Pele ja Ali kasvoivat Kuopion Palloseurassa, jonka juniorityö on ollut vuosikausia tunnustettua. Oma suhteeni kaksoispoikiini oli jossakin määrin etäinen, koska olin eronnut heidän äidistään. Poikien yöpyessä luonani, menimme kylläkin lähes joka kerta harrastamaan liikkumista. Pojat kyselivät jo pienestä pitäen paljon jalkapallosta, olihan minulla leikekirjoja kotonani. Heidän kiinnostuksensa urheilun maailmaan oli huomattavaa. Uteluja sekä kyselyjä riitti.

He harrastivat myös joitakin muita lajeja. En heitä hirveästi ohjannut, sen jätin valmentajien hoivaan. Seppo Ylönen olikin hyvä kasvattaja. Sitten tapahtui ikävää, kun remmiin astui toinen valmentaja. Poikia ei valittu B­-junioreiden edustusjoukkueeseen, ja olimme ihmeissämme. Perustimme pojille oman joukkueen, ja harrastus sai jatkoa.

Vuoden kuluttua pojat palasivat takaisin KuPS:aan. Hyvin he pärjäsivät, molemmille kertyi Veikkausliigan pelejä.

Pele Koljosen kohdalla jalkapallon pelaaminen loppui kuitenkin vakavaan loukkaantumiseen vain 22-­vuotiaana. Pele loukkaantui Suomen cupin ensimmäisillä kierroksilla. Hän oli juuri päässyt mukaan maajoukkuetoimintaan, oli maalannutkin 19­-vuotiaiden maaottelussa. Taklaus oli ruma ja täysin turha, joka aiheutti nilkkaan pahan vamman. Se lopetti kertalaakista hänen uransa.

Kun mietin Kalea, isääni, kaksoisveljeäni, poikiani ja itseäni meillä jokaisella on ollut omat polkumme. Meitä on varmasti yhdistänyt rakkaus liikuntaan sekä intohimo palloilulajeihin. Yhdestä asiasta olen varma. Meistä jokainen on harrastanut palloilua omalla ajalla. Kale ja isänikin. Pojistani puhumattakaan.

Jalkapallo on opettanut minulle yhteisöllisyyttä, oikean ja väärän, hyvän ja pahan erottamista toisistaan, siis moraalista sekä eettistä maailmankuvaa.

Uran lopettaminen oli omalla kohdalla hankala juttu. Mutta selvisin siitäkin.

Kuri, jota meidän valmentajat pitivät oli näin jälkeenpäin ajateltuna hieno juttu. Jalkapallo on opettanut minua ymmärtämään erilaisuutta. Se on antanut paljon kokemuksia sekä elämyksiä. Olen kiitollinen, että sain nähdä paljon ”maailmaa”. Uran lopettaminen oli omalla kohdalla hankala juttu. Mutta selvisin siitäkin.

Väitän, että meidän kaikkien kohdalla maan ylimmälle sarjatasolle pääseminen on vaatinut miljoonittain toistoja. Laukauksia, syöttöjä, harhautuksia tekniikan hiomista. Onneksi meidän aikanamme ei tietokone ollut sormien ulottovilla ja niin helposti tavoitettavissa. Ei ollut kännyköitä. Saimme olla sen ajan liikunnallisissa harrastuksissa yhdessä muiden kanssa ja ihan yksin. Usein monta tuntia päivässä.

Tähän päivään mennessä olen saanut toimia yli viisikymmentä vuotta pelaajana sekä valmentajana maailman upeimman lajin parissa. Olen nähnyt ja tutustunut moniin jalkapalloa harrastavien vanhempiin. Aivan kuten futispelaajissa, heissäkin on yksilöitä, eri tavalla käyttäytyviä aikuisia.

Erityisen iloinen olen tietysti siitä, että useat vanhemmat ovat tulleet juttelemaan myös muista asioista kuin itse lajista ja lastensa valmentamisesta.

Harvoin yksikään heistä on valmennukseeni puuttunut. Minusta paras tilanne on se, kun vanhemmille selvitetään valmentajan oma arvomaailma futiksen suhteen. Ehkä myös muun elämän suhteen.

Elämä on valintoja. Vanhemmuus myös.

Pahinta on taas se, kun joillakin vanhemmilla on epärealistiset odotukset lapsensa menestymisen suhteen. Tämä tuottaa mielestäni silloin liiallisia paineita jälkikasvuun.

Elämä on valintoja. Vanhemmuus myös. Jalkapallo on hyvä valinta harrastukseksi.

Tsemiä, jaksamisia ja kannustusta kotona sekä kentällä. Kohtuullisesti.

Atik Ismail

Videolla Atik pohtii millainen futisvanhempi hän on itse ollut pojilleen:

KATSO Futisvanhemmat-sarja Yle Areenasta - jaksot tiistaisin myös TV1:llä klo 20:

SEURAA Futisvanhemmat-sarjan henkilöitä ja osallistu keskusteluun sarjan Facebookissa.

