Hyppää pääsisältöön

Pako-sarjan uusista jaksoista tihkuu tietoa – katso tuore traileri

Kuolleeksi luultu päähenkilö Michael Scofield ei tietenkään ole kuollut.

Hittisarja Pako palaa televisioon vuosien tauon jälkeen. Veljesten huikeista vankilapakosuunnitelmista kertovasta toimintadraamasta nähdään uusia jaksoja ilmeisesti alkuvuodesta 2017.

Pako eli Prison Break alkoi, kun Lincoln Burrows (Dominic Purcell) joutui syyttömänä vankilaan kuolemantuomiota odottamaan. Hänen veljensä Michael Scofield (Wentworth Miller) hankkiutui vankilaan pakosuunnitelman kera. He pääsivät karkuun vankilasta mutta viettivät loput tuotantokaudet pakoillen viranomaisia ympäri Amerikkaa. Aivan sarjan loppumetreillä Michael kuoli aivokasvaimeen.

Sarjan uusista jaksoista on nyt julkaistu traileri. Kuolleeksi luultu Michael ei tietenkään olekaan kuollut, mutta näyttää siltä, että asetelma kääntyy päälaelleen: nyt Lincolnin täytyy pelastaa vankilaan joutunut veljensä.

Uusien jaksojen tarina tapahtuu vuosia alkuperäisen sarjan päätöksen jälkeen. Vielä ei tiedetä, miten Michael on yhtäkkiä taas hengissä – toisaalta kuolleiksi luullut, eläviksi paljastuvat avainhahmot ovat draamasarjojen perus-twistejä.

Michaelin näyttelijä Wentworth Miller on sanonut, että hahmon henkiin herättämiseksi kehitetty tarina on oikeasti uskottava, joten faneilla ei ole hätää.

Myös Saran näyttelijä Sarah Wayne Callies on mukana uusimmissa jaksoissa, vaikka hän on trailerin perusteella siirtynyt elämässään eteenpäin Michael-ajoista. Tiettävästi Sara ja Lincoln ryhtyvät yhdessä kaavailemaan suunnitelmaa, jolla Michael saadaan vapaaksi.

Muita sarjaan palaavia henkilöitä ovat alkuperäiset pakenijat T-Bag, C-Note ja Sucre. Paosta on ilmeisesti tulossa tällä kertaa todella kansainvälinen, sillä uusia jaksoja on kuvattu Kanadan lisäksi Marokossa.

Lue myös:

Pako-tähden lihomiselle nauretaan meemissä – näyttelijä avautui mielenterveysongelmistaan

Pako-sarjan tähti kutsuttiin Venäjälle: Homona minun on kieltäydyttävä