Hyppää pääsisältöön

Korealainen K-pop-bändi Bangtan Boys lomailee Suomessa ja trendaa Twitterissä – mistä hypessä on kyse?

Esimerkiksi tv-persoona Arman Alizad on osoittanut olevansa #armylaine eli Bangtan Boys -fani.

Bangtan Boys K-pop Awards -gaalassa alkuvuodesta 2016. // Kuva: EPA / Kim Hee-Chul

Jääkiekon MM-kisojen finaaliottelun aikana monen suomalaisen Twitter-feed täyttyi kummallista viesteistä: #mmkisat-tunnisteen kanssa levisi tagit#BTSinFinland ja #armylaine.

Tunnisteet johtivat korealaisbändi Bangtan Boysin suomalaisfaneihin.

Fanitwiittejä tuli niin paljon, että hashtagit olivat viraalisti pinnalla Suomen Twitterissä sekä sunnuntaina että maanantaina.

Mutta siis:

Mikä ihme on Bangtan Boys ja miksi kaikki ovat nyt siitä niin tohkeissaan? YleX otti yhteyttä faneihin ja selvitti, mistä on kysymys. 

Bagntan Boys on seitsemän 18–23-vuotiaan korealaismiehen muodostama K-pop-yhtye. Vuonna 2013 perustettu bändi tekee iloista hip hop -painotteista musiikkia, joka iskee vahvasti suomalaisteineihin.

- Parasta heidän musiikissaan on tanssikoreografia ja näyttävät musiikkivideot. Heidät tunnetaan etenkin nopeatempoisista tansseistaan, 17-vuotias Pinja Kyyrö kertoo YleX:lle.

K-pop

K-pop tarkoittaa eteläkorealaista populaarimusiikkia, johon kuuluu musiikin lisäksi paljon visuaalisia elementtejä.

K-pop voi tyyliltään sisältää elementtejä dance-popista, r'n'b:stä, balladeista, elektropopista ja hip hopista.

Kyyrö on kahden K-pop-aiheisen sosiaalisen median ryhmän ylläpitäjä. Hänen mukaansa Bangtan Boys eli BTS on suosituin K-pop-bändi Suomessa. Fanit ovat pääasiassa teini-ikäisiä, mutta Kyyrö tietää myös yli 20-vuotiaita BTS-diggareita.

Suomalaiset BTS-fanit elävät nyt tärkeitä aikoja: bändi on tällä hetkellä Suomessa lomailemassa.

- He ovat jossain täällä ilmeisesti mökkeilemässä, Kyyrö sanoo.

Fanien tietojen mukaan BTS on tullut Suomeen Norjan ja Ruotsin kautta lauantai-iltana. Siitä lähtien yhtyeen suomalaisfanit ovat pitäneet hurjaa hypeä yllä Twitterissä.

Bändi on lähettänyt Suomesta toistaiseksi kaksi livestream-lähetystä, joista ei voi päätellä, missä yhtye pitää majaansa. Eikä sillä toisaalta ole fanien kannalta edes merkitystä, sillä suomalaisfanit ovat yhteistuumin päättäneet jättää Bangtan Boysin rauhaan.

Toisin kuin Ruotsissa.

- Ruotsalaiset fanit eivät antaneet heille yksityisyyttä. Bändin perässä juostiin ja jotkut vetivät heitä vaatteista. Olen kuullut, että fanit menivät jopa sovituskoppiin häiritsemään, 15-vuotias Jami Suomi kertoo.

Suomalaisfanien taktiikka on ollut ottaa yhtye näyttävästi vastaan sosiaalisen median välityksellä. Sillä tavalla he haluavat näyttää, että Suomessa yhtyettä fanitetaan railakkaasti, mutta tyylikkäästi. Se antaa Suomen mukaan parhaan mahdollisuuden sille, että yhtye saapuisi maahamme keikalle.

- Meillä on periaate, että ei julkaista kuvia tai jos näkee heidät, niin ei kerrota, että missä heidät nähtiin, jotta kukaan ei lähde jahtaamaan, Suomi sanoo.

Jopa Arman Alizad on #armylaine

Jääkiekon MM-kisojen aikana Suomen joukkueen huippulupauksesta Patrik Laineesta väsättiin lukematon määrä erilaisia meemejä: kokoomuslaine, kimalaine, valiolaine, maalaine...

...sekä armylaine.

BTS:n maailmanlaajuisen faniryhmän nimi on ARMY. Patrik Laineen vuoksi yhtyeen suomalainen fanikunta kutsuu itseään – ainakin epävirallisesti – armylaineeksi.

Yksi armylaineista on tv-persoona Arman Alizad, joka käytti jääkiekon MM-finaalin aikana twiiteissään hashtagia #BTSinFinland.

- Huomasin, että Arman oli laittanut hashtagin #1DFI ja twiittasin hänelle, että meillä on hyvännäköisiä korealaisia poikia, että lähdetkö messiin, Suomi sanoo.

Ja Armanhan lähti.

Kiitoksena tv-persoonan osallistumiselle BTS-fanit ovat tehneet läjäpäin yhtyeeseen liittyviä Arman Alizad -meemejä.

Mutta se tärkein: miten yhtye saataisiin esiintymään Suomessa?

Bangtan Boys ei toistaiseksi ole esiintynyt Suomessa. Lähimmäksi päästiin vuonna 2014, jollon yhtye veti keikan Ruotsissa.

Suomalaisfanit ovat aiemmin saaneet MyMusicTaste-verkkosivun kautta kaksi korealaista K-pop-artistia Suomeen. Myös Bangtan Boysia on yritetty kosiskella, mutta toistaiseksi tuloksetta.

Se, että yhtye esiintyisi Suomessa, olisi fanien unelmien täyttymys.

- Mä oikeasti itkisin! Itkin nyt, kun he tulivat Suomeen. Miten on mahdollista, että tulevat näin pieneen maahan, 15-vuotias Viivi Kokkonen pohtii.

Kokkosen mukaan Bangtan Boys on myös K-pop-muusikkojen keskuudessa poikkeuksellisen hyvä yhtye. Etenkin bändin jäsenten räppitaidot ovat tehneet Kokkoseen vaikutuksen.

- Mun mielestä monilla K-pop-tyttöbändeillä on hennompaa musiikkia. Tämä on ainutlaatuinen bändi.

Kuuntele alta Kokkosen suosikkibiisi, Bangtan Boysin Save me.

Muokattu 24.5. klo 16:48 Viivi Kokkonen halusi julkaisun jälkeen tarkentaa, että K-pop-tyttöbändien musiikki on hänen mielestään hennompaa, ei hömpämpää, kuten jutussa aiemmin virheellisesti luki.

Lue myös:

YleX toteutti fanien toiveen ja soitti K-poppia radiossa – se räjäytti Twitterin

Korealaista tyttöbändiä ei päästetty Yhdysvaltoihin – "Heitä luultiin vahingossa seksityöläisiksi"