Hyppää pääsisältöön

Eläköön puut!

Stansvikin tammien lehdettömiä oksia
Stansvikin tammia. Stansvikin tammien lehdettömiä oksia Kuva: Yle/Minna Pyykkö tammi,puut,yle luonto

Puut vaikuttavat ihmisiin koko elämän ajan monin sellaisinkin tavoin, joita emme yleensä tule ajatelleeksi. Puut muun muassa kehittävät mielikuvista, antavat suojaa ja vähentävät stressiä.

Puissa kiipeily kehittää lasten mielikuvitusta, lihasten hallintaa ja auttaa pysymään terveinä. Puut tarjoavat hapen lisäksi suojaa auringolta, tuulelta ja sateelta. Ne nopeuttavat paranemista ja vähentävät stressiä. Puiden näkemisen ja puistoissa liikkumisen on todettu olevan erittäin tärkeää vanhusten hyvinvoinnin, jopa elossa säilymisen kannalta.

Erityisesti kaupunkien vanhojen puiden tulisi saada paljon enemmän arvostusta kuin ne nyt saavat. Ne kantavat myös mukanaan kaupunkilaisten yksityisiä ja yhteisiä muistoja aivan samalla tavalla kuin vanhat rakennuksetkin, ja monelle kaupunkilaiselle puut on hyvin rakkaita.

”Täytyykö meidän vanhojen ihmisten lähteä elävinä kilpinä puiden ja rannan suojaksi, ettei niitä kaadettaisi, ja milloin se pitää tehdä”. Näin kirjoitti viime keväänä Helsingin Sanomien yleisönosastolla eräs Töölönlahden puiden kaatoa sureva mies. Hän on puiden arvostuksessaan aivan oikeassa, sillä puiden merkitys on tuoreimpien tutkimusten mukaan yllättävän suuri. Ne voivat jopa vähentää väkivaltarikoksia kaupungissa ja lisätä alueen ihmisten elinikää. Ei mitään ihan pieniä asioita!

Lähiluonto on yhä tärkeämpi

Sitä mukaa kun ihmiset muuttavat yhä enemmän kaupunkeihin, muuttuu kaupunkien lähiluonto yhä tärkeämmäksi. Kasvien näkeminen vähentää kivun kokemista, sairaalassa toipuminen nopeutuu jos ikkunoista näkyy metsää, laitosvanhusten terveyteen vaikuttaa jo se että ikkunasta näkyy puita.

Lasten luontokosketuksen tärkeydestä on jo nyt paljon tietoa: miten luontoympäristössä leikit ovat monipuolisempia, motoriikka kehittyy paremmin, mieli rauhoittuu. Lapsille on kaupungeissakin tärkeää päästä kiipeämään puihin, möyrimään maata, uittamaan kaarnalaivoja, rakentamaan majoja, seuraamaan nuijapäiden kehitystä, kuuntelemaan mustarastaita, pitelemään kastematoja kädessä.

Professorit Ilkka Hanski ja Tari Haahtela ovat tutkineet allergioiden ja luonnon monimuotoisuuden välistä yhteyttä. He ovat todenneet luonnon monimuotoisuuden vähentävän allergioiden riskiä.

Meidän olisi tärkeää olla yhteydessä maahan. Niin me olemme olleet vuosituhansien ajan, ja kehittyneet vuorovaikutuksessa maan ja luonnon kanssa. Kaupungeissa suuri osa tästä vuorovaikutuksesta eristetään ihan konkreettisesti asfaltilla. Sitäkin tärkeämpää on, että asfaltin lomassa on myös luonnontilaisia alueita.

Tammikuja Stansvikissä Helsingissä
Tammikuja Stansvikissä. Tammikuja Stansvikissä Helsingissä Kuva: Yle/Minna Pyykkö puut,tammi,yle luonto

Kaupunkiluonnolle suuri arvo

Kaupunkien luonnolle pitäisi antaa paljon nykyistä suurempi arvo. On ihmeellistä, että uusia asuinalueita rakennettaessa saatetaan kaataa puut pois varmuuden vuoksi. Tai pihalta halutaan kaataa hyväkuntoiset puut pois, että ne eivät lehdillään ”roskaisi” pihaa ja autoja. Puun tarjoamaa ilmaista suojaa sateelta ja auringon paahteelta ei välttämättä huomata kuin vasta jälkikäteen, kun puu on jo kaadettu.

