Hyppää pääsisältöön

Yle vastaa: Euroopan puoluekartan muutoksen kuvaaminen on journalismia, jota Yleltä odotetaan

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä
Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä Yle,yle vastaa

Julkaisemme intrassa Ylestä lähetettyjä kirjoituksia, vastineita ja oikaisuja. Tämä vastaus on lähetetty Soinin erityisavustajalle 24.5.

Arvoisa puheenjohtaja Soini,

Joskus keskustelussa ihmiset puhuvat eri asioista ja siitä syntyy väärinkäsityksiä. Niin näyttää käyneen nytkin.

Arvostelette Yleä plokissanneperussuomalaisten rinnastamisesta puolueisiin, jotka europarlamentissa kuuluvat eri ryhmään kuin perussuomalaiset. Muistutatte myös, ettei Sveitsi kuulu Euroopan Unioniin.

Ylen jutussa emme puhu EU:sta, vaan eurooppalaisista kansallisvaltioista ja niiden puoluekartasta. Kuten jutun alussa toteamme, Euroopan karttaan on merkitty puolueet, joita luonnehditaan oikeistopopulistisiksi, kansallismielisiksi tai maahanmuuttovastaisiksi. "Tai" on tässä tärkeä sana.

Perussuomalaiset kuvaa itse arvomaailmaansa seuraavasti:"Perussuomalaiset on kansallismielinen ja kristillissosiaalinen puolue." Määritelmämme "kansallismielinen" on siis suoraan puolueenne omasta tekstistä.

Euroopan maiden puoluekartta on muuttunut voimakkaasti lyhyessä ajassa. Vanhojen valtapuolueiden haastajiksi on syntynyt uusia, jotka ovat saaneet äänestäjien tuen. Tämän muutoksen kuvaaminen kartalla ei ole huteraa journalismia, vaan merkittävän kehityskulun näyttämistä. Se kuuluu olennaisesti Ylen tehtäviin.

Ystävällisin terveisin,

Elina Ravantti
Ulkomaantoimituksen päällikkö
Yle