Hyppää pääsisältöön

Kertomus yliopistosta

kirjailija Marjo Niemi
kirjailija Marjo Niemi Kuva: Teos / Heini Lehväslaiho Marjo Niemi (kirjailija),marjo niemi

Olipa kerran palkattu ihminen poistamaan puutarha. Puutarha oli sijainnut keskellä kaupunkia jo ainakin yhdeksänsataa vuotta. Se oli ollut siinä näkynä jo ennen kuin itse kaupunkia edes oli olemassa. Ja voisipa joku sanoa, että koko kaupunki nyt on siinä, koska puutarha oli, mutta on vaikea muistaa asioita jotka ovat aina olleet. Kuin ihmeen kaupalla puutarha oli säilynyt sodista ja tuholaisista, kaupunkisuunnittelun oikukkaissa vesissä. Se oli säilynyt, koska kaikki olivat nähneet sen arvon.

Puutarhuri ajatteli puutarhaansa, joka oli hänen yhtä paljon kuin kaikkien kaupunkilaisten

Mutta eräänä päivänä joukko kaupunkilaisia sairastui sokeustautiin. He palkkasivat ihmisen poistamaan puutarhan. Se oli tulinen koe jossa katsottaisiin mistä palkattu ihminen oli tehty, kivestä vai ihmisestä. Palkattu tiesi kokemuksesta miten hankalaksi poistaminen menisi, jos hän alkaisi kuunnella vanhan puutarhurin kertomuksia. Itsensä kovettaneena hän käveli torin poikki kaivinkoneiden etunenässä ja kohtasi puutarhurin portilla. He seisoivat vastatusten ja kaupunki hiljeni, puutarha hiljeni, mereltä kulkeutui ujo tuuli. Puutarhuri ajatteli puutarhaansa, joka oli hänen yhtä paljon kuin kaikkien kaupunkilaisten. Hän ajatteli puutarhan historiaa, joka oli alkanut kauan ennen häntä, ajatusta mistä puutarha syntyi, puutarhan rikasta ekosysteemiä, sen mittaamatonta merkitystä kaikille, kenelle tahansa ja kaikille.

Minulla on käsky poistaa puutarha

”Puutarhanne on liian suuri”, sanoi palkattu ihminen.
”Puutarha on aina ollut tämän kokoinen, työntekijöitä on tosin jäljellä enää minä, koska muut te irtisanoitte”, vanha puutarhuri vastasi.
”Siksi puutarhanne onkin liian pieni ja keskitymme nyt yhdistelemään pieniä isommiksi yksiköiksi.”
”Mutta eihän puutarhaa voi siirtää, se on tässä”, sanoi puutarhuri.
”Ei kohta enää ole.”
Puutarhuri katsoi sisätiloissa elämänsä viettäneen palkatun ihmisen kasvoja ja kysyi: ”Mitä te oikein haluatte?”
”Minulla on käsky poistaa puutarha”.
”Puutarha on siis liian suuri ja liian pieni.”
”Niin”, sanoi palkattu ihminen ja katsoi vuorostaan ikänsä ulkona viettäneen puutarhurin uurteisiin ja auringon koskettamiin kasvoihin.
”Mutta ei täällä asuva lapsi pääse satojen kilometrien päässä olevaan puutarhaan, tänne hän pääsee”, sanoi puutarhuri. Palkattu ihminen otti käyttöönsä tiukemman sävyn, sillä vetoaminen lapsiin kuohutti häntä.
”Puutarhanne ei ole pystynyt profiloitumaan, eikä kaupallistamaan tuotteitaan. Puutarha on heikosti tuottava ala.”
”Puutarha tuottaa kaiken aikaa juuri sitä mitä sen kuuluukin. Se ei kyllä aina ole riihikuivaa rahaa”, sanoi puutarhuri.
”Juuri tästä on kyse.”
”Miten näille kasveille ja eläimille sitten käy? Miten minun käy?”
”Maailma on täynnä kasveja ja eläimiä, niitä on aivan liikaakin, rikkaruohot tunkevat nurmikoille, kärpäset kermaleivoksiin ja lokit Kauppatorille. Sinä taas voit mennä Keskuspuistoon hengittämään siitepölyä, siitähän te puutarhurit elätte.”

Se on kuin joku saisi himon syödä tuulta

Puutarhuri häpesi palkatun ihmisen puolesta. Hän ajatteli palkattua ihmistä, joka oli kasvanut aikuiseksi puutarhassa ja jonka puutarhuri muisti lapsena, joka oli iloinnut puutarhurin kertomuksista. Silloin puutarhuri muisti lukemansa Markku Lahtelan Hallitsija-romaanin kohdan ja lausui sen: ”Koska valta ja vauraus ovat asioita, joita on aina hankittava yhä lisää ja lisää: se on kuin joku saisi himon syödä tuulta; hyvin epäintressanttia ja loputonta: pitkästyttävää.”
Palkattu ihminen pyöritteli silmiään kärsimättömänä. Puutarhuri jatkoi: ”Minä ajattelin, että te vielä ymmärtäisitte kertomuksia niin kuin lapsena, mutta sinä olet muuttunut. En kerro enää teille niitä. Kertomukset eivät puhu teille enää.”
Sitten puutarhuri viittasi luokseen lainoppineen, joka alkoi puhua perustuslakia. Sellaista kieltä palkattu ihminen oli tottunut kuuntelemaan. Siinä he nyt seisovat, vanhan puutarhan portilla, vanha puutarhuri, palkattu ihminen ja lainoppinut.

Kommentit
  • Kertovatko suomalaiset rivot paikannimet enemmän nimien keksijöistä kuin itse paikoista?

    Suomen paikat on nimetty käyttäjien kokemuksien perusteella.

    Suomessa on 2944 paska-sanan sisältävää paikannimeä. Rivot paikannimet hihityttävät tai närkästyttävät kartanlukijoita. Miksi sukupuolielimet ja eritteet ovat olleet niin yleisesti nimeäjien käytössä? Paikkojen nimeäminen on perustunut yleensä joko kuvailemaan mitä ko. paikka muistuttaa muodoltaan, sen käyttökelpoisuuteen tai johonkin vahvaan kokemukseen paikassa.

  • Avaruusromua: Kuunnellaan jääleinikkiä!

    Miltä kuulostavat pohjoisen uhanalaiset kasvit?

    Onko kasveilla sielu? Muun muassa tätä pohti antiikin filosofi Aristoteles, ja oli sitä mieltä, että ei. Ei ole. Kasvit ovat kyllä eläviä, mutta eivät samalla tavoin kuin eläimet tai me ihmiset. Kasvit elävät erilaista elämää, selitti Aristoteles, ja puhui kasvisielusta ja sen luonteesta. Suomalainen Band of Weeds tekee musiikkia kasvien äänistä. Miltä kuulostavat pohjoisen uhanalaiset kasvit nuokkuesikko ja jääleinikki? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Lisää tilaa ajattelulle!

    Musiikkia, joka hengittää joogan tahtiin.

    Sana jooga on sanskriitin kieltä ja se tarkoittaa ihmisen ja kaikkeuden välistä yhteyttä. Muinaisen Intian joogit opettivat, että ihmisen kehon, tietoisuuden ja hengityksen välillä on yhteys. Joogaa harjoittamalla he pyrkivät tasapainoon: syvään keskittyneeseen tilaan, joka rauhoittaa kehon ja mielen. Musiikki on myös ollut keino etsiä sisäistä rauhaa ja tasapainoa. Musiikilla ja mietiskelyllä on pitkä yhteinen historia. Eikä ole mikään ihme, että musiikki ja jooga ovat kohdanneet monella taholla. Tapani Rinne tekee musiikkia, joka rauhoittaa ja antaa tilaa ajattelulle. Musiikkia, joka hengittää joogan tahtiin. Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri