”Olen tehnyt tämän kunnioittaakseni jokaisen ohikiitävän hetken haurasta kauneutta”. Näin sanoo muusikko ja säveltäjä Marsen Jules. Se, mitä hän on tehnyt ei ole aivan tavanomaista. Hänen albumistaan on julkaistu yli 300 erilaista versiota.
Eikä kyse ole siitä, että esimerkiksi albumin kannesta olisi painettu yli 300 erilaista versiota, vaan kyse on musiikista. Marsen Julesin albumin Shadows in Time musiikista on tarjolla yli 300 erilaista versiota. Eikä siinä kaikki: teoriassa albumin musiikista voisi olla tarjolla loputtomasti erilaisia versioita. Kyse on generatiivisesta musiikista. Musiikista joka ei toistu koskaan täysin samanlaisena. Musiikista, joka säveltää itse itseään kaiken aikaa.
Generatiivinen musiikki on musiikkia, joka luo itse itseään kaiken aikaa, luo omalla prosessillaan aina uusia variaatioita itsestään. Musiikkia, joka on loputon prosessi. Musiikkia, joka ei milloinkaan kuulosta täysin samanlaiselta kuin aiemmin. Musiikkia, joka muuttuu kaiken aikaa. Musiikkia, joka ei milloinkaan toista itseään täysin samanlaisena. Tästä syystä Marsen Julesin on ollut mahdollista julkaista yli 300 versiota musiikistaan.
CD-levyllä julkaistu versio on vain eräs versio Shadows in Time -albumista. Yli 300 muuta versiota on tarjolla usb-muistitikuille tallennetuna.
Monet törmäsivät generatiiviseen musiikkiin ensi kertaa 1990-luvulla, jolloin englantilainen Brian Eno alkoi käyttää tuota nimitystä musiikista, jollaista hän itse oli tehnyt jo 1970-luvulla.
Generatiivinen musiikki on lähtenyt liikkeelle hyvin hitaasti, sanoi Brian Eno tuolloin, 1990-luvulla. Hän ei ihmetellyt sitä, ettei generatiivinen musiikki ollut vielä saanut sen suurempaa julkisuutta. Hän oli kuitenkin varma, että näin ennen pitkää tulee tapahtumaan. Eräs syy, miksi generatiivisesta musiikista ei olla oltu kiinnostuneita on se, että sen ajatellaan liittyvän tietokoneisiin, hän sanoi. Itse asiassa tietokoneet eivät ole lainkaan välttämättömiä generatiivisen musiikin tekemisessä, korosti Brian Eno, mutta niiden avulla sitä on helpompi tehdä. Perusidea on siis se, että musiikki rakentuu itsestään, reaaliajassa, samalla kun sitä kuunnellaan.
Hän oli sitä mieltä, että kyse oli hyvin merkittävästä ideasta, tai ainakin ajatuksesta, joka kiehtoi häntä itseään ja jota hän oli menestyksekkäästi käyttänyt jo albumillaan Discreet Music vuonna 1975.
Brian Enon Discreet music on toteutettu kelanauhureilla, ääninauhoilla ja erilaisilla viivelaitteilla. Hän sanoo, että kyse on hyvin yksinkertaisesta ideasta. Ja muistuttaa, että musiikin kuuntelu täsmälleen samanlaisena yhä uudelleen ja uudelleen ei ole ollut mahdollista kuin hieman yli parisataa vuotta eli äänitystekniikan keksimisestä lähtien. Ihmiskunnalla on takanaan noin kolme miljoonaa vuotta historiaa, jolloin kaikki musiikki oli generatiivista ja sen jälkeen hyvin lyhyt aika, jolloin kaikki musiikki ei ole ollut generatiivista.
