"Musiikkiluokat olivat tärkeä ja inspiroiva kasvuympäristö. Siellä sai samanhenkisten ihmisten kanssa kokeilla vapaasti kaikenlaista musiikkiin liittyvää. Toivon todella, että erityisluokkia osataan arvostaa myös tulevaisuudessa. Niillä on tärkeä osa lasten- ja nuorten kokonaisvaltaisessa kasvussa." Näin lausui säveltäjäksi opiskeleva Aino Tenkanen Ylen Kantapöydän opiskelijatreffeillä 18.5. 2016.
Koulujen musiikinopetus on eittämättä murroksessa. Ennen niin perusteellinen opetussuunnitelma on joutunut taipumaan kevyen musiikin vahvassa myötätuulessa. Suomen kansaa yhdistävää yleissivistävää lauluohjelmistoa ei enää ole, mutta Maamme-laulu sentään pitää osata ulkoa, siitä ovat musiikinopettajat yhtä mieltä. Suomalaisten kansainvälisesti esiintyvien taiteilijoiden kauttaaltaan korkeaa tasoa on jo pitkään selitetty laadukkaalla perusopetuksella, johon on kuulunut musikaalisesti lahjakkaiden oppilaiden mahdollisuus kehittää taitojaan taipumustensa edellyttämälllä tavalla. Herkässä kehitysvaiheessa avainasemassa ovat yleensä olleet alakoulun kolmannelta alkaneiden musiikkiluokkien opettajat. Kai ne musiikkiluokat vielä kouluissa pyörivät, nyt jo omalla painollaan, vai pyörivätkö? Musiikkiluokkien asemasta on erityisen huolissaan Suomen musiikkiluokkien historian kirjoittanut Kouvolan musiikkiluokkien opettajana elämäntyönsä tehnyt Jouko Törmälä.
Suomalaislapset lauloivat erityisen pitkään koulussa Pesosen tai Siukosen tai Parviaisen laulukirjoista, ja maakuntalaulut tulivat jokaisella selkäytimestä vielä 1970-luvulla. Moni opettaja oli päässyt luokkansa kanssa omatoimisesti jo pitkälle, ja peruskoulun annettua luokanopettajalle kaksi lisäluokkaa kuudenteen asti syntyi uusia ideoita: miksei voitaisi perustaa luokkia, jonne oppilaat tulisivat testien kautta. Vuonna 1971 pidettiin silloisessa Kouluhallituksessa ratkaiseva kokous, jossa ylitarkastaja Olavi Pesonen, juuri se laulukirjan tekijä, oli puheenjohtajana. Jouko Törmälä oli mukana tässä kokouksessa, jonne oli kutsuttu viitisenkymmentä opettajaa eri puolilta maata. "Olavi Pesonen yritti vielä hieman toppuutella asiaa ja ehdotti, josko kokeiltaisi vielä, mutta silloin espoolainen Timo Veijola nousi pystyyn ja sanoi, että 'Herra ylitarkastaja, me olemme ihan tarpeeksi jo kokeilleet tätä asiaa, nyt on syytä ryhtyä toimeen!'" Puheenvuoro sai aikaan 'hyvä hyvä' -huutoja, ja niin saatiin lupa perustaa musiikkiluokkia eri puolille maata määrätyin edellytyksin. Paikkakunnan piti olla tarpeeksi suuri, että saatiin tarpeeksi oppilaspohjaa - unkarilaisen mittapuuun mukaan 25000 oli riittävä asukasmäärä - ja paikkakunnalla piti myös olla musiikkiopisto, joka hoitaisi soitonopetuksen. Lopuksi todettiin, että musiikkiluokat olivat peruskoulun hengen mukaisia, antoivathan ne jokaiselle kykynsä mukaista opetusta.
"Musiikkiluokka oli huomattavasti aktiivisempi ja vilkkaampi."
Ennen Kouvolan musiikkiluokkia Jouko Törmälä oli opettajana Joroisissa. "Luokassa oli 13 oppilasta, ja yksi tytöistä lauloi niin vankasti toista ääntä, että saimme muodostetuksi 10 hengen kaksiäänisen lauluryhmän. Muut opettajat olivat innoissaan, kun kouluun saatiin reippaasti ja raikkaasti laulava kuoro. Nyt he ovat jo aikuisia ja muistelevat mielellään kuoroaikojaan." Kouvolassa Törmälä järjesti aina kuoroilleen paljon toimintaa - esiintymisten lisäksi viikonloppuretkiä ja naamiaisia - ja lopulta kuoroon oli niin paljon tulijoita, että oli perustettava toinenkin kuoro. "Silloin sovin rehtorin kanssa, että saan jakaa toisen luokan oppilaat kahteen luokkaan laulunumeronsa perusteella, ja syksyllä 1968 aloitti vähintään kahdeksikon laulajista koottu musiikkiluokka. "Kyllä sen pian huomasi, että musiikkiluokka oli aina kuin mehiläispesä, huomattavasti aktiivisempi ja vilkkaampi, Se piti ottaa huomioon, mutta sitten kun ne tekivät, ne tekivät kunnolla", Törmälä sanoo.
Lahdessa oli jo musiikkiluokka, mutta muut eivät olleet vielä uskaltaneet. Vuonna 1971 tuli jo kiire valita ensimmäiselle viralliselle musiikkiluokalle oppilaat. Tapiolassa toimiva Erkki Pohjola oli perustanut Espoon Musiikkiopiston 1963. "Kyselin Erkiltä että mitäs nyt tehdään kun kevät on jo näin pitkällä. Hänen vihjeestään oppilailta pyydettiin heti hakupaperit ja testaus pantiin käyntiin. Syyslukukausi sitten opeteltiin tuntemaan toisemme ja kartoitettiin mitä kukin osaa. Tammikuun alussa jokainen alkoi ottaa soittotunteja musiikkiopistossa. Meillä oli kaksi klarinettia, kaksi huilua, kaksi selloa, kaksi alttoviulua ja yksi kontrabasso luokan suurimmalle pojalle, ja loput jaettiin ykkös- ja kakkosviuluihin. Tein heti sovituksen Tuiki tuiki tähtöseen eli Koska meitä käsketään -lauluun, viulut soittivat melodiaa ja muut vapaita kieliä. Tammikuussa oli jo myös ensimmäiset orkesteriharjoitukset, se oli upeata soittoa!" Törmälä muistelee hymyillen.
Minkälaiset ovat olleet Jouko Törmälän periaatteet laulunopetuksessa? "Alussa lähdettiin ihan tavallisista lastenlauluista, ja sitten oli myös motiivilauluja eli harjoiteltiin käsimerkkien kanssa vaikkapa so-mi-lauluja." Totean, että metodi tuli siis Kodàlyn perintönä Unkarista, mutta Törmälä tyrmää käsitykseni. "Minulla oli raumalaisen Arvo Räikkösen systeemi käytössä", hän yllättää. Räikkönen oli jo varhain tutustunut englantilaisiin käsimerkkeihin, joita hän sovelsi säveltapailun opetukseen 1940-luvulta lähtien. "Hänellä ei ollut kirjoja, mutta oli kortisto, missä olivat kaikki laulut ja metodit ja käsimerkit kirjattuina", Törmälä muistelee opiskeluaikojen oppi-isäänsä. Vielä edelleenkin, kun kuorolaiset kokoontuvat, illanistujaiset aloitetaan so-mi-leikillä "Kissankello kilkkaa, ruusunpiikki pistää..."
1970- ja 80-luvut olivat Kouvolan musiikkiluokkien kuoron kulta-aikaa, ja matkoja tehtiin paljon, esimerkiksi Kiinaan vuonna 1988.
"Riemu oli suuri, kun jokin moniääninen laulu päästiin läpi."
Vuonna 1979 järjestettiin ensimmäiset musiikkiluokkien opettajien koulutuspäivät. "Meitä oli toistasataa. Järjestin ne päivät kaksi kertaa Kouvolassakin. Kuopion päivillä puhuttiin siitä, milloin olisi hyvä aika suorittaa soittimissa eri peruskurssit." Laulamisessa oli jo pitkään käytetty samaa ohjelmistoa, ja ensimmäisen hieman nykyaikaisemman laulukirjan tekijät olivat Ahti Sonninen, Martti Räisänen ja Olga Naukkarinen. "Se oli kyllä aika kepeä, siinä oli vanhoihin lauluihin laitettu uusia sanoja. Myöhemmin käytin Pohjolan ja Cederlöfin Musica-sarjaa pitkään." Törmälän tunneilla lauluun tutustuminen lähti aina tapailemalla ja sitten kokeiltiin äänissä. "Piti olla tarkkana näytöissä, mutta riemu oli suuri, kun jokin moniääninen laulu päästiin läpi. Hyvänä esimerkkinä oli Tuulen tie, jossa melodia lähtee vasta muiden äänien jälkeen."
Jouko Törmälä teki alkuaikoina ryhmilleen räätälöidyt sovitukset, ja myöhemmin hänen sovituksiaan on levinnyt kaikkien maamme lapsikuorojen käyttöön mm. Nuori kuoro -julkaisuina. Mitkä mahtoivat olla ne omat suosikit? Törmälä mainitsee sovittamansa Venäläisen kehtolaulun ja walesilaisen kansanlaulun Saarnilehdossa. "Ain laaksossa tuolla, miss virta vain pauhaa...", Törmälä laulelee. "Ihastuin myös levyltä kuulemaani Jorma Panulan lauluun Takapihan Gibraltar, mutta nuottia ei tahtonut löytyä mistään. Soitin Jorma Panulalle, ja hän lähetti sen heti seuraavaksi päiväksi. Siitä saatiin hieno laulu ohjelmistoon. Se oli yksiääninen, mutta kun sen lauloi oikein reippaasti, se oli mahtava!"
Musiikkiluokalla oli musiikkia neljä tuntia viikossa. "Yksi tunti oli musiikin kuuntelua, ja peruslähtökohta oli se, että oppilas oli tullessaan tabula rasa eikä aloittaessaan tiennyt soittimistakaan mitään. Kolmannella luokalla opiskeltiin kaikki soittimet, kuunneltiin, etsittiin kuvia, leikattiin ja liiimattiin, ja vanhemmat oppilaat kävivät esittelemässä omia soittimiaan. Keväällä oli käyty läpi koko orkesteri ja puhuttiin partituurista ja kapellimestarista, orkesteri tuli tutuksi. Neljännellä puhuttiin koko vuosi Jean Sibeliuksesta, ja kaikki oppilaat tekivät hänestä oman kansion. Vanhemmat olivat innoissaan - meidän lapsi kuuntelee Sibeliusta ja pyysi joululahjaksi jonkin Sibeliuksen levyn!"
"Beethovenilla oli musiikinhistorian parhaimmat rytmit!"
Törmälän oppilaista moni on ammattimuusikko, jotkut kansainvälisiä taiteilijoitamme. Muista oppilaista on tullut aktiivisia musiikinkuluttajia, jotka käyvät konserteissa ja oopperassa. Kynnys Savonlinnan oopperajuhlille menemiseen on matala. "Jotkut vanhemmat sanoivat, että olisihan tuota rytmimusiikkiakin niin paljon esiteltäväksi, mutta en välittänyt siitä mitä vanhemmat sanoivat. Kerroin vain, että olin kuullut sanottavan, että Beethovenilla oli musiikinhistorian parhaimmat rytmit", Törmälä nauraa.
1990-luvulla alkoi pop- ja rockmusiikin marssi musiikkiluokkiin, mutta Törmälälle se säilyi erillisenä maailmana. "Lapset hoitivat sen itse, minun ei tarvinnut siihen puuttua", hän sanoo. "Opetin sen, mikä mielestäni heille kuului ja minkä katsoin hyväksi." Törmälän sisältöihin kuului mahdollisimman monipuolisesti suomalaista musiikkia, säveltäjien esittelyä, laulamista ja soittamista, erityisesti kansanlauluja. "Kuka muu niitä opettaa, jos emme itse huolehdi perinteestä ja anna lapsille sitä evästä."
Mitä Jouko Törmälän mielestä pitäisi tehdä nykytilanteessa, kun seitsemänsillä luokilla on yksi tunti musiikkia viikossa? Seuraa punnittu puheenvuoro: "Mielestäni koululaitos on tällä hetkellä hunningolla, Kukaan ei valvo mitään, kouluille heitetään rahaa ja sanotaan että hoitakaa homma. Ei ole tarkastajia, ylitarkastaja istuu Helsingissä, ja hän tuskin lähtee kentälle tarkkailemaan. Läänintasolla valvonnasta on luovuttu, eikä yksi musiikintarkastaja pysty seuraamaan koko maan tilannetta. Kysyin että missä kaikissa Suomen kouluissa on musiikkiluokat, mutta siitä ei ole mitään tilastoa. Läänintaso lopetettiin kokonaan, varmaankin rahapulan takia, Nyt pitäisi saada jonkinlainen esitys musiikkiluokkia varten, muuten kohta menee koko musiikkiluokka-aate penkin alle, toiminta kutistuu ja kuivuu. Opettajat eivät tiedä mitä heidän pitäisi tehdä, eikä heitä myöskään tueta eikä kouluteta.
"Musiikkiluokkien pitää esiintyä mahdollisimman paljon."
