Anu Heikkinen
Yle
Asia nousee aika ajoin esiin nettikeskusteluissa. Antiikin Kreikan miesveistosten sukuelinten kokoa on pohdittu muun muassa How to talk about art history -blogissa. KulttuuriCocktail kysyi kahdelta taidehistorioitsijalta, mistä vaikutelma syntyy.
Taidehistorian dosentit Liisa Lindgren ja Harri Kalha muistuttavat heti alkajaisiksi, että antiikin kuvanveisto ei pyrkinyt kuvaamaan ihmisvartaloa realistisesti. Antiikin klassismi perustui ihanteellisen vartalon kuvaamiseen.
- On absurdi ajatus, että antiikin veistoksia tulkittaisiin siitä näkökulmasta millainen nykyihminen on. Eihän niillä ole pallovatsojakaan joitakin juopuneita sileenejä esittäviä veistoksia lukuun ottamatta, vaikka monilla nuorillakin miehillä on nykyään kaljamaha, Lindgren toteaa.
Lindgrenin mukaan veistokset olivat myös osa jumalkuvastoa, jolloin ei ollut tarkoituksenmukaista pyrkiä ihmisen mittoihin.
- Antiikin veistotaiteen jumalkuvien ihanteisiin kuului sopusuhtainen ja hallittu ruumis. Liioittelu ei sopinut siihen.
Harri Kalha huomauttaa, etteivät antiikin veistosten penikset olleet kautta linjan pieniä. Täytyy erottaa ideaalivartaloon pyrkivät veistokset, joita sääteli ajan esteettiset koodit sekä realistisempi ja kansanomaisempi kuvaus. Kansanomaisessa ruumiillisuuden kuvauksessa fallos oli hyvin korostunut.
- Ihan samalla tavalla kuin meillä on pornografia, niin silloin oli myös karkeampaa symboliikkaa ja groteskeja hahmoja, joilla oli fallokset tanassa. Se oli sen ajan popkulttuuria. Mistä tahansa Ateenan turistikojusta löytyy postikortteja näistä patsaista.
Kalhan mukaan veistosten sukuelinten koko liittyy myös ajan seksuaalikulttuuriin.
- Antiikin Kreikassa vallitsi hyvin erityinen seksuaalikulttuuri, jossa oli yleistä että vanhempi mies ja nuorempi mies olivat jonkin näköisessä eroottisessa suhteessa, jota meidän on nykypäivänä vaikea ymmärtää.
Kalhan mukaan vanhempi osapuoli koulutti nuorempaa miehekkyyteen ja miehuuteen.
- Monissa veistoksissa kuvastuu passiivinen ja viaton nuorukaisihanne.
Antiikin aikana peniksen esittämiseen liittyi monia sääntöjä, jotka koskivat muun muassa esinahan kuvaamista.
- Oli itse asiassa hyvin tarkkaa, että esinahka kuvattiin niin, ettei se paljastanut liikaa. Ympärileikkaus ei kuulunut Antiikin Kreikkaan, vaikka sitä muissa kulttuureissa esiintyikin.
Kalhan ja Lindgrenin mukaan ideaalivartalon ihanne kuvanveistossa siirtyi 1800-luvun uusklassimin kautta seuraavalle vuosisadalle myös Suomessa. Vasta 1920-luvun klassisen kauden jälkeen kuvanveisto alkoi vapautua.
- Mutta Tom of Finland -ilmiötä on kyllä vaikea löytää kuvanveiston puolelta, Kalha toteaa.
