Hyppää pääsisältöön

Play Rape järkyttää katsomon turvallisuutta

Anna Paavilaisen Play Rape  kertoo teatteriraiskauksista.
Anna Paavilaisen Play Rape kertoo teatteriraiskauksista. Kuva: Tani Simberg / Baltic Circle Anna Paavilainen,play rape

Olin aika järkyttynyt poistuessani viime torstai-iltana Kansallisteatterin suurelta näyttämöltä. Kävin viimein katsomassa Anna Paavilaisen keskustelua nostattaneen Play Rape –esityksen, tai pikemminkin omakohtaisen puheenvuoron. Ensi-iltansa Play Rape sai Klockriketeaternissa jo viime vuoden marraskuussa. Esityksiä on tulossa kesällä lisää ja se on hyvä, koska tämä on todella tärkeä juttu.

Paavilainen kertoo, että hänet on näyttämöllä raiskattu ainakin 100 kertaa. Hän luonnehtii itseään ”raiskaustaiteen ammattilaiseksi”. Ensimmäisen kerran hänet raiskattiin jo teatterikoulun pääsykokeissa.

Miltä tuntuu salaa hävetä omaa ”epäammattimaista” pelkoaan?

Paavilainen pohtii kivuliasta aihetta monelta kannalta: miten on mahdollista, että kaikki muka tietävät, miten raiskaus näytellään? Mitä raiskauksilla halutaan ilmaista? Miltä oikeasti raiskatun ihmisen tuntuu katsella näyttelijöiden tulkintaa raiskauksesta? Millaista ihmiskuvaa ja millaisia valtasuhteita raiskauskohtaukset välittävät? Miksi juuri niitä tarinoita halutaan kertoa? Miksi nainen näytetään niin usein uhrina? Miksei naisen seksuaalista halua käsitellä positiivisesti? Miltä tuntuu näytellä raiskattua? Miltä tuntuu näytellä sama alistuminen uudestaan ja uudestaan? Miltä tuntuu, kun kehoon jää likainen jälki, joka ei lähde pesemällä pois? Miltä tuntuu teeskennellä reipasta ja salaa hävetä omaa ”epäammattimaista” pelkoaan?

Play Rape on julma, suora, inhottava. Se kertoo teatterista epämiellyttäviä asioita. Ja samalla se kertoo paljon tästä maailmasta jossa me elämme. Mutta pelkkä synkkä tilitys se ei ole, sillä Anna Paavilaisella on älyä ja itseironiaa ja silmää komiikalle. Katsomossa naurettiin paljon.

Anna Paavilainen: Play Rape
Anna Paavilainen poimi roolihahmokseen näyttelijätär Verna Piponiuksen, jotta saisi aiheeseen sopivasti etäisyyttä. Anna Paavilainen: Play Rape Kuva: Tani Simberg / Baltic Circle Anna Paavilainen,play rape

En ollut järkyttynyt siksi, että näyttämöllä nähtiin erilaisia raiskauskohtauksia. Vaan siksi, että minun katsojan turvallisuuttani sohaistiin tylysti.

Olen nähnyt yhden niistä esityksistä, joissa Anna Paavilaisen roolihahmo on raiskattu. Olin hämmentynyt jo siitä, että en heti muistanut hänen roolihahmoaan – mutta muistin kyllä raiskaajat ja heidän jääkiekkomailansa, joilla raiskaus tyylitellysti tehtiin. Kun taannoin kirjoitin esityksestä blogiini, en maininnut koko asiasta mitään. Oliko lavalla näkemäni joukkoraiskaus vain pikku juttu minulle katsojana?

Oli kamalaa kuulla, että näyttelijälle se ei ollut pikku juttu, ei sinne päinkään. Kansallisteatterissa Play Rape sai kipeitä lisätasoja siitä, että Paavilainen kertoi raiskauskohtaksien näyttelemisestä samalla näyttämöllä, jossa osa raiskauksista alunperin näyteltiin.

Anna Paavilainen: Play Rape
Anna Paavilainen: Play Rape Kuva: Tani Simberg / Baltic Circle Anna Paavilainen,play rape
Play Rapen jälkeen katseeni muuttuu.

