Hyppää pääsisältöön

True Detective

True Detective-sarjan etsivät Marty Hart (Woody Harrelson) ja Rust Cohle (Matthew McConaughey)
True Detective-sarjan etsivät Marty Hart (Woody Harrelson) ja Rust Cohle (Matthew McConaughey) Kuva: Yle/HBO true detective

Jos Sopranos ja The Wire loivat HBO:lle maineen kunnianhimoisen käsikirjoittamisen kotipesänä ja kriittisen yleisön suosikkina 2000-luvun alussa, niin Game of Thrones, Girls ja True Detective ovat pitäneet uskottavuutta yllä ja laajentaneet katsojakuntaa 2010-luvulla.

True Detective Television tiiliskivissä to 19.5. klo 17.20 ja ti 24.5. klo 22.05 + Areena

Nic Pizzolato on vuonna 1975 New Orleansissa syntynyt kirjailija ja käsikirjoittaja, jonka kirjallinen menestys on ehkä jäänyt True Detective -sarjan aiheuttaman kohun jalkoihin. Pizzolaton vuonna 2010 ilmestynyt esikoisromaani Galveston on käännetty lähes 20 kielelle ja siitä on parin vuoden ajan ollut kehitteillä elokuvaversio, jonka pääosanesittäjäksi on julkistettu Matthias Schoenaerts.

Vuonna 2011 Pizzolato kirjoitti kaksi jaksoa tanskalaissarja Rikoksen jenkkiversioon Jälkiä jättämättä, sitä seuraavana vuonna eli 2012 syntyi kotiosavaltioon sijoittuvan sarja True Detective, joka tuli nähtäväksi vuonna 2014. Sarjasta tuli läpimurto, True Detective on HBO:n historian katsotuin aloittelijan (ekaluokkalaisen, fuksin, rookien) tekemä sarja. Toinen kausi tuli heti seuraavana vuonna, Pizzolato kirjoitti jälleen kaikki jaksot. Erona oli se, että kaikki ensimmäisen kauden kahdeksan jaksoa ohjannut Cary Joji Fukunaga ei ollut enää mukana kuin tuottajana. (Fukunaga kirjoitti ja ohjasi samoihin aikoihinNetflixille palkitun elokuvansa Beasts of No Nation.)

Vuonna 1995 nainen nimeltä Dora Lange murhataan

Aikajanalle asetettuna True Detectiven ensimmäisen kauden tapahtumat etenevät seuraavasti (hypätkää tämän kappaleen yli, jos ette halua spoilereita): Vuonna 1995 nainen nimeltä Dora Lange murhataan. Ruumiin esillepanossa on rituaalisia merkkejä. Matthew McConagehyn esittämä Rust Cohle ja Woody Harrelsonin esittämä Marty Hart alkavat tutkia. Louisiana on pari vuotta aiemmin vierailleen hurrikaani Andrew’n jäljiltä huonossa jamassa. Rust ja Marty löytävät metamfetamiinia valmistavia konnia, jotka vaikuttavat syyllisiltä. Miehillä on hyväksikäytettyjä lapsia vankina. Rust ja Marty tappavat rikolliset. Hetken näyttää hyvältä, ihmissuhteet soljuva tasapainoisina. Sitten Rust saa kuulustelussa vihjeen, että syylliset ovat muualla, kuulee koodisanat “carcosa” ja “keltainen kuningas”. Rustin ja Martyn välit menevät poikki, Marty eroaa, Rust katoaa vuosikausiksi. Vuonna 2012 Rustia ja Martya kuulustellaan, sillä poliisit haluavat selvittää onko Rustilla itsellään osuus rikoksiin. Martylla on oma etsivätoimisto, Rust esittelee Martylle vuosien aikana hankkimansa tutkimusaineiston. Marty ja Rust alkavat yhdessä uudellen tutkia asiaa. Oikea syyllinen löytyy ja seuraa lopputaistelu.

Kronologinen esitystapa ei kuitenkaan tee oikeutta tälle filosofiseksikin nimitetylle sarjalle. Rustin ja Martyn vuoden 2012 kuulusteluista liikkeelle lähtevä sarja risteilee aikatasojen välillä ja Rustin pitkien monologien ja filosofointien leimaamassa verkkaisuudessa on jotain hyvin vangitsevaa. Samoin kasvavassa ristiriidassa sen välillä, mitä kuulusteluissa kerrotaan ja mitä Rust ja Cohle tietävät ja tekevät.

käsikirjoitus on kuin lukiolaisen kirjahylly

Kerronnan rakenteessa on sellaista unenomaisuutta, jonka voisi odottaa syntyvän kokeneelta romaanikirjailjalta. Sarja on rikas niin kirjallisista viitteistä kuin henkilöihinsä ja heidän taustaan liittyvistä yksityiskohdista, että Vulturen julkaisema hakemisto (A Handy Glossary of True Detective Names, Places, and Things) on kohdallaan innokkaimmille sarjan katsojille. Raamattua, Nietzscheä, Shakespearea, Camus'ta, käsikirjoittaja Mika Ripatin mukaan "käsikirjoitus on kuin lukiolaisen kirjahylly, vain Hermann Hesse puuttuu".

True detective
True detective true detective

True Detective ei ole pelkkä sarjamurhaajatarina vaan kertomus Amerikasta, jonka loputkin turvaverkot on revitty. Samalla se on upea kuvaus eriparisen poliisikaksikon keskinäisestä dynamiikasta ja toistensa löytämisestä. Marty on jokamieshahmo, jolla on macho-elkeitä, syrjähyppyjä ja perinteisen tekopyhä arvomaailma. Rust on elämässään kovia kokenut älykkö, joka pitää itsensä kasassa pidättäytymällä nautinnoista, kunnes epäonnistuminen tutkinnassa on murtaa padon ja hänestä tulee evp. rikostutkija ja osapäiväjuoppo.

True Detectiven ensimmäisen kauden vangitsevuuden syitä kannattaa jakaa laajemmallekin. Kuvaaja Adam Arkapaw kannattaa mainista, hän on kuvannut myös Jane Campionin ohjaaman upean kuusiosaisen Top of the Laken. Sarjan soundtrack on erottamaton osa sen luomaa muistijälkeä. Musiikin valinnut T-Bone Burnett (kts. musiikit Coen-elokuvissa Big Lebowski, O Brother, Where Art Thou, Inside Llewyn Davis) on pysytellyt erossa cajunista ja muista kuluneimmista etelän tyylilajeista ja valinnut mukaan mm. Vashti Bunyania, Captain Beefheartia ja Bo Diddleya.

Television tiiliskivissä keskustelemassa True Detectivestä on käsikirjoittaja ja näytelmäkirjailija Mika Ripatti.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri