Mutsi-kappale sai kipinän ahdistuskohtauksesta: “Silloin tuli oltua joka päivä enemmän tai vähemmän kännissä.”
Levy-yhtiö Rähinä Recordsin ehkä ristiriitaisin sainaus hetkeen on punkista ja rokista vaikutteita saanut Negatiiviset Nuoret. Yhtyeen toinen sinkku, Mutsi, saa ensinäyttösä YleX:llä.Video on kuvattu Lahden Nastolassa vanhassa mielisairaalassa.
“Mutsi, mä en oo enää normaali!”
Bändi nousi pinnalle alkuvuonna ulkonäköpaineista ja itsetunto-ongelmista kertovalla debyyttisinkullaan Mä oon niin ruma. Myös uusimmassa biisissä Mutsi käydään läpi päänsisäisiä ongelmia. Negatiiviset Nuoret, eli Negikset, luonnehtivatkin itseään eräänlaiseksi terapiaprojektiksi.
Mutsi sai alkunsa noin vuosi sitten ahdistuskohtauksessa.
- Oltiin studiolla, ja hetken kuluttua jo huusin ensimmäisen säkeistön mikkiin. Ahdistus varmaan liittyi siihen, kun silloin oli vähän semmoinen elämäntyyli, että olin joka päivä enemmän tai vähemmän kännissä. Silloin oli vaikeaa olla tavallisten ihmisten kanssa tekemisissä ja selvin päin, Olli kertoo.
Kasvukivut ja aikuistuminen inspiroivat biisiin.
- Itsellä oli sellainen kasvamisen vaikeus ja Mutsi kuvastaa sellaista puhelua, kun soittaa äidille hädän keskellä, Artturi kertoo.
Pelkästä negatiivisuudessa rypemisestä ei kuitenkaan ole kyse.
- Joku kuvaili, että tämä biisi lohduttaa. Todella moni on kokenut näitä biisin fiiliksiä ja viesti on, ettei ole yksin näiden ajatusten kanssa tässä hullussa maailmassa, Eetu kuvailee.
Mutta miten teidän äidit oikein suhtautuivat biisiin?
- Äidit ovat tykänneet ja olleet hyvillä fiiliksillä, kolmikko toteaa.
- Kyllä vähän sen suuntaistakin tuli, että ehkä olisi joskus pitänyt tajuta olla huolissaan, Olli sanoo.

“Lahti on tyly, mutta ottaa se välillä syliinkin”
Kotikaupunki vaikuttaa vahvasti bändin musiikkiin. Kaupunki on tällä hetkellä erityisen tunnettu räppäreistä – aivan kuten Rähinä Records, mutta Negikset surffaa kitararokin paluun aallolla. Ja mikäs sen sopivampi kotikaupunki Negatiiviset Nuoret -nimiselle bändille, kuin omalaatuisesta maineesta nauttiva Lahti.
- Lahti on tyly, mutta ottaa se välillä syliinkin. Meidän homma lähtee ryminällä ja on tavallaan tylyä eikä liian hiottua, Eetu kuvailee.
Tylyä on ollut myös joidenkin reaktiot bändin kiinnityksestä Rähinälle.
- Kyllähän jossain netissä oli ihan hyvä mylly käynnissä, ja käytiin sitä naureskelemassa. Oli vähän ristiriitaista, kun tuli hyvää ja huonoa kommenttia mutta kaikki palaute kuitenkin tuntui hyvältä. Rähinä tuntuu meille juuri oikealta paikalta, Eetu sanoo.

Lue myös:
Negatiiviset nuoret: Miesten seksualisoiminen pitäisi ottaa rennommin
Punk-aallosta Suomen rap-pääkaupungiksi: näin Lahdesta tuli omaehtoinen musakaupunki
Negatiiviset Nuoret on terapiapunkkia rumuudesta – ja räppilevy-yhtiö Rähinän uusin kiinnitys