Olen nähnyt teatterissa monia raiskauskohtauksia, paljon uhkaavaa seksuaalista vallankäyttöä. Totta kai olen, olenhan istunut teatterien katsomoissa ahkerasti teinivuosista saakka. Olen vihannut raiskaavia roolihahmoja, eläytynyt kehollani ja mielelläni näkemiini kohtauksiin, tuntenut pelkoa tai kuvotusta. Usein olen myös katsonut kohtauksia kiusaantuneena – kaikenlainen seksin simulointi on monesti kohtuullisen kökköä.

Mutta toden totta: kertaakaan en ole ajatellut asiaa raiskaukseen illasta toiseen eläytyvän näyttelijän kannalta. Enkä totta puhuen myöskään kohtausten sisältämän ihmiskuvan kannalta. Olenko ollut niin tottunut siihen, miten nuoren naisen vartaloa näyttämöllä kuvataan ja kohdellaan?

Anna Paavilaisen Play Rape –monologin jälkeen katseeni muuttuu. Nyt tiedän, että on mahdollista, että näyttelijät vihaavat ja pelkäävät niitä kohtauksia. Että näyttämöllä voi olla paljon tunteita ja ajatuksia, joista meillä katsojilla ei ole aavistustakaan. Olisi mielenkiintoista kuulla yhtä rehellinen ja avoin analyysi siitä, miltä raiskauskohtausten näytteleminen tuntuu miehen mielestä. Tietysti herää myös kysymys: mitä muita salaisuuksia, tarinoita, tabuja ja tasoja teatterissa ja taiteessa on, joista minulla ei ole aavistustakaan?

Totitsesti toivon, että myös teatterintekijöiden, kirjailijoiden ja ohjaajien katse muuttuu.


Klockriketeaternin Play Rape Kansallisteatterin suurella näyttämöllä. Teksti, ohjaus, esiintyjä: Anna Paavilainen

Esityksen voi nähdä Hangon Teatteritreffeilllä, Meidän Festivaalilla Tuusulanjärvellä sekä Tampereen Teatterikesässä.

Kulttuuricocktail: Teatterin raiskauskohtauksia arvostellaan - Play Rape haastaa naisten tyypilliset uhriroolit

Päivitys 16.5.2016: Kirjoitusvirheitä korjattu.

Penkkitaiteilija

  • Erkka Filander ajatteli kiusattujen kasvoja kirjoittaessaan runoteostaan

    Tanssiva karhu -ehdokas esittelyssä

    Erkka Filander muisteli koulunsa kiusattuja ja kirjoitti kehutun runoteoksen marttyyreistä ja rakennuksista. Nyt Torso on ehdolla Ylen Tanssiva karhu -runouspalkinnon saajaksi. Mutta miksi Filander on sitä mieltä, ettei hänen teostaan kannata lukea ääneen? Erkka Filanderin Torso on runoteos arkkitehtuurista, tiloista ja marttyyriudesta.

  • Stadin slangi yhdistää ja erottaa

    Slangi on puhetapa, jota vain ryhmään kuuluvat ymmärtävät.

    Stadi vai Hesa? Tämä oli joskus tärkeätä tietää. Nyttemmin nuoret paljasjalkaiset ovat alkaneet kuin kiusallaan puhua Hesoista.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Villen keittiössä poronsorkkia ja puff puff -palleroita

    Ville Haapasalo kutsuu keittiöön vieraita kahdeksasta maasta

    Villen keittiö 30 minuutissa -ruokakulttuuriohjelmassa laitetaan ruokaa suurella sydämellä. Ohjelmassa Ville Haapasalo saa vieraakseen hyvän ruoan ystäviä kahdeksasta eri maasta. Joka viikko perehdytään yhden maan ruokaperinteisiin.

  • Jouni Tossavainen: Nykyaikainen kilpaurheilu ei edistä ihmisen terveyttä

    Siinä hetkessä alan kilpailla, kun joku yrittää ohi.

    Porukat lenkkeilevät kuola valuen, kuonot kurtussa ja aivot narikassa. Millä tahansa lenkillä hymyilevä vastaantulija on poikkeus, ystävällinen tervehdys ihme. Tiukka ruumis on aina kauniimpi näky kuin lukeva ihminen. Kirjailija ja runoilija Jouni Tossavainen kirjoitti KulttuuriCocktailille esseen liikunnasta – ja liikkumattomuudesta.

  • Uljas uusi maailma – Suomen ensimmäinen sähkömusiikkidraama

    Martti Vuorenjuuri teki antiutopiasta radiosovituksen 1958.

