Hyppää pääsisältöön

Uninäkyjä ja raikasta orkesterinkäyttöä

Käen kukunta johdattelee Marjatan legendaan Erkki Melartinin orkesterilaulussa, jonka Aino Ackté tilasi säveltäjältä vuonna 1914 saatuaan juuri edellisvuonna Sibeliukselta vastaavan teoksen, Luonnottaren. Sibeliuksen sfäärejä syleilevän alkuvoimaisen teoksen jälkeen Marjatta on omalla tavallaan raikas ja värikäs teos Kalevalan versiosta neitsyt Maria -myytistä. Soile Isokoski tulkitsee puheenomaisen soolostemman tunnelmallisesti ja selkeästi. Radion sinfoniaorkesterilta ja Hannu Linnulta on kansallinen kulttuuriteko tuoda Erkki Melartinin parhaita orkesteriteoksia esiin, ja RSO:n nykykunnolla se onnistuukin täysipainoisesti.

cd-levyn kansi
cd-levyn kansi CD-levyt

Melartin oli taitava ja kunnianhimoinen orkesterinkäsittelijä, joka oli hyvin selvillä aikansa moderneista virtauksista ja osasi niitä taiten hyödyntää. Säveltämisen ohella varsinaisen elämäntyönsä Melartin teki Wegeliuksen perustaman Helsingin musiikkiopiston eli nykyisen Sibelius-Akatemian rehtorina ja sävellyksen professorina. Hänen aikanaan koulu nimettiin Helsingin konservatorioksi ja se sai—30-luvun lamasta huolimatta—oman toimitalonsa Eduskuntatalon vierestä Pohjoiselta rautatiekadulta.

Uudella Erkki Melartin -levyllään Radion sinfoniaorkesteri ja Hannu Lintu esittävät myös Pietariin vuonna 1910 Aleksandr Silotin tilauksesta valmistuneen Traumgeschicht -runoelman. Melartin seikkailee siinä Straussin ja Debussyn musiikin välimaastossa ja pistäytyy myös aikansa venäläiseen modernismiin, Skrjabiniin ja ehkä jopa nuoreen Stravinskyyn. Vertailu muihin säveltäjiin on kuitenkin löysää analyysia eikä tee oikeutta Melartinin suomalaiselle modernismille, jossa Sibeliuskin samoihin aikoihin eli ja vaikutti. Lukuunottamatta minun makuuni hivenen naivia loppunousua Traumgeschicht on vakuuttavan unenomaista musiikkia, ja oli ehdottomasti syytäkin nostaa se yli 80 vuotta kestäneestä unohduksestaan takaisin konserttilavalle!

Aivan yhtä pahoin suomalainen musiikkielämä ei ole unohtanut Melartinin balettia Sininen helmi, joka oli valmistuessaan vuonna 1931 ensimmäinen suomalainen kokoillan baletti. Erkki Melartinin tuotantoa Kulttuurirahaston rahoittamassa hankkeessa editoiva Jani Kyllönen sekä Hannu Lintu ovat muodostaneet pienelle orkesterille kirjoitetusta viihdyttävästä balettimusiikista orkesterisarjan. Sinisen helmen jälkiromanttinen melodisuus ja hienosti kirjoitettu moderni orkestrointi pianoineen, lyömäsoittimineen ja tuulikoneineen tekevät siitä houkuttelevan konserttinumeron edelleen.

Erkki Melartin: Traumgeschicht; Marjatta; sarja musiikista balettiin Sininen helmi. - Soile Isokoski, sopraano, Radion sinfoniaorkesteri, joht. Hannu Lintu. (Ondine, ODE 1283-2)

Kuuntele Uudet levyt 27.5.2016, toimittajana Ville Komppa.

  • John Luther Adamsin äänimaisema pitää otteessaan

    John Luther Adamsin äänimaisema pitää otteessaan

    Yhdysvaltalainen John Luther Adams (s. 1953) tunnetaan vahvoja mielikuvia ja tilavaikutelmia tuovista äänimaisemistaan. Nyt päätöksensä saa 2010-luvulla valmistunut orkesteriteosten trilogia. Ensin oli Become River, sitten menestysteos Become Ocean, ja viimeisimpänä nyt ensilevytyksensä saanut Become Desert.

  • Mälkin ja HKO:n pirteää Bartókia

    Mälkin ja HKO:n pirteää Bartókia

    Maltillista levytystahtia ylläpitävä Helsingin kaupunginorkesteri on ylikapellimestarinsa Susanna Mälkin johdolla taltioinut Béla Bartókin varhaista näyttämömusiikkia.

  • Heinisen tuttuja uutuuksia

    Heinisen tuttuja uutuuksia

    Viime vuonna 80 vuotta täyttänyt Paavo Heininen tunnetaan sävellystuotantonsa lisäksi ennen kaikkea opetustyöstään. Heininen on arvostettu pedagogi, joka Sibelius-Akatemian sävellysprofessorin virassa toimiessaan oli taidemusiikin alueella merkittävä esteettisten suuntaviivojen määrittäjä Suomessa.