Hyppää pääsisältöön

Kaivosten helläkätiset kurinpitäjät

Riikka Kaihovaaran blogikuva
Riikka Kaihovaaran blogikuva Kuva: MOT, Yle riikka kaihovaara

Kun Talvivaaran ympäristökatastrofi alkoi paljastua vuonna 2012, katseet kääntyivät myös valvovaan viranomaiseen, Kainuun ely-keskukseen. Viranomaiset olivat tienneet Talvivaaran ongelmista, mutta eivät olleet puuttuneet niihin riittävän kovalla kädellä.

Talvivaaran vangit -kirjassa toimittaja Juha Kauppinen arvioi, että ”viraston valvontatoiminta on joutunut jonkinlaisen lamaantuneisuuden kouriin. On pystytty näpertämään lausuntoa ja kehotusta toisensa perään, mutta ei astumaan esille ja sanomaan sitä, minkä vain ely-keskus olisi voinut sanoa: homma kuntoon tai luukku kiinni.”

Ennen Talvivaara-kohua muutkin ELY-keskukset olivat antaneet valvomilleen kaivoksille lähinnä huomautuksia ja kehotuksia, mutta eivät käyttäneet kovempia keinoja, kuten hallintopakkoa.

Helläkätisyys ei vaivaa vain kaivosten ympäristölupien valvontaa. Suomalainen viranomaisvalvonta on usein häkellyttävän lepsua, oli sitten kyse työsuojelusta, lastensuojelusta, eläinsuojelusta, säätiöistä, pikavippifirmoista, perintätoimistoista, terveydenhuollosta tai elintarvikehygieniasta.

Ylivuotoja kultakaivoksilla on MOT:n historian 600. jakso. Viranomaisvalvonnan heikkoutta tai suoranaisia laiminlyöntejä on käsitelty lukuisia kertoja ennenkin.

Vuonna 2008 tein kaksi ohjelmaa perintätoimistoista. Kävi ilmi, että koko Suomen perintäalaa valvoi yksi pelokkaan oloinen virkamies Etelä-Suomen lääninhallituksesta. Valvontatyö tarkoitti käytännössä sitä, että perintätoimistojen kanssa vaikeuksiin joutuneet ihmiset lähettelivät lääninhallitukseen valituksia, joihin virkamies laati suurpiirteisiä vastauksia. Mitään oma-aloitteista, ennakoivaa valvontaa hän ei perintäyrityksiin kohdistanut.

Vuonna 2010 käsittelin jutussani kuljetusalan harmaata taloutta. Eräässä keskisuuressa kuljetusyrityksessä oli epäselvyyksiä palkanmaksussa ja ulkomaalaisten työntekijöiden työehtoja poljettiin. Aluehallintoviraston työsuojeluviranomaiset olivat antaneet yritykselle toimintaohjeet. Tarkastuskertomuksessa todettiin, että ”toimintaohjeiden laiminlyönti voi johtaa kehotuksen antamiseen asiasta”.

Toimintaohjeet? Kehotus? Maallikon korvaan erilaiset ohjeet, huomautukset ja kehotukset kuulostavat varsin laimeilta keinoilta puuttua epäeettiseen tai jopa lainvastaiseen toimintaan. Ainakaan kyseinen kuljetusyritys ei valvojilta saamistaan toimintaohjeista piitannut.

Suomalaiseen valvontakulttuuriin on sisäänrakennettu tietty tuttavallisuus - valvonta pyritään hoitamaan ystävällisesti ja yhteistyössä valvottavan kanssa.

Kaivosjuttua tehdessä kävi ilmi, että Lapin ELY-keskuksen virkamiehet ja -naiset vierailevat kaivoksilla viikoittain. Ylitarkastaja Tiina Kämäräinen kertoi puhuvansa Kittilän kaivoksen edustajien kanssa puhelimessa lähes päivittäin.

On tietenkin hyvä, että viranomaiset pysyvät kärryillä siitä, mitä kaivoksilla tapahtuu. Neuvottelu on usein paras tapa edistää asioita. Mutta on myös tilanteita, jolloin tarvitaan kovempia keinoja, kuten hallintopakkoa tai jopa rikosilmoituksen tekemistä. Niiden käyttäminen voi olla vaikeaa, jos valvottavan kanssa on tultu liian tutuiksi.

Viranomaiset ovat myös usein haluttomia luovuttamaan toimittajille erilaisia valvontaraportteja, vaikka ne ovat julkisia asiakirjoja. Ties vaikka valvottava yritys tai laitos joutuisi kielteisen julkisuuden kohteeksi.

Varsinkin ympäristöasioissa korostuu niin sanottu yleisen edun valvonta. Virkamiehen tehtävä on puolustaa esimerkiksi ympäristöä, maisemaa tai veden laatua haitalliselta toiminnalta. Jos ihminen ei ole haitan suoranainen kärsijä, voi olla vaikea pysyä tiukkana valvottavaa tahoa kohtaan. "Jos ympäristön intressin puolustaminen ei olisi kenenkään viranomaisen tehtävänä, elinvoimaisen ympäristön ylläpito voisi olla lähes mahdotonta. Ihmisen lyhytjänteisyys ei ehkä koskaan katoa, ja siksi ympäristösääntelyä ja yleisen edun valvojia ympäristön näkökulmasta tarvitaan", kirjoittaa Uudenmaan ELY-keskuksen ympäristövastuualueen johtaja Satu Pääkkönen.

Valvonnan hampaattomuus on tyypillinen pienen maan ongelma. Kaivosalalla viranomaiset ja kaivosten insinöörit ovat opiskelleet samoissa korkeakouluissa. Vuorimieskilta yhdistää. Erityisen vaikeaa on pienissä kunnissa, joissa ympäristövalvontaan sekoittuu monenlaisia intressejä. Kunnan virkamiehet pyrkivät toisaalta suojelemaan luonto- ja virkistysarvoja, toisaalta houkuttelemaan kuntaan rahaa ja työpaikkoja.

Talvivaaran ongelmien paljastuttua valvontaohjeita tiukennettiin. Silti valvonta perustuu yhä pitkälti muodollisuuksiin. Valvojien valvojat eli ministeriöt edellyttävät, että virastot tekevät valvontasuunnitelmia. Sellaisia laaditaan. Tarkastuksia tehdään. Valvontasuunnitelmien noudattamisesta raportoidaan.

Paperinpyörittelyä olennaisempaa olisi kuitenkin riittävän tiukka asenne.

Kommentit