    Vuonna 1958 syntyi Suomen ensimmäinen sähkömusiikkiteos, kun Martti Vuorenjuuri toteutti kuunnelmasovituksensa Aldous Huxleyn antiutooppisesta romaanista Uljas uusi maailma. Huxleyn pessimistinen romaani (1932, suom. 1944) on klassinen kuvaus tulevaisuuden totalitaarisesta yhteiskunnasta, johon ihmiset on sopeutettu jo lapsesta pitäen.

  • Taidetutkimukset-sarjan kolmannella kaudella etsitään taas kadonneita mestariteoksia

    Kauden taiteilijat ovat Vuillard, Constable ja Gainsborough

    Taidetutkimukset on BBC:n jännittävä sarja, jossa etsitään ja löydetään kadonneita mestariteoksia. Taidetuntijat Philip Mould ja Bendor Grosvenor sekä toimittaja Fiona Bruce perehtyvät teoksiin, joiden he uskovat olevan kuuluisien taiteilijoiden tuntemattomia tai kadonneita töitä ja yrittävät koota todisteet, joilla maailman johtavat taide-ekspertit saataisiin vakuuttuneeksi niiden aitoudesta.

  • Saisinko yhden neuvoa antavan? Työelämäni on ihan muuttunut.

    Uusi Pietari K. podcast ja essee joka viikko

    Mitä yhteistä on Aleksis Kivellä ja jälkiteollisella pätkätyöläisellä? Ennen kaikkea työpaikkaryyppääminen. Suomalaisten ryyppyreissujen väheneminen liittyy työkulttuurin muutoksiin, mutta onneksi jälkiteollinen työkulttuuri on palauttanut työpaikkapöhnän arvon. Uusi Pietari K. podcast ja essee joka viikko läpi kesän.

  • Juha Hurme: Viiankiaapa

    Viiankiaapa

    Aapasuo on Suomen pohjoiselle luonnolle ominainen, mutta kömpelölle ja jäykistyneelle karvattomalle apinalle hankalaa maastoa. Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti Juha Hurme on huolestunut Viiankiaavan kohtalosta.

  • Mene metsään! Avaruusromua 25.6.2017

    Metsässä olo rauhoittaa, ja myös musiikki.

    Metsässä oleskelu laskee verenpainetta, vähentää lihasjännitystä ja alentaa sydämen sykettä. Metsässä olo rauhoittaa. Sanotaan, että jo muutama minuutti metsässä vaikuttaa meihin, mutta metsän hyödyt ja vaikutukset tulevat parhaiten esiin, jos metsässä viihtyy pitempään. Stressi helpottaa. Olo paranee. Amerikkalainen Robert Scott Thompson on tehnyt metsäistä musiikkia. Steve Roach ja Robert Logan lähestyvät asiaa biologian ja ihmisen luontosuhteen kautta. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Tanssin huumassa humppa karkaa käsistä

    Humppa karkasi käsistä

    Tanssilava ja yötön yö. Ja Ylen massiivinen Hulahula Suomi -hanke ja haaste tanssin maailmanennätykseen juhannusiltana! Teeman Elävä arkisto säestää näitä ihan omilla tanssityyleillään. Tanssi huumaa -paketissa nähdään ohjelmat Dansholmen (1966) ja Humppa karkasi käsistä (1981). Ohjelmat televisiossa: Maanantaina 19.6.

  • Miten olla mies, jos vasara ei pysy kädessä?

    Osallistu Maryan Abdulkarimin lukupiiriin täällä!

    Toimittaja Maryan Abdulkarimin vetämässä verkkolukupiirissä on luettu Reko Lundánin romaani Rinnakkain. On loppuyhteenvedon aika: mitä ajatuksia kirja herätti, ja kannattaako se lukea? Osallistu keskusteluun!

  • Raastuvassa tavataan! Näin Spandau Ballet repi itsensä kappaleiksi

    Hitintekijöiden tarina Teemalla 5.8. klo 20.

    Seksikäs saksofoni ja syvät miesäänet, niistä on uusromanttinen synapoppi tehty. Teema esittää Duran Duranin arkkivihollisen Spandau Ballet'n noususta, tuhosta ja comebackistä kertovan dokumenttielokuvan Soul Boys of the Western World Suomen-ensi-illassa lauantaina 5.8. klo 20.