Pitäisi olla jonkinlainen toimikunta, joka suunnittelisi toimintaa, Musiikkiluokista lopetusuhan alla ovat Joensuu, Lappeenranta ja Seinäjoki, jotka ovat olleet hyviä musiikkiluokkapaikkakuntia. Yksi keino olisi, että kaupungin kulttuurivaikuttajat ja musiikkiluokkien opettajat istuisivat samaan pöytään ja miettisivät, mitä kaupunki haluaa musiikkiluokilta ja mitä musiikkiluokat kaupungilta ja sovitaan yhdessä mitä tehdään. Toinen asia on, että musiikkiluokkien pitää esiintyä mahdollisimman paljon, Aina kun jokin yhdistys tarvitsee johonkin juhlaansa ohjelmaa, pitäisi olla yhteys musiikkiluokkiin, joilta tulee oppilaita laulamaan ja soittamaan tilaisuuteen sopivaa musiikkia. Kun esimerkiksi Martoilla oli iso juhla, lähetin sinne kymmenen tytön ryhmän, joka esiintyi yhdessä ja yksittäin ja suunnitteli kaiken itsenäisesti. Ja kun musiikkiluokat ovat esillä, ei löydy semmoista kaupunkia joka sanoisi että tämän me haluamme lopettaa. Vuodesta 1971 esiinnyimme aina kaupungin suuressa itsenäisyysjuhlassa ja olimme mukana Finlandiassa orkesterin ja mieskuoron kanssa, 150 valkoisiin pukeutunutta musiikkiluokkalaista laulamassa Finlandian hymniosuutta."
"Ei lapsille kannata opettaa murrosikäisten lauluja."
Tämän päivän musiikkituntien lauluohjelmistosta Törmälällä on paljon huomautettavaa. "Alakoulu ja yläkoulu pitäisi musiikinopetuksessa erottaa kokonaan toisistaan. Eihän lapsille kannata opettaa murrosikäisten lauluja eikä puhua rakkaudesta ja tulisuudelmista vielä, jätetään ne sinne yläkouluun. Lapset haluavat laulaa lastenlauluja, jotka he oppivat helposti ja joita he ovat laulaneet kotona ja haluavat keskenään lauleskella. Ja sitten on erotettava musiikkiluokka ja tavallinen luokka. Tavallisen koulun alaluokalle opetetaan pieniä lastenlauluja, joita kirjoista löytyy yllin kylllin. Ja jos yläasteella halutaan tehdä bändihommaa, niin sieltä löytyy helposti se ryhmä, kolme neljä oppilasta, jotka soittavat rumpuja ja kitaroita - ei kaikkien tarvitse soittaa bändissä. Bändi ja alakoulu ovat aika mahdoton yhtälö. Zoltán Kodály on sanonut, että musiikki kuuluu kaikille, mutta ei hän tarkoittanut että sen pitäää kuulua koko kouluun, kun yksi bändiluokka siellä soittaa ja hakkaa", Törmälä puuskahtaa. Bändien tuominen kouluun on ollut Törmälän mielestä myös liikeketjujen syytä. "Joka kouluun alettiin tyrkyttää kitaroita, ja jos jokaiseen ostettiin kymppitonnilla rumpusetti ja kitarat, mikä bisnes se onkaan niille ollut." Mikä on Törmälän oma suhde kevyeen musiikkiin? "Hyvin kevyt", hän nauraa ja myöntää antavansa armon James Lastin suuren orkesterin tyyppiselle viihdemusiikille.
"Nuorin lapsenlapseni on tällä hetkellä yhdeksänvuotias, eikä hän kaipaa mitään rock-kappaleita. Laulan hänelle paljon lastenlauluja ja hän laulaa mielellään mukana ja kuuntelee, Kun on maaliskuu, lauletaan Talitintti maaliskuulla ja katsotaan, jokohan koivunlatvat punertuupi, jokohan kevät saa? Monet näistä lauluista ovat niin kuvaavia! Itsekin tarkkailen, että jokos on kevät tullut, mahtavatko koivunlatvat jo olla punaisia."
Anu Jaantila
Seinäjoen Lakeuden Ristissä lauletaan koululauluja vuosien varrelta Yle Radio 1:n suorassa lähetyksessä maanantaina 6.6. klo 18.00. Tervetuloa Seinäjoelle tai omalle kotisohvalle muistelemaan ja laulamaan! Yhteislaulutilaisuutta johtaa kuorokonkari Juha Lappalainen.
