Hyppää pääsisältöön

Iloinen veronmaksaja

”Hallitus eroa - tai emme maksa veroa”

Tämä rytmikäs iskulause kajahteli Tampereen Hämeenkadulla työväen viime vappumarssilla. Ties vaikka nostatti hymynkareen huulille jollekin kadun varrella seisseelle, hallituksemme ja pankkien hellimälle verosuunnittelijalle.
Brittiläisen veroasiantuntijan Richard Murphyn veroylistysteos The Joy of Tax sisältää myös napakoita iskulauseita . Kuten ”ei kansanvaltaa veroitta” tai ”verot -valtion kivijalka” sekä tämänkin: verot eivät sisälly yksityiseen omistusoikeuteen”.

keski-ikäinen mies katsoo kiinteästi kameraan
Richard Murphy keski-ikäinen mies katsoo kiinteästi kameraan Richard Murphy

Oikeudenmukaisempaa verotusta ajavaa Tax Research -järjestöä johtava Murphy pitää veroja ihmiskunnan yhtenä järkevimmistä aikaansaannoksista. Sillä me kaikki hyödymme verotuksen seurauksena jaettaviksi tulevista varoista. Jos vain demokratia toimii.
Hänen mukaansa kansanvallan ja verojen kesken vallitsee symbioottinen, vuorovaikutuksellinen suhde. Tästä suhteesta hyötyvät sekä yhteiskuntaruumis eli valtio että veronmaksajat, siis kansalaiset. Jo valistusfilosofi Rousseau korosti yhteiskuntasopimuksessaan, kuinka maksettavan veron pitää vastata verotettavien arvoja ja periaatteita. Verotus luo sekä perustan valtiovallalle sekä sitoo valtion ja kansalaiset toisiinsa. Jos ei sido, niin kansa voi vaaleissa vaihtaa valtiovallan. Kuten Hämeenkatua marssineet tahtoivat.

”Pitkän ajan kuluessa syntynyt symbioottinen suhde on mielestäni yksi verotuksen riemuista. Tämän veronmaksajien valtaosa ymmärtää mielessään ilman sen syvempää perehtymistä verotuksen saloihin. Siksi enemmistö meistä , esimerkiksi Britanniassa reilut 90 prosenttia, maksaa veronsa vapaaehtoisesti. Koska me ymmärrämme verojen ja hyvinvoinnin vahvan, myönteisen yhteyden. Mutta tämän vuorovaikutussuhteen jatkuminen oikeudenmukaisena ja tasavertaisena edellyttää jatkuvaa huolenpitoa sekä kamppailua.”

Verojen kokeminen pakkona johtuu Murphyn mukaan tietoisesti juurrutetuista asenteista, joita me alituisesti toistelemme. Hän korostaa monessa kohdin sitä , etteivät verot ole veronmaksajien rahoja vaan valtion omaisuutta. Ja sitä, ettei yksityinen omistusoikeus koske bruttotuloja vaan nettotuloja. Verovelvollisten, kuten henkilöiden ja yritysten, vain sallitaan pitää hallussaan valtiolle kuuluvaa laillista omaisuutta, siis verovaroja.
Valtion omistusoikeuden tunnustamista kirjoittaja pitää ehdottomana perustana demokratian toimivuudelle. Toisin kuin viime aikoina kovin moni vaikuttaja on äänekkäästi väittänyt Lontoon City -yliopiston kansainvälisen talouden osa-aikaisena professorina myös toimiva Murphy jakaa verotuksen ilonpilaajat kolmeen ryhmään.

” Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat hävyttömät valtavirran poliitikot tyrkyttävät talouskuria ainoana lääkkeenä kaikkiin talousvaivoihin, erityisesti julkisen talouden tasapainottamiseen. He kieltävät meiltä verojen ilon ymmärtämättä sitä, että heidän rohdoillaan yhteiskuntaruumis sairastuu.
Toiseen ryhmään kuuluvat tietävät täysin , mihin pyrkivät kannattaessaan mahdollisimman alhaista verotusta. Tasaveroa progressiivisen verotuksen tilalle vaativia löytyy erityisesti veronmaksajien ja liike-elämän johtajien järjestöistä.
Kolmanteen ryhmään kuuluvat eivät halua verotuksen toimivan kuten sen pitäisi. Heitä motivoi ahneus, jota he pyrkivät yleensä kaikin tavoin peittelemään. Peittelyssä heitä avustavat palkkioita ahnehtivat asianajajat, pankkiirit ja tilintarkastajat.”

Valan tehneen tilintarkastaja Murphyn mielestä verotuksen ilonpilaajat loukkaavat miljoonia ihmisiä. Koska enemmistö kokee ainakin tiettyyn mittaan asti valtion edustavan kansalaistensa etuja. Radikaaleimmat ilonpilaajat kannattavat demokratian sijaan plutokratiaa, rahavaltaa. Heidän mielestään verolait ylläpitävät enemmistön tyranniaa.
Murphyn haastattelema, eräs tasaveroidean keskeinen kehittelijä Alvin Rabushka Hoover-instituutista ei antaisi ihmisille vapaata rahaa, irrottautuisi hyvinvointiohjelmista sekä korvaisi valtion tukemat eläkkeet yksityisillä eläkevakuutuksilla. Mitä enemmän yksityisiä kouluja ja sairaaloita , teitä, joukkoliikennettä ja postin jakelua, sitä enemmän verotus kevenisi, kun valtio ei enää ylläpitäisi näitä palveluja. Eräiden brittiläisten ilonpilaajien kannattamaa 30 prosentin eläke- ja sosiaalimaksut kattavaa tasaveroa Murphy pitää epätasa-arvoisena.

”Tasatulovero laskisi vauraiden ja nostaisi pienituloisimpien verotusta. Jo välilliset verot, kuten arvonlisävero, koettelevat eniten pienituloisia. Tasaveroa vaativat vaikenevat usein myös siitä, että yrityksen omistavat tai sen nimissä toimivat välttyisivät tasaverotukselta siirtämällä tulonsa kevyemmin verotettavaksi yritystuloksi. He myös lakkauttaisivat omasta mielestään enemmistön tyrannian säätämiä veroja ja maksuja, kuten yhteisöveron ja varallisuusveron sekä leimaveron. He näkevät progressiivisen verotuksen enemmistön hyökkäyksenä vauraan vähemmistön oikeuksia vastaan. Mitä enemmän puntia , sitä enemmän äänen tulisi heidän mielestään painaa.”

Teoksen katsaus verohistoriaan tuo ilmi progressiivisen verotuksen yltävän vuosituhanten taa. Parituhatta vuotta ennen ajanlaskun alkua muotoutunutta Babyloniaa tekijä pitää ensimmäisenä verottavana valtiona.
Rooman valtakunnassa kerättiin ja välteltiin veroja sekä kapinoitiin niitä vastaan. Esimerkiksi orjakauppaa ja perintöjä verotettiin. Sen sijaan vauras vallasväki kieltäytyi verojen maksusta. Murphy viittaa eräiden historioitsijoiden näkemyksiin, joiden mukaan kieltäytyminen joudutti imperiumin tuhoa. Viittaus saa kysymään, toistuuko historia ajassamme?

Tarinat verokarhuista ovat myös perua Rooman vallan ajoilta. Veroja kun karhusi kansalta usein sotilaiden ylläpitoon ja valloituksiin tarvitseva hallitsija. Varhaisiin Britannian verokapinallisiin kuului 60-luvulla kelttiläinen Iceni –heimo. Kapinan kukistaneiden roomalaisten miehittäjien teloittama kapinanjohtaja, kuningatar Boudicca jäi elämään oikeudenmukaisuuden marttyyrina.

Britti-imperiumissa oikeutta verotukseen muutti jo Magna Carta 1200-luvulla, kun Englannin monarkian piti kuuleman jo alaisiaankin veroja määrätessään. Ranskan vallankumous musersi veroin ylläpidetyistä erivapauksista nauttivan feodaalirälssin. Adam Smithin verotuksen teorian sisältänyttä Kansojen varallisuus -klassikon ilmestymistä samoihin aikoihin Murphy ei pidä sattumana. Hän katsookin verotuksen pysyneen valistusajasta lähtien yhteiskunnallisen vallankumouksen keskiössä.

”Kärjistetysti sanottuna: verotuksen historia on yhtä kuin valtion historia. Verot määrittelevät pitkälti sen, mitä valtio voi saada aikaan. Hyvin harvat valtiot voivat kerätä tarvittavat varat muulla tavoin, esimerkiksi öljytuloilla. Monien hallitusten äänestäjiä kosiskeleva valtion rahan painaminen saa puolestaan usein inflaation laukkaamaan villisti ja huonontaa valuutan vaihtoarvoa.
Kansalaiset puolestaan äänestävät sitä todennäköisemmin, mitä läheisemmäksi he kokevat verotuksen ja valtion yhteyden. Britanniassa osallistumme parlamenttivaaleihin ahkerammin kuin paikallisvaaleihin tai eurovaaleihin, koska koemme että verotuksella on väliä.
Tämän takia jokaisen on mielestäni välttämätöntä maksaa tuloveroa kantokykynsä mukaan. Koska tulovero pitää yllä verotuksen ja äänestämisen intiimiä suhdetta. Jos ei sitä maksettaisi, hallitukset saattaisivat ajatella, ettei tuloveroa maksamattomista ole niin väliä.”

Verotus edellyttää verolähteiden paikantamista. Sijaitsevat ne sitten maapohjassa, yrityksissä, liikevaihdossa tai verokeitaissa. Murphy on ollut keskeisesti vaikuttamassa talousjärjestö OECD:n suositukseen, joka velvoittaa monikansallisia yrityksiä antamaan maakohtaisia tietoja veroviranomaisille vuodesta 2017 alkaen. Amerikkalaisten suuryritysten raivoisasti vastustaman suosituksen Murphy arvioi tuovan hämärän voitonjaon aiempaa paremmin verotuksen kohteeksi.

Lontoon kuluvan toukokuun korruption vastaisen kokouksen alla kolmesataa ekonomistia ,yhtenä Murphy , vaati julkistamassaan vetoomuksessaan veroparatiisien lopettamista. Kolmatta osaa veroparatiiseista kruununsa alla suojelevaa Britanniaa taloustieteilijät toivovat aallonmurtajaksi. Kruunun alaisen Jerseyn edustaja kertoi tietoja jo luovutettavan luottamuksellisesti viranomaisille mutta vastusti mm. Ranskan vaatimia julkisia rekistereitä.

Tax Research -järjestön verkkosivujen blogissaan Murphy pitää suurimpana jarruna Yhdysvaltoja, joka kannattaa yhä salailua. Oxfam -järjestön mukaan amerikkalaisilla suuryrityksillä, kuten Applella, Microsoftilla ja Wall Martilla on huikeita summia veroparatiiseissa.

Murphyn mielestä verotaakka keventämään pyrkivässä verokilpailussa ei ole kyse reilusta yritysten välisestä avoimesta , pelisääntöjä noudattavasta kilpailusta vaan pikemminkin taloudellisesta sodankäynnistä. Tässä sodassa veroparatiisit ovat hyökkäysaseita, joiden avulla halutaan heikentää vihollismaiden asemaa , sen taloutta säänteleviä lakeja.

Lontoon Cityn puolestaan jyrkästi vastustama varainsiirtovero tai transaktiovero tukkisi Murphyn mielestä pankkien porsaanreikiä . Esimerkiksi Brasiliassa vuosina 1993-2007 näitä siirtoja koskevalla 0.38 prosentin verolla tuettiin maan julkista terveydenhoitoa.
Verotutkija iloitsee varallisuusveron kohteiden tulleet aiempaa näkyvimmiksi , osin oikeudenmukaisempaa verotusta ajavien järjestöjen sekä tietovuotojen ansiosta. Varallisuusveron kohteena olevien yritykset ovat hyötyneet siitä, että ovat saaneet yhteiskunnalta toimintaansa tukevat lailliset puitteet. Sama koskee myös valtiolta toimiluvan saaneita pankkeja.

Rahaa luovia pankkeja Murphy ruotii teoksestaan 30 sivua vievässä kuvitteellisessa budjettipuheessaan Britannian valtiovarainministerinä.

” Englannin keskuspankki tunnusti vallankumouksellisesti huhtikuussa 2014, että yksityiset pankit luovat lainaamalla rahaa. Että jokainen penny on luotu yksinkertaisella menettelyllä velottamalla lainatiliä ja luotottamalla pankissa avattua tiliä. Olemmekin ymmärtäneet vuosikymmenet , ellemme vuosisatoja, perusteellisesti väärin yksityisten pankkien toiminnan.
Muistutan alahuoneen jäseniä kolmesta pankkeja ja valtiota koskevasta erosta.

Ensinäkin: pankit luovat rahaa lainaamalla, valtio luo käteistä kuluttamalla. Toiseksi: pankit vaativat lainat takaisin rahana, valtio puolestaan veroina . Kolmanneksi: Valtio kuluttaa ennen veronkeruuta eikä kulutus pohjaa verokertymään. Ja lisään vielä neljännen eron : pankeilla on luottoriskinsä , valtiolla on vastuussa veronmaksajalle.

Pankit eivät toimi kansalliseksi eduksemme. Yksityistä voitonkeruuta lainoittavien pankkien ylenkatse kansallista etuamme kohtaan on pakottanut valtion keräämään tilapäisesti kuluttamiaan varoja enemmän takaisin veroina, jotta Britannia ei menisi nurin. Miksi hitossa silti eräät meistä yhä väittävät että yksin pankeilla pitäisi olla vastuu rahan luomisesta? ”

Rökitettyään ensin pankit, oppositiopuolue Labourin talouspoliittisiin neuvonantajiin lukeutuva Richard Murphy julkistaa alahuoneelle verotuksen vuosisadallemme tuovan veroperustalain. Lain mukaan kaikki tulot, voitot, osingot, lahjat, varallisuus, maa, myynti, ovat verotuksen kohteita, ellei toisin päätetä. Murphyn laki velvoittaa myös ensi kerran Britannian historiassa verovelvollisen eikä valtion todistamaan sen , ettei ole muka mitään verotettavaa.

” Lakini ei aiheuta mitään muutoksia lainkuuliaiselle enemmistöllemme. Sen sijaan verohuijareille lupaan painajaismaisen tulevaisuuden. Nimettömiä verovälttelijöitä ei enää siedetä. Pankkien tulee vastedes ilmoittaa verottajalle ketkä johtavat ja omistavat niiden lainoittamia yrityksiä. Kun verotamme pääomatuloja palkkatulojen tapaan, loppuu osingoilla, sijoituksilla ja spekulaatioilla elävien, palkansaajia kevyempi verotus.
Veronmaksajat ilahtuvat budjetistani. Hylkään siinä ensi kerran sen väärän väittämän, että tehtävänäni olisi vain tasapainottaa tilit - menot ja tulot. Täten luovutan verotuksen ilon parlamentille.”

Esa Aallas

Teos: Richard Murphy: The Joy of Tax, Bantam Press 2015 ,256s.

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Yhteiskunta