Hyppää pääsisältöön

Tutkija Salasuo: ”Mukaan tulee tupakka, viina ja villit naiset - lopettaminen osa kasvamista”

Tutkija Mikko Salasuo kirjoittaa siitä, miten 15 vuotta on ratkaiseva ikä monella tapaa: "Suuri joukko nuoria ripustaa nappikset naulaan 14-15-­vuotiaana. Myös ohjatun harrastamisen ulkopuolella olevien futaaminen romahtaa suunnilleen samassa ikävaiheessa. Tämä liikunnan harrastamisessa tapahtuva käänne on tuttu lukuisten tutkimusten valossa ja sitä on kutsuttu drop out ­-ilmiöksi."

Droppaamista on tarkasteltu vuosien varrella useista erilaisista näkökulmista. Luonnollisesti yksi niistä on vanhempien huoli oman jälkipolvensa liikunta­-aktiivisuudesta. Toinen ja yleisin on järjestelmän näkökulma, jolla viitataan sekä urheilujärjestelmästä pudottautumiseen, drop outiin, että ohjatun toiminnan ulosheittävään, throw out ­mekanismiin. Kolmas, elämänkulun sosiaalipsykologinen siirtymä lapsesta nuoreksi, jää usein vähemmälle huomiolle.

Perehtyessäni tarkemmin drop out ­ilmiöön löysin julkisesta puhetavasta poikkeavia taustatekijöitä, jotka tuovat iänmukaiseen drop outiin uutta perspektiiviä. Ensinnäkään kyseessä ei ole uusi ilmiö.

Hämmästelyä siitä, miksi nuoret eivät pysy mukana taivaspaikan takaavassa urheilutoiminnassaan.

Drop out ­keskustelu on tullut voimakkaimmin julkisuuteen urheiluliikkeen sisältä 1990-­luvulla. Vielä 2000­-luvun alkuvuosina aihetta käsittelevässä mediakirjoittelussa keskeinen puhetapa on ollut urheiluväen ja urheilutoimittajien yhteistä hämmästelyä siitä, miksi nuoret eivät pysy mukana taivaspaikan takaavassa urheilutoiminnassaan.

Tällainen puhetapa ja ”huoli” nuorten liikunnasta on luonnollisesti ollut omiaan rakentamaan kuvaa urheilusta ja urheiluliikkeestä vastuullisena ja moraalisesti valveutuneena toimijana.

Liikunnan kansalaistoiminnan muuttuessa 2000-­luvun alussa nopeasti kohti uusliberalismin mukanaan tuomaa tilaaja­tuottaja­mallia, maksullista palveluntarjontaa, kääntyi julkinen keskustelu harrastamisen hintoihin. Samalla poisheittämisen ja epätasa-arvon näkökulma alkoi saada vahvemman jalansijan julkisessa keskustelussa. Myös liikuntatutkimuksissa poisheittämisen näkökulma vahvistui keskustelussa.

Tutkija Jari Lämsä tiivisti tarkkasilmäisesti vuonna 2002 drop out ­ilmiön raadollisemman puolen, sen joka ei mahdu urheilun maailmaa syleilevään ”hyvän kertomukseen”: ”Voidaan kuitenkin väittää, että puhtaasti huippu-­urheilun logiikan mukaan drop out on olennainen osa kilpa­ ja huippu­-urheilua. Järjestelmä on luotu voittajia varten. Vähemmän hyviä pistesijojen ulkopuolisia urheilijoita tarvitaan kyllä sparraajiksi, mutta muuta roolia heille ei ole varattu.”

Puhetavan kääntyessä ulosheittämiseen alkoi urheiluliikkeen ja sen etuja valvovien urheilutoimittajien julkinen huoli drop outia kohtaan luonnollisesti lopahtaa. Sen sijaan muu mediakenttä alkoi kysellä suureen ääneen ikäviä, esimerkiksi urheilulla saavutettavan taivaspaikan hintaa.

Aiempi korkeamoraalinen ja yhteiskuntavastuullinen hurskastelu kääntyi järjestelmän omaksi valuviaksi.

Urheiluliikkeelle uusi puhetapa oli luonnollisesti kiusallinen, sillä aiempi korkeamoraalinen ja yhteiskuntavastuullinen hurskastelu kääntyi järjestelmän omaksi valuviaksi. Vajaassa kymmenessä vuodessa nuorten pelastajasta ja hyvinvoinnin vaalijasta tuli julkisessa keskustelussa ahne ja moraaliton urheilukone.