Brian Enon Discreet Music - väärinpäin kuunneltuna:
Brian Enon maanmies Richard Garrett innostui generatiivisuudesta vuosituhannen vaihteen tienoilla ja käytti tuolloin Brian Enonkin suosimaa Koan-nimistä tietokoneohjelmaa musiikkinsa tekemiseen. On syytä korjata eräs generatiiviseen musiikkiin liittyvä mahdollinen väärinkäsitys: generatiivisen musiikin tekijällä on hyvinkin suuret mahdollisuudet vaikuttaa siihen, miltä musiikki kuulostaa. Tekijä itse määrittelee monen monta musiikkiin ja sen generoitumiseen liittyvää asiaa, ja vasta kun hän on valintansa tehnyt, hän laittaa musiikkia tuottavan prosessin käyntiin. Kyse ei siis ole siitä, että musiikkia syntyisi jotenkin itsestään yhtä nappia painamalla. Ei, vaan musiikin tekijällä on suuri rooli musiikissa, huolimatta siitä, että musiikki syntyy jonkin mekaanisen ja analogisen järjestelmän tai sellaista jäljittelevän tietokoneohjelman avulla.
Richard Garrett vuonna 2001, tämä on generatiivisesti syntynyttä musiikkia albumilta Robot Sculpture:
Jossakin sanottiin, että musiikki on nykyään hyvin vaikea määritellä. Ennen musiikki kirjoitettiin nuottipaperille ja annettiin sitten esimerkiksi pianistille, joka soitti musiikin, tai kapellimestarille, joka pisti orkesterin soittamaan. Ja kun musiikkia soitettiin, se oli ohimenevä ilmiö. Kun esitys oli ohi, musiikki oli olemassa vain paperilla tai ihmisten muistissa. Brian Eno on puhunut siitä, kuinka musiikki on nykyään kaikkea muuta kuin katoavaista. Kun musiikki äänitetään ja tallennetaan, se muuttuu ikuiseksi, hän sanoo.
Ja kuten tällaisen generatiivisen musiikin tapauksessa tulee muistaa, generatiivisesta musiikista tehty äänitys tai tallenne on vain yksi osa, yksi pätkä, periaatteessa loputtomasti muuttuvasta musiikista. Se on kuin valokuva jostakin prosessista. Prosessista, joka tuottaa kaiken aikaa uutta sisältöä. Mutta se, kuinka vaihtelevaa tuo sisältö on, se riippuu paljolti käytetyistä menetelmistä ja taiteilijasta itsestään: siitä, millaiseksi hän itse määrittelee prosessin, sen materiaalin ja tapahtumat.
”Tehtyäni musiikkia yli 35 vuoden ajan tunsin, että minun oli palattava alkuun, siihen aikaan, jolloin kokeellisuus oli musiikin tekemisen lähtökohta”. Näin kertoo englantilainen Ian Boddy albumistaan Tone Science. Ja toteuttaakseen tämän unelmansa ja pyrkimyksensä hän rakensi järjestelmän, joka kykeni tuottamaan itse musiikkia hänen analogisen elektronisen laitteistonsa avulla. Ja systeemi todella tuotti musiikkia. ”Itse asiassa minä en fyysisesti soittanut mitään”, kertoo Ian Boddy. Silti on ehkä väärin puhua sattumanvaraisuudesta, sillä vaikka musiikki syntyikin itsestään teknisen ja elektronisen prosessin tuloksena, jo se, että Ian Boddy oli valinnut prosessin äänilähteiksi analogiset ja modulaariset elektroniset soittimensa, se vaikutti lopputulokseen hyvin olennaisella tavalla.
AVARUUSROMUA 22.5.2016 - OHJELMAN MUSIIKKI:
MARSEN JULES: Shadows in Time - osa - (Shadows in Time, 2016)
BRIAN ENO: Discreet Music - osa - (Discreet Music, 1975)
RICHARD GARRETT: Kagemusha (Robot Sculpture, 2001)
RICHARD GARRETT: Mawrth (Robot Sculpture, 2001)
IAN BODDY: Tone 3 (Tone Science)
Brian Eno puhuu generatiivisesta musiikista vuonna 1996:
Ei vain musiikkia! Lyhyt johdatus generatiiviseen taiteeseen:
