Tuula Viitaniemi
Yle
Olin aika järkyttynyt poistuessani viime torstai-iltana Kansallisteatterin suurelta näyttämöltä. Kävin viimein katsomassa Anna Paavilaisen keskustelua nostattaneen Play Rape –esityksen, tai pikemminkin omakohtaisen puheenvuoron. Ensi-iltansa Play Rape sai Klockriketeaternissa jo viime vuoden marraskuussa. Esityksiä on tulossa kesällä lisää ja se on hyvä, koska tämä on todella tärkeä juttu.
Paavilainen kertoo, että hänet on näyttämöllä raiskattu ainakin 100 kertaa. Hän luonnehtii itseään ”raiskaustaiteen ammattilaiseksi”. Ensimmäisen kerran hänet raiskattiin jo teatterikoulun pääsykokeissa.
Miltä tuntuu salaa hävetä omaa ”epäammattimaista” pelkoaan?
Paavilainen pohtii kivuliasta aihetta monelta kannalta: miten on mahdollista, että kaikki muka tietävät, miten raiskaus näytellään? Mitä raiskauksilla halutaan ilmaista? Miltä oikeasti raiskatun ihmisen tuntuu katsella näyttelijöiden tulkintaa raiskauksesta? Millaista ihmiskuvaa ja millaisia valtasuhteita raiskauskohtaukset välittävät? Miksi juuri niitä tarinoita halutaan kertoa? Miksi nainen näytetään niin usein uhrina? Miksei naisen seksuaalista halua käsitellä positiivisesti? Miltä tuntuu näytellä raiskattua? Miltä tuntuu näytellä sama alistuminen uudestaan ja uudestaan? Miltä tuntuu, kun kehoon jää likainen jälki, joka ei lähde pesemällä pois? Miltä tuntuu teeskennellä reipasta ja salaa hävetä omaa ”epäammattimaista” pelkoaan?
Play Rape on julma, suora, inhottava. Se kertoo teatterista epämiellyttäviä asioita. Ja samalla se kertoo paljon tästä maailmasta jossa me elämme. Mutta pelkkä synkkä tilitys se ei ole, sillä Anna Paavilaisella on älyä ja itseironiaa ja silmää komiikalle. Katsomossa naurettiin paljon.
En ollut järkyttynyt siksi, että näyttämöllä nähtiin erilaisia raiskauskohtauksia. Vaan siksi, että minun katsojan turvallisuuttani sohaistiin tylysti.
Olen nähnyt yhden niistä esityksistä, joissa Anna Paavilaisen roolihahmo on raiskattu. Olin hämmentynyt jo siitä, että en heti muistanut hänen roolihahmoaan – mutta muistin kyllä raiskaajat ja heidän jääkiekkomailansa, joilla raiskaus tyylitellysti tehtiin. Kun taannoin kirjoitin esityksestä blogiini, en maininnut koko asiasta mitään. Oliko lavalla näkemäni joukkoraiskaus vain pikku juttu minulle katsojana?
Oli kamalaa kuulla, että näyttelijälle se ei ollut pikku juttu, ei sinne päinkään. Kansallisteatterissa Play Rape sai kipeitä lisätasoja siitä, että Paavilainen kertoi raiskauskohtaksien näyttelemisestä samalla näyttämöllä, jossa osa raiskauksista alunperin näyteltiin.
Play Rapen jälkeen katseeni muuttuu.
Olen nähnyt teatterissa monia raiskauskohtauksia, paljon uhkaavaa seksuaalista vallankäyttöä. Totta kai olen, olenhan istunut teatterien katsomoissa ahkerasti teinivuosista saakka. Olen vihannut raiskaavia roolihahmoja, eläytynyt kehollani ja mielelläni näkemiini kohtauksiin, tuntenut pelkoa tai kuvotusta. Usein olen myös katsonut kohtauksia kiusaantuneena – kaikenlainen seksin simulointi on monesti kohtuullisen kökköä.
Mutta toden totta: kertaakaan en ole ajatellut asiaa raiskaukseen illasta toiseen eläytyvän näyttelijän kannalta. Enkä totta puhuen myöskään kohtausten sisältämän ihmiskuvan kannalta. Olenko ollut niin tottunut siihen, miten nuoren naisen vartaloa näyttämöllä kuvataan ja kohdellaan?
Anna Paavilaisen Play Rape –monologin jälkeen katseeni muuttuu. Nyt tiedän, että on mahdollista, että näyttelijät vihaavat ja pelkäävät niitä kohtauksia. Että näyttämöllä voi olla paljon tunteita ja ajatuksia, joista meillä katsojilla ei ole aavistustakaan. Olisi mielenkiintoista kuulla yhtä rehellinen ja avoin analyysi siitä, miltä raiskauskohtausten näytteleminen tuntuu miehen mielestä. Tietysti herää myös kysymys: mitä muita salaisuuksia, tarinoita, tabuja ja tasoja teatterissa ja taiteessa on, joista minulla ei ole aavistustakaan?
Totitsesti toivon, että myös teatterintekijöiden, kirjailijoiden ja ohjaajien katse muuttuu.
Klockriketeaternin Play Rape Kansallisteatterin suurella näyttämöllä. Teksti, ohjaus, esiintyjä: Anna Paavilainen
Esityksen voi nähdä Hangon Teatteritreffeilllä, Meidän Festivaalilla Tuusulanjärvellä sekä Tampereen Teatterikesässä.
Päivitys 16.5.2016: Kirjoitusvirheitä korjattu.
