Hyppää pääsisältöön

Näin sovittelija ratkaisisi saamelaiskiistan

Kuka on aito saamelainen?
Kuka on aito saamelainen? Kuva: Yle/ Mikko Lehtola kulttuuricocktail

Saamelaisten keskinäiset kiistat estävät tärkeää päätöksentekoa. Esimerkiksi ILO-sopimus alkuperäiskansojen oikeuksista on erimielisyyksien takia jäänyt ratifioimatta. Miten riidasta päästäisiin eteenpäin? Kansainvälinen konfliktinratkaisija antaa neuvoja saamelaisille kiistan ratkomiseksi.

Saamelaiset ovat jakautuneet ikään kuin kahden kerroksen väkeen, jossa vastakkain ovat saamelaisstatuksen saaneet "eliitti- tai valtasaamelaiset" ja saamelaisia sukujuuria omaavat, "liian suomalaistuneet" statuksettomat saamelaiset. Erityisesti suomalaistuneet inarinsaamelaiset ovat saaneet saamelaiskäräjiltä hylkäämispäätöksiä. Tästä seuraa, että jotkut kokevat saamelaiskäräjien edustavan pelkästään pohjoissaamelaisia.

Kärjistäen voisi sanoa, että napit vastakkain olisivat inarinsaamelaiset ja pohjoissaamelaiset. Mutta konflikti ei ole etninen, kuten voisi luulla. Inarinsaamelaisista vain pieni osa kritisioi saamelaiskäräjien saamelaisuusmääritelmää.

Nk. statuksettomien inarinsaamelaisten oikeuksia ajaa Inarinsaamelaiset ry. - Anarâšah rs puheenjohtajanaan saamelaiskäräjien jäsen Anu Avaskari. Avaskari on isänsä puolelta inarinsaamelainen, ja hänellä itsellään on saamelaisstatus.

Nk. statuksettomia inarinsaamelaisia puolustaa myös Jouni Kitti, jolla on kuitenkin pohjoissaamelainen tausta. Hän on maa- ja metsätalousministeriöstä eläkkeelle jäänyt entinen saamelaispoliitikko, sekä saamelaislehti Sápmelasin entinen päätoimittaja.

Toista mielipidettä edustavat saamelaisen kulttuurin professori Veli-Pekka Lehtola, jonka äidin suku on pohjoissaamelainen, sekä saamelaiskäräjillä vaikuttava saamelaispoliitikko, tekniikan tohtori Janne Saijets, joka on pohjoissaamelainen, mutta jonka sukujuuret ovat myös inarinsaamelaiset.

Keitä he ovat? - Lue lisää

  • Anu Avaskari tunnetaan saamelaiskäräjien toiminnan kritisoijana. Avaskari toimii myös Inarin kunnanvaltuuston puheenjohtajana.
  • Helsingissä asuva Jouni Kitti vaikuttaa eläkkeellä ollessaankin mielipidekirjoituksillaan ja blogillaan aktiivisesti. Kitti oli aikanaan laatimassa nyt määrittelyongelmia aiheuttavaa saamelaislakia. Lain säätämisen jälkeen hänen näkemyksensä etnisyyden määrittelystä on muuttunut, ja nykyään hän kannattaa itseidentifikaatiota Norjan mallin mukaisesti.
  • Oulun yliopistossa vaikuttava ja lukuisia saamelaista historiaa käsitteleviä teoksia kirjoittanut Veli-Pekka Lehtola tunnetaan saamelaiskäräjien puolustajana. Lehtolalta on viime vuonna ilmestynyt aiheesta Saamelaiskiista-niminen kirja.
  • Tamperella työskentelevä Janne Saijets tunnetaan puolestaan aktiivisena saamelaiskäräjiä puolustavana mielipidekirjoittajana.

Seuraavassa Anu Avaskarin ja Jouni Kitin sekä Veli-Pekka Lehtolan ja Janne Saijetsin näkemyserot saamelaisuuden kynnyskysymyksistä. Lue täältä lisää heidän puolesta ja vastaan -näkemyksiään.


Kuka on saamelainen?
Kuka on saamelainen? saamelaiset,KulttuuriCocktail

Anu Avaskari ja Jouni Kitti: Saamelaisuuden määritelmää pitäisi laajentaa. Itseidentifikaatiolla pitäisi olla suurempi rooli, kuten Norjassa. Jo tämä ratkaisisi yhden keskeisimmästä kiistan aiheista. Jos laajennettaisiin, tulisi todennäköisesti vain alle 500 uutta hakemusta.

Veli-Pekka Lehtola ja Janne Saijets: Saamelaisuuden määritelmää ei saa laajentaa, sillä muuten saamelainen itsehallinto ajautuu valtaväestön hyvän tahdon varaan. Pahimmillaan 100000 suomalaista saattaa pyrkiä saamelaisiksi, vain koska heillä on lappilaisia esi-isiä.

AA & JK: Etnisyyden määrittäminen historiallisten asiakirjojen perusteella on vaikeaa, eikä siinä ole mitään mieltä tämän päivän näkökulmasta. Vanhoissa asiakirjoissa ei ole montaa suomalaista mukana. Ja jos onkin, niin siitä ei ole ollut saamelaiselle kulttuurille haittaa, vaan yhteistoiminnan kautta kulttuurille suurta hyötyä. Sekä suomalaiset että pohjoissaamelaiset ovat aikanaan sekoittuneet inarinsaamelaisten kanssa, ja inarinsaamelaiset ovat oppineet suomalaisilta maanviljelyä ja porosaamelaisilta suurporonhoitoa.

V-PL & JS: “Lappalainen” sanalla on kaksijakoinen merkitys ja toinen osapuoli on käsittänyt sen joko tietoisesti tai tiedostamattaan väärin. Lappalainen sana on puhekielessä ollut kyllä sanan "saamelainen" synonyymi, mutta historiallisissa viranomaisten asiakirjoissa sillä ei ole viitattu etnisyyteen vaan verollisen elinkeinoon (vrt. talollinen). Talollinen tai lappalainen saattoi olla saamelainen tai suomalainen. Inarissa ja Utsjoella lappalaiset ovat olleet yleensä saamelaisia.


Kiistan monimutkaisuutta kuvastaa se, että suurin osa saamelaisista on joka tapauksessa monikulttuurinen yhdistelmä eri saamelais- ja suomalaisheimoja. Mielipiteet jakautuvat myös sen mukaan, onko suurporonhoitaja vai ei.

Saamelaisten perinteinen kulttuuri ja kieli sekä joiku ovat katoamassa. Kielen ja kulttuurin säilymisestä ollaan äärimmäisen huolestuneita suomalaistumispaineiden alla. Saamelaisia poronhoitajia on vain noin 1100. Tämän päivän saamelaiset ovat globaaleja maailmankansalaisia. Kuvaavaa on, että tämän jutun mielipidevaikuttajista ainoastaan Anu Avaskari asuu saamelaisalueella.

Kuka siis on saamelainen ja mitä on saamelainen kulttuuri aikana, jolloin puolet saamelaisista vaikuttaa etelän kaupungeissa?

Saamen kielten levinnäisyysalueet.
Suomessa asuu lähteestä riippuen 6000 - 10 000 saamelaista. Heistä yli puolet asuu kotiseutualueensa ulkopuolella. Yksin Helsingissä n. 1000. Saamen kielten levinnäisyysalueet. saamen kieli,KulttuuriCocktail

Kiistaa ei synny ainostaan saamelaisidentiteetistä, vaan myös vallasta päättää maan ja vesien käytöstä. Sekä inarinsaamelaisten, pohjoissaamelaisten että kolttasaamelaisten historialliset ja perinteiset oikeudet maiden ja vesien käytöstä ovat vielä pitkälti selvittämättä.

Saamelaiset on perustuslaissa tunnustettu alkuperäiskansaksi. Ja ILO-sopimuksen ratifioinnilla voitaisiin "palauttaa takaisin saamelaisille valtion vuosisatoja sitten laittomasti itselleen ottamat maat". “Vuosisatoja” sitten ei kuitenkaan puhuttu “saamelaisista” vaan “lappalaisista”. Näitä käsitteitä tulkitaan nyt eri tavalla. Onko siis "lappalaiseksi" merkittyjä esi-isiä omaava tänä päivänä "suomalainen" vai "saamelainen"? Kuka siis edustaa sitä vuosisatojen takaista saamelaista, jolle maat tänään palautettaisiin?

Saamelaisuusmääritelmä lain mukaan

Laki saamelaiskäräjistä 3 §

Saamelaisella tarkoitetaan tässä laissa henkilöä, joka pitää itseään saamelaisena, edellyttäen:

  1. että hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään; tai
  2. että hän on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjassa; taikka
  3. että ainakin yksi hänen vanhemmistaan on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa.
Ketkä ovat alkuperäiskansaa?
Ketkä ovat alkuperäiskansaa? kulttuuricocktail

Anu Avaskari ja Jouni Kitti: Suomen valtion alueen vanhin ja ainoa todellinen alkuperäiskansa on inarinsaamelaiset.

Veli-Pekka Lehtola ja Janne Saijets: Saamelaisten jako eri alaryhmiin saattaa olla arveluttavaa, koska saamelaiset ovat aina kulkeneet paljon. Tietylle alueelle leimalliset “alkuperäiset suvut” vähenevät mitä pidemmälle historiaa tarkastellaan taaksepäin, eivätkä ne näin ollen kuvaa alkuperäiskansaa.

AA & JK: Pohjoissaamelaiset ovat Norjasta 1800-luvun lopulla muuttaneita porosaamelaisia, jotka ovat muuttaneet inarinsaamelaisten perintömaille. Koltat asutettiin Venäjän puolelta evakkoina inarinsaamelaisten perintömaille.

V-PL & JS: 1800-luvun sijasta voidaan tarkastella jotain kaukaisempaa ajanjaksoakin. Silloin useat inarinsaamelaiset muinaiset suvut havaitaan muuttaneen jonkun muun lapinkylän alueelta.


Norjassa "kaikki ovat tervetulleita" saamelaisiksi - etnisyyskiistaa ei ole

Norjassa käytiin 90-luvun alussa lähes samanlaista keskustelua kuin nyt Suomessa. Silloin nk. porosaamelaiset eivät olisi halunneet myöntää nk. merisaamelaisille saamelaisstatusta, sillä nämä olivat integroituneet valtaväestöön aikaisemmin kuin porosaamelaiset.

Norjan valtio vaati saamelaismääritelmän laajentamista niin, että merisaamelaisetkin mahtuisivat mukaan, ja konfliktin eskaloitumiselta vältyttäisiin. Tuolloin Norjan Saamelaiskäräjät arvioi, että 50 000 uutta saamelaista hakisi saamelaisiksi. Lopulta vain vajaa 5000 haki.

Norjassa käytännössä "kaikki ovat tervetulleita" saamelaisiksi. Eikä siellä tänä päivänä tarvitse käydä pitkiä ja kalliita oikeudenkäyntejä siitä, kuka on saamelainen. Laissa on kylläkin mukana polveutuminen, joka lasketaan varhaisemmalta ajalta kuin Suomessa. Norjassa maininta vuoden 1830 kirkonkirjoissa riittää, Suomen saamelaiskäräjät noudattavat epävirallista rajapyykkiä 1875.

Hylkäämispäätöksistä inarinsaamelaiseksi hakevat ovat valittaneet korkeimpaan hallinto-oikeuteen, ja KHO tulkitseekin lakia laajemmin kuin saamelaiskäräjät. Päätökset eivät kuitenkaan ole olleet täysin johdonmukaisia ja loogisia, ja viimeksi pettymystä on aiheuttanut KHO:n 89 hylkäämispäätöstä. Lisäksi oikeusprosessit ovat pitkiä ja kalliita, eivätkä ne tuo helpotusta jo valmiiksi tulehtuneeseen ilmapiiriin.

Ulkopuolisen näkökulmasta näyttäisi riita ratkeavan sillä, että saamelaisuuden määritelmää laajennettaisiin, ja muutamalle saamelaiseksi haluavalle annettaisiin saamelaisstatus. Silloin ei tarvitsisi enää pohtia, ovatko hakijat suomalaisia vai saamelaisia. Mutta saamelaiskäräjät kokee suomalaistumisen suurena uhkana jo nyt. Riita aidosta saamelaisuudesta on äitynyt niin pahaksi, että vihapuhe kukoistaa ja kumpikin haukkuu toista osapuolta rasistiksi.

Klikkaa alla olevaa kuvaa ja lue viisi keskeisintä kiistakysymystä, joista ILO-sopimuksen ratifiointi on kiinni

Viisi syytä, miksi inarinsaamelaiset vastustavat ILO-sopimuksen ratifiointia
Viisi syytä, miksi inarinsaamelaiset vastustavat ILO-sopimuksen ratifiointia kulttuuricocktail,KulttuuriCocktail

Konfliktinratkaisu - eli miten kiistasta päästään eteenpäin?

KulttuuriCocktail pyysi neuvoa kansainvälisissä kriisinhallintatilanteissa toimineelta Mikaeli Langinvainiolta, miten saamelaiskiistaa voisi sovitella. Langinvainio neuvoo, että kaikkia osapuolia on kuunneltava tasapuolisesti, joten KulttuuriCocktail kysyi eri mieltä olevilta näkemykset keskeisimmistä kiistan aiheista. Lähi-Idässä, Afrikassa ja Itä-Euroopan kriisinhallintatilanteissa toiminut Langinvainio kertoo niiden perusteella, miten vastaavissa tilanteissa on toimittu.

Saamelaiskiistassa on yhtäläisiä piirteitä useimpiin konflikteihin, joissa Langinvainio on työskennellyt.

- Kaikki konfliktit ovat perusanatomialtaan yllättävän samankaltaisia. Mutta erityisesti konfliktit, joissa alkuperäisväestöt tai etniset vähemmistöt kamppailevat asemastaan yhteiskunnassa, ongelmat liittyvät usein ryhmien poliittiseen asemaan, maaoikeuksiin, taloudellisiin mahdollisuuksiin ja identiteetteihin.

1. Kummankin osapuolen on haluttava sopua

Lähtökohtana tulee olla, että osapuolet itse määrittelevät mikä on konfliktin anatomia, mistä asioista, kokemuksista, näkemyksistä ja tarpeista erimielisyydet johtuvat. Ulkopuoliset eivät voi sitä tehdä, mutta ulkopuoliset voivat auttaa asioiden ratkaisussa toimimalla puolueettomina ja rehellisinä välittäjinä.

Sovitteluhalukkuutta ei kuitenkaan usein osata ilmaista ennen kuin kumpikin osapuoli on päässyt kertomaan omat näkemyksensä ja kokenut tulevansa kuulluksi. Erityisesti kun osapuolia on kaksi tai enemmän tämän yhteensovittaminen vaatii usein ammattitaitoista välittäjää tai sovittelijaa.

Kansallista yhtenäisidentiteettiä rakennetaan usein etsimällä vastakkaisia ihmiskuvia – määrittelemällä sellaisia ihmisryhmiä jollaisia ainakaan ei haluta olla. Tämä on totta niin suomalaisten kuin saamelaistenkin kohdalla. Huolestuttavaa tästä tulee silloin, jos viha ja aggressio toisia kohtaan on keskeinen osa oman identiteetin ylläpitoa. Tällöin historiaakin käytetään usein väärin hyväkseen. Kielenkäytöstä tulee usein vastakkainasettelua korostavaa ja vihan elementtejä sisältävää.

Saamelaisten konfliktin pitkittyminen johtuu siitä, että yhteisessä neuvottelupöydässä jumiudutaan historian eri tulkintoihin ja väärintekoihin, jonka jälkeen on vaikea päästä yhteisymmärrykseen. Vielä vaikeampi tämän jälkeen on nähdä, mitä konflikti tarkoittaa molemmille, ja mitä pitäisi nyt tehdä ja kuinka mennä eteenpäin.

- Kun kysymys on kokonaisten väestöryhmien ja kansojen välisistä konflikteista olennainen kysymys on, kuka saa edustaa ja ketä. Tämän vuoksi kansainvälisessä rauhanvälityksessä on alettu suosimaan niin sanottuja kansallisia dialogeja. Niissä kansallisia kipukohtia käsitellään niin, että koolle kutsutaan laajapohjaisesti ihmisiä kaikista väestöryhmistä.

2. Vääryyttä kokevien kertomukset on kuultava sellaisinaan

Konfliktin osapuolten omat kokemukset määrittelevät konfliktin olemassaolon ja ratkaisun mahdollisuudet. Konflikteissa on useampia totuuksia, miten asiat ovat olleet ja eri käsityksiä, miten asioiden tulisi olla. Historialliset faktat ovat Langinvainion mukaan selvitettävä mahdollisimman tasapuolisesti.

- Mutta faktat ovat konfliktissa usein jopa toissijaisia, sillä juuri samojen tosiasioiden eri tulkinta aiheuttaa konfliktin. Kaikkia historiallisia faktoja ei voida välttämättä edes tarkistaa. Mutta tulkinnat ja käsitykset elävät ihmisten mielissä ja vaikuttavat käytännön elämässä.

Tässä tapauksessa ILO-sopimuksen ratifioinnin vastustamisessa.

Konfliktin syyksi riittävät hyvin kaukaisilta vaikuttavat seikat, kuten esimerkiksi se, että inarinsaamelaiset kokevat, että heidän sankaritarinansa ja myyttinsä kiistetään. Tai että saamelaiskulttuurien museossa on “väärän” suvun sukupuu ja hääkuva esillä.

3. Inarinsaamelaisten vaatimukset heidän identiteettinsä tunnustamisesta on otettava tosissaan

Mikaeli Langinvainion mukaan poliittisen aseman käsittelyyn eri etnisten ryhmien välille tarvitaan pysyvämmin sellaiset poliittiset rakenteet, jotka varmistavat myös vähemmistöjen vähemmistön osallisuuden heitä koskeviin päätöksiin.

Langinvainion mukaan valtakulttuurin kannattaa antaa vähemmistölle hieman enemmän erioikeuksia. Se on ikään kuin valtaväestön moraalinen velvollisuus, mutta myös käytännöllisesti järkevää, jotta konflikteilta vältytään. Oikeuksien tulee selvästi osoittaa vähemmistön huomioimista ja kunnioitusta.

- Vähemmistön on kuitenkin joskus oltava äänekäs saadakseen äänensä kuuluviin, joskus ärsyttävyyteen asti. Mutta se ääni on valtaväestön otettava tosissaan. On kuunneltava mistä on kyse ja yritettävä löytää kompromisseja ja ratkaisuja keskustellen, ennen kuin ihmiset ovat vihoissaan ja pysyvämmin vastakkainasettelussa.

Konfliktin kärjistymisen kaava

Konflikti kärjistyy salakavalasti, veren ei tarvitse heti roiskua.

  1. Asenteiden koventuminen - “ne on vähän niinku tommosia”
  2. Polemisointi ja kantojen jäykentyminen. Psykofyysinen reaktio. Ihmisen keho jäykistyy konfliktitilanteessa ja hän alkaa puolustautumaan ja näkemään toisen huonommassa valossa.
  3. Voimannäytöt: katupartiot, jotka saattavat perustua aitoonkin pelkoon, mutta myös haluun näyttää voimaa.
  4. Koalitioiden muodostuminen - joko olet meidän puolella tai meitä vastaan - puoli on valittava.
  5. Polarsiaatio ja sosiaalinen paine lisääntyy ja seuraa kasvojen menettämistä, jos ei kuulu oikeaan porukkaan
  6. Uhkaukset ja mustamaalaamiset
  7. Jonkinlainen isku vyön alle.
  8. Kostonkierre ja tie väkivaltaiseen konfliktiin on syntynyt.

4. Sovinnon löytymiseen ei aina tarvitse tehdä edes sopimusta

- Joskus riittää anteeksipyyntö ja suullinen tunnustaminen, konfliktintutkija Mikaeli Langinvainio sanoo.

- Esimerkiksi inarinsaamelaisten identiteettiä puolustavien kommenttien perusteella voi päätellä, että saamelaisten vähemmistö kaipaa saamelaisten enemmistöltä oman identiteettinsä tunnustamista.

Suomessa ongelmana eivät ole läpeensä korruptoituneet poliittiset instituutiot ja oikeusjärjestelmät, kuten monissa muissa maissa, joissa Langinvainio on toiminut.

- Mutta jos osa saamelaisista kokee, että korkeimman hallinto-oikeuden päätökset ovat väärät ja saamelaiskäräjien asemassa tai edustavuudessa on ongelmia, niin pitää tarkkaan miettiä, miten instituutioita voidaan kehittää niin, että alkuperäiskansan oikeudet toteutuvat. Kaikki lähtee historian ymmärtämisestä ja keskustelusta. Alkuperäiskansalla on oikeus oman maan, kielen ja kulttuurin hallintaan. Pitäisi luoda siis vuorovaikutusta ihmisten ja instituutioiden välille, jotta asiat voidaan saattaa kestävälle pohjalle.

5. Totuuskomissiosta on ollut apua vastaavanlaisissa konflikteissa

Esimerkiksi Kanadassa ja Australiassa totuuskomissiota on käytetty selvitettäessä alkuperäisväestön assimilaatioon liittyviä konflikteja.

- Usein historian käsittely on myös edellytys sille, että eri tulkintoja omaavat osapuolet voivat tunnustaa toistensa lähtökohdat ja rakentaa perusluottamusta kunnioittavalle ja yhteistyöhaluiselle yhteiselolle, Langinvainio sanoo.

- Kansalliset traumat voivat patoutua käsittelemättöminä asioina ihmisten mieliin, kertomuksiin ja tarinoihin, jolloin totuudesta on erittäin vaikeaa saada selkoa. Silloin kun ihmiset itse kokevat, että traumaattista menneisyyttä ei olla vielä asiallisesti käsitelty, se pitää tehdä.

Langinvainion mukaan vuorovaikutus ei synny tutkijoiden selvityksillä. Myös totuuskomissio on tilapäinen elin, joka keskittyy historian vääryyksien selvittämiseen.

- Intressiristiriitoja taas pitää pystyä käsittelemään dialogin avulla. Sen pohjaksi on kuitenkin usein käsiteltävä historialliset vääryydet, jotta päästään keskittymään tähän päivään ja tulevaisuuteen. Dialogi on ainoa keino, jolla konflikteja voidaan kestävästi ratkaista.

6. Valtion pitäisi pysyä joustavana ja kyetä perustamaan normeista poikkeavia päätäntäelimiä

Konfliktinraktaisija Langinvainio painottaa, että poliittisten instituutioiden uudistaminen tulisi perustua laajapohjaiseen ymmärrykseen siitä, keiden halutaan edustavan ketäkin ja missä asioissa.

- Usein konflikteja ratkaistaan erilaisin poliittisin kiintiöin. Niistä on kuitenkin kansainvälisesti huonoja kokemuksia, erityisesti kun eri ryhmille jaetaan poliittista valtaa esimerkiksi uskonnollisin ja etnisin perustein. Huonoja esimerkkejä tästä ovat Bosnia ja Libanon. Niissä yhteinen poliittinen päätöksenteko on jäätynyt lähes paikoilleen yhteiskunnan kustannuksella ja hauras rauha on jatkuvasti alttiina.

Sovittelun myötä ihmiset ottavat itse vastuuta omista asioitaan, eivätkä jätä niitä esimerkiksi oikeuslaitoksen käsiteltäväksi.

- Sovittelulla konflikteista voidaan päästä yhteisymmärrykseen, jossa tuhoavien suhteiden sijaan voidaan luoda ja säilyttää rakentavia suhteita, ja päätyä vihollisuuden sijaan jopa vahvaan ystävyyteen. Ihminen haluaa useimmiten elää rauhassa ja olla hyvä toiselle, kunhan hän itsekin tulee kuulluksi.

Faktoja korjattu ja tarkennettu, otsikkoa muutettu 20.5. klo 11:05

Kommentit