Hyppää pääsisältöön

Romanssit yhteiskunnan peilinä

1800-luvun ranskalaissalongeissa soi mélodie, ja sen mestareina on tavattu pitää vuosisadan loppupuolen aistikkaita ranskalaissäveltäjiä, kuten Henri Duparc, Gabriel Faure ja Claude Debussy. Mutta mélodie kehittyi lajina ennen heitä. Franz Schubertin soihtua kantoi korkealle jo Édouard Lalo 1840-luvulta lähtien. Lalo sävelsi kolmisenkymmenen laulun tuotannon, jossa viehättävät rakkauslaulut edustavat yhtä ääripäätä; vastapainona useissa Lalon lauluissa toistuu ajan yhteiskuntaa ja tapoja käsittelevä sosiaalinen kritiikki.

cd-levyn kansi
cd-levyn kansi CD-levyt

Kuudessa romanssissa Pierre-Jean de Bérangerin teksteihin vuodelta 1849 Lalo kertoo rakkauden ohella ihmiskohtaloista: köyhyydestä, luokkaeroista, näköalattomuudesta, jopa itsemurhasta aikana jolloin vallankumoukset jälleen kerran vyöryivät yli Euroopan. Lisztinkin säveltämässä Bérangerin tekstissä Le Vieux Vagabond kertoja, kulkuri, on joutunut ajan kovissa oloissa pärjäämään ilman koulutusta ja työtä samalla kun rikkaat syyttävät häntä laiskuudesta, joutunut tyrmään ja pärjäämään almuilla. Yhteiskunta on hyljännyt hänet ja tehnyt hänestä vihollisensa.

Uudella levyllään kreikkalaissyntyinen baritoni Tassis Christoyannis ja yhdysvaltalainen, Pariisin konservatoriossa mélodieta ja Liediä opettava pianisti Jeff Cohen tekevät kunniaa Édouard Lalon laulutaiteelle. Christoyannisin eläytyminen on yhtä aikaa vahvaa ja herkkää, ja hänen ranskankielensä on vivahteikasta. Lalo aloitti laulusäveltäjänä klassisena täysromantikkona Schubertin ja Schumannin välissä: tulisimmissa ja paatoksellisimmissakin hetkissään hänen musiikkinsa säilyy tasapainoisena; tietty hienovaraisuus oli toki myös salonkitaiteen tunnuspiirre—ajatellaanpa vaikkapa Chopinia!

Tassis Christoyannisilla on kyky laulaa puoliääneen, makeasti pitkiä linjoja ja siitä kasvattaa oopperamaiseen voimaan, värittää ääntään ja käyttää sitä tarvittaessa rumastikin. Jeff Cohen on pianistisesti erinomainen ja lisäksi sisällä paitsi laulutaiteessa sinänsä, myös näissä ranskalaisissa teksteissä. Duon ansiosta Lalon laulujen herkkyys välittyy kaikessa kauneudessaan.

Siinä missä Lalon varhaisemmat laulut ovat vielä kiinni klassisromantiikassa, myöhäisemmässä mélodiessaan hänen ilmaisuunsa tulee uutta ilmettä ranskalaisen oopperan tapaan välimerellistä eksotiikkaa unohtamatta. Chistoyannisin ja Cohenin kahden CD:n albumi matkaa Lalon laulutuotannon läpi kronologisesti tuoden esille myös säveltäjän musiikillisen kehityksen kohti vuosisadan loppupuolen mestareita.

Édouard Lalo: teokset lauluäänelle ja pianolle. - Tassis Christoyannis, baritoni, Jeff Cohen, piano. (Aparte, AP 110)

Kuuntele Uudet levyt 20.5.2016, toimittajana Ville Komppa.

  • Jyväskylä Sinfonia jatkaa esimerkillisesti aikamme musiikin taltioimista

    Jyväskylä Sinfonia jatkaa aikamme musiikin taltioimista

    Kapellimestari Ville Matvejeff on johdatellut Jyväskylä Sinfoniaa hyvinkin eri tyyppisistä taltioimisprojekteista toiseen. Yhdistävä tekijänä on ollut etenkin aikamme musiikkiin keskittyminen. Sama kunnioitettava linjanveto jatkuu edelleen, kun orkesterin uusimmalla julkaisulla kuullaan ranskalaisen Éric Tanguyn (s.

  • Fagerlundin kamarimusiikki soi luottomuusikoiden käsissä iskevästi

    Fagerlundin kamarimusiikki soi luottomuusikoiden käsissä isk

    Säveltäjä Sebastian Fagerlundin (s. 1972) tuotannon ikuistaminen jatkuu. Tällä kertaa suurille kokoonpanoille laadittujen teosten sijaan huomio keskittyy kamarimusiikkiin. Nyt kuultavat kuusi teosta ovat valmistuneet vuosien 2007-2013 välisenä aikana.

  • Bartókin synteesi-hitit soivat nautittavasti

    Bartókin synteesi-hitit soivat nautittavasti

    Kapellimestari Susanna Mälkki ja Helsingin kaupunginorkesterin edellisellä julkaisulla Béla Bartókin pianokonserton kytkynä soi pirteästi Ravel ja aikamme musiikki. Nyt ollaan liikkeellä taas täys-Bartók-paketilla. Bartók-matkailu on muutamalla aiemmalla julkaisulla keskittynyt säveltäjän varhaistuotantoon.

  • Aili Järvelä ja Sointi Jazz Orchestra - hyvän mielen sointeja raikkaalla otteella

    Aili Järvelän hyvän mielen sointeja

    Aili Järvelä (s. 1985) on tullut tutuksi laulajana, lauluntekijänä, säveltäjänä, sovittajana, viulistina, tuottajana, Järvelän pelimannina sekä freelance-muusikkona useista eri yhtyeistä ja yhteyksistä. Sointi Jazz Orchestra on vuonna 2013 toimintansa aloittanut nuorista ammattimuusikoista koostuva yhtye, jonka taiteellisena johtajana toimii yhtyeen perustanut Rasmus Soini.