  • "Halusin antaa Eetulle mahdollisuuden palata Suomeen"

    Futismutsi tarjosi pojalleen mahdollisuutta palata Suomeen.

    Futismutsi Espanjassa Susan Wicklund ei halunnut olla tiikerivanhempi. Espanjan stressaava jalkapallokulttuuri sai hänet miettimään poikansa Eetun elämää, ja hän päätti tarjota pojalleen mahdollisuutta palata Suomeen. Poika kokeili treenejä suomalaisessa seurassa, ja sai tehdä itse päätöksensä. Mitä poika valitsi? Ja miltä se tuntui äidistä?

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Futisvanhemmat

  • "Halusin antaa Eetulle mahdollisuuden palata Suomeen"

    Futismutsi tarjosi pojalleen mahdollisuutta palata Suomeen.

    Futismutsi Espanjassa Susan Wicklund ei halunnut olla tiikerivanhempi. Espanjan stressaava jalkapallokulttuuri sai hänet miettimään poikansa Eetun elämää, ja hän päätti tarjota pojalleen mahdollisuutta palata Suomeen. Poika kokeili treenejä suomalaisessa seurassa, ja sai tehdä itse päätöksensä. Mitä poika valitsi? Ja miltä se tuntui äidistä?

  • Tutkija Berg: "Sosiaaliset jalat ohjaavat harrastuksia"

    Tutkija Päivi Berg tutkii mikä vetää nuoret harrastuksiin.

    "Valtaosalle tutkimistani tytöistä ja pojista merkittävää liikuntaharrastamisen aloittamisessa oli, että kaveri oli houkutellut heidät mukaan: sosiaaliset jalat olivat vetäneet heidän harrastuksen pariin." Tutkija Päivi Berg kirjoittaa siitä mikä vetää nuoret harrastusten pariin.

  • Atik: "Jalkapallo on opettanut ymmärtämään erilaisuutta"

    Futista pääsarjatasolla kolmessa sukupolvessa.

    Atik Ismail on nähnyt vuosikymmeniä futismaailmaa: "Jalkapallo on opettanut minulle yhteisöllisyyttä, oikean ja väärän, hyvän ja pahan erottamista toisistaan." Atik kirjoittaa muistojaan ja kertoo niistä kahdella videolla.

  • "Jokavuotinen pudotuskilpailu stressaa lapsia ja vanhempia"

    Futismutsi Espanjassa kertoo miten joukkueisiin karsitaan.

    Joka vuosi espanjalaisjoukkueisiin pyritään uudestaan ja paikoista kilpaillaan verisesti: "Selittämättä millään tavalla, ilman sanoja, sormi osoittaa ettet ole tervetullut tähän yhteisöön."

  • Tässä Ojaloiden sukusalaisuus: mokkapalojen resepti!

    Lisää oma reseptisi kommentteihin :)

    Futisvanhempien Vierumäen turnauksen kioskivastaavat, Ojalat, leipovat suussa sulavia mokkapaloja. Ja kauppa käy erinomaisesti. Nyt Kati Ojala paljastaa tähän asti suvussa kulkeneen salaisen reseptin! Sarjan kaikki jaksot Yle Areenassa ja tiistaisin TV1:llä klo 20.

  • "Voiko futarilla olla muuta elämää kuin jalkapallo"

    Futismutsi Espanjassa vertailee Suomea ja Espanjaa.

    Futismutsi Espanjassa yrittää löytää tasapainon: "Eetu pelaa futista tavoitteenaan ammattilaisuus. Aika ajoin noin korkealle asetettu tavoite saa pelaajan hermot ja voimavarat koetukselle. Silloin on vanhempien tehtävä muistuttaa siitä ettei jalkapallo ole ihan niin vakava asia kuin se välillä tuntuisi olevan."

  • Tutkija Berg: "Äidit leipovat mokkapaloja, isät valmentavat"

    Tutkija Päivi Berg pohtii vanhempien roolia junnu-urheilussa

    Tutkija Päivi Berg pohtii vanhempien sukupuolirooleja junnu-urheilun seuratoiminnassa. "Oletko koskaan tullut ajatelleeksi sitä, miksi lähes aina on niin, että poikia valmentaa mies ja tyttöjä nainen tai mies? Entä oletko junioritapahtumissa nähnyt pelkästään isien pyörittämää buffettia, ellei ole kysymys makkarakojusta?"

  • Juha Itkonen: Vanhemmat eivät voi valita lapsensa harrastusta

    Kirjailija Itkonen on tyytyväinen tanssivanhempi.

    Kirjailija Juha Itkonen kadehtii futiskulttuuriin kasvaneita äijiä, mutta antaa lapsilleen vapauden valita: "Poikani on innostunut. Hän oppii. Se on kaikkein tärkeintä, paljon tärkeämpää kuin se, olenko minä futisvanhempi vai tanssivanhempi."