Hyppää pääsisältöön

Play Rape järkyttää katsomon turvallisuutta

Anna Paavilaisen Play Rape  kertoo teatteriraiskauksista.
Anna Paavilaisen Play Rape kertoo teatteriraiskauksista. Kuva: Tani Simberg / Baltic Circle Anna Paavilainen,play rape

Olin aika järkyttynyt poistuessani viime torstai-iltana Kansallisteatterin suurelta näyttämöltä. Kävin viimein katsomassa Anna Paavilaisen keskustelua nostattaneen Play Rape –esityksen, tai pikemminkin omakohtaisen puheenvuoron. Ensi-iltansa Play Rape sai Klockriketeaternissa jo viime vuoden marraskuussa. Esityksiä on tulossa kesällä lisää ja se on hyvä, koska tämä on todella tärkeä juttu.

Paavilainen kertoo, että hänet on näyttämöllä raiskattu ainakin 100 kertaa. Hän luonnehtii itseään ”raiskaustaiteen ammattilaiseksi”. Ensimmäisen kerran hänet raiskattiin jo teatterikoulun pääsykokeissa.

Miltä tuntuu salaa hävetä omaa ”epäammattimaista” pelkoaan?

Paavilainen pohtii kivuliasta aihetta monelta kannalta: miten on mahdollista, että kaikki muka tietävät, miten raiskaus näytellään? Mitä raiskauksilla halutaan ilmaista? Miltä oikeasti raiskatun ihmisen tuntuu katsella näyttelijöiden tulkintaa raiskauksesta? Millaista ihmiskuvaa ja millaisia valtasuhteita raiskauskohtaukset välittävät? Miksi juuri niitä tarinoita halutaan kertoa? Miksi nainen näytetään niin usein uhrina? Miksei naisen seksuaalista halua käsitellä positiivisesti? Miltä tuntuu näytellä raiskattua? Miltä tuntuu näytellä sama alistuminen uudestaan ja uudestaan? Miltä tuntuu, kun kehoon jää likainen jälki, joka ei lähde pesemällä pois? Miltä tuntuu teeskennellä reipasta ja salaa hävetä omaa ”epäammattimaista” pelkoaan?

Play Rape on julma, suora, inhottava. Se kertoo teatterista epämiellyttäviä asioita. Ja samalla se kertoo paljon tästä maailmasta jossa me elämme. Mutta pelkkä synkkä tilitys se ei ole, sillä Anna Paavilaisella on älyä ja itseironiaa ja silmää komiikalle. Katsomossa naurettiin paljon.

Anna Paavilainen: Play Rape
Anna Paavilainen poimi roolihahmokseen näyttelijätär Verna Piponiuksen, jotta saisi aiheeseen sopivasti etäisyyttä. Anna Paavilainen: Play Rape Kuva: Tani Simberg / Baltic Circle Anna Paavilainen,play rape

En ollut järkyttynyt siksi, että näyttämöllä nähtiin erilaisia raiskauskohtauksia. Vaan siksi, että minun katsojan turvallisuuttani sohaistiin tylysti.

Olen nähnyt yhden niistä esityksistä, joissa Anna Paavilaisen roolihahmo on raiskattu. Olin hämmentynyt jo siitä, että en heti muistanut hänen roolihahmoaan – mutta muistin kyllä raiskaajat ja heidän jääkiekkomailansa, joilla raiskaus tyylitellysti tehtiin. Kun taannoin kirjoitin esityksestä blogiini, en maininnut koko asiasta mitään. Oliko lavalla näkemäni joukkoraiskaus vain pikku juttu minulle katsojana?

Oli kamalaa kuulla, että näyttelijälle se ei ollut pikku juttu, ei sinne päinkään. Kansallisteatterissa Play Rape sai kipeitä lisätasoja siitä, että Paavilainen kertoi raiskauskohtaksien näyttelemisestä samalla näyttämöllä, jossa osa raiskauksista alunperin näyteltiin.

Anna Paavilainen: Play Rape
Anna Paavilainen: Play Rape Kuva: Tani Simberg / Baltic Circle Anna Paavilainen,play rape
Play Rapen jälkeen katseeni muuttuu.

Olen nähnyt teatterissa monia raiskauskohtauksia, paljon uhkaavaa seksuaalista vallankäyttöä. Totta kai olen, olenhan istunut teatterien katsomoissa ahkerasti teinivuosista saakka. Olen vihannut raiskaavia roolihahmoja, eläytynyt kehollani ja mielelläni näkemiini kohtauksiin, tuntenut pelkoa tai kuvotusta. Usein olen myös katsonut kohtauksia kiusaantuneena – kaikenlainen seksin simulointi on monesti kohtuullisen kökköä.

Mutta toden totta: kertaakaan en ole ajatellut asiaa raiskaukseen illasta toiseen eläytyvän näyttelijän kannalta. Enkä totta puhuen myöskään kohtausten sisältämän ihmiskuvan kannalta. Olenko ollut niin tottunut siihen, miten nuoren naisen vartaloa näyttämöllä kuvataan ja kohdellaan?

Anna Paavilaisen Play Rape –monologin jälkeen katseeni muuttuu. Nyt tiedän, että on mahdollista, että näyttelijät vihaavat ja pelkäävät niitä kohtauksia. Että näyttämöllä voi olla paljon tunteita ja ajatuksia, joista meillä katsojilla ei ole aavistustakaan. Olisi mielenkiintoista kuulla yhtä rehellinen ja avoin analyysi siitä, miltä raiskauskohtausten näytteleminen tuntuu miehen mielestä. Tietysti herää myös kysymys: mitä muita salaisuuksia, tarinoita, tabuja ja tasoja teatterissa ja taiteessa on, joista minulla ei ole aavistustakaan?

Totitsesti toivon, että myös teatterintekijöiden, kirjailijoiden ja ohjaajien katse muuttuu.


Klockriketeaternin Play Rape Kansallisteatterin suurella näyttämöllä. Teksti, ohjaus, esiintyjä: Anna Paavilainen

Esityksen voi nähdä Hangon Teatteritreffeilllä, Meidän Festivaalilla Tuusulanjärvellä sekä Tampereen Teatterikesässä.

Kulttuuricocktail: Teatterin raiskauskohtauksia arvostellaan - Play Rape haastaa naisten tyypilliset uhriroolit

Päivitys 16.5.2016: Kirjoitusvirheitä korjattu.

Penkkitaiteilija

  • Itsenäistyvän Viron ja Suomen ystävyys punnittiin villeinä vuosina

    Rodeo -elokuva avaa Viron itsenäistymisen ajan kulisseja

    Mitä tapahtui kulissien takana Viron itsenäistymisen aikana, romanttisella 90-luvulla, jolloin vapaus alkoi häämöttää ja sitten valkeni? Millainen oli henkilökemioiden merkitys Viron ja Suomen välisissä suhteissa? Mitä Suomessa ajateltiin Mart Laarin nuoren hallituksen hulluista ratkaisuista? Maanantaina 19.2. Yle TV1:llä palataan Viron villeihin vuosiin.

  • Samasta muotista

    Univormu yhdistää kantajat, ja erottaa heidät muista

    Univormu tarkoittaa yhdenmukaista. Sanasta tulee ensimmäiseksi mieleen armeija ja sotilaat. Yhtenäistä pukeutumista esiintyy kuitenkin monissa ammateissa, laitoksissa ja viroissa. Armeijan, poliisin ja palokunnan asujen on ensisijaisesti tarkoitus lisätä käyttäjien turvallisuutta ja mukavuutta.

  • Onko kiroilu kielen köyhyyttä vai rikkautta?

    Kiroilun aiheita on kolme: uskonto, sukuelimet ja eritteet.

    Kiroileminen on ihanaa! Saa päästellä höyryä ja adrenaliini virtaa suonissa. Harmituskin helpottaa hiukan. Mutta sitten tulee häpeä. Kuuliko joku? Kiroilua käytetään paheksumiseen, pettymykseen, ihasteluun tai kovaan ponnistukseen.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Katriina Huttunen: Hautausmaa on kotini

    Itsemurhan tehneen äiti käy hautausmaalla päivittäin.

    Helsingin Hietaniemessä on Suomen tunnetuin hautausmaa, joka on täynnä taidetta ja kuolleita merkkihenkilöitä. Suomentaja Katriina Huttunen käy siellä päivittäin. Hänen on pakko. Hautausmaa on hänen itsemurhan tehneen tyttärensä viimeinen leposija. Tämä essee on uskonnottoman ihmisen yritys levittää hautausmaan ilosanomaa.

  • Tutkimusmatkoja idän maisemiin. Avaruusromua 18.2.2018

    Myös miniatyyrisävellyksiä ja dub-kokeilua

    Suomalainen tutkimusmatkailija ja kielitieteilijä Gustav John Ramstedt teki 1900-luvun alussa seitsemän tutkimusmatkaa Siperiaan, Keski-Aasiaan ja Mongoliaan. Elokuvantekijät Martti Kaartinen ja Niklas Kullström reissasivat G.J. Ramstedtin jalanjäljillä. Näin syntyi elokuva Eastern Memories, johon säveltäjä ja tuottaja Rasmus Hedlund teki musiikin. Avaruusromussa myös miniatyyrisävellyksiä, dub-henkistä kokeilua sekä abstraktia äänimaisemaa. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Big Star: Nothing Can Hurt Me

    Dokumentti parhaasta bändistä joka ei koskaan menestynyt.

    Rakkaudella tehty pitkä dokumenttielokuva memphisiläisestä popyhtyeestä, josta piti tulla 1970-luvulla maailmankuulu mutta josta tulikin kulttibändien kulttibändi – muusikkojen, kriitikkojen ja asianharrastajien kiihkeän fanituksen kohde. Big Star oli "hienoin yhtye joka ei koskaan menestynyt".

  • Itsenäistyvän Viron ja Suomen ystävyys punnittiin villeinä vuosina

    Rodeo -elokuva avaa Viron itsenäistymisen ajan kulisseja

    Mitä tapahtui kulissien takana Viron itsenäistymisen aikana, romanttisella 90-luvulla, jolloin vapaus alkoi häämöttää ja sitten valkeni? Millainen oli henkilökemioiden merkitys Viron ja Suomen välisissä suhteissa? Mitä Suomessa ajateltiin Mart Laarin nuoren hallituksen hulluista ratkaisuista? Maanantaina 19.2. Yle TV1:llä palataan Viron villeihin vuosiin.

  • Samasta muotista

    Univormu yhdistää kantajat, ja erottaa heidät muista

    Univormu tarkoittaa yhdenmukaista. Sanasta tulee ensimmäiseksi mieleen armeija ja sotilaat. Yhtenäistä pukeutumista esiintyy kuitenkin monissa ammateissa, laitoksissa ja viroissa. Armeijan, poliisin ja palokunnan asujen on ensisijaisesti tarkoitus lisätä käyttäjien turvallisuutta ja mukavuutta.

  • Onko kiroilu kielen köyhyyttä vai rikkautta?

    Kiroilun aiheita on kolme: uskonto, sukuelimet ja eritteet.

    Kiroileminen on ihanaa! Saa päästellä höyryä ja adrenaliini virtaa suonissa. Harmituskin helpottaa hiukan. Mutta sitten tulee häpeä. Kuuliko joku? Kiroilua käytetään paheksumiseen, pettymykseen, ihasteluun tai kovaan ponnistukseen.

  • Miksi tuossa maassa on tammenterho? Avaruusromua 11.2.2018

    Olemmeko me vain oppineet ajattelemaan tietyllä tavalla?

    Kun lapsi kysyi näin antiikin Kreikassa, hänelle vastattiin tammenterhon olevan maassa siksi, että siitä voisi kasvaa tammi. Jos taas lapsi meidän aikanamme ihmettelee tammenterhoa maassa, mitä hänelle vastataan? Tammenterho on maassa siksi, että se on pudonnut puusta maahan. Avaruusromussa eteenpäin suuntautuvia musiikillisia ajatuksia. Toimittajana Jukka Mikkola.