Hyppää pääsisältöön

Eläköön puut!

Stansvikin tammien lehdettömiä oksia
Stansvikin tammia. Stansvikin tammien lehdettömiä oksia Kuva: Yle/Minna Pyykkö tammi,yle luonto,puut

Puut vaikuttavat ihmisiin koko elämän ajan monin sellaisinkin tavoin, joita emme yleensä tule ajatelleeksi. Puut muun muassa kehittävät mielikuvista, antavat suojaa ja vähentävät stressiä.

Puissa kiipeily kehittää lasten mielikuvitusta, lihasten hallintaa ja auttaa pysymään terveinä. Puut tarjoavat hapen lisäksi suojaa auringolta, tuulelta ja sateelta. Ne nopeuttavat paranemista ja vähentävät stressiä. Puiden näkemisen ja puistoissa liikkumisen on todettu olevan erittäin tärkeää vanhusten hyvinvoinnin, jopa elossa säilymisen kannalta.

Erityisesti kaupunkien vanhojen puiden tulisi saada paljon enemmän arvostusta kuin ne nyt saavat. Ne kantavat myös mukanaan kaupunkilaisten yksityisiä ja yhteisiä muistoja aivan samalla tavalla kuin vanhat rakennuksetkin, ja monelle kaupunkilaiselle puut on hyvin rakkaita.

”Täytyykö meidän vanhojen ihmisten lähteä elävinä kilpinä puiden ja rannan suojaksi, ettei niitä kaadettaisi, ja milloin se pitää tehdä”. Näin kirjoitti viime keväänä Helsingin Sanomien yleisönosastolla eräs Töölönlahden puiden kaatoa sureva mies. Hän on puiden arvostuksessaan aivan oikeassa, sillä puiden merkitys on tuoreimpien tutkimusten mukaan yllättävän suuri. Ne voivat jopa vähentää väkivaltarikoksia kaupungissa ja lisätä alueen ihmisten elinikää. Ei mitään ihan pieniä asioita!

Lähiluonto on yhä tärkeämpi

Sitä mukaa kun ihmiset muuttavat yhä enemmän kaupunkeihin, muuttuu kaupunkien lähiluonto yhä tärkeämmäksi. Kasvien näkeminen vähentää kivun kokemista, sairaalassa toipuminen nopeutuu jos ikkunoista näkyy metsää, laitosvanhusten terveyteen vaikuttaa jo se että ikkunasta näkyy puita.

Lasten luontokosketuksen tärkeydestä on jo nyt paljon tietoa: miten luontoympäristössä leikit ovat monipuolisempia, motoriikka kehittyy paremmin, mieli rauhoittuu. Lapsille on kaupungeissakin tärkeää päästä kiipeämään puihin, möyrimään maata, uittamaan kaarnalaivoja, rakentamaan majoja, seuraamaan nuijapäiden kehitystä, kuuntelemaan mustarastaita, pitelemään kastematoja kädessä.

Professorit Ilkka Hanski ja Tari Haahtela ovat tutkineet allergioiden ja luonnon monimuotoisuuden välistä yhteyttä. He ovat todenneet luonnon monimuotoisuuden vähentävän allergioiden riskiä.

Meidän olisi tärkeää olla yhteydessä maahan. Niin me olemme olleet vuosituhansien ajan, ja kehittyneet vuorovaikutuksessa maan ja luonnon kanssa. Kaupungeissa suuri osa tästä vuorovaikutuksesta eristetään ihan konkreettisesti asfaltilla. Sitäkin tärkeämpää on, että asfaltin lomassa on myös luonnontilaisia alueita.

Tammikuja Stansvikissä Helsingissä
Tammikuja Stansvikissä. Tammikuja Stansvikissä Helsingissä Kuva: Yle/Minna Pyykkö puut,tammi,yle luonto

Kaupunkiluonnolle suuri arvo

Kaupunkien luonnolle pitäisi antaa paljon nykyistä suurempi arvo. On ihmeellistä, että uusia asuinalueita rakennettaessa saatetaan kaataa puut pois varmuuden vuoksi. Tai pihalta halutaan kaataa hyväkuntoiset puut pois, että ne eivät lehdillään ”roskaisi” pihaa ja autoja. Puun tarjoamaa ilmaista suojaa sateelta ja auringon paahteelta ei välttämättä huomata kuin vasta jälkikäteen, kun puu on jo kaadettu.

