Hyppää pääsisältöön

Peliliiga julkaisi viralliset elektronisen urheilun SM-kisat

eSM Suomen mestaruus -logokuva.
Elektronisen urheilun SM-kisat käydään kesän aikana eSM Suomen mestaruus -logokuva. Kuva: Suomen elektronisen urheilun liitto esm,eSports

Assemblyn peliturnauksia pyörittävä Peliliiga on julkaissut lisätiedot kesän elektronisen urheilun SM-kisoista.

Tänä vuonna SM-tittelistä kilpaillaan Counter-Strike: Global Offensivessa, StarCraft II:ssa sekä Hearthstonessa. Yhteensä kaudella on turnauspalkintoina jaossa 25 000 euroa. SM-voittajat tullaan myös kutsumaan Pohjoismaiden väliseen mestaruuskilpailuun, jossa kilpaillaan 40 000 euron palkintopotista.

Kunkin pelin SM-turnaukset järjestään kolmessa eri osassa, jotka sisältävät yhteensä kahdeksan online-alkukarsintaa pudotuspeleineen, kaksi osakilpailufinaalia Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä sekä SM-finaalin ASSEMBLY Summer 2016 -tapahtumassa. Suomen elektronisen urheilun liitto, SEUL ry., on myöntänyt turnauksille virallisen statuksen.

Kaikki osakilpailufinaalit sekä SM-finaalit tullaan myös selostamaan. Selostamisesta vastaavat Teemu “wabbit” Hiilinen, Joona “natu” Leppänen sekä Samuli “elfi” Sihvonen.

Palkintopotit peleittäin
Counter-Strike: Global Offensive 15 000 €
Hearthstone: 5 000 €
StarCraft II: 5 000 €

Turnausten aikataulu

Counter-Strike: Global Offensive
Osakilpailu 1

Karsinta 1 - MA 6.6. klo 18
Karsinta 2 - TI 7.6. klo 18:00
Karsinta 3 - KE 8.6. klo 18:00
Karsinta 4 - TO 9.6. klo 18:00
Pudotuspelit - TI 14.6. klo 18:00
Finaali - LA 18.6. (Suomen Urheiluopisto/Scandic Vierumäki)

Osakilpailu 2
Karsinta 1 - MA 20.6. klo 18:00
Karsinta 2 - TI 21.6. klo 18:00
Karsinta 3 - KE 22.6. klo 18:00
Karsinta 4 - MA 27.6. klo 18:00
Pudotuspelit - TI 28.6. klo 18:00
Finaali - LA 2.7. (Suomen Urheiluopisto/Scandic Vierumäki)

SM-finaali
Torstai 4.8. ASSEMBLY Summer 2016 -tapahtumassa

Hearthstone
Osakilpailu 1

Karsinta 1 - Ti 31.5.2016 klo 18:00
Karsinta 2 - Ke 1.6.2016 klo 18:00
Karsinta 3 - To 2.6.2016 klo 18:00
Karsinta 4 - Pe 3.6.2016 klo 18:00
Pudotuspelit - Ti 7.6.2016 klo 18:00
Finaali - La 18.6. (Suomen Urheiluopisto/Scandic Vierumäki)

Osakilpailu 2
Karsinta 1 - Ti 21.6.2016 klo 18:00
Karsinta 2 - Ke 22.6.2016 klo 18:00
Karsinta 3 - To 23.6.2016 klo 18:00
Karsinta 4 - Pe 24.6.2016 klo 18:00
Pudotuspelit - Ti 28.6.2016 klo 18:00
Finaali - La 2.7. (Suomen Urheiluopisto/Scandic Vierumäki)

SM-Finaali
Torstai 4.8. ASSEMBLY Summer 2016 -tapahtumassa

StarCraft II
Osakilpailu 1

Karsinta 1 - Maanantai 30.5. klo 19:00
Karsinta 2 - Tiistai 31.5. klo 19:00
Karsinta 3 - Keskiviikko 1.6. klo 19:00
Karsinta 4 - Torstai 2.6. klo 19:00
Pudotuspelit - Ma-To 6.-9.6 klo 19:00 (päivä tarkentuu myöhemmin)
Finaali - Lauantai 18.6. (Suomen Urheiluopisto/Scandic Vierumäki)

Osakilpailu 2
Karsinta 1 - Maanantai 13.6. klo 19:00
Karsinta 2 - Tiistai 14.6. klo 19:00
Karsinta 3 - Keskiviikko 15.6. klo 19:00
Karsinta 4 - Torstai 16.6. klo 19:00
Pudotuspelit - Ma-Ke 20.-23.6. klo 19:00 (päivä tarkentuu myöhemmin)
Finaali - Lauantai 2.7. (Suomen Urheiluopisto/Scandic Vierumäki)

SM-finaali
Torstai 4.8. ASSEMBLY Summer 2016 -tapahtumassa

Kommentit

Uusimmat sisällöt - E-urheilu