Vanhoja puita voidaan kaataa ”varmuuden vuoksi”, ja istuttaa tilalle uusia taimia, ikään kuin vanhuus sinänsä olisi jo ongelma. Monet vanhat puut kantavat kuitenkin mukanaan arvokkaita muistoja ja kaupungin historiaa, ja ovat tärkeitä ihmisille, jotka ovat eläneet niiden katveessa. Kerrostalonaapurini on kirjoittanut lähikuusestamme runoja, eikä varmaankaan ole ainoa. Moni kaupunkilainen muistelee rakkaita puita, joihin on rakennettu majoja, joiden juurella on rakastuneena istuskeltu, joista löytyy sodan pommitusten jälkiä, joiden kanssa on ikäännytty yhtä aikaa.

Puheet joutomaista ovat hassuja. Luonnon monimuotoisuus on hoitamatta jätetyillä alueilla paljon suurempi kuin puistomaisilla nurmikkoalueilla. Eläimet tarvitsevat tarpeeksi piilopaikkoja selvitäkseen.

Kaupunkiluonto on parhaimmillaan rikas, ja kaupungissa retkeilemällä voi päästä näkemään nisäkkäitä, lintuja, hyönteisiä, sammakkoeläimiä. Kaupunki avautuu aivan uudenlaisena, kun sitä alkaa katsella tuulitunneleina, kalliojyrkänteinä, lämpösaarekkeina, pesimäkoloina. Kaupunkiin sopeutuneet eläimet yllättävät monesti kekseliäisyydellään ja sitkeydellään.

Luontoalueet kunniaan

Kaupunkilaisten itsensä tulisi myös arvostaa omia luontoalueitaan. Eräs ihan fiksu kaverini kommentoi joskus sitä, ettei käy koskaan lähimetsässään sillä ”ei siellä meilläpäin ole mitään kunnon metsiä, ne on vaan semmosta hoitamatonta ryteikköä täynnä roskia”. Ehkä on niin, että jotkut ääliöt kippaavat jätteensä sinne, tai sitten kyseessä on vain mielikuva, joka estää poikkeamasta tieltä metsän puolelle.

Kuitenkin vastaavanlaiset ihan tavalliset lähimetsät ovat usein kaikkein merkittävimpiä. Omassa lapsuudessani seikkailin Helsingissä Pakilan pikkumetsässä Kamppiaistien päässä päiväkausia. Muistan sieltä ketunleipien maun, kevätpurot, lämpimät männyn juuret, sammaleiset kivet, hämärän metsän jännityksen, metsän tuoksut. Palaan sinne usein unissa ja muistikuvissa, vaikka aikuisen silmin tarkasteltuna alue on hämmästyttävän pieni.

Poika kiipeää puuhun köysitikkaita pitkin
Köysitikkailla puuhun Poika kiipeää puuhun köysitikkaita pitkin Kuva: Yle/Minna Pyykkö yle luonto,puut,lapsi (6 -12 vuotta)

Kaupunkien luonnontilaisten alueiden suojelu on usein vaikeaa siksi, että niistä on helppo nakertaa vähitellen yhä lisää. On vaikea osoittaa lukuina ja kaavioina sitä rajaa jonka ylityksen jälkeen alue on jo liian pieni eläimille ja ihmisille virkistykseen. Mieli tarvitsee rauhoittuakseen tilaa, jossa ei näy rakennettuja alueita, jossa pääsee metsän suojaan, johon äänet kuuluvat vaimeampina, jossa on hämärää.