Vanhoja puita voidaan kaataa ”varmuuden vuoksi”, ja istuttaa tilalle uusia taimia, ikään kuin vanhuus sinänsä olisi jo ongelma. Monet vanhat puut kantavat kuitenkin mukanaan arvokkaita muistoja ja kaupungin historiaa, ja ovat tärkeitä ihmisille, jotka ovat eläneet niiden katveessa. Kerrostalonaapurini on kirjoittanut lähikuusestamme runoja, eikä varmaankaan ole ainoa. Moni kaupunkilainen muistelee rakkaita puita, joihin on rakennettu majoja, joiden juurella on rakastuneena istuskeltu, joista löytyy sodan pommitusten jälkiä, joiden kanssa on ikäännytty yhtä aikaa.

Puheet joutomaista ovat hassuja. Luonnon monimuotoisuus on hoitamatta jätetyillä alueilla paljon suurempi kuin puistomaisilla nurmikkoalueilla. Eläimet tarvitsevat tarpeeksi piilopaikkoja selvitäkseen.

Kaupunkiluonto on parhaimmillaan rikas, ja kaupungissa retkeilemällä voi päästä näkemään nisäkkäitä, lintuja, hyönteisiä, sammakkoeläimiä. Kaupunki avautuu aivan uudenlaisena, kun sitä alkaa katsella tuulitunneleina, kalliojyrkänteinä, lämpösaarekkeina, pesimäkoloina. Kaupunkiin sopeutuneet eläimet yllättävät monesti kekseliäisyydellään ja sitkeydellään.

Luontoalueet kunniaan

Kaupunkilaisten itsensä tulisi myös arvostaa omia luontoalueitaan. Eräs ihan fiksu kaverini kommentoi joskus sitä, ettei käy koskaan lähimetsässään sillä ”ei siellä meilläpäin ole mitään kunnon metsiä, ne on vaan semmosta hoitamatonta ryteikköä täynnä roskia”. Ehkä on niin, että jotkut ääliöt kippaavat jätteensä sinne, tai sitten kyseessä on vain mielikuva, joka estää poikkeamasta tieltä metsän puolelle.

Kuitenkin vastaavanlaiset ihan tavalliset lähimetsät ovat usein kaikkein merkittävimpiä. Omassa lapsuudessani seikkailin Helsingissä Pakilan pikkumetsässä Kamppiaistien päässä päiväkausia. Muistan sieltä ketunleipien maun, kevätpurot, lämpimät männyn juuret, sammaleiset kivet, hämärän metsän jännityksen, metsän tuoksut. Palaan sinne usein unissa ja muistikuvissa, vaikka aikuisen silmin tarkasteltuna alue on hämmästyttävän pieni.

Poika kiipeää puuhun köysitikkaita pitkin
Köysitikkailla puuhun Poika kiipeää puuhun köysitikkaita pitkin Kuva: Yle/Minna Pyykkö yle luonto,puut,lapsi (6 -12 vuotta)

Kaupunkien luonnontilaisten alueiden suojelu on usein vaikeaa siksi, että niistä on helppo nakertaa vähitellen yhä lisää. On vaikea osoittaa lukuina ja kaavioina sitä rajaa jonka ylityksen jälkeen alue on jo liian pieni eläimille ja ihmisille virkistykseen. Mieli tarvitsee rauhoittuakseen tilaa, jossa ei näy rakennettuja alueita, jossa pääsee metsän suojaan, johon äänet kuuluvat vaimeampina, jossa on hämärää.

