Hyppää pääsisältöön

The flow must go on

Se kuinka suurelta osin tahallisesti Leif Segerstamin ja Johannes Brahmsin kypsät ulkomuodot muistuttavat toisiaan lienee sivuseikka, kuten myös se, ovatko Segerstamin liki kolmesataa sinfoniaa ylipäätään verrannollisia Brahmsin neljään. Vuorovaikutusta kuitenkin koetellaan Turun filharmonisen orkesterin uudella levyllä.

cd-levyn kansi
cd-levyn kansi CD-levyt

Alban julkaisema levy on ennen kaikkea osoitus reippaasti yli kaksisataavuotiaan Turku filharmonian ilahduttavasta nykykunnosta ja päälle seitsemänkymppisen ylikapellimestari Segerstamin positiivisesta vaikutuksesta siihen. Brahmsin Ensimmäinen sinfonia on musiikillinen järkäle, jonka perinpohjaiseen taklaamiseen tarvitaankin muutama vuosirengas. Segerstam luo Brahmsin sinfonian säveltaiteeksi perin tasapainoisesti ja vakuuttavasti välttäen niin raskauden kuin neliskanttisuuden sudenkuopat, syyllistymättä sen enempää ylenpalttisuuteen kuin pinnallisuuteen.

Jatkumo säilyy ja fraasit elävät luontevasti, Brahmsin monisyisesti polveileva metrisyys on epäsuomalaisen raikasta ja lopputulos on ilahduttavan tuore, koskettavakin. Turku filharmonian jousiston sointi säilyy syvänä ja kiinteänä ja maailmanluokkaa olevat puhallinsolistit säväyttävät. Segerstam ja orkesteri tekevät kaikkiaan hatunnostonarvoisen tulkinnan Brahmsin moniongelmaisesta musiikista niin yksityiskohtien kuin suurmuodon tasolla.

Sitten tapahtuu vuorovaikutuksen toinen taso, jossa Leif Segerstamin oma elämysfenomenologiassa supernollattu sävelvalitseminen napanuorakiipeilee sinfonian nimellä kuusi kertaa kolmesta neljään minuuttia segerstamismanerismeja. Näin siis maestron itse kirjoittamaa levytekstistä lainailleen, selkokielellä ennemminkin puhuisin siitä ”selittämättömästä dimensiosta” jossa kapellimestari Segerstam muuttuu säveltäjä Segerstamiksi.

Koska nämä kaksi sinfoniaa, Ensimmäinen ja Kahdessadaskahdeksaskymmeneskahdeksas sattuvat soimaan peräjälkeen, ne on kaiketi myös kuunneltava siten. Harmillista kyllä muutaman kuukauden tauko äänitystilaisuuksissa sekä teosten orkestraation erilaisuus on muuntanut myös soinnin eikä vain parempaan suuntaan. Ohuelta kuulostava jousisto ja etäiset puhaltimet tekevät arkisen vaikutelman, tosin etualalle onkin miksattu lyömäsoittimia, maestron itsensä soittamaa pianoa ja harppua. Brahmsissa on roppakaupalla enemmän lämpöä, bassoa jopa hivenen liikaa. No, onhan musiikkikin toki erilaista.

Jossain siellä sävelten välissä on välillä hyväkin olla, Segerstamin sävelflow’ssa siis. Suurilta osin viihdyn paremmin kuitenkin omassa elämänpartituurissani.

Johannes Brahms: Sinfonia nro 1. Leif Segerstam: Sinfonia nro 288 ”Letting the FLOW go on…”. - Turun filharmoninen orkesteri, joht. Leif Segerstam. (Alba, ABCD 390)

Kuuntele Uudet levyt 20.5.2016, toimittajana Ville Komppa.

  • John Luther Adamsin äänimaisema pitää otteessaan

    John Luther Adamsin äänimaisema pitää otteessaan

    Yhdysvaltalainen John Luther Adams (s. 1953) tunnetaan vahvoja mielikuvia ja tilavaikutelmia tuovista äänimaisemistaan. Nyt päätöksensä saa 2010-luvulla valmistunut orkesteriteosten trilogia. Ensin oli Become River, sitten menestysteos Become Ocean, ja viimeisimpänä nyt ensilevytyksensä saanut Become Desert.

  • Mälkin ja HKO:n pirteää Bartókia

    Mälkin ja HKO:n pirteää Bartókia

    Maltillista levytystahtia ylläpitävä Helsingin kaupunginorkesteri on ylikapellimestarinsa Susanna Mälkin johdolla taltioinut Béla Bartókin varhaista näyttämömusiikkia.

  • Heinisen tuttuja uutuuksia

    Heinisen tuttuja uutuuksia

    Viime vuonna 80 vuotta täyttänyt Paavo Heininen tunnetaan sävellystuotantonsa lisäksi ennen kaikkea opetustyöstään. Heininen on arvostettu pedagogi, joka Sibelius-Akatemian sävellysprofessorin virassa toimiessaan oli taidemusiikin alueella merkittävä esteettisten suuntaviivojen määrittäjä Suomessa.