Hyppää pääsisältöön

Play Rape järkyttää katsomon turvallisuutta

Anna Paavilaisen Play Rape  kertoo teatteriraiskauksista.
Anna Paavilaisen Play Rape kertoo teatteriraiskauksista. Kuva: Tani Simberg / Baltic Circle Anna Paavilainen,play rape

Olin aika järkyttynyt poistuessani viime torstai-iltana Kansallisteatterin suurelta näyttämöltä. Kävin viimein katsomassa Anna Paavilaisen keskustelua nostattaneen Play Rape –esityksen, tai pikemminkin omakohtaisen puheenvuoron. Ensi-iltansa Play Rape sai Klockriketeaternissa jo viime vuoden marraskuussa. Esityksiä on tulossa kesällä lisää ja se on hyvä, koska tämä on todella tärkeä juttu.

Paavilainen kertoo, että hänet on näyttämöllä raiskattu ainakin 100 kertaa. Hän luonnehtii itseään ”raiskaustaiteen ammattilaiseksi”. Ensimmäisen kerran hänet raiskattiin jo teatterikoulun pääsykokeissa.

Miltä tuntuu salaa hävetä omaa ”epäammattimaista” pelkoaan?

Paavilainen pohtii kivuliasta aihetta monelta kannalta: miten on mahdollista, että kaikki muka tietävät, miten raiskaus näytellään? Mitä raiskauksilla halutaan ilmaista? Miltä oikeasti raiskatun ihmisen tuntuu katsella näyttelijöiden tulkintaa raiskauksesta? Millaista ihmiskuvaa ja millaisia valtasuhteita raiskauskohtaukset välittävät? Miksi juuri niitä tarinoita halutaan kertoa? Miksi nainen näytetään niin usein uhrina? Miksei naisen seksuaalista halua käsitellä positiivisesti? Miltä tuntuu näytellä raiskattua? Miltä tuntuu näytellä sama alistuminen uudestaan ja uudestaan? Miltä tuntuu, kun kehoon jää likainen jälki, joka ei lähde pesemällä pois? Miltä tuntuu teeskennellä reipasta ja salaa hävetä omaa ”epäammattimaista” pelkoaan?

Play Rape on julma, suora, inhottava. Se kertoo teatterista epämiellyttäviä asioita. Ja samalla se kertoo paljon tästä maailmasta jossa me elämme. Mutta pelkkä synkkä tilitys se ei ole, sillä Anna Paavilaisella on älyä ja itseironiaa ja silmää komiikalle. Katsomossa naurettiin paljon.

Anna Paavilainen: Play Rape
Anna Paavilainen poimi roolihahmokseen näyttelijätär Verna Piponiuksen, jotta saisi aiheeseen sopivasti etäisyyttä. Anna Paavilainen: Play Rape Kuva: Tani Simberg / Baltic Circle Anna Paavilainen,play rape

En ollut järkyttynyt siksi, että näyttämöllä nähtiin erilaisia raiskauskohtauksia. Vaan siksi, että minun katsojan turvallisuuttani sohaistiin tylysti.

Olen nähnyt yhden niistä esityksistä, joissa Anna Paavilaisen roolihahmo on raiskattu. Olin hämmentynyt jo siitä, että en heti muistanut hänen roolihahmoaan – mutta muistin kyllä raiskaajat ja heidän jääkiekkomailansa, joilla raiskaus tyylitellysti tehtiin. Kun taannoin kirjoitin esityksestä blogiini, en maininnut koko asiasta mitään. Oliko lavalla näkemäni joukkoraiskaus vain pikku juttu minulle katsojana?

Oli kamalaa kuulla, että näyttelijälle se ei ollut pikku juttu, ei sinne päinkään. Kansallisteatterissa Play Rape sai kipeitä lisätasoja siitä, että Paavilainen kertoi raiskauskohtaksien näyttelemisestä samalla näyttämöllä, jossa osa raiskauksista alunperin näyteltiin.

Anna Paavilainen: Play Rape
Anna Paavilainen: Play Rape Kuva: Tani Simberg / Baltic Circle Anna Paavilainen,play rape
Play Rapen jälkeen katseeni muuttuu.

Olen nähnyt teatterissa monia raiskauskohtauksia, paljon uhkaavaa seksuaalista vallankäyttöä. Totta kai olen, olenhan istunut teatterien katsomoissa ahkerasti teinivuosista saakka. Olen vihannut raiskaavia roolihahmoja, eläytynyt kehollani ja mielelläni näkemiini kohtauksiin, tuntenut pelkoa tai kuvotusta. Usein olen myös katsonut kohtauksia kiusaantuneena – kaikenlainen seksin simulointi on monesti kohtuullisen kökköä.

Mutta toden totta: kertaakaan en ole ajatellut asiaa raiskaukseen illasta toiseen eläytyvän näyttelijän kannalta. Enkä totta puhuen myöskään kohtausten sisältämän ihmiskuvan kannalta. Olenko ollut niin tottunut siihen, miten nuoren naisen vartaloa näyttämöllä kuvataan ja kohdellaan?

Anna Paavilaisen Play Rape –monologin jälkeen katseeni muuttuu. Nyt tiedän, että on mahdollista, että näyttelijät vihaavat ja pelkäävät niitä kohtauksia. Että näyttämöllä voi olla paljon tunteita ja ajatuksia, joista meillä katsojilla ei ole aavistustakaan. Olisi mielenkiintoista kuulla yhtä rehellinen ja avoin analyysi siitä, miltä raiskauskohtausten näytteleminen tuntuu miehen mielestä. Tietysti herää myös kysymys: mitä muita salaisuuksia, tarinoita, tabuja ja tasoja teatterissa ja taiteessa on, joista minulla ei ole aavistustakaan?

Totitsesti toivon, että myös teatterintekijöiden, kirjailijoiden ja ohjaajien katse muuttuu.


Klockriketeaternin Play Rape Kansallisteatterin suurella näyttämöllä. Teksti, ohjaus, esiintyjä: Anna Paavilainen

Esityksen voi nähdä Hangon Teatteritreffeilllä, Meidän Festivaalilla Tuusulanjärvellä sekä Tampereen Teatterikesässä.

Kulttuuricocktail: Teatterin raiskauskohtauksia arvostellaan - Play Rape haastaa naisten tyypilliset uhriroolit

Päivitys 16.5.2016: Kirjoitusvirheitä korjattu.

Penkkitaiteilija

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Antti Heikkinen: Titanic haisi pierulle – ja hyvä niin

    Titanic haisi pierulle – ja hyvä niin

    Kotvanen sitten ryhdyin etsimään hyllystäni sillä hetkellä kovin kultturellina kieppunutta katselutarvettani tyydyttävää elokuvaa ja sain näppeihini James Cameronin Titanicin. Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman uusi kolumnisti, kirjailija Antti Heikkinen.

  • Teeman muotiviikko 2017

    Teemalla vietetään taas muotiviikkoa 4. – 10.9.2017.

    Teemalla vietetään taas muotiviikkoa 4. – 10.9.2017. Dokumenteissa nähdään ikäihmisten tyyliä, retromuotia, italialaista ajattomuutta sekä pukukoodeja kautta historian. Lisäksi viikon aikana nähdään arkistoherkkuja ja elokuvia.

  • Hei pöytälaatikkorunoilija, tee runovideo Minna Joenniemen kanssa

    Oi maamme! -ohjelma etsii uusia videotaideteoksia

    On ihan vanhanaikaista laulaa serenadi parvekkeen alla, kun voi lähettää rakkausvideon ja jakaa sen kaikkien kanssa. Toimittaja Minna Joenniemi tekee parhaillaan Oi maamme -ohjelmaa, jossa ihmisiä kannustetaan leikkaamaan itse videotaideteoksia.

  • Elämäntapaintiaaneista nousi kova kohu 1990-luvun alussa

    Elämäntapaintiaaneista nousi kova kohu

    Suomessa nousi 1990-luvun alussa melkoinen mediakohu, kun maahamme saapui niin kutsuttuja elämäntapaintiaaneja. Pääasiassa Ranskasta ja Belgiasta lähtöisin olevat yhteisön jäsenet pukeutuivat kuin intiaanit ja perustivat Kittilän metsiin kylän.

  • Kun avaruuden sivilisaatio soittaa, älä vastaa

    Kiinan suosituin scifikirjailija Cixin Liu Worldcon75:ssa

    Kiinalainen tieteiskirjallisuus tekee samaan aikaan näyttävää esiinmarssia kuin Kiinan suurvalta-asema vahvistuu. Insinööri-kirjailija Cixin Liu voitti vuonna 2015 Hugon, yhden maailman suurista scifi-kirjallisuuspalkinnoista teoksellaan Three-Body Problem. Cixin Liun kekseliäs ja megalomaaninen scifi-eepos varoittaa avaruuden sivilisaatioista.

  • Avaruussankarit, fantasiahahmot ja scifiveteraanit valtasivat Helsingin Messukeskuksen – katso kuvagalleria

    Worldcon keräsi kirjavan scifikansan Helsinkiin.

    Maailman vanhin science fiction -tapahtuma Worldcon keräsi kirjavan scifikansan Helsinkiin. Viisipäiväisen tapahtuman aikana järjestetään sadoittain erilaisia ohjelmanumeroita ja paikalla on tuhansia scifi-faneja eri puolilta maailmaa. Massiivisen ohjelmistonsa lisäksi tapahtuman tunnelma ja nimenomaan ihmiset tekevät Worldconista erityisen kokemuksen.

  • Lähdetkö puikkomieheksi?

    Miksi purjeveneissä puhutaan käsittämättömyyksiä?

    Mitä vastaat, jos sinua pyydetään gastiin? Eihän veneeseen kehtaa mennä seisomaan tumput suorina, jos ei edes ymmärrä siellä käytettyjä termejä.

  • Scifi-elokuvat kertovat meistä enemmän kuin haluaisimme myöntää

    Jokainen scifi-elokuva kertoo ajasta, jolloin se on tehty.

    Tieteiselokuva on yksi suosituimmista ja kalleimmista elokuvan lajeista. Valtavirran scifiä on helppo pitää viihteenä, mutta kiiltävän pintansa alla se kertoo totuuksia haaveistamme ja peloistamme. KulttuuriCocktail kävi Berliinin Kinemathek-elokuvamuseossa, jossa oli esillä scifi-elokuvan historiaa. USA:n presidentillä on huono ilta.

  • Juha Hurme: Loppukesän kirjailijavisa

    Nyt etsitään tärkeää kotimaista kirjailijaa

    Tässä sivistävä seuraleikki koko uusioperheelle! Vanhanaikainen viiden vihjeen tietovisa, missä etsitään yhtä kaikkien aikojen tärkeintä kotimaista kirjailijaa. Tietokisan isäntänä Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti Juha Hurme.

  • Hugo-palkinto on scifi- ja fantasiamaailman Oscar – kaksi suomalaiskuvittajaa ehdolla

    Ninni Aalto ja Vesa Lehtimäki kisaavat Hugo-palkinnosta.

    Elokuussa Suomi on koko scifi- ja fantasiamaailman keskipiste. Helsingin Messukeskuksessa järjestetään maailman vanhin science fiction -tapahtuma The World Science Fiction Convention, Worldcon. Tapahtuman yhteydessä jaetaan ehkäpä alan tunnetuimmat palkinnot Hugot. Hugot tunnetaan erityisesti kirjallisuuspalkinnoistaan, joiden voittajiin lukeutuvat muun muassa J.K.

  • Nämä kirjat paransivat sodan traumat – lue Linnaa, Kunnasta ja muita klassikoita e-kirjoina

    Seppo Puttosen lukuvinkit 1950-luvulle

    Kotirintaman naiset ja lapset sekä sodasta palanneet miehet olivat kukin omalla tavallaan onnettomia 1950-luvulla, mutta kaikilla oli haave saada elämä kääntymään kohti onnea. Kirjailijat etsivät uusia tapoja nähdä maailmaa, ja vuosikymmeneltä jäi elämään useita klassikoita, kuten Tuntematon sotilas ja Muumipapan urotyöt. Lue Seppo Puttosen lukuvinkit 1950-luvulle!

  • Äänioikeus toteutui Meidän festivaalilla

    Essee, kokemuksia Meidän festivaalilta

    Meidän festivaalin tämän vuoden teemana oli äänioikeus. Festivaali kunnioitti sillä Suomen 110-vuotiasta eduskuntaa sekä siihen valittuja, maailman ensimmäisiä naispuolisia parlamentaarikkoja. Itselleni festivaali avasi tasa-arvoisen äänioikeuden ja tasaveroisuuden kysymyksiä oivaltavilla tavoilla - ja tarjosi unohtumattomia konserttielämyksiä sekä koskettavia puheenvuoroja.

  • Eläköön ikuisesti #Suomi100 - pakkopullaan tukehtuu mielellään

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Olen nyt tarkastellut Suomen satavuotisjuhlia tietyllä tavalla aitiopaikalta viimeisen vuoden ajan toimittajana Ylen Kirjojen Suomi -hankkeessa ja oloni on toiveikas. Tämä Suomi100-juhlinta tuntuu nimittäin sopivan keveältä ja ilahduttavan tyhjältä, aivan kuten nationalismin jälkeiseen maailmaan kuuluukin. Lue essee tai kuuntele podcast täältä!