Ajattelen kuitenkin toiveikkaasti, että ehkä vähitellen ollaan heräämässä arvostamaan kaupunkiluontoa. Terveysnäkökulma ja siihen liittyvät tutkimukset voivat lopulta avata päättäjienkin silmiä arvostamaan luonnontilaisia alueita entistä suuremmin. Luontoalueiden suurin merkitys on kuitenkin mielestäni vielä jossain syvemmällä kuin kaupunkilaisten terveydessä. Koko kulttuurimme on kehittynyt vuosisatojen mittaan yhdessä luonnon kanssa, ja syvät elämän kunnioituksen ja elämän ihmeen ajatukset kumpuavat edelleen luonnosta.

Poika puussa
Puun oksalla Poika puussa Kuva: Yle/Minna Pyykkö Ympäristö ja luonto,puut,yle luonto
  • Koskikara – sulapaikkojen karski sukeltelija

    Koskikara on monella tavalla hämmästyttävä lintu

    Koskikara on monella tavalla hämmästyttävä lintu. Se muuttaa talveksi Suomeen ja sukeltaa ruokansa virtaavasta vedestä myös talvipakkasilla.

  • Auta tutkijoita! Sienitauti tappaa horrostavan lepakon

    Sienitautiin on Amerikassa kuollut miljoonia lepakkoja

    Valkokuonosyndroomaan on Pohjois-Amerikassa kuollut miljoonia lepakkoja. Tautia aiheuttavaa sientä löytyy myös Suomesta, mutta nyt tutkitaan miksi suomalaiset lepakot eivät sairastu? Bongaa lepakko ja auta tutkijoita!

  • Vihattu luonto – nyt saa harmittaa!

    Nämä asiat ärsyttävät suomalaisessa luonnossa.

    Hyttysiä, kakkaa, liian kylmä, liian kuuma ja mihin hirvikärpäsiä muka tarvitaan? Mikä suomalaisessa luonnossa ei miellytä? Luonto-Suomessa haluttiin kuulla siitä, mistä ihmiset eivät pidä luonnossa. Soittajia oli runsaasti ja sähköposti kävi kuumana.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Hoida mieltäsi, lumoudu luonnosta!

    Luontokävely hoitaa sekä sielua että ruumista.

    Haluatko lisää elämäniloa, luovuutta, paremman muistin ja keskittymiskyvyn vai ainoastaan selvitä jotenkin seuraavaan päivään? Niin tai näin, aina kannattaa mennä luontoon.

  • Erikoinen kasvi kalliolla ja sieni puussa

    Luontoillassa pohdittiin kuulijoiden kysymyksiä

    Mikä kasvi? Mikä sieni? Yle Radio Suomen Luontoillassa pohdittiin jälleen kuulijoiden mielenkiintoisia kysymyksiä. Kuvalliset kysymykset tulivat tällä kertaa Saimaan Kukkassalosta ja Kangasalan Sahalahdelta.

  • Näin linnut selviävät talven yli

    Pikkulinnut tarvitsevat talvella ihmisen apua

    Pihapiirin ruokintapaikoille on tunkua, kun pakkaset paukkuvat ja maa sekä metsät ovat jäässä. Miten lintujen talvipäivä sujuu ja millaisella ohjelmalla se on täytetty?

  • Näin valitset sukset oikein

    Poimi tästä vinkit suksikaupoille.

    Kunnolliset hiihtovälineet lisäävät hiihtonautintoa tuntuvasti. Poimi tästä vinkit suksikaupoille.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Töyhtötiainen

    Töyhtötiainen on hyvin yleinen metsävaltaisilla seuduilla.

    Töyhtötiainen on sinitiaisen kokoinen, päältä harmaanruskea ja alta vaaleampi tiainen, jonka päälaella sojottaa mustavalkoraitainen, suippo töyhtö. Uteliaan ja pirteästi hyörivän töyhtötiaisen huomaa useimmiten iloisesti tirrittävästä äänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Hömötiainen

    Peloton hömötiainen elää havu- ja sekametsissä.

    Hieman talitiaista pienempi, isopäinen hömötiainen on päältä ruskeanharmaa, alta vaalea. Posket ovat valkoiset, päälaki ja niska mustat. Hömötiaisen huomaa useimmiten surumielisesti viheltävästä laulusta ”tjyy-tjyy-tiyy-tiyy” ja käheästi sähisevästä varoitusäänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Pyrstötiainen

    Useimpina vuosina pyrstötiaiset talvehtivat pesimäseuduilla.

    Pyrstötiaisen palleromainen ruumis on tuskin sinitiaisen kokoluokkaa, mutta pyrstö huomiota herättävän pitkä (7–9 cm). Pää ja alapuoli ovat vitivalkoiset, ja selkä on musta. Hartioilla on punaruskeaa, kupeilla vaaleanpunertavaa. Nuorella poski ja niska ovat tummat.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Tikli

    Tikli on osittaismuuttaja.

    Talitiaista vähän pienempi tikli on korea ilmestys; siivellä on leveä keltainen juova ja päässä valkoista, punaista ja mustaa. Päältä lintu on kellanruskea, vatsasta valkoinen ja rinnasta oranssi. Nuoren rinta, kupeet ja selkä ovat viiruiset, pää harmaanvalkoinen. Laulu on särisevää visertelyä, johon sekoittuu näppäileviä ”did, diklit, dididlit…” -kutsuääniä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Räkättirastas

    Räkättirastas on äärimmäisen yleinen koko Suomessa.

    Räkättirastaan selkä on punaruskea, pää ja pyrstö harmaat, vatsa valkoinen. Rinta ja kupeet ovat täplikkään kellertävät. Äänet ovat erilaista räksytystä; räkättirastas on hyvin äänekäs.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Fasaani

    Fasaani syö siemeniä, kasvinversoja ja pikkuötököitä.

    Fasaanin ruumis on kesykyyhkyn kokoluokkaa, mutta pyrstö poikkeuksellisen pitkä; koiraalla 35–45 cm ja naaraalla 20–25 cm. Koiras on suureksi osaksi kuparinpunainen, mutta siivillä ja hartioilla on mustaa, valkoista ja harmaata kirjailua. Posket ja heltat ovat kirkkaanpunaiset. Naaras on kauttaaltaan kellanruskea mustin täplin

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Kuusitiainen

    Kuusitiainen on yleinen Etelä-Suomessa.

    Kuusitiainen on vieläkin pienempi ja vilkkaampi kuin sinitiainen. Sillä on sinertävänharmaa selkä- ja likaisenvaalea vatsapuoli. Päälaki on musta, posket ja niskalaikku valkoiset.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Talitiainen

    Talitiainen on utelias ja kekseliäs etsiessään ravintoa.

    Talitiainen on suurin tiaisemme, varpusen kokoinen. Sillä on keltainen vatsa, musta päälaki ja valkoiset posket, vihreä selkä ja siniharmaat siivet. Musta vatsajuova on koiraalla leveä, naaraalla kapea.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Varpuspöllö

    Varpuspöllö elää samoilla seuduilla kesät talvet.

    Varpuspöllö on vain punatulkun kokoinen, mustarastasta pienempi, lyhytpyrstöinen pöllö. Yläpuoli on valkopilkkuisen ruskea, alapuoli tummajuovaisen vaalea. Silmät ovat pistävänkeltaiset. Koiraan soidinääni on punatulkun ääntä muistuttava vihellys ”pyy, pyy…”.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Puukiipijä

    Puukiipijä liittyy syksyllä tiaisten talviparveen.

    Talitiaista vähän pienempi ja solakka puukiipijä on päältä valkopilkkuisen ruskea ja alta valkoinen. Sillä on pitkä ja ohut, kaareva nokka. Helpointa puukiipijä on tunnistaa liikkumistavasta: lintu kipuaa nykivästi puunrunkoa ylöspäin ja lennähtää kohta toisen puun tyvelle.

  • Peltsin Lappi: TOP 3 Lapin parhaat ruuat

    Lapin kolme varmaa ruokatärppiä.

