Janne Huttunen
Yle
Lapin korpien läpi kulkeva mutkainen, mäkinen ja huonokuntoinen Jäämerentie toimi suomalaisten elämänlankana välirauhan aikana 1940–41. Tie lähti Rovaniemeltä ja päättyi 531 kilometriä myöhemmin Jäämeren rannalle, Petsamon Liinahamarin satamaan. Tätä reittiä kuorma-autot hoitivat Suomen ulkomaankauppaa yli vuoden ajan, kun Itämeren kauppareitti oli sodan vuoksi tukossa. Valtavassa kuljetusurakassa mukana olleet autonkuljettajat kertovat radio-ohjelmassa tarinoitaan Jäämerentien varrelta.
Suomi oli keväällä 1940 hankalassa tilanteessa. Takana oli Neuvostoliitolle hävitty talvisota, ja maassa oli pulaa kaikesta elintarvikkeista lähtien. Perinteinen Itämeren kauppareitti oli Keski-Eurooppaan siirtyneen sodan vuoksi suljettu eikä Suomeen saatu kipeästi kaivattuja tarvikkeita.
Onnekseen Suomella oli yhä pohjoisessa Liinahamarin satama, Euroopan toinen yhä Atlantille auki oleva syväsatama. Ainoa pulma oli, että Liinahamari sijaitsi yli 500 kilometrin päässä Rovaniemeltä ja lähimmästä rautatiestä.
Hallitus ymmärsi nopeasti tilanteen vakavuuden ja huhtikuussa 1940 perustettiin neuvottelukunta pohtimaan Petsamon liikennekysymystä. Ratkaisuksi päätettiin perustaa valtio-omisteinen kuljetusyhtiö Oy Pohjolan Liikenne Ab, joka ottaisi hoidettavakseen Jäämerentien kuljetukset. Yhtiön johtoon asetettiin jämäkistä otteistaan tunnettu kenraali Paavo Talvela.
Vuonna 1985 valmistunut Olli-Pekka Ihamäen toimittama radio-ohjelma Jäämeren tie - elintärkeä henkireikä kertoo Petsamon hurjasta kuorma-autorallista välirauhan aikana 1940-41.
Projektissa riitti haasteita. Petsamo oli vuonna 1920 Suomeen liitettäessä lähes pelkkää erämaata. Suomen puolella tie ulottui Ivaloon, mistä sitä lähdettiin jatkamaan kohti Petsamoa. Tielinjaa raivattiin vuosikausia umpimetsään, yli vaarojen, upottavien soiden ja lukuisten jokien. Tie saatiin valmiiksi vuonna 1931, mutta siitä tuli kapea ja mäkinen, joka kelirikkojen aikaan meni hyvin huonoon kuntoon ja jota oli talvisin hankala pitää auki. Välirauhan ajan liikennöintiä varten tie vaati mittavia kunnostuksia, sillä suomalaiset olivat talvisodan vetäytymisessä mm. tuhonneet kaikki taakseen jääneet sillat.
Se oli hemmetin pitkä, hemmetin huono ja hemmetin kapea. Tie joka päättyi Jäämereen ja just ja just siinä pääsi kääntymään ja saman tien takaisin.
Omat ongelmansa aiheutti kehno kuljetuskalusto. Pohjolan Liikenne alkoi palkata yksityisiä kuorma-autoilijoita Jäämerentielle, mutta kiinnostus oli aluksi melko laimeaa. Suomen kuorma-autokalusto oli talvisodassa otettu armeijan käyttöön ja autot olivat sen jäljiltä surkeassa kunnossa. Liikennöitsijät eivät halunneet rikkoa ajokkejaan lopullisesti Jäämerentiellä. Liikenne saatiin kuitenkin käyntiin kesäkuussa 1940 ja Suomella oli jälleen henkireikä läntiseen maailmaan.
Monenlaisia mutkia matkassa
Liinahamarin satama oli ennen talvisotaa palvellut käytännössä vain kalastajia, joten mittavan tavarankuljetuksen aloittamiseksi siellä oli tehtävä rakennus- ja kunnostustöitä. Ensimmäinen suuri satamaan saapunut rahtilaiva oli Espanjasta ostettuja aseita kuljettanut SS Greta, joka saapui Liinahamariin 14. huhtikuuta 1940. Suomalaiset sotilaat purkivat lastin ja kuljettivat sen puolustusvoimien autoilla Rovaniemelle, aivan kuten kaikki muutkin lastit alkuvaiheessa.
Varastotilojen puute Liinahamarissa aiheutti suuria ongelmia ja niitä alettiin rakentaa pikavauhtia. Rakennus-, satama- ja automiehet tarvitsivat majoitustiloja, ja parakkeja rakennettiinkin lähes yhden rakennuksen päivävauhtia. Myös reitin varrelle perustettiin levähdyspaikkoja, ruokaloita ja autokorjaamoja, sillä reitin tietöissä oli jatkuvasti 1 400 miestä, pahimpina kelirikko- ja lumipyryaikoina jopa 4 000.
