Hyppää pääsisältöön

Tallilla en saa paniikkikohtauksia

Ystäväni hevonen
Ystäväni hevonen Kuva: Emmi Kähkönen ystäväni hevonen

Sain ensimmäisen paniikkikohtaukseni yläasteella. Silloin en vain tiennyt sen olevan paniikkikohtaus. Luulin vain tulleeni hulluksi.

Ajatukset karkaavat kuin parvi hätääntyneitä lintuja. En saa niitä järjestykseen. Huone tuntuu ahtaalta, aivan kuin siellä ei olisi happea. Mumisen jotain ystävälle, lähden kesken kässäntunnilta. Miten voikin painaa näin paljon rintaa? Käytävällä olo ei helpota. Pakko lähteä koko koulusta. Painajaiset lehahtelevat silmille, hätääntyneenä juoksen niitä karkuun. Perkeleet räpiköivät perässä, sätkivät ja lyövät. Kompastellen pääsen kotiin asti, hengitys ei tasaannu. Ulko-ovi sulkeutuu takanani ja en saa enää happea. Koko kroppa tuntuu lipeävän otteesta, jalat eivät kanna. Vesi valuu silmistä, suusta kuuluu ulinaa.

Kohtauksen jälkeen makaan pitkään poski vasten eteisen viileää lattiaa.

Teininä ei ole koskaan helppoa. Joillekin se on vaikeampaa kuin toisille. Oma mieleni ei ole varmastikaan koskaan ollut siitä helpoimmasta päästä, mutta läheisten ihmisten kuolemat sekoittivat sen täysin. Oma kokemukseni yläasteesta olikin ahdistuksen ja levottomuuden solmu, joka välillä purkautui hallitsemattomina itkukohtauksina. Noiden kohtausten aikana kaikki surut, pelot ja synkät ajatukset jyräsivät minut alleen, saaden minut hyperventiloimaan ja parkumaan.

Ystäväni hevonen
Ystäväni hevonen Kuva: Emmi Kähkönen ystäväni hevonen

Ei ole liioiteltua sanoa, että elämäni parhaita terapeutteja ovat olleet hevoset. Tallilla ajatukseni kirkastuivat kun saatoin keskittyä vain ja ainoastaan hevosiin. Niiden rauhallinen olemus ja hyväksyvä läsnäolo toivat hetkellistä lohtua. Maailmassa jossa kukaan ei tuntunut ymmärtävän, hevoset kuuntelivat aina. Eivät vaatineet minulta mitään, eivät tuominneet minua mistään. Saatoin vain olla rauhassa, rauhassa jopa itseltäni.

En koskaan paennutkaan pahaa oloani päihteisiin, koska menin aina tallille.

Vasta lukiossa kuulin paniikkikohtauksista ja ymmärsin mitä olin niin monesti kokenut. Etten ollutkaan hullu tai epänormaali.

Saan paniikkikohtauksia edelleen tiukoissa stressitilanteissa. Nykyään ne eivät vain enää pelota kuten yläasteella. Tiedän mitä ne ovat, ja että ne menevät ohi. Osaan myös helpottaa hyperventilaatiota hengittämällä paperipussiin, tyynyyn, villapaitaan tai käsiini.

Ystäväni hevonen
Ystäväni hevonen Kuva: Emmi Kähkönen ystäväni hevonen

Halusin jakaa nämä muistot ja ajatukset, koska jokainen meistä on välillä vähän sekaisin. Siinä ei ole mitään kummallista tai hävettävää. Ja jos asiat ovat pahasti mutkalla, apuakin saa. Erityisesti tällä viikolla, kun Ylen Sekasin 24/7-chatti on auki. Siellä mielenterveysalan ammattilaiset vastaavat kaikkiin kysymyksiin mielenterveyteen liittyen. Käy kurkkaamassa, jos mieltä painaa. Muiden tarinoita samasta aiheesta löytyy ympäri somea tunnisteella #sekasin.

Ja muista halata rakasta hevosta.

  • SUMMERIN PODCASTSARJASSA KYSYTÄÄN "ONKS KAIKKI OK?"

    17-vuotias Milla selvittää podcastsarjassa tunnetilojaan.

    “Kaikki ok?" -podcastsarjassa 17-vuotias Milla Solaranta pohtii elämänsä suuria tunnetiloja ja päästää kuulijan kurkistamaan tunne-elämänsä syövereihin.

  • Kesä ilman pomoa?!

    Miltä tuntuisi olla yrittäjä ja oma pomosi?

    Oletko unelmoinut oman rantakahvilan pitämisestä parhaan kaverin kanssa? Tai miettinyt, miten saada kaveriporukalla rahat kokoon yhteistä reissua varten?

  • Tume menee taas oikeisiin töihin

    Tume menee taas oikeisiin töihin

    Tume kävi viime kesänä todistetusti oikeissa töissä. Te halusitte nähdä lisää ja saamanne pitää. Toinen kausi Tumen oikeita töitä löytyy nyt Areenasta.

  • Ystäväni hevosen lukijoiden parhaita leirimuistoja

    Unelmien leirillä sattuu ja tapahtuu.

    Ratsastusleireillä aina sattuu ja tapahtuu. Kysyimme lukijoilta Instagramissa, millaisia muistoja heille on kertynyt leirikesien aikana. Mukaan mahtuu hullunkurisia kokemuksia sekä ihania tunnelmia tärkeiden hevosten kanssa. @aanniella Varmaa yks hauskimmista kommelluksista tapahtui vuonna 2016, kun hengailtiin asuinrakennuksessamme.