Hyppää pääsisältöön

Italialainen sinfonikko dramaattisena

Siihen nähden kuinka laaja italialaisen Ottorino Respighin sävellystuotanto on, on suorastaan silmiinpistävän kummallista, kuinka hänen teoksistaan esiin nousevat aina ja vain kolmen sinfonisen fantasian sarja eli Rooman suihkulähteet, pinjat ja festivaalit. Kymmenien orkesteriteosten, oopperoiden, balettien ja kamarimusiikin joukossa on kuitenkin runsaasti kiinnostavaa musiikkia—kuten juuri Ensimmäisen maailmansodan alla syntynyt Sinfonia drammatica. Sen kohtaloksi koitui heti tuoreeltaan sota Itävaltaa ja myöhemmin Saksaa vastaan, mikä sai italialaiset kääntämään selkänsä myös saksalaiseksi kokemalleen sinfonialle.

cd-levyn kansi
cd-levyn kansi CD-levyt

Respighi sai kritiikkiä paitsi teutonismista—lähinnä Wagnerin ja Straussin ihailusta—myös suhteellisuudentajun puutteesta. Kieltämättä tunnin mittaisessa sinfoniassa on hiven ylenpalttisuutta mitä toistoon ja motiiviseen kudontaan tulee; samankaltaisuutta voi etsiä vaikkapa Wagnerin Tristanin alkusoitosta tai Brucknerin sinfonioista sillä erotuksella että Tristan on muodoltaan tiiviimpi ja Brucknerin sinfoniat ovat parhaimmillaan tietyssä yksioikoisuudessaan jotenkin sympaattisempia. Aikalaiset eivät myöskään lämmeneet Respighin sinfonian ranskalaisille piirteille: fantasiamaisen muodon ja idée fixen käytön puolesta tulee mieleen César Franckin Sinfonia d-molli.

Se, mikä Respighillä on selvästikin hallussaan, on kyky orkestroida ja värittää soitinnuksellaan. Hän erottelee kontrapunktisen saksalaishenkisen kirjailunsa kerrokset mestarillisesti, kuin Mahler tai Strauss, mutta omalla tavallaan. Respighi luo maagisia soinnillisia hetkiä. Vain muutamaa vuotta Sinfonia drammatican jälkeen syntyneet Rooman suihkulähteet, pinjat ja festivaalit olivat käänteentekeviä italialaisuutensa vuoksi—niissä Respighi irtautui saksalaisesta traditiosta ja loi jotain todella uutta—mutta niiden toinen kiinnostava puoli, orkestrointi, kukoistaa jo Sinfonia drammaticassa.

Ja sinfonian lopun ikiaikaista laskevaa lamento-kuviota vastaan tapahtuvassa päätöksessä habanera-rytmeineen on kyllä jotain kohtalokkaan välimerellistä. Levyn täydentää briljantti ja upeasti kirjoitettu alkusoitto oopperaan Belfagor vuodelta 1924. Respighin musiikki saa paneutuvat ja soinniltaan huolitellut esitykset Liègen kuninkaalliselta filharmoniselta orkesterilta brasilialaisen John Neschlingin johdolla.

Ottorino Respighi: Sinfonia drammatica; alkusoitto oopperaan Belfagor. - Liègen kuninkaallinen filharmoninen orkesteri, joht. John Neschling. (Bis, BIS-2210)

Kuuntele Uudet levyt 27.5.2016, toimittajana Ville Komppa.