Yksin puhetavan syyksi ei tätä noloa volttia voi tietenkään laittaa, vaan kyse on koko urheilujärjestelmän muutoksesta ja etääntymisestä sen kansalaistoiminnasta periytyvistä arvoista.

Energia on kulunut ”uuden” ilmiön hämmästelyyn, sen tarkoitushakuiseen hyödyntämiseen.

Viimeisen 25 vuoden aikana käydyssä drop out ­keskustelussa on unohtunut pidempi historiallinen näkökulma nuorten ryhmätoimintaan ja liikunnan harrastamiseen. Energia on kulunut ”uuden” ilmiön hämmästelyyn, sen tarkoitushakuiseen hyödyntämiseen ja viime vuosina urheiluliikkeen ahneuden äimistelyyn.

Lyhyellä aikajänteellä edellä mainitut ovat erittäin relevantteja ja kiinnostavia näkökulmia, mutta drop outin laajempi nuoruuteen liittyvä tulkintakehys löytyy paljon kauempaa - lähes sadan vuoden takaa.

Professori Karl Bruhn havaitsi jo 1920-­luvulla tehdyssä kyselyssä, että oppikoulussa olevat pojat liikkuivat ja pelailivat erityisen aktiivisesti 10 ja 14 ikävuoden välillä. Suosittuja olivat pallopelit ja niistä suosituin jalkapallo. Liikunnallisen aktiivisuuden huippuvuodet Bruhn paikansi 10-12-ikävuoteen.

Bruhnin tutkimuksesta kävi myös ilmi, että niin kutsuttujen ”gymnisten harrastusten” määrä romahtaa 15 ikävuoden kohdalla. Professori Bruhn päätteli tuolloin, että lasten tiettyyn ikävaiheeseen painottuva liikunnan harrastaminen saattoi johtua Paavo Nurmen menestyksestä ja sen tuottamasta innostuksesta.

Samaan ikävaiheperustaiseen ilmiöön törmäsi turkulaisia poikasakkeja väitöskirjassaan käsitellyt Rafael Helanko. Hänen erittäin kattavassa tutkimuksessaan tarkasteltiin nuorten ryhmätoimintaa 1940-­luvun lopulla. Helangon tutkimissa poikasakeissa liikunta­ ja urheilu - erityisesti jalkapallo - olivat tärkeässä asemassa.

Helanko huomasi liikunnan harrastamisen vapaa­ajalla lisääntyneen sitten Bruhnin tutkimuksen ilmestymisen ja päätteli tulkinnan Paavo Nurmen vaikutuksesta olleen virheellinen. Sen sijaan Bruhnin tunnistamat ikävaiheet osuivat täysin yksiin Helangon havaintojen kanssa.

Sakeissa liikunnan harrastaminen oli aktiivisinta 10-12 vuoden iässä. Samoin liikunta väheni merkittävästi 15 ikävuoden kohdalla. Muutos oli rajuin nimenomaan sosiaalisissa joukkuepeleissä, jotka korvautuivat muilla vapaa­-ajanviettomuodoilla.

Helanko kirjoittikin havainnoistaan yleistyksen, joka palautuu vahvana myös nykyajan drop out -­keskusteluun. Hänen mukaansa sakkitoiminta ja siihen liittyvä sosiaalinen pelailu on yleisinhimillinen ilmiö, jonka voi tavata ”kaikkina aikoina ja kaikkialla”.

Kuten todettua, putkahti drop out esiin 1980-­luvun lopulla ja erityisesti 1990-­luvulla ”uutena” ilmiönä, joka yhdistettiin nimenomaan urheiluseuraharrastamiseen. Taustalla oli varmasti aito huoli nuorten liikunnan harrastamisen lopettamisesta, joka kuitenkin löysi 1990­-luvulla tiensä myös urheiluliikkeen yhteiskuntavastuuseen - kääntyen 2010­-luvulla kilpailukoneen ruuvin kiristyessä maailmanparannusretoriikan irvikuvaksi.

Asettamalla drop out -ilmiö osaksi pidempää ajallista perspektiiviä, nuorten sosiaalipsykologista kasvua ja kehittymistä sekä nuorten sosiaalisen käyttäytymisen ikäperustaisia vaiheita, tavoitetaan ilmiöön syvempi näkökulma.

Samaan hengenvetoon otan vapauden pomputtaa pilkkua: käsitteet drop out tai throw out eivät kuvaa nuorten moninaisia lopettamisen syitä. Niiden sijaan tulisikin puhua yksinkertaisesti lopettamisesta, sillä kukaan ei varsinaisesti putoa mistään eikä ketään kirjaimellisesti heitetä ulos. Huonot lainasanat ovat myös sisällöltään virittyneitä, sillä drop out kohdistuu negatiivisesti nuoriin ja throw out järjestelmään.

Edelliset havainnot voi summata seuraavasti. Noin 15 vuoden iässä nuoren katse kääntyy ulospäin ja hakeutuu uudella tavoin ympäröivään maailmaan. Ilman hyvin vahvoja vetotekijöitä jää harrastaminen taka-­alalle. Tätä vasten ei voida pitää kummoisena ihmeenä esimerkiksi sitä, että nuori valitsee peruskoulun päättyessä, vapauden lisääntyessä ja nuoruuden lähtiessä lentoon muita tapoja viettää vapaa-­aikaa kuin satoja euroja kuussa syövän urheiluharrastuksen.

Toki osalla liikkuminen jatkuu, mutta lajit liittyvät helppouteen, halpuuteen ja estetiikkaan - lenkkeily ja kuntosali nousevat suosituimmiksi liikuntamuodoiksi. Ei myöskään pidä väheksyä sitä nuoruuteen liittyvää yleisinhimillistä aspektia, joka kiteytyy Dave Lindholmin riimittelyssä: ”Tupakka, viina ja villit naiset – ne tekee sut hulluks, ne sotkee sun pään”.

Lasten ja nuorten liikunnan harrastamisen tavoite ei ole tässä ja nyt.

Lopuksi lausun tämän kolumnisarjan viimeisenä pihauksena sanasen futiksesta ja urheilun harrastamisesta yleisemmin.

Lasten ja nuorten liikunnan harrastamisen tavoite ei ole tässä ja nyt. Se siintää vuosikymmenten päässä, jolloin nähdään onko rakkaus liikuntaa kohtaa leimahtanut ja kulkenut mukana koko eliniän.

Liian vakavalla, tavoiteorientoituneella harrastamisella voidaan liikuntainto tappaa jo lapsena.

Elämänkaaren alkupäässä positiiviset kokemukset, hauskuus ja nautinto ovat ponnistusalusta pitkään ja syvään liikuntasuhteeseen. Sen sijaan liian vakavalla, tavoiteorientoituneella ja psyykkisesti kuormittavalla harrastamisella voidaan liikuntainto tappaa jo lapsena.

On myös tärkeä muistaa, että lopettaminen on monen nuoren kohdalla luontainen osa kasvamista ja myös osa futista. Mikäli homma on tehty oikein lapsena ja nuorena, ei ole syytä huoleen: lajiin rakastunut pelimies tai ­nainen vetää enemmin tai myöhemmin nappikset uudelleen jalkaan.

Itsekin suuntaan tänä iltana kentälle, sillä 38. pelikauteni on jo pyörähtänyt hyvään vauhtiin.

Mikko Salasuo

Talous-­ ja sosiaalihistorian dosentti Mikko Salasuo toimii vastaavana tutkijana Nuorisotutkimusverkostossa. Yksi hänen tutkimusaiheistaan on lasten ja nuorten liikunta yhteiskunnallisena ilmiönä.

LUE SALASUON muut kirjoitukset:
- “Pysy mahdollisimman kaukana lapsesi harrastuksesta”
- “Suuri osa perheiden futikseen laittamista euroista menee täysin hukkaan"
- "Junnujen raaka pudotuspeli - pyramidin kokoinen hutipotku"
- "Junnutkin kiskottava mukaan talkoisiin"
- "Lapsestasi ei tule uutta Litmasta!"

KESKUSTELUA lasten harrastuksista osoitteessa yle.fi/futisvanhemmat tiistaina klo 20.30 - sen jälkeen kun sarjan jakso on tullut TV1:ltä klo 20 alkaen.

KATSO Futisvanhemmat-sarja Yle Areenasta - jaksot tiistaisin myös TV1:llä klo 20:

SEURAA Futisvanhemmat-sarjan henkilöitä ja osallistu keskusteluun sarjan Facebookissa.

Kommentit
  • "Halusin antaa Eetulle mahdollisuuden palata Suomeen"

    Futismutsi tarjosi pojalleen mahdollisuutta palata Suomeen.