Ajattelen kuitenkin toiveikkaasti, että ehkä vähitellen ollaan heräämässä arvostamaan kaupunkiluontoa. Terveysnäkökulma ja siihen liittyvät tutkimukset voivat lopulta avata päättäjienkin silmiä arvostamaan luonnontilaisia alueita entistä suuremmin. Luontoalueiden suurin merkitys on kuitenkin mielestäni vielä jossain syvemmällä kuin kaupunkilaisten terveydessä. Koko kulttuurimme on kehittynyt vuosisatojen mittaan yhdessä luonnon kanssa, ja syvät elämän kunnioituksen ja elämän ihmeen ajatukset kumpuavat edelleen luonnosta.

Poika puussa
Puun oksalla Poika puussa Kuva: Yle/Minna Pyykkö Ympäristö ja luonto,puut,yle luonto
Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Yle Luonto seuraa majavaperheen kesää

    Seuraa majavaperheen kesää Yle Luonnon livekamerasta.

    Yle Luonnon livekamera seuraa majavaperheen kesää eteläsuomalaisella erämaalammella. Onnistuimme taltioimaan harvinaista kuvaa majavista pesäkammion sisältä, mukana vipeltää myös ihan pieni poikanen!

  • Tarvitseeko luonto ihmistä? Perinnemaisemat matkivat muinaisia mammuttiaroja

    Perinteiset niityt lajeineen ovat katoamassa

    Perinteisesti hoidettu niitty on perhosten ja pölyttäjien paratiisi. Myös ihmissilmä nauttii perinteisestä maalaismaisemasta laiduntavine lehmineen. Nämä näkymät ovat katoamassa Suomen kartalta, niiden osuus on kutistunut alle prosenttiin sadan vuoden takaisesta. Perinnemaisemien kadotessa katoaa myös niistä riippuvaiset kasvit ja hyönteiset. Niittyjen metsittymistä vastaan taistellaan lehmien ja lampaiden avulla.

  • Auta luontoa, lähde talkoisiin!

    Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan tänä vuonna luontoa.

    Tänä keväänä Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan luontoa. Listalla ovat ainakin vesilinnun pesälautan rakennus, rannan siivoaminen ja kevätniityn kunnostus. Sinäkin voit auttaa luontoa osallistumalla talkoisiin!

  • Presidentti Sauli Niinistö: Kiipeilin lapsena puissa ja rakensin majoja

    Metsä kuului lapsena presidentin jokapäiväiseen elämään.

    17. toukokuuta vietettiin Suomen lasten metsäretkipäivää. Yli 20 000 lasta lähti metsäretkelle. Espoolaisen Keinumäen koulun oppilaiden mukana retkeili tasavallan presidentti Sauli Niinistö, joka toimi tapahtuman suojelijana.

  • Suomen pienin jyrsijä vaivaishiiri on söpö kuin mikä

    Vaivaishiiri on vilkas siimahäntä.

    Vaivaishiiret Justiina ja Jesper asuvat Korkeasaaren eläintarhassa. Yle Luonto on seurannut niiden elämää keväästä lähtien. Nyt kaksi hiiriparin jälkeläistä on muuttamassa Ruotsiin, Skansenin eläintarhaan Tukholmaan.

  • Ti-ti-tyy... Mitä linnut viestivät laulullaan ja miten niiden laulu syntyy?

    Linnunlaululla on monta eri merkitystä.

    Linnunlaulun tärkein tehtävä on ilmoittaa reviiristä. Pienestäkin linnusta saattaa lähteä niin kova ääni, että se voi kuulua jopa kilometrien päähän. Hyvä lauluääni kertoo myös koiraan hyvästä kunnosta ja naaras valitseekin usein parikseen parhaan laulajan.

  • Tunnetko muurahaiset ja niiden tavat? Tee Yle Luonnon muurahaistesti!

    Testaa tietosi muurahaisten ihmeellisestä maailmasta

    Kuka keossa pomottaa? Pistääkö keltiäinen? Kuseeko viholainen? Muurahaisten maailma on kiehtova ja ihmeellinen. Ne ovat järjestelmällisen ahkeria uurastajia, jotka lypsävät ravintoa ja huolehtivat jälkeläisistään, mutta myös ryöstävät, tappavat ja taistelevat.

  • Sukeltavia vesilintuja: Haahka

    Koiraan soidinääni on matala ja kumea.