    Puhdas pohjoinen hellii ruokapöytää! Mutta mistä löytää se lappilainen keittiö, joka osaa arvostaa raaka-aineen alkuperää, osaa valmistaa sen taidolla ja laittaa koko komeuden tarjolle niin, että siitä on pakko kertoa koko maailmalle?

  • Cityluonto: Kesäyö Korkeasaaressa

    Korkeasaari ei hiljene öisin.

    Sulkemisajan jälkeen Korkeasaareen laskeutuu raukea mekkala, kun eläimet innostuvat huutelemaan viereisiin aitauksiin. Pääsin heinäkuisena kesäyönä mukaan iltakierrokselle.

  • Cityluonto: Stadin rakkaimmat puut

    Helsinkiläiset rakastavat puita ja erityisesti puuvanhuksia.

    Helsinkiläiset rakastavat vanhoja puita. Niitä hoidetaan ja suojellaan vaikka ne sattuisivat kasvamaan ajokaistalla. Arboristin eli puunhoitajan tehtävänä on pitää puuvanhukset ja vetreät taimet hyvässä kunnossa. Merikadun ja Ehrensvärdinkadun kulmassa eteläisessä Helsingissä on lippusiimalla rajattu alue.

  • Cityluonto: Ovela kuin citykettu

    Kaupunkilaisketut asuvat jopa keskellä kaupunkia

    Joko bongasit cityketun? Repolaisen voi nähdä kesällä hämärän tullen jopa keskellä kaupunkia. Pesäkolonsa se pyrkii piilottamaan uteliailta, mutta joskus haju kavaltaa asuinpaikan. Helsingin Olympiastadionin kupeessa on vielä hiljaista kesäaamuna kello kuusi. Liikkeellä on harvakseltaan työmatkakävelijöitä ja pyöräilijöitä.

  • Cityluonto: Roskalintuja – onko niitä?

    Ovatko lokit, varikset ja pulut roskalintuja?

    Lokit, varikset ja pulut eivät ole suosituimpia kaupunkilintuja. Roskalinnuiksi haukuttua kolmikkoa yhdistää se, että ne viihtyvät ihmisen läheisyydessä. Ihmisten mielestä ne penkovat roskiksia, likaavat ympäristöä ulosteillaan ja meluavatkin vielä.

  • Cityluonto: Linnanmäen vesitornin villi metsä

    Linnanmäen vesitornissa kasvaa tiheä metsä.

    Tiesitkö, että Linnanmäen huvipuistossa on metsä, jossa kasvaa muun muassa mansikkaa? Pyöreä punatiilinen vesitorni on yksi Linnanmäen maamerkeistä. Sen huipulla on tiheä metsikkö, jossa linnut pesivät mielellään. Vesitornin vihreä katto hämäsi sota-aikana myös vihollista.

  • Cityluonto: Kaupunkilaisrotta viihtyy viemärissä

    Kaupunkilaisrotalle maistuu viemäreihin heitetty ruoka.

    Kaupunkilaisrotta on selviytyjä. Ravinnon perässä se on valmis kaivamaan, kiipeilemään ja uimaan. Puistojen lisäksi rotilla on maanalainen elämänsä vanhoissa viemäristöissä. Niinpä putkiasentaja voi toisinaan joutua nenäkkäin uteliaan rotan kanssa. Pääkaupunkiseudun rottakanta on suuri. Arviot rottien lukumäärästä vaihtelevat, mutta sadoissa tuhansissa liikutaan.

  • Cityluonto: Kakkaavat valkoposkihanhet

    Valkoposkihanhet ulostavat Helsingin puistot ja rannat.

    Valkoposkihanhi, tuo uljas arktisten alueiden lintu, ulostaa joka toinen minuutti. Lintuparvet käyskentelevät suurilla nurmialueilla ja jättävät ruohikkoon terveisensä. Miten hanhet saataisiin pysymään poissa ihmisten suosimilta virkistysalueilta? Aurinkoisella säällä Helsingin Arabianranta vilisee väkeä.

  • Cityluonto: Pieni ja pelottava punkki

    Punkki eli puutiainen on pieni ja pelottava eläin.

    Puutiainen eli punkki on monen mielestä Suomen pelottavin eläin. Suomessa elää 1 500 punkkilajia, joista kuitenkin vain pieni osa on kiinnostunut ihmisestä. Tutkijat kartoittavat parhaillaan, voiko punkkien esiintymistä ennustaa vuoden tai sääennusteiden mukaan. Vielä joku aika sitten lapsia peloteltiin, että rantalepikossa väijyy punkkeja.

  • Cityluonto: Petikaverina lutikka

    Lutikka on kutittava petikaveri ja ikävä matkatuliainen.

    Lutikka on kutittava petikaveri ja ikävä matkatuliainen. Lutikkalöydöt ovat lisääntyneet pääkaupunkiseudulla. Ihmisen verta ravinnokseen käyttävä tuholainen viihtyy erityisesti sängyssä, johon se jättää pieniä pilkkumaisia ulostejälkiä.

  • Cityluonto: Pistikö salakavala viemärihyttynen?

    Luonto tulee joskus liian lähelle kuten viemärihyttyset.

    Luonto tulee joskus liian lähelle eikä hyttysiltä välty pääkaupungin keskustassakaan. Salakavala viemärihyttynen on sitäpaitsi äänetön ja hyvä piiloutumaan.

  • Cityluonto: Kaupunkilainen, varo säätä!

    Kaupungeissa on varauduttava äkillisiin sääilmiöihin.

    Olitko paikalla, kun tulva peitti Kauppatorin? Muistatko ennätysison ketjukolarin Lahdentien lumimyräkässä? Näitkö uutiskuvat tuulen kaatamasta lentokoneesta Malmilla? Pääkaupungin on osattava varautua monenlaisiin äkillisiin sääilmiöihin.

  • Kuka pöntössäsi pesi?

    Vanha pesänpohja voi paljastaa pöntössä pesineen lajin.

    Tiedätkö kuka pöntössäsi pesi? Tavallisimpia pönttöpesijöitä ovat tiaiset ja kirjosieppo, mutta toki muitakin on. Vanha pesänpohja voi paljastaa lajin. Talvi on hyvää aikaa tarkistaa tilanne ja puhdistaa pöntöt kesän jäljiltä. Kirput, väiveet ja muutkin syöpäläiset ovat kohmeessa, joten suuremmilta puremilta ja kutinoilta todennäisesti säästyy.

  • Tunnista lintu - opas aloittelijoille

    Lintujen tunnistamisessa auttaa muutama perusasia.

    Lintuharrastus ja lintulajien opettelu kannattaa aloittaa silloin, kun lajeja on maastossa vähän. Talvella tarkoitukseen sopii mainiosti esimerkiksi talviruokintapaikka. Kevään edistyessä ja lajimäärän lisääntyessä määritystaitoja voi kartuttaa vähitellen. Yksi oleellinen asia määrityksessä on miettiä voiko kyseinen lintu esiintyä havaitussa ympäristössä havaittuun vuodenaikaan.

  • Miksi tarvitaan Miljoona linnunpönttöä?

    Miljoona linnunpönttöä -kampanja syntyi pesäkolopulasta.

    Suomen metsissä on kova pula koloista. Moni lintumme tarvitsee katettuja, suojattuja tiloja pesimiseen. Ilman pönttöä tai koloa lisääntyminen ei onnistu. Miljoona linnunpönttöä -kampanjalla lahjoitamme turvallisia pesäkoloja linnuille. Ja samalla lisää linnunlaulua ensi vuonna sata vuotta täyttävälle Suomellemme.

  • Tässäkö Suomen paras susiäänite?

    Luontomiehet tallensivat susilauman ulvonnan hyvin läheltä.

    Onni potkaisi Juha Laaksosta ja Riku Lumiaroa eräänä syyskuisena iltayönä Kuhmossa. Luontomiehet olivat äänistyspuuhissa, kun susilauma alkoi yhtäkkiä ulvoa aivan lähietäisyydellä. He saivat äänitettyä ulvonnan.