Hyppää pääsisältöön

Vaikuttaako frendi masentuneelta? Näin otat asian puheeksi oikein – ja vältät tyypillisimmät mokat

Sanojen löytäminen oikealla hetkellä ei todellakaan ole helppoa. Siksi kirjoitimme sanat suuhusi.

Kuva: Lotta Sjöberg

“Jotkut ystävät ovat kuin varjoja. Heidät näkee vain auringonpaisteessa,” väitetään Michael Jacksonin sanoneen joskus. Huonojen ystävien kohdalla se pitänee paikkansa, mutta miten olla hyvä ystävä silloin, kun toisella on vaikeaa?

Ystävän stressiä, surua ja masennusta on vaikea katsoa vierestä. On halu auttaa, mutta miten? Oikeiden sanojen löytäminen juuri oikealla hetkellä ei todellakaan ole helppoa – varsinkaan meille suomalaisille.

Mutta ei hätää! Jos olet oikeasti huolissasi ystävästäsi, oli aihe sitten mikä tahansa, yksinkertaisen juttutuokion saa lopulta aikaiseksi aika yksinkertaisin konstein: Kuuntele. Älä tuomitse. Älä ole marttyyri.

1. Näin otat asian puheeksi

Ja sitten tarkkana.

Jos ei ole itse kokenut esimerkiksi masennusta, ahdistuneisuutta tai muuta mielenterveyden häiriötilaa, ei välttämättä osaa arvioida, miltä omat sanat toisen korvaan kuulostavat.

Ei kannata esimerkiksi yleistää liikaa ja kuvitella tietävänsä, mistä toinen puhuu. Vaikka monesti haluamme niin uskoa, kaikki suomalaiset eivät esimerkiksi ole masentuneita. Masennus kun ei ole fiilis, eikä siis sama kuin ärsytys, surullisuus tai vitutus.

2. Älä sano näin

Sekasin on Ylen, Suomen Mielenterveysseuran, Mielenterveyden keskusliiton ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton kampanja, joka pyrkii arkipäiväistämään mielenterveyden ongelmia. Tällä viikolla sekasin247.fi -palvelu tarjoaa myös anonyymia, kahdenkeskistä keskusteluapua aamusta iltaan.

Teksti: Jenna Karas, video Jenna Karas ja Jami Nurminen.

Lue myös:

Vloggari Mansikkka rohkaisee omalla esimerkillään nuoria hakemaan apua mielenterveysongelmiin

Laulaja Eve Hotti on itse kokenut masennuksen – ja päätyi näyttelemään skitsofrenikkoa Ylen uudessa sarjassa

YleX Ensinäyttö: Ruger Hauer pureutuu mielenterveysongelmiin – ”Häpeästä pitäisi päästä eroon”