    Haahka on suurin sorsamme, sinisorsaakin isompi ja rotevampi. Koiras on päältä valkoinen, ja alapuoli, peräpää ja päälaki ovat mustat, niska vihreä. Naaras on mustaraitaisen tummanruskea. Luisun otsan vuoksi pään sivuprofiili on kolmiomainen. Koiraan soidinääni on matala ja kumea ”auu, au-huuo”. Naaraan ääni on karheaa rotkotusta ”rok-rok-rok”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Alli

    Alli on pohjoisimman Lapin harvinainen pesimälintu.

    Alli on liki telkän kokoinen, mutta hennompi ja palleromaisempi. Kesällä selkäpuoli on tummanruskea, vatsa valkoinen, naama vaalea eroten tummemmasta rinnasta ja päästä. Koiraan keskimmäiset pyrstösulat ovat jouhimaiset. Naaras on himmeämpi. Syksystä kevääseen koiraan selkäpuoli on vaaleanharmaa, kaula ja pää valkoiset. Talvipukuisen naaraan valkeahkossa päässä on tumma päälaki ja kaulansivu. Allin kutsuääni on nenäsointinen ”a-al-li, aa-al-li…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Kuikka

    Kuikat lähtevät Mustallemerelle elo–lokakuussa.

    Kuikka on sinisorsaa selvästi isompi ja pitkänomainen. Sillä on paksu kaula ja jykevä tikarimainen nokka. Keskellä mustaa selkää on valkoista ruutukuviota. Kurkku on musta ja kaulan sivut valkojuovaiset. Soidinääni on kantava, kuulas ”kuuik-ko-kuik-ko-kuik-ko…”, josta laji on saanut nimensäkin.

  • Sukeltavia vesilintuja: Mustalintu

    Mustalintukoiras on musta, nokassa keltaista.

    Lähes sinisorsan kokoisella, tanakalla mustalinnulla on melko lyhyt ja ohut kaula. Koiras on kokonaan musta, vain nokan päällä on keltaista. Läheltä nokan tyvellä näkyy musta kyhmy. Naaras on tummanruskea päälakea myöten, mutta poski ja kaulansivu ovat vaaleat ja nokka harmaa. Koiraan soidin- ja lentoääni on pehmeä vihellys ”hjy, hji-hjy”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Uivelo

    Uivelokoiraan pää ja eturuumis on valkoinen.

    Uivelo on selvästi sinisorsaa ja jonkin verran telkkääkin pienempi, typäkkä ja lyhytnokkainen sorsalaji. Koiraan pää ja eturuumis on vitivalkoinen, kyljet harmaat ja selkä mustajuovainen. Päässä on musta täplä silmän ympärillä ja musta juova niskassa. Ruskeanharmaan naaraan päälaki on punaruskea, kurkku laajalti valkoinen. Koiraan soidinääni on vaimeaa narinaa ”gurrr-ik”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Tukkakoskelo

    Tukkakoskelo on yleinen koko Suomessa.

    Tukkakoskelo on sinisorsan kokoinen mutta pitkänomaisempi. Pää on melko pieni ja kaula lyhyehkö ja ohut. Koiraan selkä ja pää ovat mustat, kupeet ja peräpää harmaat, rinta punertavanruskea. Niskassa harottaa siirottava töyhtö. Naaras on harmaa, ja ruskeanpunaisen pään ja vaalean kaulan välinen väriraja ei ole jyrkkä toisin kuin isokoskelolla. Ääni on pehmeästi narskuttava ”bra-bra…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Isokoskelo

    Isokoskelon tavallisin ääni on karhea ”prra-prra…”

    Isokoskelo on sinisorsaa suurempi ja pitkänomaisempi ja sillä on ohut ja pitkä punainen nokka. Koiraan alapuoli on valkoinen, yläpuoli ja pää mustat. Vaaleanharmaalla naaraalla on punaruskea pää ja valkoinen kaularengas.

  • Sukeltavia vesilintuja: Mustakurkku-uikku

    Mustakurkku-uikku on vain tavin kokoinen.

    Vain tavin kokoisen, palleromaisen mustakurkku-uikun kaula on melko pitkä ja nokka hyvin lyhyt. Pää ja selkä ovat mustat, kaula ja kupeet ruosteenpunaiset. Ohimoilla on kirkkaanoranssit töyhdöt. Nuoren alapuoli on vaalea, kaula ja pää tummin juovin. Soidinääni on värisevää liverrystä ”hvi-äärrh, hy-äärrh”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Härkälintu

    Härkälintu on vähän silkkiuikkua pienempi.

    Härkälintu on vähän silkkiuikkua pienempi, ja sillä on lyhyempi ja paksumpi, ruosteenpunainen kaula. Siitä erottuvat selvästi vaaleat posket ja musta päälaki, eikä päässä ole töyhtöjä. Ruumis on tummanruskea. Nuoren yksilön päässä on mustia juovia. Soidinääni on härkämäistä mylvintää ja ulvahtelua, joka vaihtuu välillä porsasmaiseksi kiljunnaksi.

  • Sukeltavia vesilintuja: Silkkiuikku

    Soidinäänenä mm. koriseva ”korr, krra-aahr”.

    Silkkiuikun ruskea ruumis on pienempi kuin sinisorsan mutta valkoinen kaula pitempi. Leuassa ja päälaella on ruskeita höyhenröyhelöitä. Ne puuttuvat syksyisiltä nuorilta yksilöiltä, joiden vaaleassa päässä on tummia pitkittäisjuovia. Äänekkään silkkiuikun soidinääniä ovat koriseva ”korr, krra-aahr”, nenäsointinen ”gang gang” ja terävä ”vrek-vräk…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Tukkasotka

    Ääni on karheaa narskutusta ”krra-krra…”.

    Tukkasotka on telkän kokoinen, ja sillä on lyhyt ruumis ja iso pää. Mustalla koiraalla on valkoiset kyljet. Niskatöyhtö näkyy läheltä (kun pää kuiva, ei sukeltelun jälkeen). Naaras on tummanruskea, ja sillä on koiraan lailla kirkkaankeltainen silmä. Ääni on karheaa narskutusta ”krra-krra…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Telkkä

    Telkkäkoiraat lähtevät etelään jo kesäkuussa.

    Sinisorsaa pienemmällä telkällä on pyöreähkö ruumis ja kolmikulmainen pää korkean otsan vuoksi. Koiraan rinta ja kylki ovat valkoiset, pää, selkä ja takapää mustat. Poskessa on valkoinen täplä. Harmaalla naaraalla on ruskea pää ja valkoinen juova kyljessä

  • Sukeltavia vesilintuja: Punasotka

    Punasotka on sinisorsaa pienempi.

    Sinisorsaa vähän pienempi punasotka on pyöreähkö, paksukaulainen ja lyhytpyrstöinen. Sillä on melko iso nokka ja luisu otsa. Koiraan ruumis on valtaosaksi vaaleanharmaa, rinta ja peräpää mustat. Pää on tumman ruskeanpunainen. Naaras on harmahtavan vaaleanruskea, mutta poski on muuta ruumista vaaleampi. Lennossa paljastuu leveä vaalea siipijuova. Koiraan soidinääni on vingahtava ”vi-vivih…”, naaraan kutsuääni koriseva ”krrah-krah…”.

  • Kesämökillä kannattaa pönttöillä

    Tällaisia pönttöjä kannattaa ripustaa kesämökille

    Loma on mitä parasta linnunpönttöjen rakennusaikaa. Tässä vinkit siihen millaisia pönttöjä kesämökille kannattaa ripustaa.

  • Tunnista lintu - opas aloittelijoille

    Lintujen tunnistamisessa auttaa muutama perusasia.

    Lintuharrastus ja lintulajien opettelu kannattaa aloittaa silloin, kun lajeja on maastossa vähän. Talvella tarkoitukseen sopii mainiosti esimerkiksi talviruokintapaikka. Kevään edistyessä ja lajimäärän lisääntyessä määritystaitoja voi kartuttaa vähitellen. Yksi oleellinen asia määrityksessä on miettiä voiko kyseinen lintu esiintyä havaitussa ympäristössä havaittuun vuodenaikaan.