Hyppää pääsisältöön

28.5. Toiveuusinta: Yona, Sansa, Ville Leinonen ja Kanerva

Ville Leinonen, Kanerva, Yona ja Sansa kisaamassa.
Ville Leinonen, Kanerva, Yona ja Sansa kisaamassa. Kuva: Yle tartu mikkiin

Tänä lauantaina nuoret kevyen musiikin sanansaattajat Yona, Sansa, Kanerva ja Ville Leinonen saapuvat Tartu Mikkiin -iltaan kisaamaan muistojen maailmassa ihanien iskelmien samettisävelin.

Helsinkiläinen Kanerva lauloi jo lapsena oopperan kuorossa. Hän kävi parikymppisenä New Yorkissa open stage -illoissa laulamassa suomeksi. Kanervan oma musiikki on suomenkielistä folkrockia. Savonlinnasta kotoisin oleva laulava musiikintekijä Ville Leinonen on ehtinyt julkaista jo 17 levyä, joista neljä on tehty yhdessä Valumo-yhtyeen kanssa. Oman musiikkinsa lisäksi hän on julkaissut levyllisen uusia tulkintoja legendaarisista Suomi-iskelmistä.

Sansa on Seinäjoelta kotoisin oleva laulaja-lauluntekijä, joka sekoittelee akustisia elementtejä elektroniseen maailmaan. Hänen levyjään on julkaistu Suomen lisäksi Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Japanissa. Keikoilla hän on kiertänyt Euroopassa. Myös Yona on laulaja-lauluntekijä. Hänet voi muistaa myös Seinäjoen Tangomarkkinoilta vuodelta 2013, jolloin hän sijoittui toiseksi. Hän tekee musiikkia sooloartistina ja laulaa lisäksi Liljan Loisto -orkesterissa, joka yhdistelee Karjala-kaipuuta ja mustalaisromantiikkaa. Yonan soolomusiikissa voi kuulla vaikutteita folkista, hip hopista, jazzista, vanhasta iskelmästä, reggaesta ja jopa virsistä.

Puhelinlangat laulaa ja taivaalla loistaa kuu! Tänä iltana tuo kuu loimottaa studion jäätelokesässä kirkkaampana ja suurempana kuin koskaan. Sen siltaa pitkin katsojat saavat kulkea aina Lazzarellan portilta ruusujen aikaan, tangon taikaan ja iskelmäunelmaan. Nyt on juuri oikea aika kaivaa perunajauhot esille, jotta kotiparketti on valmiina tanssikunnossa, kun heili Karjalasta kutsuu. Tätä iltaa ei yksinkertaisesti voi istua paikallaan, vaan rytmi vetää tanssijalat mukaan näihin syvälle suomalaiseen sielunmaisemaan piirtyneisiin rytmeihin. Vaikka kiellettyjä tunteita ei ole tänä iltana, voi kisapaine silti tuoda hien kisaajien pintaan!

  • Anssi Kelan lyriikka vakuutti ja liikutti

    Anssi Kela löysi vanhan menestysreseptin

    Tällä kertaa kokonaan kotimaisessa Levylautakunnassa oli mukana monen hittiartistin uutta tuotantoa. Uusia lauluja olivat kuuntelemassa Diandra, Samuli Laiho ja Pekka Laine. Äänestyksen tulos ja kommentit 1. Anssi Kela: Ilves 26 pistettä (Anssi Kela) Diandra: Ei tätä voinut ruveta analysoimaan, jäi vaan kuuntelemaan. Tarina vei heti mukanaan.

  • Kylie Minoguen kantrivalssi ja Maj Karman rokkileka

    Kylie Minoguen kantrivalssi Levylautakunnan voittaja

    Levylautakunnan arvioille alttiiksi valikoitui viikon uutuuksista mm. Australian lahja pop-maailmalle, tuore laulaja-lauluntekijä ja kotimainen rokkijyrä. Arvionsa antavat Ylen Juha-Pekka Sillanpää, Susanna Vainiola ja Jyrki Koskenseppä. Äänestyksen tulos ja kommentit 1.

  • Kolme sointua riittää tangokuninkaillekin

    Tangokuninkaat Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela

    Tangokuninkaat Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela ovat yhdistäneet voimansa duoksi, joka alkaa keikkailla yhdessä ja levyjäkin on tekeillä. Levylautakunnassa Marko ja Jukka saavat arvioitavakseen viikon uutudet. Tämän duon täydentää trioksi toimittaja Maija Salminen. Pisteet ja kommentteja 1.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Tartu mikkiin

  • Hyvää joulua!

    Tartu Mikkiin toivottaa sinulle ikimuistoista joulua!

    Tartu Mikkiin toivottaa sinulle ikimuistoista joulua! Oi jouluyö -klassikossa tunnelmoivat Diandra, Saara Aalto, Mikko Leppilampi, Lauri Mikkola ja Sami Hintsanen sekä Eeva Konnun johtama Tartu Mikkiin -bändi.

  • Sami Hintsanen - All You Need Is Love

    Rakkautta, sitä me kaikki tarvitsemme.

    All You Need Is Love on legendaarisen The Beatles -yhtyeen kappale ja John Lennonin sävelkynästä syntyisin; kappale on merkattu myös McCartneyn nimiin.

  • 27.8. Toiveuusinta: Kuunkuiskaajat vs. Finlanders

    Kuunkuiskaajat ja Finlanders tarttuvat mikkiin!

    Lauantaina kansanmusiikki ja kansan musiikki kohtaavat, kun erityyppisen musiikin edustajat laittavat laulaen Tartu Mikkiin -sammon uumenissa! Tanssimusiikin kilometrimittari nakuttaa kompaten ja Mediapoliksen kanteleessa soi ainakin sata kuulasta kieltä.