200 autoa minä kerran laskin kun Rovaniemeltä lähin. Sen verran niitä oli siellä pyllyllään ojassa.
Ensimmäisten laivojen purun jälkeen myös Suomen vienti alkoi jälleen vetää. Jopa 99 prosenttia Suomen viennistä oli puunjalostusteollisuuden tuotteita, mutta Mikko Uolan Petsamo 1939–1944 -kirjan mukaan maailmalle lähti myös mm. Arabian posliinia, Karhulan lasia, Artekin huonekaluja ja Valion juustoja. Jäämerentien kautta kulki myös ruotsalaisten kauppatavaraa, ja jopa hävittäjälentokoneita kuljetettiin kuorma-autojen lavoilla.
Liikenteen päästyä toden teolla vauhtiin meno oli hurjaa. Parhaimmillaan Jäämerentiellä liikennöi yli 2 000 autoa. Autot ajoivat Rovaniemen ja Liinahamarin väliä yötä päivää, toisinaan edestakainen reissu – joka nopeimmillaankin kesti 36 tuntia – ajettiin samoilla silmillä alusta loppuun. Väsyneet kuljettajat, kiire, liukkaus, pimeys, kylmyys, kapea ja huono tie sekä vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tottuneet ruotsalaiskuljettajat aiheuttivat jatkuvasti vaaratilanteita ja ulosajoja. Joulukuuhun 1940 mennessä Petsamon-liikenteessä oli saanut surmansa jo yli 50 ihmistä.
Oheisella audiolla Jäämerentiellä välirauhan aikana kuorma-autoa ajaneet Uuno Alaräisänen ja Einari Lehtonen kertovat hankalista tilanteista, joihin he reissuillaan joutuivat.
Jäämerentien tuntumaan oli muutamassa kuukaudessa tullut tuhansia uusia ihmisiä eikä tilanteesta selvitty ilman lieveilmiöitä. Maassa oli pulaa lähes kaikesta, eikä vähiten kahvista. Kahvia alkoikin selittämättömällä tavalla hävitä matkalla Liinahamarista Rovaniemelle. Kahvivarkauksiin syyllistyivät kuljettajat, lastaustyötä tekevät, varastomiehet sekä matkan varrella lastia verottavat rosvot, vaikka vartiointiin ja tarkastuksiin oli värvätty kymmeniä apulaispoliiseja. Hitaasti ylämäkeen etenevän kuorma-auton lavalle oli helppo kivuta ja pudottaa muutama kahvisäkki tielle. Väärässä paikassa lepotaukoa pitänyt kuski saattoi herätä autostaan ilman renkaita.
Lääninhallituksen tietoon tuli reilussa puolessa vuodessa yli 900 varkautta sekä 124 törkeää varkautta tai murtoa Petsamon-liikenteessä. Petsamo 1939–1944 -kirjan mukaan tilanne parani vasta keväällä 1941, kun kuljetuksista muodostettiin vartioituja saattueita.
Liinahamarissa oli lähes villin lännen meininki, kun korttihuijarit, viinatrokarit ja muut ei-niin-rehelliset yrittäjät ilmestyivät kokeilemaan onneaan. Kun väsynyt ja humalainen työmies hävisi korttipöydässä kovalla työllä ansaitsemansa rahat, pinna katkesi helposti. Väkivaltarikokset olivatkin välirauhan aikaan yleisiä Petsamossa, ja henkirikoksiakin sattui lähes joka kuukausi.
Britannia katkaisi Jäämeren meriliikenteen
Arka maailmanpoliittinen tilanne piti huolen siitä, että Petsamoon suuntautuva meriliikenne oli ollut sekä saksalaisten, brittien että neuvostoliittolaisten tarkkailussa syys-kesästä 1940 alkaen. Britannian suhtautuminen Suomeen oli sitten talvisodan päivien viilentynyt huomattavasti, eikä saksalaissotilaiden lisääntyminen Pohjois-Suomessa keväällä 1941 suinkaan parantanut tilannetta.
Toukokuussa 1941 Jäämeren laivaliikennettä valvova Britannia pidätti muutamia Liinahamariin matkalla olevia kauppalaivoja ja otti kesäkuussa haltuunsa jo suomalaisaluksiakin. Lopullisesti britit katkaisivat Petsamon meriliikenteen 18. kesäkuuta. Jatkosota alkoi vain muutama päivä myöhemmin.
Jäämerentie oli vilkkaassa käytössä noin vuoden ajan. Tuona aikana sitä kautta tuotiin Suomeen 340 000 tonnia tavaraa, josta suurin osa oli elintarvikkeita. Vientiin meni samassa ajassa 180 000 tonnia pääosin puuteollisuuden tuotteita. Yhden kuorma-auton keskikuorma oli noin 4,5 tonnia.
Jäämerentien liikenne työllisti välirauhan aikaan kaikkiaan noin 10 000 ihmistä, joiden ponnistelujen avulla Suomi selvisi yli vaikean ajan. Jatkosodan jälkeen Petsamo ja Liinahamari jäivät Neuvostoliiton puolelle ja Suomen yhteys Jäämereen katkesi lopullisesti.