    Futismutsi Espanjassa Susan Wicklund ei halunnut olla tiikerivanhempi. Espanjan stressaava jalkapallokulttuuri sai hänet miettimään poikansa Eetun elämää, ja hän päätti tarjota pojalleen mahdollisuutta palata Suomeen. Poika kokeili treenejä suomalaisessa seurassa, ja sai tehdä itse päätöksensä. Mitä poika valitsi? Ja miltä se tuntui äidistä?

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Futisvanhemmat

  • "Halusin antaa Eetulle mahdollisuuden palata Suomeen"

    Futismutsi tarjosi pojalleen mahdollisuutta palata Suomeen.

    Futismutsi Espanjassa Susan Wicklund ei halunnut olla tiikerivanhempi. Espanjan stressaava jalkapallokulttuuri sai hänet miettimään poikansa Eetun elämää, ja hän päätti tarjota pojalleen mahdollisuutta palata Suomeen. Poika kokeili treenejä suomalaisessa seurassa, ja sai tehdä itse päätöksensä. Mitä poika valitsi? Ja miltä se tuntui äidistä?

  • Tutkija Berg: "Sosiaaliset jalat ohjaavat harrastuksia"

    Tutkija Päivi Berg tutkii mikä vetää nuoret harrastuksiin.

    "Valtaosalle tutkimistani tytöistä ja pojista merkittävää liikuntaharrastamisen aloittamisessa oli, että kaveri oli houkutellut heidät mukaan: sosiaaliset jalat olivat vetäneet heidän harrastuksen pariin." Tutkija Päivi Berg kirjoittaa siitä mikä vetää nuoret harrastusten pariin.

  • Atik: "Jalkapallo on opettanut ymmärtämään erilaisuutta"

    Futista pääsarjatasolla kolmessa sukupolvessa.

    Atik Ismail on nähnyt vuosikymmeniä futismaailmaa: "Jalkapallo on opettanut minulle yhteisöllisyyttä, oikean ja väärän, hyvän ja pahan erottamista toisistaan." Atik kirjoittaa muistojaan ja kertoo niistä kahdella videolla.

  • "Jokavuotinen pudotuskilpailu stressaa lapsia ja vanhempia"

    Futismutsi Espanjassa kertoo miten joukkueisiin karsitaan.

    Joka vuosi espanjalaisjoukkueisiin pyritään uudestaan ja paikoista kilpaillaan verisesti: "Selittämättä millään tavalla, ilman sanoja, sormi osoittaa ettet ole tervetullut tähän yhteisöön."

  • Tässä Ojaloiden sukusalaisuus: mokkapalojen resepti!

    Lisää oma reseptisi kommentteihin :)

    Futisvanhempien Vierumäen turnauksen kioskivastaavat, Ojalat, leipovat suussa sulavia mokkapaloja. Ja kauppa käy erinomaisesti. Nyt Kati Ojala paljastaa tähän asti suvussa kulkeneen salaisen reseptin! Sarjan kaikki jaksot Yle Areenassa ja tiistaisin TV1:llä klo 20.

  • "Voiko futarilla olla muuta elämää kuin jalkapallo"

    Futismutsi Espanjassa vertailee Suomea ja Espanjaa.

    Futismutsi Espanjassa yrittää löytää tasapainon: "Eetu pelaa futista tavoitteenaan ammattilaisuus. Aika ajoin noin korkealle asetettu tavoite saa pelaajan hermot ja voimavarat koetukselle. Silloin on vanhempien tehtävä muistuttaa siitä ettei jalkapallo ole ihan niin vakava asia kuin se välillä tuntuisi olevan."

  • Tutkija Berg: "Äidit leipovat mokkapaloja, isät valmentavat"

    Tutkija Päivi Berg pohtii vanhempien roolia junnu-urheilussa

    Tutkija Päivi Berg pohtii vanhempien sukupuolirooleja junnu-urheilun seuratoiminnassa. "Oletko koskaan tullut ajatelleeksi sitä, miksi lähes aina on niin, että poikia valmentaa mies ja tyttöjä nainen tai mies? Entä oletko junioritapahtumissa nähnyt pelkästään isien pyörittämää buffettia, ellei ole kysymys makkarakojusta?"

  • Juha Itkonen: Vanhemmat eivät voi valita lapsensa harrastusta

    Kirjailija Itkonen on tyytyväinen tanssivanhempi.

    Kirjailija Juha Itkonen kadehtii futiskulttuuriin kasvaneita äijiä, mutta antaa lapsilleen vapauden valita: "Poikani on innostunut. Hän oppii. Se on kaikkein tärkeintä, paljon tärkeämpää kuin se, olenko minä futisvanhempi vai tanssivanhempi."