Hyppää pääsisältöön

Satuhäät - kiiltokuvaparin loisteliaat häät

Karoliina ja Mikko
Karoliina ja Mikko Satuhäät

Elokuinen aurinko paistaa hohtavan lämpöisenä, kun 28-vuotias Karoliina Poiksalo ja 33-vuotias Mikko Sävilahti astelevat alttarille Sääksmäen kirkossa Karoliinan eläkkeellä olevan isän toimiessa vihkipappina. Tuoreen pariskunnan häitä juhlitaan hulppeissa puitteissa Hatanpään kartanon tiloissa Tampereella. Kesäisestä juhlahumusta nauttivat paikalle kutsutut 130 vierasta.

Karoliina ja Mikko ovat hiljattain muuttaneet yhteiseen omakotitaloon Pirkkalaan. IT-alalla työskentelevän parin arki on varsin kiireistä, mutta yhteisistä vapaista hetkistä ei romantiikkaa puutu.

Karoliina ja Mikko
Karoliina ja Mikko Satuhäät

Innokkaina somettajina Karoliinalla ja Mikolla on häitä varten perustettu oma nettiosoite kiiltokuvapari.com ja he postaavat aktiivisesti kuviaan sosiaaliseen mediaan omalla hästägillään #kiiltokuvapari.

Rakkaus ei kuitenkaan iskenyt kiiltokuvapariin ensisilmäyksellä. Mikon yritys teki yhteistyötä Karoliinan silloisen työpaikan kanssa, joten pariskunta näki toisiaan vain kokouksissa ja palavereissa. Karoliinan suhtautuminen Mikkoon muuttui kuitenkin täysin, kun hän näki romanttista unta, jossa hän ja Mikko suutelivat kiihkeästi. Enneuniin ja kohtaloon uskova Karoliina alkoikin suutelounen jälkeen lähettää Mikolle merkitseviä signaaleja pitkinä hymyinä työpaikalla sekä tuttavallisina viesteinä Facebookissa ja Instagramissa. Pikkuhiljaa Karoliinan piiritys alkoi tuottaa tulosta: Pariskunta muutti yhteen jo kolmen kuukauden seurustelun jälkeen, ja vain kuukautta myöhemmin Mikko polvistui Karoliinan edessä Tampereen Keskustorin suihkulähteen vieressä.

Karoliina ja Mikko
Karoliina ja Mikko Satuhäät

Karoliina on tehnyt häistä tarkat suunnitelmat, jotka kutistavat virheiden mahdollisuuden minimiin. Juhlapaikan jokaisen huoneen sisustus ja koristelu on kirjoitettu parikymmensivuiselle paperinivaskalle, jonka ohjeita Mikko, bestmanit ja kaasot sitoutuvat tunnollisesti noudattamaan.

Täydellisyyteen pyrkivästä ennakkosuunnittelusta huolimatta hääpäivän aattona törmätään ongelmiin. Juhlapaikan pelihuoneen suunnitelmapaperi on hukkunut, eikä Mikko muista Karoliinan suunnitelmaa hääauton koristelusta.

Kommentit
  • Satuhäät - nuoren mormoniparin ensirakkautta ja bikinifitness-haaveita

    Janita Hämäläinen ja Sami Kettunen juhlivat Imatralla

    Marraskuinen kylmä ja kostea ilta ei varjosta nuorta onnea, kun toistensa ensirakkaudet, mormonitemppelissä avioliittoon vihityt, 24-vuotiaat Janita Hämäläinen ja Sami Kettunen, juhlivat häitään Imatralla. Iloisen ja vilkkaan nuorenparin ”Talven ihmemaa” -teemaiset juhlat pidetään Vuoksenniskan työväentalolla: vihkimiseremonian juhlapaikalla suorittaa Janitan isoisä.

  • Satuhäät- toinen kerta ja tuplaraskaus toden sanovat

    Jenna Pöyry ja Jukka-Pekka Koukkari saavat toisensa Kemissä.

    Heinäkuinen kesäpäivä hohtaa hellivää lämpöä ja rakkautta, kun 24-vuotias Jenna Pöyry ja vuotta vanhempi Jukka-Pekka Koukkari vihitään avioliittoon Kemin kirkossa. Hääjuhla vietetään Ravintola Tervolahovissa Tervolassa Kemijoen varrella.

  • Satuhäät - montako vierasta pieniin häihin lopulta tulee?

    Satu Korhonen ja Miska Salminen solmivat avioliiton Jämsässä

    Heinäkuinen lauantai säteilee onnea, kun 37-vuotias leipomotyöntekijä Satu Korhonen ja 31-vuotias rekkakuski Miska Salminen sanovat toisilleen tahdon Jämsän kirkossa. Hehkuvan parin pienimuotoista hääjuhlaa vietetään Ravintola Hirvikartanon tiloissa Jämsässä.

  • Satuhäät - perinteitä kunnioittaen avioon

    Reelika Vaino ja Tuomas Rämänen sanovat tahdon Karstulassa

    27-vuotias Reelika Vaino ja kaksi vuotta vanhempi Tuomas Rämänen sanovat tahdon Karstulan kirkossa kuulaimpaan ruska-aikaan. Hääjuhlaa vietetään noin sadan sukulaisen ja ystävän voimin paikallisella nuorisoseurantalolla.